Yle: Poliisiylijohtajan mielestä nuorten väkivallan kasvuun on yksi selvä syy: muuttunut vanhemmuus
"1. Miksi alaikäisten nuorten tekemien ryöstöjen ja väkivallan määrä kasvaa?
Koskimäki huomauttaa, että tähän eivät kriminologitkaan osaa antaa tyhjentävää vastausta. Poliisin näkökulmasta yksi syy näyttäisi nousevan ylitse muiden.
- Meillä on yhä enemmän lapsia ja nuoria, jotka ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. On tärkeää, että yhteiskunta tukee toimia, joilla vanhemmuutta saadaan selkeämmäksi ja myös vanhemmille saadaan tukea."
Sieltähän se tuli!
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Tunnilla on soitettu videoita ja kuvattu opettajia. Oppilaat ovat myös voineet kuvata, kun toista hakataan ja näitä jaetaan someen. Olen itse nähnyt näitä videoita sosiaalisessa mediassa useasta koulusta.
Jokainen ongelmanuori pakkotyöhön esim. Metsäojia kaivamaan kuten vielä 1970-luvun alussa laitettiin rikolliset. Miksi ei oteta vanhoja toimivia keinoja käyttöön? Vihervasemmistolla on vähemmistö eduskunnassa.
Future is feminist! Samalla kun feministit ovat vaikuttaneet hallituksessa 2010-luvulta alkaen on ongelmat kasvaneet. Myös nössöpersut ovat samaa sakkia.
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Ylen mielestä keskusta-oikeistolaisetkonservatiiviset arvot ovat paha asia ja vihervasemmistolaiset liberaalit hyvät. Jokainen voi päätellä tuloksen kumpi todellisuudessa on parempi? Harmi kun eduskunnassa ei ole keskustakonservatiivista puoluetta kuten Keskusta vielä 1990-luvulla. Persut on kuohittu kuten kokoomuskin razzizmikoulutuksineen. Sdp:ssäkin oikeistodemarit on ajettu ahtaalla Marinilais/Haloslaisten toimesta.
Mitä sä sönkötät? Iso mies, hae apua ongelmiisi.
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vanhempien Liberaalit arvot ovat pahaksi lapsille. Konservatiiviset arvot toisivat maahan kurin ja järjestyksen, työhalut ja talouskasvun.
Jussi Halla-aho varoitti tästä jo 2010. Miksi ette uskoneet ajoissa?

Jopa taaperoille ollaan hakemassa adhd-diagnoosia jos taapero ei jaksa olla pitkiä aikoja paikallaan.

Voi pyhä yksinkertaisuus mitä kaikkea soopaa sitä saakin lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vanhempien Liberaalit arvot ovat pahaksi lapsille. Konservatiiviset arvot toisivat maahan kurin ja järjestyksen, työhalut ja talouskasvun.
Jos sä konservatiivisia arvoja kaipaat, niin mene pohjois-koreaan. Siellä on kuria, järjestystä ja työleirit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Jopa taaperoille ollaan hakemassa adhd-diagnoosia jos taapero ei jaksa olla pitkiä aikoja paikallaan.
Näitä ei todellakaan hae aina ne vanhemmat omasta aloitteestaan vaan tähän liittyy vahvasti varhaiskasvatus ja neuvola. Jos sieltä tulee suosituksia tai lähetteitä hakeutua tutkimuksiin niin sinne sitten mentävä. Vastaankin voi tapella ja olla sitten mahdollisesti lasun kohteena.
Vierailija kirjoitti:
Jussi Halla-aho varoitti tästä jo 2010. Miksi ette uskoneet ajoissa?
Koska Jussi on Kim Jong-unin kaltainen pelle. Fanitkin noilla on samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vanhempien Liberaalit arvot ovat pahaksi lapsille. Konservatiiviset arvot toisivat maahan kurin ja järjestyksen, työhalut ja talouskasvun.
Jos sä konservatiivisia arvoja kaipaat, niin mene pohjois-koreaan. Siellä on kuria, järjestystä ja työleirit.
Oli Suomessakin vielä n. 1980-luvulle asti. Saatiin nauttia täystyöllisyydestä, ei ollut ongelmanuoria eikä avioeroja, ei mölöttäviä "nuorisoporukoita", ei vihervasemmiston hörhöjä. Hienoa aikaa!
Eli poliisin mielestä ongelma on vanhemmat, vaikka kyse on huostaanotetuista? Itse syyttäisin enemmän sijaisperheitä ja lastenkoteja tässä tilanteessa.
No, intersektionaalisen woke-ideologian pieniä sivuhaittoja, mutta itse marxilainen ideologia on ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vanhempien Liberaalit arvot ovat pahaksi lapsille. Konservatiiviset arvot toisivat maahan kurin ja järjestyksen, työhalut ja talouskasvun.
Epäilemättä pääministerimme on saanut korservatiivisen kasvatuksen. Ja onko veltompaa ja saamatonta "vätystä" tullut kun antaa itseään kohdella kuin laskiämpäriä. Hallituksessa eletään kuin hollituvassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikä ole. Vanhemmuuden vaatimukset on muuttuneet ja nämä ylijohtajat ja asiantuntijat ovat itse näitä jotka kasvatettu koivuniemenherralla.
Mitä vanhemmuuden vaatimuksia nykyään on, jotka ovat uusia? Onko meidän pakko omaksua niitä yhteiskuntana? Onko aika tutkailla suomalaisten arvoja?
Esimerkiksi positiivisen kasvatuksen ja tunnekasvatuksen vaatimus, lasukulttuuri missä jatkuvasti pelätään ilmiantoja ja lastensuojelun perheille jakamia rangaistuksia sekä voimakkaasti lastenoikeuksia painottava näkemys jonka mukaan vanhempien oikeudet tulee minimoida.
Mitäs vikaa positiivisessa ja tunnekasvatuksessa? Ei poissulje sitä, että vanhemmat päättävät, ei lapset. Rajat on rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän sen täällä palstallakin. Jatkuvasti valitetaan ettei jakseta lapsia. Ja kaivataan omaa aikaa. Nuoret hakeutuu jengeihin koska kotona ei välitetä. Ja tämä jos lapsen käytös poikkeaa normaalista, ollaan heti hakemassa diagnoosia ja lääkitystä. Vanhemmat voivat katsoa peiliin. Sieltä kaikki lähtee.
Vanhempien Liberaalit arvot ovat pahaksi lapsille. Konservatiiviset arvot toisivat maahan kurin ja järjestyksen, työhalut ja talouskasvun.
Epäilemättä pääministerimme on saanut korservatiivisen kasvatuksen. Ja onko veltompaa ja saamatonta "vätystä" tullut kun antaa itseään kohdella kuin laskiämpäriä. Hallituksessa eletään kuin hollituvassa!
Viimeinen hyvä pm oli Matti Vanhanen. Valtakunnassa oli vielä kaikki hyvin Masan aikaan.
Miksi hallitus leikkaa nuorisotyöltä, mutta pumppaa miljoonia turkistarhaukseen?
https://www.apu.fi/artikkelit/miksi-hallitus-leikkaa-nuorisotyolta-ja-t…
HALLITUS AIKOO leikata etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan rahoituksesta 4,6 miljoonaa euroa. Se on kuin pissaisi housuun pakkasella. Ensin lämmittää, mutta sitten tulee lasku, joka on 1,2 miljoonaa euroa per syrjäytynyt nuori.
Vierailija kirjoitti:
Ylen mielestä keskusta-oikeistolaisetkonservatiiviset arvot ovat paha asia ja vihervasemmistolaiset liberaalit hyvät. Jokainen voi päätellä tuloksen kumpi todellisuudessa on parempi? Harmi kun eduskunnassa ei ole keskustakonservatiivista puoluetta kuten Keskusta vielä 1990-luvulla. Persut on kuohittu kuten kokoomuskin razzizmikoulutuksineen. Sdp:ssäkin oikeistodemarit on ajettu ahtaalla Marinilais/Haloslaisten toimesta.
KD on nimenomaan keskustakonservatiivinen. Mut valta on mitätön jos ei äänestetä...