Olen ollut sekä sossussa että te-toimistossa töissä ja huomannut, että tulia kiristäessä
Ihminen vaan vetäytyy syvemmälle ja syvemmälle niihin omiin poteroihinsa. Ei puhettakaan, että tulisi jonkinlainen "minä näytän niille " tai "tästä ei voi nousta kuin ylöspäin"- asenne. Ei ollenkaan, ei minkäänlaista aktivointiumista tapahdu.
Otetaan esimerkki jo nähdyistä kiristyksistä: Suomeen otettiin suoraan Tanskasta hieno rangaistusmalli työttömille 5kk rangaistustyössäoloehto. Eli rahat poikki niin pitkäksi aikaa, että menee vaikka työkokeiluun tai tyhjänpäiväselle kurssille 5kk - taikka töihin. No, eihän tämä onnistunut niinkuin tanskassa.
Suomalainen työtön otti tämän ikuisuusrangaistuksena eikä tehnyt MITÄÄN sen eteen että rangaistus olisi poistunut! Siitä tuli ikuisuuskarenssi.
Sitten kun työkkärissä mokaneille laitetaan leikattu toimeentulotukea , tarkoituksena että "jokohan alkais työt maistuun, kun leikataan 20 - 40 %". Ei ala maistuun, nähty on. Ne vaan kaivautuu niihin omiin ympyröihinsä, kokevat että mikään ei onnistu ja päähän vaan potkitaan.
Eikä aktivoidu mihinkään yhtään sen enempää vaikka leikattais 40 % tukea. Ne vaan vähentää entisestään jostain kulutusta (yleensä ruuasta) ja toivoo, että tulispa joku ihme-haltijakummi ja veis karenssit ja leikkaukset pois.
Kutsen USA:ssa kävi: siellä laki tehtiin samalla asenteella että "jokohan alkais miettimimään tekosiaan" ja määrättiin että oli rikos mikä tahansa niin kolmas tuomio on sitten raskaimman päälle.
Eihän ihmiset alkaneet "miettimään tekosiaan " yhtään enemään. Niistä tuli vaan epätoivoisempia. Ne komannet rikokset tapahtui edelleen, mutta koska henkilö tiesi että tää on menoa sitten jos jää kiinni, niin teki vaan pahemipia ja enemmän sitten.
Että kun suunnittelette nyt näitä leikkauksia ja minimielintasoa kaikille ideologeille, persoonallisuuhäiriöisille, laiskoille ja kunnianhimottomille haahuilijoille.
Niin älkää nyt vaan kuvitelko, että mitä tiukemmalle tukiruuvia kiristetään, niin mukamas sitä ahkerammin ja sinnikkäämmin ne köyhät sieltä köyhyydestään alkais pyrkiä pois!
Nimenomaan niin ei tule taphatumaan!
En kyllä oikein usko noihin rikollisaaltoihinkaan. Ne on vaan joidenkin väkivaltahaaveilijoiden märkä uni.
Tavallinen köyhä suomalainen ei tee mitään, se lamaantuu ja vetäytyy jonnekin luolaansa.
Kommentit (491)
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan. Rikollisuuteen siirtyy kuitenkin enemmän kuin töihin. Töitä kun ei ole.
Ei kellään ole kohta mitään varastettavaakaan, jos tämä hallitus saa jatkaa.
Juuri näin. Mitä tiukemmalla raha on sitä hankalampi on myös etsiä työtä tai kouluttautua. Ihan jo senkin vuoksi, että talouden ja sitä kautta tulevan suunnittelu on ihan mahdotonta, koska sitä pystyy ennakoimaan korkeintaan kuukauden eteenpäin. Suunnittele siinä sitten elämääsi.
Vierailija kirjoitti: Kyllä osa on mennyt postinjakajaksi tai siivoojaksi, mutta sitten on mielenterveysongelmaiset, jotka eivät suostu tekemään töitä. Mutta ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää työstäkieltäytyjiä.
Jos sinä nyt itsekin tuot esille mielenterveysongelmat, niin voisitko vielä ymmärtää, että ihmisen täytyy saada apua mielenterveysongelmiinsa ennen kuin hän kykenee työhön? Pitää aloittaa ongelmien purkamisella ja sitten aloittaa työt ja pitää ainakin vielä alkuun avunsaanti voimassa.
Vaikuttaa, että et edes erota mielenterveysongelmaista ja työstä kieltäytyjää toisistaan.
Kuulun noihin vetäytyjiin. Saan jopa kiksejä siitä että työllistämisekseni nähdään niin paljon vaivaa. Nyt kun kurjistetaan ja leikataan, yhä suurempi osa aikaa menee siihen, että saa tehtyä itse sen, minkä ennen pystyi ostamaan kaupasta. Esimerkiksi pelkän siiderin valmistamiseen menee vuodesta lähes viikko ja toinen mokoma oluen panemiseen, pontikan tekoon ja kanojen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
No tämä vanhan ketjun toisto vain todistaa, että ennenkin on tälläistä ollut. Ei ole tämän hallituksen vika tai ansio.
Ei sillä ole väliä, miten paljon rahaa jaetaan yhteiskunnalta, koskaan ei ole riittävästi niin tehty. Sama valitus on ollut niin kauan, kuin tämäkin palsta on ollut olemassa..
Anteeksi mitä? Ihanko tosissaan omin pikku aivoin päättelit tämmösiä?
Tämähän nimenomaan paljastaa hallituksen kyvyttömyyden ja keinojen toimimattomuuden, ei tää ole eka kerta kun kokoomus varastelee kosto ryhdustäytyminen mielessä mitä ei ole ikinä tapahtunut, pahentanut tilannetta vaan.
Naapuri on valtiolla virastossa töissä ja tekee etätöitä, se käy tunnin välein tupakalla. Soitanko siitä Helsingin konttorin ylimmälle johtajalle, kun on muutenkin yt-neuvottelut valtiolle tulossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä leikkaukset paitsi todella kurjistavat jo valmiiksi heikossa asemassa olevien elämää, myös antavat selkeän signaalin siitä, että heitä ei pidetä yhteiskunnassa tuen ja auttamisen arvoisina ihmisinä, eikä heidän motiiveihinsa ja moraaliinsa uskota. Sellainen viesti ei motivoi ihmistä kiinnittymään yhteiskuntaan ja osallistumaan sen pyörittämiseen, etenkin jos realistiset mahdollisuudet esimerkiksi työllistymiseen ovat heikot. On tympeää ja musertavaa todeta, että itseä pidetään moraalittomana ja laiskana, tarkoituksella tukien varassa elävänä loisena, joka saadaan takaisin yhteiskunnan rattaisiin vain epätoivoa kasvattamalla. Silloin he, joilla ei ole realistista mahdollisuutta työllistyä tai opiskella, mutta joilla vielä on voimia yrittää, saattavat alkaa tosissaan miettiä vaihtoehtoisia tapoja itsensä ja perheensä elättämiseen. Pimeitä töitä, ehkä enemmänkin lain ulkopuolelle astum
Etkö oikeasti ymmärrä, että kyse on työnantajien tai palvelusta maksavien aloitteesta, ei työn suorittajan? Pimeitä töitä on tarjolla paljon enemmän, myös meille kelvottomille yli 45-vuotiaille. Minä pystyn tekemään mitä tahansa työtä, ja haluaisin tehdä palkkatyötä vaikka siivoojana tai postinkantajana, mutta minua ei yksinkertaisesti palkata niihin töihin vaikka miten hakisin. Sen sijaan tarjolla on siivouskeikkaa pimeästi niin paljon, kuin ehtii tekemään. Työnteko- ja veronmaksuhaluja löytyy minulta kyllä, mutta työnantajilta ei löydy palkkaushaluja.
Vierailija kirjoitti:
El Salvadorissa murhattiin v.2015 103 ihmistä 100 000 kohti mikä oli latinalaisen amerikan synkin luku. Sen jälkeen maassa otettiin käyttöön laki jonka mukaan poliisi sai laittaa vankilaan kenet tahansa ilman juristeriaa.
Vankilassa on nyt 80 000 ihmistä ja murhia tapahtuu 2,4 per 100 000 ihmistä mikä on lainalaisen Amerikan alhaisin luku ja Suomen tasoa (n.2/100 000).
Kyllä vankila auttaa.
Aika kusipäämäisesti lopetit tarinan siihen kohtaan missä se vielä tuki sun agendaa.
Mitäs el salvadorille kuuluu tänään?
Vierailija kirjoitti:
Jos ylipäätään tarvitsee te-toimistoa työllistyäkseen eikä osaa nettiaikana etsiä työpaikkaa johon edes hakemus lähettää, ei ehkä selviä siellä töissäkään.
Ehkä me voisimme näin tekoälyaikana lakkauttaa te-toimistot ja laittaa senkin lafkan pyöritykseen varatut rahat ihmisten hyvinvointiin. Työpaikat osaa kyllä ilmoittaa muilla aluistoilla työvoiman tarpeensa.
Ei te-toimistosta ole tarkoituskaan saada työpaikkoja. Se olisi kilpailun vääristämistä, koska alalla toimii runsaasti yksityisiä työnvälitystoimistoja. Te-toimistot ovat työttömien valvontaa ja töihin patistelua varten. Siitäkään ei tietenkään mitään hyötyä ole, koska ei kukaan ota töihin sellaista, joka tulee vain te-toimiston pakottamana. Johan se nähtiin siitä perustulokokeilustakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
El Salvadorissa murhattiin v.2015 103 ihmistä 100 000 kohti mikä oli latinalaisen amerikan synkin luku. Sen jälkeen maassa otettiin käyttöön laki jonka mukaan poliisi sai laittaa vankilaan kenet tahansa ilman juristeriaa.
Vankilassa on nyt 80 000 ihmistä ja murhia tapahtuu 2,4 per 100 000 ihmistä mikä on lainalaisen Amerikan alhaisin luku ja Suomen tasoa (n.2/100 000).
Kyllä vankila auttaa.
Aika kusipäämäisesti lopetit tarinan siihen kohtaan missä se vielä tuki sun agendaa.
Mitäs el salvadorille kuuluu tänään?
https://www.statista.com/statistics/947781/homicide-rates-latin-america…
Asennekasvatusta enempi jo koulunpenkillä. Terve aikuinen kouluttautuu ammattiin ja menee työhön jotta voi elättää itsensä. Hän on itsenäinen ja vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Valtio ei ole yleisholhooja joka ottaa koppia jokikisestä haahuilijasta. Ihmisen on tehtävä valintoja jotka tukevat hänen hyvinvointiaan ja pärjäämistään.
Siihen suuntaan toimisi myös esim työttömyystukien vastikkeellisuus, maassamme on niin paljon tekemätöntä työtä.
Vierailija kirjoitti:
No näimpä. Itsekin noita saamattomia vässyköitä katselen työni puolesta ja voi voi. Suurin osa ei mitään osaa eikä mitään opikaan. Sama vaikka pistettäisiin eläke rullaamaan heti peruskoulun jälkeen.
Sairaalassa työkokeilussa työtön saa omat tunnukset Lifecareen ja tekee samoja töitä osastolla mitä osastonsihteeri eli tilaa potilaille laboratoriokokeita, takseja, kokousmuistioita, tilastointia, tulostaa huonekartan, hakee osaston postit, tekee osaston käyntikortit jne.
Itse olin AMK tutkinnolla työkokeilussa työmarkkinatuella 595 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, ei kerry eläkettä, ei ole työterveyshuoltoa, mutta kela vaatii sairaslomalapun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan. Rikollisuuteen siirtyy kuitenkin enemmän kuin töihin. Töitä kun ei ole.
Jos pystyy tekemään rikoksia, pystyy menemään siivoojaksikin.
Mhm... ja minkähän vi-tun takia kukaan menis siivoaan kusetus palkalla kun myymällä sun kersoille piriä ja peukkua pääsee ihan oikean palkan pariin ihan minimaalisella riskillä ilman vero velvoitetta?
Tyhmä paljon töitä tekee, viisas ryöstää idelogisesti kostonhimoisen perheen lapsen tulevaisuuden.
Kovat arvot kulkee kehää, nauttikaa ansaituista työn tuloksksta!
Tää on aika brutaali mut tosi näkemys, nykyään vielä on muodostunu ihan tavaks et näille kokkare-pärjääjä-sankari perheiden kakaroille myydään nimenomaan peukkua tai muita muuntohuumeita eikä sitä turvallisempaa amfea.
Kiusa se on pienikin kiusa vai mitä? Ehkä te ymmärtätte ryhdistäytyä osaks normaalia yhteiskuntaa jos me vähän kannustetaan teitä, eiks niin?
Vierailija kirjoitti:
El Salvadorissa murhattiin v.2015 103 ihmistä 100 000 kohti mikä oli latinalaisen amerikan synkin luku. Sen jälkeen maassa otettiin käyttöön laki jonka mukaan poliisi sai laittaa vankilaan kenet tahansa ilman juristeriaa.
Vankilassa on nyt 80 000 ihmistä ja murhia tapahtuu 2,4 per 100 000 ihmistä mikä on lainalaisen Amerikan alhaisin luku ja Suomen tasoa (n.2/100 000).
Kyllä vankila auttaa.
Minkä takia nämä kokoomuslaisten ja persujen ihanneyhteiskunnat ovat aina tuollaisia rutiköyhiä kehitysmaita, joissa saa aina pelätä valtiota ja rikollisjengejä?
Vierailija kirjoitti:
Asennekasvatusta enempi jo koulunpenkillä. Terve aikuinen kouluttautuu ammattiin ja menee työhön jotta voi elättää itsensä. Hän on itsenäinen ja vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Valtio ei ole yleisholhooja joka ottaa koppia jokikisestä haahuilijasta. Ihmisen on tehtävä valintoja jotka tukevat hänen hyvinvointiaan ja pärjäämistään.
Siihen suuntaan toimisi myös esim työttömyystukien vastikkeellisuus, maassamme on niin paljon tekemätöntä työtä.
Työttömiä on työmarkkinatuella työkokeilussa https://toimistot.te-palvelut.fi/tyokokeilun-kaytannot-ja-saannokset
Työttömiä on työkokeilussa päiväkodeissa lapsia hoitamassa, kaupassa hyllyttämässä tavaroita ja kirjastossa laittamassa palautettuja kirjoja hyllyyn, sairaaloissa auttamassa osastonsihteeriä.
Niinno tuo on joku älytön oletus, että työtön voi ihan tuosta vaan "mennä töihin" halutessaan. Ja jos ei mene niin siihen on muka syynä liian hyvät tuet, joita kiristämällä voi "motivoida" menemään työhön. Eiköhän ala työt maistumaan kun tulee nälkä? Ja sitten siitä vaan päättää että nytpä menen töihin?
Sen verran olen itsekin ollut työttömänä, ja maksellut opintolainan lyhennyksiä päivärahoista, että muistaakseni olisin kyllä ihan mielelläni mennyt työhön jos olisin vaan päässyt. Mutta yllätys yllätys, kun työnantajat päättävät ihan itse, ottavatko jonkun töihin vai eivät! No, lopulta sitten kuitenkin pääsin.
Muutama vuosi siinä meni yrittäessä, ja aluksi piti vielä tehdä 8kk töitä sinnä nykyistä 9 euroa vastaavalla "palkalla" päivärahan lisäksi. Työkkärin kursseja kävin aiheista joista tiesin enemmän kuin opettajat, ja niistä viimeisellä oli tuollainen melkoisen pitkä harjoittelujakso. Vähän jo alkoi välillä tympäsemään tehdä "työttömänä" päiväraha+9€ palkalla samaa työtä, josta muut saivat melkoisen hyvää palkkaa, mutta kai se sitten lopulta kuitenkin kannatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
El Salvadorissa murhattiin v.2015 103 ihmistä 100 000 kohti mikä oli latinalaisen amerikan synkin luku. Sen jälkeen maassa otettiin käyttöön laki jonka mukaan poliisi sai laittaa vankilaan kenet tahansa ilman juristeriaa.
Vankilassa on nyt 80 000 ihmistä ja murhia tapahtuu 2,4 per 100 000 ihmistä mikä on lainalaisen Amerikan alhaisin luku ja Suomen tasoa (n.2/100 000).
Kyllä vankila auttaa.
Aika kusipäämäisesti lopetit tarinan siihen kohtaan missä se vielä tuki sun agendaa.
Mitäs el salvadorille kuuluu tänään?
https://www.statista.com/statistics/947781/homicide-rates-latin-america…
Ei taida olla ihan koko tarina taaskaan, kiitos kun avasit lähdettäsi, minäpä etsin omani, hetki.
Ensi vuonna työkokeilu ja kuntouttava ei enää kelpaa sakkomaksuihin työttömistä vain tes-palkka työ kelpaa ja kaupunki maksaa sakko jo 100 päivän työttömyyden jälkeen.
"Eihän ihmiset alkaneet "miettimään tekosiaan " yhtään enemään. Niistä tuli vaan epätoivoisempia. Ne komannet rikokset tapahtui edelleen, mutta koska henkilö tiesi että tää on menoa sitten jos jää kiinni, niin teki vaan pahemipia ja enemmän sitten."
Tää on osittain urbaanilegenda. Three strikes edellyttää toteutuakseen että se viimeinen on felony, eli vakava rikos. Pelkkä rikkomus tai pikkurikos, eli misdemeanor, ei riitä siihen "and you're out" eli EK-tuomioon.