onko keskiluokkaisessa mukavasti toimeentulevassa kuplassa! toisten hädältä helppo sulkee silmänsä??
Kommentit (29)
On. En juuri välitä muiden hädästä, enkä tykkää mässäillä muiden tragedioilla. Keskityn itselleni mielekkäisiin asioihin.
Ei Suomessa ole mitään hätää. Jollei itse ryssi asioitaan.
Missä tahansa mukavassa kuplassa on helppo sulkea silmänsä kuplan ulkopuolella tapahtuvista asioista.
Maailmassa on valtavasti dollarilla päivässä eläviä. Kaikki suomalaiset sulkevat silmänsä.
Kerro mikä hätä sinulla nyt on niin koetan auttaa.
Oli ysärillä ainakin. Siitä kun omin voimin ja omalla työllä selvisin, päätin, että tehköön muut saman eli ottakoon vastaan työtä, mitä sattuu saamaan.
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on valtavasti dollarilla päivässä eläviä. Kaikki suomalaiset sulkevat silmänsä.
Se dollarilainen varmasti ensimmäisenä auttaisi suomalaisia saamaan katon päänsä päälle pakkasella.
Näin keskiluokkaisena lahjoitan verojen mukana hyväntekeväisyyteen satoja euroja kuukaudessa. Ei tässä tarvitse hädältä silmiään sulkea, valtion kautta se apu saapuu perille. Toki akuutit tilanteet erikseen, mutta nehän tulevat vastaan kuplan sisäpuolellakin jos ovat tullakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on valtavasti dollarilla päivässä eläviä. Kaikki suomalaiset sulkevat silmänsä.
Se dollarilainen varmasti ensimmäisenä auttaisi suomalaisia saamaan katon päänsä päälle pakkasella.
Tehokas vasemmistopropaganda uppoaa kansaan, joka on tunnetusti tyhmää. Olisit katsonut koulussa sinne taululle sen sijaan, että kirjoittelit sitä luokan pahispojan nimeä matikanvihkoon. Et tainnut sitäkään saada? Vai paniko se sut paksuksi ja häipy?
Ilmeisesti on, sillä ainakaan omassa tuttavapiirissäni kukaan ei kärsi hädästä, ainakaan sitä ei voi ulospäin nähdä. Hätää kärsiviä näkee joskus kaupungilla, esimerkiksi päihderiippuvaisia, mutta en tiedä miten heitä voisin auttaa. Maailmalla tietysti on paljon hätää, esimerkiksi sodilta ja terrorilta ei varmasti kukaan pysty silmiään ummistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on valtavasti dollarilla päivässä eläviä. Kaikki suomalaiset sulkevat silmänsä.
Se dollarilainen varmasti ensimmäisenä auttaisi suomalaisia saamaan katon päänsä päälle pakkasella.
Jos jonkun sieltä pakkasesta löytäisin en minä sitä sinne jättäisi. Veisin kotiini, kutoisin sille sukkia ja juottaisin kaakaota. Siitä tulisi minun ikioma pikku lemmikki marsu ja näin voisin esitellä suurta sydäntäni kaikille samalla kun ulkoiluttaisin sitä.
Ei, eikä tämä ole mikään kupla. Tähän pisteeseen on päästy kovalla työllä erittäin huonoista lapsuuden olosuhteista huolimatta saamatta ikinä vanhemmilta mitään tukea tai kannustusta. Koulut on käyty velalla ja eteenpäin on pitänyt aina mennä, vaikka olisi ollut avioero, lapsen taistelu hengestään sairaalassa, oikeusjuttuja ja läheisten kuolemia. Nyt kun vihdoin on rauhallisempaa, en ole kenellekään mitään velkaa siitä minulla on työpaikka ja sen verran hyvä palkka ettei lapsiltani ole puuttunut mitään välttämättömyyksiä. Veroa ja eläkemaksuja menee palkasta joka kuukausi 1500€. Eikö se stana riitä vai pitäisikö maksaa vielä lisää ettei vain ihminen saisi ikinä itselleen työnsä tuloksia??? Jos jään työttömäksi, muutan Ruotsiin. Siellä on rahaa ja töitä.
Olen 70 v, tein työtä 42 v, ei se aina herkkua ollut, itseasiassa hyvin harvoin siitä sai tyydytyksekseen vain palkan, mutta en lähtenyt, kuten nykynuoret lähtevät, kotiin makaamaan, koska minun piti elättää itseni, myöhemmin miehen kanssa myös perheemme. Teimme rohkeita ratkaisuja, ostimme heti naimisiin mentyämme rivarikaksion, jonka myimme myöhemmin ja otimme hiukan lisää velkaa rakentaaksemme omakotitalon. Oli lainaa paljon eikä meillä ollut varaa lomiin eikä hienoihin autoihin, mutta oli oma kiva talo ja lapsilla omat huoneet, ja aina ruokaa, vaatteet ja muu tarvittava. Nyt olen pikkuvarakas eläkeläinen, mieheni on kuollut, lapset ovat ottaneet meistä esimerkkiä, asuvat uusissa omakotitalossaan, on ammatit ja lapset, hekään eivät ole asumistukea ja kelakorvauksi vailla, lapsilisät saavat, niin saavat muutkin. Toki lapsillani elämä on helpompaa ja varakkaampaa, niin kuuluu ollakin, olosuhteet ovat parantuneet kautta historia uusilla sukupolvilla, ainakin taloudellisesti, en ole ollenkaan varma, onko tämä aika muuten hyvää.
Kaiken tämän olemme saaneet työtä tekemällä, emme apn lailla vinkumalla apua muilta vaan itše tekemällä ja hyväksymällä olosuhteet ja tekemällä työtä muuttaakseen ne itsellemme sopivaksi.
Tuntuu, että varsinkin eteläsuomalaiset kitisevät ja vaativat muut maksamaan heille asumis- ja muita tukia. Meillä nuoret maksavat itse elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
On. En juuri välitä muiden hädästä, enkä tykkää mässäillä muiden tragedioilla. Keskityn itselleni mielekkäisiin asioihin.
Siksi sinuun ja kaltaisiisi pitää kohdistaa rikoksia niin jo alkaa kiinnostaa yhteiskuntarauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. En juuri välitä muiden hädästä, enkä tykkää mässäillä muiden tragedioilla. Keskityn itselleni mielekkäisiin asioihin.
Siksi sinuun ja kaltaisiisi pitää kohdistaa rikoksia niin jo alkaa kiinnostaa yhteiskuntarauha.
No niin, ja empatiaa teille pitäisi löytyä ja isot massit.
Mikä hätä sinulla on? Paksu vatsa ja verkkoonkin pääset.
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Ei saakeli, sähän copypastetat tuota kommenttiasi.
Millä tavalla sitä hätää pitäisi sitten katsella?