Huoh. Olisinpa joskus niin kypsä ja viisas että osaisin sietää anoppiani ja tulla hänen kanssaan toimeen.

Ämmä oli kauhea kun tavattiin miehen kanssa. Vuosien saatossa antoi periksi kun tajusi etten lähde mihinkään. Nykyään on mielin kielin. En kuitenkaan pysty pitämään hänestä sitten millään!!! Aina mieltä vaivaavat ne kauan sitten tapahtuneet asiat. Ei anoppi minusta pidä mutta yrittää parhaansa. Minunkin kai pitäisi. Kuitenkin olen kai niin lapsellinen että tuntuu periksi antamiselta lähestyä. Toki näyttelen ystävällistä kun tavataan mutta haluan tavata mahdollisimman vähän. Nyt on vauva tulossa ja pakko miettiä näitä asioita...