Lue keskustelun säännöt.
Lasisen lapsuuden eläneet. Oliko terapiasta apua? Jos oli, millä tavalla?
Kommentit (17)
Sain pitkän KELA:n kuntoutuspsyiatrian, varmaan ainakin osittain sen takia, että päihderiippuvainen äitimme teki itemurhan, kun olin vielä alaikäinen. Terapiasta oli apua, väitän että se jopa pelasti henkeni.
Olen jatkanut itseni hoitaista käyllmää Al-anon -ryhmissä terapian jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain pitkän KELA:n kuntoutuspsyiatrian, varmaan ainakin osittain sen takia, että päihderiippuvainen äitimme teki itemurhan, kun olin vielä alaikäinen. Terapiasta oli apua, väitän että se jopa pelasti henkeni.
Olen jatkanut itseni hoitaista käyllmää Al-anon -ryhmissä terapian jälkeen.
Hienoa! Kaikkea hyvää sinulle jatkoosi <3
Ap
Minkä suuntauksen terapeutille olet ap menossa?
Vierailija kirjoitti:
Minkä suuntauksen terapeutille olet ap menossa?
Psykoterapiaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä suuntauksen terapeutille olet ap menossa?
Psykoterapiaan. Ap
Niin, minkä suuntauksen psykoterapiaan? 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kävin dynaamisen psykoterapian ja se pelasti elämäni. Työtä se todella itseltä vaati, mutta pikkuhiljaa opin uusia ajatustapoja sekä opin siirtämään häpeän tekijälle, pois itsestäni. Minulle tuo terapiamuoto oli paras. En usko, että olisin hyötynyt ratkaisukeskeisyydestä tai konglitiivisestä niin paljon. Minun piti saada oivaltaa itse asia ja kokea se, ettei kukaan kauhistu ajatuksistani tai tunteistani, saati traumoistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kyllä apua. Löysin ymmärrystä ja empatiaa jo kuollutta alkkisvanhempaani kohtaan, ehkä jotain anteeksiannon alkuakin. Häpeä sen sijaan minusta laimeni vain ajan kanssa, ja ehkä se auttoi että vuosien varrella vastaan tuli yhä useampi samanlaisen lapsuuden elänyt.
Mistä se häpeä johtuu ja mitä se on? Itsekin pystyy käsittelemään asioita ja hyväksymään mennyttä elämää. Kannattaa jutella niiden ihmisten kanssa joille on asiaa, asiat kannattaa hoitaa eikä kannata syytellä muita parantaakseen omaa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasinen lapsuus tarkoittaa alkoholistin perheessä kasvamista.
En edes lapsena hävennyt että isä juo. Joka toisessa talossa kuitenkin sama homma. Konkurssin jälkeen se alkoi ja loppui kuolemaan kun olin 20v
Olen käynyt äidistäni juttelemassa kyllä. Ei siitä mtn saanut irti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajalle kysymys, miksi sinulla on sitä häpeää?
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle kysymys, miksi sinulla on sitä häpeää?
En ole riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole käynyt varsinaisessa terapiassa, mutta kävin parikymppisenä jonkin aikaa psykologilla ja siitä oli kyllä apua. Tosin, meillä ongelma ei ollut alkoholi, vaan isäpuoli oli lääkeriippuvainen ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Aivan täysin koukussa mm. rauhoittaviin ja unilääkkeisiin, oli käyttänyt niitä jo yli 10 vuotta silloin kun olin lapsi. Tämän vuoksi myös hän ja käytöksensä oli hyvin arvaamatonta. Hän käytti niitä täysin ohjeiden vastaisesti, saattoi ottaa unilääkkeitä keskellä päivää ja toikkaroida lääketokkurassa, yrittää lähteä ajamaan autoa, nukkua vaikka oli yksin vastuussa lapsista jne. No kuitenkin, tämän vuoksi koin lapsena aika paljon turvattomia ja pelottaviakin tilanteita. Syyllisyydentunne oli voimakasta, koska minua usein syytettiin vaikka ja mistä. Vasta myöhemmin tajusin, etten tietenkään voinut olla lapsena syyllinen mihinkään sellaiseen.
Minulla ei ole ollut varaa terapiaan. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa (useammankin) olen jutellut. Ei niistä tapaamisista oikeastaan ollut apua.
Vierailija kirjoitti:
En ole käynyt varsinaisessa terapiassa, mutta kävin parikymppisenä jonkin aikaa psykologilla ja siitä oli kyllä apua. Tosin, meillä ongelma ei ollut alkoholi, vaan isäpuoli oli lääkeriippuvainen ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Aivan täysin koukussa mm. rauhoittaviin ja unilääkkeisiin, oli käyttänyt niitä jo yli 10 vuotta silloin kun olin lapsi. Tämän vuoksi myös hän ja käytöksensä oli hyvin arvaamatonta. Hän käytti niitä täysin ohjeiden vastaisesti, saattoi ottaa unilääkkeitä keskellä päivää ja toikkaroida lääketokkurassa, yrittää lähteä ajamaan autoa, nukkua vaikka oli yksin vastuussa lapsista jne. No kuitenkin, tämän vuoksi koin lapsena aika paljon turvattomia ja pelottaviakin tilanteita. Syyllisyydentunne oli voimakasta, koska minua usein syytettiin vaikka ja mistä. Vasta myöhemmin tajusin, etten tietenkään voinut olla lapsena syyllinen mihinkään sellaiseen.
Eihän tää liity alkoholiin mitenkään
?