Kuninkaantammi Helsingissä- hirveä paikka
Olen asunut nyt syksyllä vuoden Kuninkaantammessa ja harmittaa etten uskonut kun luin muiden kokemuksia alueesta, jotka ovat tismalleen samoja kuin omani. Tämä on todella ahdistava ja synkkä alue, pelkkiä kerrostaloja tehty hakatun metsän tilalle. Asunnossani ei toimi kunnolla ilmanvaihto, liesituuletin ei vedä mitään vaikka talo on uusi. Joka puolella on hiekkapölyä, autotkin ovat autohallissa sen peitossa. Alueelle ei ole tulossa mainostettua kauppaa, eikä täällä ole mitään harrastuksia. Lähikoulu on Kannelmäki, jota itse kantsulaiset aika kovin sanoin arvostelevat. Lapset käyvät täältä kuka missäkin koulussa, eli koulun tuoma oman asuinalueen fiilis puuttuu. Varhaisnuorille täällä ei ole mitään, täytyy lähteä Myyrmäkeen tai Kannelmäkeen esim kirjastoon tai nuorisotalolle, tai harrastuksiin. En ole Helsingissä kokenut vastaavaa aluetta muualla, yleensä lähiöissä on jokin fiilis, tämä on tyhjä siltä osin.
Onneksi pääsen 2 kk päästä pois. No käytännössä ei olla täällä asuttu kesällä kun lapset eivät täällä viihdy, olemme olleet isovanhenhemman luona lähellä toisella alueella. Täsmälleen nämä samat kokemukset ovat suurimamlla osalla täällä asuneista, pieni porukka viihtyy uusien talojen ja ulkoilualueiden takia. Veikkaan kuitenkin että jos saisivat mahdollisuuden muuttaa esim. Paloheinään pientaloon, jossa sama metsä on vieressä, eivät miettisi kahta kertaa.
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoinen ketju. Nämä valittajat tuskin pääsevät autohallia tai parkkiruutua pidemmälle. Mitä monipuolisin biotyyppi avautuu parin askeleen päässä. Bussit kulkevat jatkuvasti, niillä mm. lapset pääsevät kouluun vaivattomasti. 3,5 km on vielä kohtuullinen matka.
Ei, en asu itse Kuninkaantammessa. Sillä jalan on päästävä tarvittaessa viinakauppaan, ruokakauppoihin, kirjastoon ja (asiamies-) postiin. Mutta tuttu miljöö. Olen käynyt useasti Kannelmäestä käsin.
Näin lappilaisena naurattaa nämä "pitkät 3 km matkat"
Aika harva haluaa laittaa lapsensa Kannelmäkeen kouluun. Meillä 9 ja 10 v käyvät 8 km päässä bussilla vaihtaen bussia matkalla. Olisi kiva koulukyyti bussi joka ottaa lapset kyytiin ja vie koulun pihaan kuten teillä Lapissa.
Hieno uusi päivä viettää Kuninkaantammen lähiössä palveluita hyödyntäen. Se on kivointa et täältä löytyy kaikki, ei tarvitse lähteä autolla Vantaan kautta mihinkään kun kaksi reittiä Helsinkiin on kielletty autoilta.
Kävelin Palettilammen vierestä joskus 2015-2016 paikkeilla, jolloin lampi oltiin tyhjennetty vedenpuhdistamon vesistä. Silloin pohja oli matalalla ja täynnä mustaa mutaliejua sekä alkavaa lepikkoa. On ollut ihan paikallaan syventää ja puhdistaa pohjaa sekä tuoda hiekkaa sinne.
Vierailija kirjoitti:
Hieno uusi päivä viettää Kuninkaantammen lähiössä palveluita hyödyntäen. Se on kivointa et täältä löytyy kaikki, ei tarvitse lähteä autolla Vantaan kautta mihinkään kun kaksi reittiä Helsinkiin on kielletty autoilta.
Eihän siellä ole kuin pari ruokapaikkaa,kaupassakin täytyy käydä kaivokselassa.

Olisiko ollut sarkasmia...
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, todella epäonnistunut asuinalue niinkuin lähes kaikki uudet täyteen ahdetut alueet ovat. Kuninkaantammea vielä pahempi betonihelvetti on Kivistö.
Samaan kategoriaan menee Laajasalon uusi alue sekä postipuisto. Tulevaisuuden slummeja.
Laajasalon Kruunuvuorenrannassa on sentään meri ja mahtavat maisemat, samoin Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa, se avartaa ja kaunistaa koko aluetta, vaikka muuten olisi liian tiivistä.
Mutta joo, epäonnistunutta suunnittelua.
Omakotialue ilman omakotitaloja. Palveluita ei ole eikä tule 3500 ihmisen asukasmäärästä huolimatta.
Kartalla kivan näköinen ympyrä!
ilmrisesti ei niin kiva sitten muuten.
Jonain päivänä ajan vielä polkupyörällä tunneliin. Täytyy varustautua commando-pipolla ettei kameravalvoja tunnista jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Onko se paikka täynnä lapsiperheitä, työttömiä ja spandex-pyöräilijöitä? Vai miten ne loput asukkaat, jotka eivät mahdu muutaman kerran tunnissa kulkevaan bussiin, lähtevät aamulla autojonossa sieltä pikkuruisesta parkkihallista sitä yhtä kerrostaloaluetta kiertävää kapeaa, suurinpiirtein yksikaistaista tietä pitkin työpaikoillensa klo8 ja palaavat takaisin klo17? Yksikaistaista, koska tien vieressä on autopaikkoja. Ja vieraita ei varmaan paljoa käy, koska autopaikkoja ei ole, mutta kun on löytänyt autopaikan voikin seuraavaksi aloittaa kuuruleikin talonnumeroiden ja asuntojen kanssa, missä se tietty talo ja kotiovi siellä keskipihan ympyrässä ehkä onkaan? We have a dream.
Kuninkaantammestahan on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tykkään asua Kuninkaantammessa. Ei yhteiskunnalla ole varaa kustantaa esim kirjastoja joka asuinalueelle.
Alue on kokoomuksen onnistunut persuhautomo, jonka asukkaat haluavat enenevästi karsittuja palveluja ja alenevaa elintasoa. Tämä turvaa oikeistohallitukset jatkossakin, "koska meillä ei ole varaa."
ei vaan tyypillinen viherideologian mukainen lisää kaupunkia kaupunkiin-kaupunginosa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se paikka täynnä lapsiperheitä, työttömiä ja spandex-pyöräilijöitä? Vai miten ne loput asukkaat, jotka eivät mahdu muutaman kerran tunnissa kulkevaan bussiin, lähtevät aamulla autojonossa sieltä pikkuruisesta parkkihallista sitä yhtä kerrostaloaluetta kiertävää kapeaa, suurinpiirtein yksikaistaista tietä pitkin työpaikoillensa klo8 ja palaavat takaisin klo17? Yksikaistaista, koska tien vieressä on autopaikkoja. Ja vieraita ei varmaan paljoa käy, koska autopaikkoja ei ole, mutta kun on löytänyt autopaikan voikin seuraavaksi aloittaa kuuruleikin talonnumeroiden ja asuntojen kanssa, missä se tietty talo ja kotiovi siellä keskipihan ympyrässä ehkä onkaan? We have a dream.
Kuninkaantammestahan on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin.
Ei ole. Edes Helsingin keskustaan ei mene yhtään suoraa bussilinjaa.

Hienoa. Ainakin sinne joutunut pääsee helposti pois.
Vain vihervasemmisto onnistuu ottamaan ison korvessa olevan alueen ja kaavoittamaan sen ahtaaksi. Ei mahtunut mitään piha-alueita, ei löydä parkkipaikkaa millään, jos sinne ajaa. Ihan kuin muka olisi jossain miljoonakaupungin ydinkeskustassa, vaikka oikeasti on keskellä ei mitään ja lääniä olisi vaikka kuinka paljon hyödynnettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se paikka täynnä lapsiperheitä, työttömiä ja spandex-pyöräilijöitä? Vai miten ne loput asukkaat, jotka eivät mahdu muutaman kerran tunnissa kulkevaan bussiin, lähtevät aamulla autojonossa sieltä pikkuruisesta parkkihallista sitä yhtä kerrostaloaluetta kiertävää kapeaa, suurinpiirtein yksikaistaista tietä pitkin työpaikoillensa klo8 ja palaavat takaisin klo17? Yksikaistaista, koska tien vieressä on autopaikkoja. Ja vieraita ei varmaan paljoa käy, koska autopaikkoja ei ole, mutta kun on löytänyt autopaikan voikin seuraavaksi aloittaa kuuruleikin talonnumeroiden ja asuntojen kanssa, missä se tietty talo ja kotiovi siellä keskipihan ympyrässä ehkä onkaan? We have a dream.
Kuninkaantammestahan on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin.
Ei ole. Edes Helsingin keskustaan ei mene yhtään suoraa bussilinjaa.
Bussi+juna reittioppaan mukaan 36 min rautatientorille. Poikittain pääsee 52 ja 560 todella moneen paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se paikka täynnä lapsiperheitä, työttömiä ja spandex-pyöräilijöitä? Vai miten ne loput asukkaat, jotka eivät mahdu muutaman kerran tunnissa kulkevaan bussiin, lähtevät aamulla autojonossa sieltä pikkuruisesta parkkihallista sitä yhtä kerrostaloaluetta kiertävää kapeaa, suurinpiirtein yksikaistaista tietä pitkin työpaikoillensa klo8 ja palaavat takaisin klo17? Yksikaistaista, koska tien vieressä on autopaikkoja. Ja vieraita ei varmaan paljoa käy, koska autopaikkoja ei ole, mutta kun on löytänyt autopaikan voikin seuraavaksi aloittaa kuuruleikin talonnumeroiden ja asuntojen kanssa, missä se tietty talo ja kotiovi siellä keskipihan ympyrässä ehkä onkaan? We have a dream.
Kuninkaantammestahan on hyvät yhteydet kaikkiin suuntiin.
Ei ole. Edes Helsingin keskustaan ei mene yhtään suoraa bussilinjaa.
Bussilinjalla 560 pääsee Paloheinään, josta noin 10-15 minuuttia odottamalla pääsee 66:lla Helsingin keskustaan. Toiseen suuntaan mentäessä pääsee Myyrmäen viihtyisälle juna-asemalle. Toinen vaihtoehto on hypätä 52 ja mennä Huopalahden asemalle josta pääsee Helsinkiin, Vantaalle ja Espooseen.
Vierailija kirjoitti:
Jonain päivänä ajan vielä polkupyörällä tunneliin. Täytyy varustautua commando-pipolla ettei kameravalvoja tunnista jälkikäteen.
Normaalitouhua spandexhomolta.
No,minä asun vielä täällä... ja Palettilampi on siitä naurettava paikka että puut ja myyt jotka ympäristössä oli on vedetty sileäksi ja tehty kuten kirjoitit, keinotekoinen ympäristö tilalle. Monimuotoisuus puuttuu. Miksi sitä ei tehty luonnon ehdoilla olemassaolevaa hyödyntäen?