Kuninkaantammi Helsingissä- hirveä paikka
Olen asunut nyt syksyllä vuoden Kuninkaantammessa ja harmittaa etten uskonut kun luin muiden kokemuksia alueesta, jotka ovat tismalleen samoja kuin omani. Tämä on todella ahdistava ja synkkä alue, pelkkiä kerrostaloja tehty hakatun metsän tilalle. Asunnossani ei toimi kunnolla ilmanvaihto, liesituuletin ei vedä mitään vaikka talo on uusi. Joka puolella on hiekkapölyä, autotkin ovat autohallissa sen peitossa. Alueelle ei ole tulossa mainostettua kauppaa, eikä täällä ole mitään harrastuksia. Lähikoulu on Kannelmäki, jota itse kantsulaiset aika kovin sanoin arvostelevat. Lapset käyvät täältä kuka missäkin koulussa, eli koulun tuoma oman asuinalueen fiilis puuttuu. Varhaisnuorille täällä ei ole mitään, täytyy lähteä Myyrmäkeen tai Kannelmäkeen esim kirjastoon tai nuorisotalolle, tai harrastuksiin. En ole Helsingissä kokenut vastaavaa aluetta muualla, yleensä lähiöissä on jokin fiilis, tämä on tyhjä siltä osin.
Onneksi pääsen 2 kk päästä pois. No käytännössä ei olla täällä asuttu kesällä kun lapset eivät täällä viihdy, olemme olleet isovanhenhemman luona lähellä toisella alueella. Täsmälleen nämä samat kokemukset ovat suurimamlla osalla täällä asuneista, pieni porukka viihtyy uusien talojen ja ulkoilualueiden takia. Veikkaan kuitenkin että jos saisivat mahdollisuuden muuttaa esim. Paloheinään pientaloon, jossa sama metsä on vieressä, eivät miettisi kahta kertaa.
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Ja kuka keksi rakentaa rivitaloja niin että ne on kerrostalojen ympäröimiä, parvekkeet niihin rivitaloihin päin? Siinä kun istut pihallasi niin on vain 100 katsojaa katsomassa mitä touhua. Ihan kuin amfiteatterissa.
Ihan uskomaton moka tuo koko Kuninkaantammi.
Tämä.

Näin tulee käymään myös Maunula - Pirkkola -alueella kun Raidejokerin vartta ruvetaan täydennysrakentamaan. Aluetta reunustaa rintamamiestaloalueet joiden takana on kerrostalo. Kun radanvarteen rakennetaan massiviinen kerrostalomuuri jää nämä pientalot väliin kuin hampurilaispihvi. Todella hienoa kaupunkisuunnittelua Helsingiltä. Nyt jo Pirkkolassa on Pirjontien varressa 7 kerroksinen vartiotorni jossa parvekkeet on suoraan omakotitalojen pihojen suuntaan. Mukava ottaa aurinkoa tai tehdä pihahommia valvovan silmän alla.
Vierailija kirjoitti:
Vain vihervasemmisto onnistuu ottamaan ison korvessa olevan alueen ja kaavoittamaan sen ahtaaksi. Ei mahtunut mitään piha-alueita, ei löydä parkkipaikkaa millään, jos sinne ajaa. Ihan kuin muka olisi jossain miljoonakaupungin ydinkeskustassa, vaikka oikeasti on keskellä ei mitään ja lääniä olisi vaikka kuinka paljon hyödynnettäväksi.
Kyllä on persuilla raskasta kun nyt ne kaikki asuinalueetkin suunnittelee vihervasemmisto. Ehkä Sannan kanssa yhdessä?
"36 minuuttia Helsingin keskustaan on sinusta sujuva yhteys?"
On se ihan kohtuullinen, jos verrataan muihin kaupungin rajalla oleviin kaupunginosiin kuten Paloheinään tai Tapaninvainioon. Aika harvan täytyy muutenkaan jatkuvasti keskustassa ravata vaan hyvä kulkuyhteys esim. Malmille, Itäkeskukseen, Pasilaan tai Pitäjänmäkeen voi olla oleellisempi.

Jep. Ei siellä keskustassa mitään tee päivittäin. Maalaisillako tämä keskusta-pakkomielle on?
Helsingin keskusta on jo niin pahasti autioitunut, että ei sinne tarvitse mennä kuin näyttäytymään. Samat ketjuliikkeet löytyy jo jokaisesta lähiökauppakeskuksesta, eikä boutique-tyylisiä liikkeitä, kunnollisia tavarataloja tai räätälinliikkeitä ole juurikaan Suomessa kun täällä ei ole ostovoimaa - ei enää sitä vähääkään mitä oli 1980-luvun alusta sinne 2010 luvun taitteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain vihervasemmisto onnistuu ottamaan ison korvessa olevan alueen ja kaavoittamaan sen ahtaaksi. Ei mahtunut mitään piha-alueita, ei löydä parkkipaikkaa millään, jos sinne ajaa. Ihan kuin muka olisi jossain miljoonakaupungin ydinkeskustassa, vaikka oikeasti on keskellä ei mitään ja lääniä olisi vaikka kuinka paljon hyödynnettäväksi.
Kyllä on persuilla raskasta kun nyt ne kaikki asuinalueetkin suunnittelee vihervasemmisto. Ehkä Sannan kanssa yhdessä?
Jos Kuninkaantammi on vihervasemmiston alue minusta tulee persu vaikka ei ole autoa tai ajokorttia. En halua:
Keskuspuiston tuhoamista
Asuntoa ilman keittiötä
Kulkea vaihtaen keskustaan ilman suoraa yhteyttä vaikka asun Hki lähiössä
Asua alueella ilman palveluita
Asua nukkumalähiössä josta kaasutellaan elämään muihin kaupunginosiin
Katsoa kivestä tehtyjä asetelmia tai suunnittelua puistoalueiden sijaan
Siivota jatkuvaa hiekkapölyä mikä tunkee joka puolelle asunnossa
Vierailija kirjoitti:
"36 minuuttia Helsingin keskustaan on sinusta sujuva yhteys?"
On se ihan kohtuullinen, jos verrataan muihin kaupungin rajalla oleviin kaupunginosiin kuten Paloheinään tai Tapaninvainioon. Aika harvan täytyy muutenkaan jatkuvasti keskustassa ravata vaan hyvä kulkuyhteys esim. Malmille, Itäkeskukseen, Pasilaan tai Pitäjänmäkeen voi olla oleellisempi.
Molemmista on suora yhteys keskustaan lisäksi ne ovat pientaloalueita joissa asutus on hajaantunut laajemmalle alueelle. Kuninkaantammi on kerrostalähiö ja yleensä sellaisilta on suora yhteys keskustaan.
Ja jatkan että pientaloalueella on perheellä usein auto. Kuninkaantammea mainostetaan autottomana josta on hyvät yhteydet joka puolelle, eikä ole parkkipaikkoja. Sellaiselta alueelta pitäisi olla oikeasti ne hyvät yhteydet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"36 minuuttia Helsingin keskustaan on sinusta sujuva yhteys?"
On se ihan kohtuullinen, jos verrataan muihin kaupungin rajalla oleviin kaupunginosiin kuten Paloheinään tai Tapaninvainioon. Aika harvan täytyy muutenkaan jatkuvasti keskustassa ravata vaan hyvä kulkuyhteys esim. Malmille, Itäkeskukseen, Pasilaan tai Pitäjänmäkeen voi olla oleellisempi.
Jep. Ei siellä keskustassa mitään tee päivittäin. Maalaisillako tämä keskusta-pakkomielle on?
Keskustaan mennessä reitille mahtuu monia paikkoja. Helsinki on sen verran pieni kylä että keskustaan pitäisi päästä sujuvasti lähiöstä, varsinkin sellaisesta paikasta kuin Kuninkaantammi jossa ei ole sitä omaa "keskustaa" palveluineen.
T: neljännen polven stadilainen joka on asunut puolet elämästään keskustassa
Kävin vuosi sitten pyörähtämässä siellä ja pelkkiä ma tuja tuli vastaan, joo ei kiitos...
Pk-seutu ihan pilalla.. minnehän sitä muuttais?
Vuokralaisen elämä on aina kurjaa.
Vantaan Kartanonkoski on viihtyisän näköinen ja kai suosittukin asuinalue. Aika erinäköinen kuin moni muu uusi tai uudehko alue. Erilainen filosofia taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vuokralaisen elämä on aina kurjaa.
Olipa ala- arvoinen heitto joka kyllä kuvaa alueen fiilistä hyvin. Luojan kiitos ei ole siellä omaa ostettuna. Lähiomaisella ikävä kyllä on,siksi sinne muutimme lasten kanssa. Nyt asunto ei mene kaupaksi millään... Epätoivonen on oikea sana kuvaamaan ihmisiä jotka koittavat saada sieltä asuntoaan kaupaksi. Ja se näkyy monessa, ihmiset ilkeitä eikä mitään yhteistä tai toimintaa alueella ole. Aika menee siihen onko naapuri saanut asuntonsa myydyksi vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vantaan Kartanonkoski on viihtyisän näköinen ja kai suosittukin asuinalue. Aika erinäköinen kuin moni muu uusi tai uudehko alue. Erilainen filosofia taustalla.
Sen ovat suunnitelleet ruotsalaiset arkkitehdit ja muistuttaa ruotsalaisia pikkukaupunkeja. Ajatelkaa että Kuninkaantammesta olisi voinut tulla yhtä viihtyisä. Kartanonkoskella on kivasti väljää talojen välissä, puistoa, puita ja värikkäät talot. Kuninkaantammessa ne värikkäät talot ovat yhdellä kadulla, muualla synkän väristä ruskeaa ja harmaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokralaisen elämä on aina kurjaa.
Olipa ala- arvoinen heitto joka kyllä kuvaa alueen fiilistä hyvin. Luojan kiitos ei ole siellä omaa ostettuna. Lähiomaisella ikävä kyllä on,siksi sinne muutimme lasten kanssa. Nyt asunto ei mene kaupaksi millään... Epätoivonen on oikea sana kuvaamaan ihmisiä jotka koittavat saada sieltä asuntoaan kaupaksi. Ja se näkyy monessa, ihmiset ilkeitä eikä mitään yhteistä tai toimintaa alueella ole. Aika menee siihen onko naapuri saanut asuntonsa myydyksi vai ei.
Miksi asut vuokralla? Typerä ja huono valinta. Kuninkaantammesta ei näkemystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla varaa muuttaa esim Kalasatamaan? Niinpä niin.
Mutta ei ennen vanhaan edes ns. työväestön nukkumalähiöt olleet noin ankeita. Itse asuin pitkään esim. Pihlajamäessä, joka on kaikkea muuta kuin arvostettu tai kallis alue. Mutta sieltäkin löytyi ostari, koulu, terveysasemakin, kaupunginosalla oli omanlaisensa identiteetti, luontoa esim. koiran ulkoiluttamiseen löytyi ihan läheltä vaikka oli myös niitä betonikuutioita. Ja sekin oli minusta ruma ja ankea alue, mutta kyllä nämä uudet hirvitykset on vielä paljon pahempia.
Samaa mieltä. Helsingistä löytyy kivoja vanhoja asuinalueita, joissa paljon myös vihreyttä ja omaleimaisuutta, esim. just tuo mainitsemasi Pihlis, Myllypuro, Puotila, Patola. Uskon, että noiden alueiden haluttavuus tulee kasvamaan, kunhan taloja saadaan peruskorjattua. Parinkymmenen vuoden päästä nämä voi olla jo todella haluttuja alueita. Paljon mainettaan parempia.
🇺🇦🇮🇱
Vierailia kirvioitti:
Jep, todella epäonnistunut asuinalue niinkuin lähes kaikki uudet täyteen ahdetut alueet ovat. Kuninkaantammea vielä pahempi betonihelvetti on Kivistö.
Kivistössä on kuitenkin juna-asema, kauppakeskus, ravintoloita ja vanha alue vieressä, jossa juurtuneet asukkaat, koulut jne... ei voi verrata siinä mielessä Kuninkaantammeen.
Suomeen tehdään musuille tilaa. Jep.
36 minuuttia Helsingin keskustaan on sinusta sujuva yhteys?