Kuinka kauan vanhempasi eli vielä muistisairauden alkamisen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Mihin he sitten kuolevat?

Mun omainen kuoli lopulta suolistosyöpään. Se löytyi muoden tutkimusten ohessa ja oli jo niin pitkällä, että eli sen jälkeen joitakin viikkoja. Taisi olla myös munuaiset aika kaput. 

6 vuotta ja risat! Muistisairaudella ei ollut kuolemaan merkitystä vaan syövällä.

Vierailija kirjoitti:

Mihin he sitten kuolevat?

 

Monesti kuihtuvat ja näivettyvät, ja sitten tulee keuhkokuume, joka antaa viimeisen silauksen. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan lukeneeni että keskim. noin 7 vuotta diagnoosista.

Juu jos vanhana sairastuu, nuorelle ei toki päde

Muistisairauteen ei kuole

Pari vuotta, kuoli koronaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet inhottava lapsi, odottaa oikein allakka kädessä koska vanhempi kuolee.

Sun tutuista kukaan ei vissiin ole sairastunut muistisairauteen. Kamalaa seurata rakkaan ihmisen ko. sairautta.

Mun äiti on niin höppänä luonnostaan etten välttämättä tietäisi että on alkavaa muistisairautta. Muistitesti on tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Muistisairauteen ei kuole

Kyllä sitten, kun ei muista, miten niellään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin he sitten kuolevat?

Mun omainen kuoli lopulta suolistosyöpään. Se löytyi muoden tutkimusten ohessa ja oli jo niin pitkällä, että eli sen jälkeen joitakin viikkoja. Taisi olla myös munuaiset aika kaput. 

Ahaa. Usein onkin siten, että jos on muistisairaus pitkällä, ei leikata syöpää. 

Vierailija kirjoitti:

Muistisairauteen ei kuole

Välitön kuolinsyy muistisairaus toki harvemmin on. Välitän syy voi olla esim. aspiraatiopneumonia joka taas johtuu siitä että hermosto ei enää toimi kunnolla eikä nieleminenkään enää onnistu.

Isovanhemmista on kyse. Vaari eli kymmenisen vuotta sairauden alettua, joista pari viimeistä vuodeosastolla. Mummun pyynnöstä lainattiin vaarin autoa usein, ettei tuo vaan lähde ajamaan. Välillä oli autossa kolme rengasta alla, kun mentiin autoa hakemaan. 

Toisen puolen mummulla sairaus alkoi myöhäisellä iällä. Ei ehtinyt montaa vuotta elää taudin kanssa ennen kuin vanhempi sairaus vei. Loppuun asti oli enemmän aikaa ihan skarpissa kunnossa, kunhan pääsi ulkoilemaan säännöllisesti.

Nyt lähipiirissä on yksi yli 90-vuotias, joka sai pai vuota sitten diagnoosin. Pudotus on ollut hurjaa. Älykäs, tarkasti aikaansa seuraava henkilö on muuttunut hetkessä vihamieliseksi, pelokkaaksi, itsetuhoiseksi, itkuiseksi ihmiseksi, joka soittaa 4-10 kertaa päivässä kysyäkseen, tuliko veroilmoitus varmasti tehtyä tai yöllä, kun kadulta kuuluu ääniä, hän on varma, että seinän sisään on piilotettu salakuuntelulaitteita. Ja hän on kuulemma liian hyväkuntoinen tuettuun asumiseen, vaikka ei enää syö omatoimisesti, ota lääkkeitään ja hygienia on enää vain yksi unohtunut sana muiden joukossa. Ja kunnasta ei sitten varmasti tule tänne kukaan auttamaan, on vakiolause, jonka hän osaa toistaa tiukasti joka asiantuntijalle.

Vanhemmillani kummallakaan ei ollut muistisairautta. Elivät aika pitkään omassa kodissaan. Isä oli sairaalassa 2 viikkoa ja äiti 3 viikkoa ennen kuolemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Anopin diagnoosista (keskivaikea Alzheimer) on kohta 7 v. On ollut hoivakodissa jo vuosia. Tuskin elää enää kovin kauaa, kun on muitakin terveysongelmia, mistä lääkäri totesi, ettei kannata enää tässä vaiheessa leikata, hoidetaan lääkkeillä oireita.

Kerrankin tolkun lääkäri! Lisää näitä.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Äiti 79v ja sai Alzista diagnoosin vuosi sitten. Lähimuisti on todella huono. Itse ei ymmärrä tilaansa, eikä olevansa muistisairas. Suuttuu jos asiasta mainitaan. Paljon on juuri samojen asioiden jankutusta ja kyselyä. Sitten, kun selittää asiat niin ei usko niitä. Asuu hoivakodissa, eikä ymmärrä miksi joutuu siellä olemaan. Usein ei edes tajua, että paikka on hoivakoti. Ihmettelee, kun ei pääse yksin ovesta ulos. Kyselee, että miksi on siellä ja mikä paikka se on? Kun sanoo, että olet hoivakodissa muistisairauden vuoksi niin alkaa vänkäys, että eihän se mikään hoivakoti ole ja ei hänellä ole mitään muistisairautta. Varsinkin huonompina päivinä vänkää kaikesta. Hyvinä päivinä on ihan hyvällä tuulella, muistaa asioita paremmin ja on melkein oma entinen itsensä. Ne päivät ovat ihania ja niiden avulla jaksaa. Mutta rasittavaa on välillä, kun on huonompaa.

Onhan se muistisairaus omaiselle kurjaa. Itse pyrin ajattelemaan, että se ehkä mummolle itselleen ei ole niin rankkaa. Muistisairaus on aivojen keino suojautua siltä, että arki on vaikeaa. Muistisairaiden kanssa ei kannata vängätä. Jos höpöttävät omiaan, niin koittaa harhauttaa ja vaihtaa aihetta. Esim. jos vanhus ihmetelee, että missä hän on voi vastata että: tämä on tällainen koti, mitäs pidät tuosta taulusta, tykkäisitkö, jos laitettaisiin kukkia tms.. Muistisairaalta ei myöskään pidä tentata, että muistatko. Minä enimmäkseen kyselen vanhoista ajoista, mummo muistaa edelleen, miten lavatansseissa tehtiin, jos tulee epämieluisa hakija tai miten kiharat laitetaan :)