Mitkä asiat sinua ärsyttävät kavereiden Facebookpostauksissa
Nyt saa vuodattaa 😁!
On tullut joskus hyväksyttyä sukulaisia ja työkavereita Facessa kaveriksi, vaikka ei heistä muuten pidäkään. Varsinkin tällaisilta henkilöiltä, joiden kanssa on jo valmiiksi erilaiset näkemykset, saattaa tulla ärsyttäviä postauksia. Juu, tiedän, että heidät voi poistaa kavereista tai olla seuraamatta, niin olen joidenkin osalta tehnytkin.
Eniten minua ärsyttävät kehuskelijat, joko suoraan tai piiloviestein toimivat. Kuvissa näkyy puolivahingossa merkkilaukku, bisnesluokan lentoliput, hienompi auto. Osa laittaa pelkästään päivityksiä fine dining -ravintoloissa ruokailuistaan tai konserteissa tms. käynneistä. Ilmeisesti heidän elämässään ei muuta tapahdu.
Omien lasten kuvien jatkuva jakaminen. Ovathan he varmaan ihania, mutta pitääkö äidin tai isän jakaa heidän elämänsä kaikkien tietoon ennen kuin he itse voivat asiasta päättää.
Jatkuva Facebook-muistojen jakaminen. Ketä kiinnostaa, että olit vuosi ja kaksi vuotta sitten seuraamassa lapsesi jalkapallo-ottelua. Ja yleensä se, että äiti/isä jatkuvasti hehkuttaa lapsen menestystä esim. urheilussa. Se on vähän vanhemmista lapsista itsestäänkin noloa.
Työmatkojen päivittäminen Faceen. Joka reissusta kuva lentokentän lähtevistä lennoista tekstillä taas mennään. Eikö se ole luottamuksellista tietoa yrityksessä? Kilpailija saa hyvää tietoa ja tieto saattaa muutenkin aiheuttaa turvallisuusuhkaa. Eikä minua kiinnosta myöskään, missä ravintolassa ja mitä söit siellä työreissussa.
Yksipuoliset, jatkuvat postaukset yleensä, aiheena esim.auringonlaskut, revontulet, säätiedotukset ukkospilvikuvin, koiranäyttelyt, urheilusuoritukset, kissat, koirat.
Kommentit (84)
Ei mikään moneen vuoteen, kun poistin tilini.
Äitiyteen seonneet hormonihuuruiset naiset, jotka postaavat ihmeellisen pentunsa kaikki tekemiset oksennuksia ja ripulointeja myöten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fb on massajakelua, jossa yritetään miellyttää kaikkia? Se on sellaisten vähän keskenkasvuisten, keski-ikäisten/vanhojen naisten harrastus?
Ja nämä keski-ikäiset tantat julkaisevat juuri näitä noloja päivityksiä lapsistaan: Lapsi pääsi opiskelemaan, lapsi sai stipendin, lapsi pääsi jalkapalloliigaan, lapsi pääsi musiikkilukioon, lapsi sai parhaan todistuksen, lapsi sitä lapsi tätä.
KIINNOSTAA NIIN V ITUSTI.
Jos sinua ei kiinnosta, niin lapsen kummia tms. saattaa kiinnostaa.
Mikä on syynä olla Facebookissa, jos ei jaksa siellä mitään muiden tarinoita? Minua ei nykyään ärsytä muiden postaukset, vaan enemmänkin hiljaiset ärsyyntyjät. Roikkuvat linjoilla 24/7 ja ovat katsoneet tarinoitasi, mutta eivät ikinä sano mitään.
Ei ärsytä mikään. Mutta hymähdin, kun tuttu oli käynyt Virossa ja kirjoitti pitkän tekstin tyylikkäistä ihmisistä ja kuinka mukava on avartaa maailmaa ja ajatteluaan. Hänen näkökulmastaan varmaan ihan tosi tarina, mutta itse olen asunut useammassa maassa jo pari vuosikymmentä ja pari päivää Tallinnassa ei varsinaisesti ole mitenkään opettavainen kokemus.
Ihana dinneri parhaassa seurassa!!! 😍😍😍😍 Kiitos ihanat!!! 😍😍😍😍🥰🥰🥰🥰😘😘😘
#bestikset #tyttöpower #rakkaus #love #jopäiväkodistaastiystäviä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fb on massajakelua, jossa yritetään miellyttää kaikkia? Se on sellaisten vähän keskenkasvuisten, keski-ikäisten/vanhojen naisten harrastus?
Ja nämä keski-ikäiset tantat julkaisevat juuri näitä noloja päivityksiä lapsistaan: Lapsi pääsi opiskelemaan, lapsi sai stipendin, lapsi pääsi jalkapalloliigaan, lapsi pääsi musiikkilukioon, lapsi sai parhaan todistuksen, lapsi sitä lapsi tätä.
KIINNOSTAA NIIN V ITUSTI.
Jos sinua ei kiinnosta, niin lapsen kummia tms. saattaa kiinnostaa.
Postatkoon sille kummille sitten. Tai lähettäköön kirjeen. Tai soittakoon.
Vierailija kirjoitti:
Päivitykset, joissa kerrotaan jotain kertomatta mitään. Tyyliin tänään tapahtui jänniä. Sitten postaus kerää kyselijöitä. Muutamat ilmeisesti tietäjät tykkäilevät ja muut kyselevät.
Kyllä, halutaan muut uteliaiksi jollain kuvalla kertomatta mitään. Ollaan rakentamassa jotain, tai ollaan ilmeisesti lomamatkalla, mutta laitetaan kuva ilman mitään tekstiä.
Tässä muutama:
-urheiluharrastuksellan jatkuvasti leveilevä (ultrajuoksu). Viikottain kehui miten pitkiä matkoja juossut eikä koskaan postannut muuta
-vihervasemmistolainen uhriutujanainen, yrittää saada huomiota pukeutumisellaan mutta uhriutuu ja syyttelee kaikkia miehiä kun joku kehui ulkonäköä, muka "ahdistelua"
-Eräs noin 37v nainen joka viimeinkin sai miehen ja lapsen tämän kanssa, ennen ei postannut mitään mutta nyt monta kertaa viikossa kuva lapsesta ja mies merkitty aina julkaisuun, käy sääliksi lasta kun hänestä jo lähemmäs tuhat kuvaa tän naisen sivulla. Itsestään nainen ei juuri jaa kuvia, vain lapsesta.
-Vähän sama kuin edellinen mutta koira lapsen sijaan, 500 kuvaa koirsta mutta nainen itse ei näytä edes naamansa
Kryptiset postaukset kuten:
'Että semmosta sitten tällä kertaa 😩'
Eikä mltään selitystä tai vastauksia
Lähemmäs 50v nainen postaa yhtenään kuvia, kuinka mahtuu edelleen vanhojen tanssimekkoonsa, vanhaan hääpukuunsa jne jne ja sitten odottaa kehuja siitä kuinka ei oo yhtään muuttunut vuosikymmenten aikana
Vierailija kirjoitti:
Kolmatta kertaa naimisissa oleva uusperheellinen tuttu postaa kuvia, joissa imuttelee miehensä kanssa. Postauksissa et mies on hänen kaksoisliekki ja sielunkumppani ja muuta tollasta. Sama mies laittoi mulle viestiä kun jäin sinkuksi, että kiinnostaisko joskus 🍆🍑
Shiiit!! Sama kokemus, eräs nainen postaa kuinka miehensä sitä ja tätä ja perhe sitä ja tätä ja tässä olen miehen paita päällä ja nyt miehen kirjahyllyllä ja aah nyt olen samassa tyäpaikassa miehen kanssa! Mies on yrittänyt mua monta vuotta.
Tapahtumia jokapäiväisestä elämästä, myös joskus lomamatkoista, mutta en kehuvaan tyyliin vaan omana kokemuksena. Vaihtelevasti eri aiheita eikä aina samaa. En koskaan työmatkakuvia, minulle Facebook on yksityiselämän someappi. Työasiat sitten LinkedIniin. Siellähän ei kukaan mainosta työmatkojaan. Eikä juuri koskaan lasten tai lastenlasten kuvia tai ne sitten niin, ettei ihminen ole kenen tahansa tunnistettavissa.
Ja kyllä, meitä Facen käyttäjiäkin on vielä. Eipä taida enää olla nuoria juurikaan. En näe mitään hyötyä itselleni Instagramista tai Tiktokista yms. Facebookin kautta löytyy tietoa monista paikallisista tapahtumista tai pienyrittäjien tuotteista, kaikilla ei ole omia nettisivuja ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fb on massajakelua, jossa yritetään miellyttää kaikkia? Se on sellaisten vähän keskenkasvuisten, keski-ikäisten/vanhojen naisten harrastus?
Ja nämä keski-ikäiset tantat julkaisevat juuri näitä noloja päivityksiä lapsistaan: Lapsi pääsi opiskelemaan, lapsi sai stipendin, lapsi pääsi jalkapalloliigaan, lapsi pääsi musiikkilukioon, lapsi sai parhaan todistuksen, lapsi sitä lapsi tätä.
KIINNOSTAA NIIN V ITUSTI.
OK, sinua ei kiinnotsa. Minua kiinnostaa. Mulla on jonkun verran fb kavereita omien lasten harrastusten kautta (siis joukkukavereiden vanhempia) nyt kun lapset ovat lopettaneet ko. harrastuksen, mutta ne lapet ja vanehmmat ovat tosi mukavia ja aina kun nähdään jutellaan pitkäänkin, on kiva kuulla että joku on saanut korkeakouluopiskelupaikan Vaasasta tai ammatilaissopimukne ulkomaille johonkin liigaan. Kiva kuulla että mukavilla ihmisillä menee hyvin ja he saavutavat unelmiaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö, että Facebookia nimitetään boomereiden saattohoitopalveluksi?
Voisihan sen niinkin sanoa. Ja mistä tunnistaa keski-ikäisen (naisen) Facessa? No joka kommentissa on niitä tarroja/kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta ap: Mitä sinä julkaiset Facessa? Jos ei saa olla kuvia matkoista, eläimistä, arjesta, harrastuksista, ...
Ehkä ajatuksena juuri jonkun muunkin kommentoima, ei pelkkiä tähtihetkiä, tai selvästi sokerikuorrutettua ja valheellista sisältöä, se on aika rassaavaa ja näkyy täysillä läpi kun joku koittaa esittää siloteltua ja paranneltua elämäänsä.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta sanon tähän silti. Itse olen postaillut elämästäni totuudenmukaisesti iloja ja suruja (en toki inhorealistisesti enkä liikaa kertoen). Olen saanut kuulla, että niiden negatiivisten puolten postaaminen on "valittamista" tai "säälinkerjuuta". Siksi nykyään postaan lähinnä neutraalin positiivisia tapahtumia. Mikään ei kelpaa.
Kukkia rakkaaltani, muiskis, kiitos rakkaani, muiskis, hiusten värjäystuloksen esittelyä, iltapalapiirakkaa vähintään 3 kertaa viikossa, hillittömät määrät viiniä, karkkia, naposteltavaa kera rakkaan, muiskis
Myös vanhemmat naiset, jotka laittavat kuvia itsestään vähissä pukeissa. Yksikin silikonitissikaveri, yli 50 v, vilauttelee itseään vähän väliä. Ilmeisesti tuolla sinkulla tarve saada ihailua. Tunnen myötähäpeää.
Ihmettelen myös sitä tuttua, jolla on paljon postauksia, lähes kaikki kehuskeluja jostain asiasta, mutta joka ei vastaa tai kommentoi mitenkään vastauksia hänen postauksiinsa. Kavereita hänellä yli 600!
Sitten on niitä, jotka ovat ottaneet kanavan tervehdyksiä varten: joka aamu joku kissan tai kukan kuva ja teksti hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä. Ja muutama samanhenkinen vastaa jokaiseen tervehdykseen jostain otetun vastaavan kuvan kanssa. No, voi kai sitä niinkin olla yhteydessä tuttuihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmatta kertaa naimisissa oleva uusperheellinen tuttu postaa kuvia, joissa imuttelee miehensä kanssa. Postauksissa et mies on hänen kaksoisliekki ja sielunkumppani ja muuta tollasta. Sama mies laittoi mulle viestiä kun jäin sinkuksi, että kiinnostaisko joskus 🍆🍑
Shiiit!! Sama kokemus, eräs nainen postaa kuinka miehensä sitä ja tätä ja perhe sitä ja tätä ja tässä olen miehen paita päällä ja nyt miehen kirjahyllyllä ja aah nyt olen samassa tyäpaikassa miehen kanssa! Mies on yrittänyt mua monta vuotta.
Kai olitte hyviä ystäviä ja kerroitte heille että häiden mies yrittää teitä?
Yksi ns julkkis postailee itsestään naamakuvia aina sama ilme ja sama asento. Noloa vaan kun ei luonnossa ole yhtään samannäköinen vaan muokannut kuvasta mieleisensä.
Tulee mieleen että on kuvassa sen näköinen miltä HALUAISI näyttää.
Seurapiiri juoru tyhjäntoimittaja kyseessä.