Syntyvyyttä halutaan lisätä mutta yhteiskunnan rahaa ei riitä edes nykyisille pienille ikäluokille
Nuorilta kuten opiskelijoilta on leikattu kaikkein eniten vaikka kyseessä on koko ajan pienenevä väestöryhmä.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
"Sana velka ei kuulosta koskaan hyvältä. Yhdyssana valtionvelka kuulostaa jo todella pahalta: valtiopetokselta ja lopulliselta tuomiolta. Sana velka on sanahirviö vain teille vanhemmalle saapumiserälle."
Turhaan valtion velalla pelotellaan hyväuskoisia ihmisiä. Valtiolla olisi kyllä keinot velkojen hallintaan, ja maksukykyä, mutta ehkäpä velkaantumisella halutaan pelotella tavalliset ihmiset nöyriksi, ikään kuin taakan alle.
Omista veloista olisi syytä olla huolissaan kyllä.
Pelotellaan? Sehän on tietenkin moraalitonta laskuttaa tulevien sukupolvien selkänahasta omia menoja, kai sinunlainenkin sen ymmärtää? Minkä lisäksi lainathan eivät ole ilmaisia. Viime vuonna pelkät korkokulut valtionveloista olivat yli 2 miljardia, tänä vuonna huomattavasti enemmän. Se olisi yksi asia, jos käyttäisimme nämä lainarahat (42miljardia viime vuonna) investointeihin, mutta suurin osa valtion menoista on pelkkää kulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet asiat ihan väärinpäin. Ihmisten itse kuuluu elättää lapsensa eikä valtion.
No niinpä. Syntyvyys laskee koska ihmiset eivät kykene elättämään lapsiaan. Simppeliä.
Vastuullinen ihminen ei lapsia hanki kun tilanne on mahdoton, ja hyvä niin.
Elintaso ei koskaan ole ollut näin korkea.
Miksi ihmiset sitten voivat huonommin kuin koskaan, nuorista lähtien?
Aina saa haluta. Ja verotulojen takia sitä syntyvyyttä halutaankin, ei minkään muun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet asiat ihan väärinpäin. Ihmisten itse kuuluu elättää lapsensa eikä valtion.
No niinpä. Syntyvyys laskee koska ihmiset eivät kykene elättämään lapsiaan. Simppeliä.
Vastuullinen ihminen ei lapsia hanki kun tilanne on mahdoton, ja hyvä niin.
Elintaso ei koskaan ole ollut näin korkea.
Miksi ihmiset sitten voivat huonommin kuin koskaan, nuorista lähtien?
Elintaso ja mielenterveys eivät liity toisiinsa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet asiat ihan väärinpäin. Ihmisten itse kuuluu elättää lapsensa eikä valtion.
No haluaako Suomi lisää lapsia vaiko ei? Jos haluaa, on parempi panostaa lapsiin. Tuo sinun ajattelutapasi johtaa siihen, että lapsia syntyy entistäkin vähemmän. Voihan se monelta kannalta olla hyväkin, mutta Suomen kansan kannalta vähän huono kehityssuunta.
No, ensi vuonna kaupunki joutuu maksamaan työttömästä sakkomaksua jo 100 päivän työttömyyden jälkeen eikä työkokeilu ja kuntouttava enää kelpaa sakkomaksuihin, vain ansiotyö kelpaa.
Valtio antoi edullista lainaa, joka kuittautui kun perheeseen syntyi lapsia. Oli merkittävä perhepoliittinen teko. Oliko jopa niin, että neljästä elävästä lapsesta laina oli maksettu. Joitain juttuja olen lukenut asiasta. Maksettiin - 40 luvulla eli juuri silloin oli syntyvyys huipussaan Löytyy kyllä netistä.