Ensitreffit alttarilla 2024 OFFICIAL
Katso lähetysajat : Ensitreffit alttarilla - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (30018)
Jenni on rotunainen ja ansaitsee paljon parempaa, aikuisen omillaan toimeen tulevan miehen, joka pystyy tuloillaan elättämään perheen Jennin ollessa äitiyslomalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Annan työtilanne on sama kuin Jyrkillä, Hai maksoi kaupassa. Hai ei haukkunut Annaa tai ottanut esille näitä asioita. Taina tienasi puolet vähemmän kuin Matti, Matti ei haukkunut Tainaa.
Jyrkillä on paremmat koulutukset kuin Jennillä. Jenni on amiksesta valmistunut peruspalkkainen duunari. Ei mikään kuningatar itsekään ja vielä päälle vaatii, että kaikki pitää aina tehdä hänen tavallaan.
Täällä kommentoi mukamas täydelliset rikkaat menestyjät. On ollut omat talot jo kaksikymppisenä ja nippu korkeakoulututkintoja taskussa, mitä sinne nyt miljoonien sekaan mahtuu.
Vai olisiko sittenkin samanlaiset tavikset viinilasi kädessä, kun itsekin haluavat sen täydellisen ja valmiin kumppanin joka ostelee timanttisormukset ja luksuslomat.
Jennin puheet toisesta kertovat hänen luonteestaan. Seläntakana puhuminen, juoruilu toisen asioista ja nolaaminen. Yleensä rikkaat koulutetut menestyjät haluavat sivisty
Kuten taas näemme, niin ei tasa-arvoa oikeasti lopulta ole. Ainakaan siinä, mitä pitää tienata ja tuoda yhteiseen kotiin. Naisen pienempi palkka ja matalampi koulutus ei tosiaan häiritse ketään. No ei tietenkään, koska miehen arvo on hänen kyvyssään tuottaa resursseja ja naisen puolestaan ulkonäössä ja kyvyssä lisääntyä ja hoitaa lapset.
Kohta taas kritiikin myrsky nousee. Mutta ennen sitä, reflektoi hetki.
Tämä kausi täydellinen pohjanoteeraus. Jennyn käytös ja tuottajien toiminta hipoo kunnianloukkausta. Jyrki ylioppilas ja sähköasentaja, lisäksi liikunnanopettajan yliopistotutkinto Yhdysvalloissa. Mielenkiintoista, että liikunnanopettajaksi pääsee peruskoululla ja mäkeä hyppäämällä kuten Toni Nieminen. Jennyllä amistasoinen merkonomitutkinto. Hyvin tuli esille sivistystason ero. Jenny tylytti ja reposteli toisen talousasioita. Jyrki oli hiljaa ja puhui kauniisti Jennystä ja lupasi vielä, ettei tuo julkisuuteen Jennin ongelmia. Koskaan ei sarjassa ole retosteltu kenenkään raha-asioita. Kyllä pitäisi tuottajalla olla mahdollisuus tukkia huonosti käyttäytyvän suu, kun ei itse asianosainen ymmärrä. Sitten vielä Kanalan käytös. Ei minkäänlaista tilannetajua. Ei myöskään vodcastissä, jossa Jennyä lähes ihaillen kehuttiin. Ei enää tällaista, kyllä jäi niin paha maku.
Tulisiko tulevaisuudessa paremmat matchit, jos asiantuntijoita täydennettäisiin:
- incel pisteyttäisi hakijat maailmankuvansa perusteella, jossa naisen arvo on ulkonäkö ja laihuus ja miehen tulot ja leuan leveys
- taiteilija arvioisi naimanaamat, ottaisi kipsivalut hakijoista ja sommittelisi niistä ns. naimanaamapareja
- koomikko arvioisi huumorintajujen yhteensopivuuden
Todennäköisesti ei mutta ohjelman viihdearvo voisi kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ohjelma on oikeasti kamala, rikkoo sydämiä ja jättää ihmisraunioita.
mä en katso enää ens kaudella jos ei asiantuntijat vaihdu.
Sama. Nää asiantuntijat on kyllä niin pihalla kaikesta! Ei ymmärrä edes psykologian alkeita ja tekee maailman huonoimpia mätsejä, joiden takia parit joutuu turhaan kärsimään. Tälläkin palstalla on ollut oikeasti tarkkanäköisiä ja oivaltavia analyysejä näistä osallistujista ja mm. Katri Utulan ja Tero Tiittasen vodcastissa, mutta nämä asiantuntijat eivät oikein tunnu tajuavan yhtään mitään, EI JATKOON!
Tuotantoa voi syyttää, miten Jykän taloudellinen tilanne esitetty. He olisi voineet päättää, ettei julkaise niin paljon Jennin huolia Jyrkin taloudesta. Paljon on materiaalia mistä valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä tilannetajun puutetta sekä vetäjällä että vaimolla viimeisessä ohjelmassa. Kun nyt näkee, että toinen on aivan hajalla erosta, onko tarpeen vielä tuossa vaiheessa puukottaa? "Mulla ei ollut mitään kriteetejä ja alitit jopa ne" tai "kehu puolisoa"-kohdassa korostaa, että toinen oli pitkään sinkkuna? So what? Olisihan tuossa nyt ollut hyviäkin asioita kerrottavaksi, vaikka se kaivattu säästötili jäikin puuttumaan.
Niinku mitä hyviä asioita?
Jyrki osoittautui empaattiseksi, huolehtivaiseksi, puheliaaksi, sosiaaliseksi, mukautuvaiseksi, ajattelevaiseksi, huumorintajuiseksi. Tuossa nyt muutama alkuun.
Empaattinen/ ajatteleva...
Sun nainen puhuu sull
Tämä on todella fiksusti ja kauniisti kirjoitettu. Harmi, kun osa tekstistä jäi pois.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo Jyrkin selkee katkeruus on niin selvää että Jenni teki ihan oikean päätöksen. Ei esim Matti tilitä yhtään katkerana vaan erittäin kypsästi ja järkevästi puhuu.
Uhriutuvat miesvauvat käyttäytyvät juuri noin. Matti ja Hai käyttäytyivät todella fiksusti, vaikkei heillä olisi ollut syytäkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei se Jykä varmaan ole Suomen ainoa /saukinen kaveri eikä edes köyhin niistä. Lähde: tilastot. Eli eiköhän häntä ole jo tarpeeksi ryöpytetty.
Seuraavissa EA-jaksoissa asiantuntijat ihan varmasti syynäävät talousasiat huolella. Jyrki&Jenni oli ennakkotapaus, ja Jykä kivitettiin täällä mammalauman toimesta niin railakkaasti, että huh huh. (Ottakaa ihmiset Haista mallia, miten toinen ihminen kohdataan kunnioittaen ja kasvot säästäen!) Kyse oli ennen kaikkea päin /settä menneestä parituksesta. Antakaa mun veikata: seuraavaksi asiantuntijat vihjaa, että heille oli annettu kaunisteltua tietoa. Niin kuin he ei mielen ammattilaisina tätä ymmärtäisi eikä osaisi mitään tarkentavin kysymyksin selvitellä.
No, mutta Jyrki on kuitenkin valehdellut haastatteluissa edustavansa perinteisiä sukupuolirooleja, mies on perheenpää ja nainen saa olla nainen. Ei kai kellään ole syytä epäillä hakijan valehtelevan noin törkeästi?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jenni, saanko muuttaa sun luokse? Oma kämppä lähtee alta kun vuokrat ulosotossa ja kun ei ole töitä niin ei ulosottojakaan pysty maksamaan. Olen muuten mukava mies mutta välillä kun alkaa muki maistumaan niin siinä saattaa venähtää viikko jos toinenkin. Harrastan piereskelyä ja jalkapalloa tykkään katsoa telkasta kaljatölkki kädessä jos hommaat kanavapaketin. Mielelläni reissaan kanssasi vaikka useamman kerran vuodessa jos maksat matkat ja viinat.
Jos kiinnostuit niin laitahan viestiä-
Ja Jyrki sanoi tuovansa TURVAA elämän myrskyissä. Sellasta on hyvin huono nähdä näillä tiedoilla.
Jenni on nainen kuka ei kaipaa suojelevaa syliä, etenkin kun tyyppi ei itse tuo rahaa talouteen. Ihan suotta Jenni ei ole huolestunut, perheenperustaminen on kallista, varmasti myös toiveissa omakotitalo ja piha. Autot, harrastukset ym. lomiakin olisi kiva viettää matkustellen, se vasta kallista on perheen kanssa. Tässä oli vasta osa siitä mikä vaatii säästöjä ja säännöllisiä tuloja. Minun korvaan otti kun Jyrki häissään naurahti, kuinka menisi mielellään Jennin isän kanssa naimisiin, tulivat niin hyvin toimeen, eli kiipijäluonnetta löytyy, oli huonoa huumoria ja mielistelyä. Nyt kertoo sitten eron jälkeen alkaneensa taas heittämään dartsia, sehän tarkoittaa sitten, että räkälät ja kaljatuoppi tulee kylkiäisenä. Mihin jäi ryhdistäytyminen, opintojen loppuun saattaminen? Tyhjiä puheita, valitettavasti. Jenni oli aivan oikeassa, oli aika erota nyt kun se on vielä mahdollista, eikä tuota kenellekkään suurempaa tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihania, fiksuja tyyppejä kaikki osallistujat. Ihan kamala ohjelma.
En kyllä kuvailisi Tainaa ja Annaa kovin fiksuiksi ja ihaniksi. Haita ja Mattia kylläkin. Ja naisista Jenniä.
oliko jenspan olemus hieman turvonnut?
maistuuko valkkari?
Villi veikkaus: Jenni ikuinen vanhapiika😄
Voi hyvät hyssykät, vieläkö täällä jaksetaan jauhaa Jyrkin asioista. Eikö ole omaa elämää ollenkaan mitä elää?? Vieraiden ihmisten asioista kinaatte. Jyrki moneen muuhun suomalaiseen verrattuna kunnon tavallinen töissä käyvä mies. Ihan vieläpä fiksun oloinen ja näköinen. Sattui vain ihan täysin väärä nainen kohdalle.
Vierailija kirjoitti:
Jyrki:
Luin juuri haastattelun jossa kerroit mm. opiskeluista Yhdysvalloista sekä näyttämättä jääneistä tilanteista.
Perun pahoja puheitani sinusta, anteeksi.
Missä on tällainen haastattelu?
Vierailija kirjoitti:
Matti oli liian anteeksipyytelevä jopa olemukseltaan. Ei kukaan sellasta miestä halua, ei ainakaan Tainan tyylinen nainen.
Minkä tyylinen nainen Taina sitten on?
Olisihan itkua tihuuttavalle Tainalle nimenomaan empaattinen anteeksipyytelevä psykobabblelässyttäjä ollut sopiva. Mutta Matti, vaikka olemus onkin jotenkin kyyristelevä ja ehkä anteeksipyytelevän vaikutelman antava, osasi kuitenkin olla suorapuheinen. Ulkonäkö voi pettää.
Mitä Jenniin liittyvää Jyrki katsoi läpi sormien? Jatkuvaa viinin lipittelyä? Taisi se Jyrkillekin maistua. Mites tupakointi? Ei kyllä kuulu fiksun naisen tapoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vodcastissa yllätyin Jennin olemattomasta huumorintajusta. Itse nauran aina hulluna Teron jutuille kuten Katrikin, mutta Jennin tekohymy/irvistys ei juurikaan muuttunut.
Se, että ei naura hulluna Teron tai Katrin jutuille, ei kylläkään kerro huumorintajusta yhtään mitään.
Kyllä Jyrki varmasti löytää kohta puolison. Niinhän se parin kauden takainen Miikkakin löysi, niin eiköhän tää ea julkisuus avita myös Jykää. On kuitenkin luonteeltaan paljon Miikkaa mukavampi.
Jaa, miksi? Eihän sinun sitä ole mikään pakko katsoa, jollet tykkää. Anna meidän ohjelmasta jotain omaa masokistista nautintoa saavien nauttia siitä edelleen. Ja näyttäähän tuo ainakin keskustelua kirvoittavan...