Ylellä iso juttu vanhemmista joihin aikuisten lasten on pakko katkaista välit

Miten paljon näihin välien katkaisuihin vaikuttaa sen katkaisijan luonne? Jos on luonteeltaan hyvin herkkä ei kestä (ehkä) samanlaista kuin joku toinen, tai on perinyt äkkiväärän tai mököttämiseen taipuvan luonteensa joltain toisen vanhempansa suvusta?

Toiset vanhemmat  sanovat herkästi ja asiat on sillä hoidettu, mutta se toinen osapuoli onkin taipuvainen pitkävihaisuuteen ja mököttämiseen ja katkaisee välit. Näitä ihan temperamenttieroja. Enkä tarkoita sanomisella nyt mitään pahaa mistä täällä on puhuttu, ei huutamista, arvostelua, perheeseen tai lastenkasvatukseen puuttumista. Ihan asiallisesta asiasta sanomista, mistä pitäisi voida puhua eikä hoitaa asiaa panemalla välit poikki. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On uVierailija kirjoitti:

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

 

 

 

Täällähän saa äiti, joka kertoi, ettei sotkeennu ja arvostele, kovaa kritiikkiä. Hänellä täytyy olla huonot välit lapsiinsa, näyttää moni kirjoittavan.

Hän ei juttele lastensa kanssa vaan lapsen ulkomaille muuttaminenkin on ilmoitusluonteinen asia. Lapsi kertoo siitä, kun asuu jo ulkomailla eikä vanhempi sano siihen mitään. Varmaan samaan tapaan menee, kun vanhempi on saanut syöpädiagnoosin ja on leikattu. Vanhempi laittaa lapselle viestin "minulta lei

Te äitihaavaiset olette näköjään ihan oma omalaatuinen porukkanne.  Kommenttisikin, ÄO 4 , kertoo siitä.  Äidiltä tulee joku osa geeneistä.

Veri yhteys ei tarkoita että ihmisen p*erseilyä pitäisi katsoa elämässään.Jos ei osaaa vanhempi olla ihmisiksi niin saa mököttää kämpillä ihan rauhassa. Ensimmäinen asia minkä opin nuorena oli että myrkylliset ihmiset voi sulkea pois elämästään,niitä ei tarvitse sietää. M30

Vierailija kirjoitti:

Vaikka välit katkaisisi, ei silti menneisyyttä tai vanhempiaan pääse pakoon. He elävät meissä, halusimmepa tai emme. Pitkälle pääsee ihminen, joka ymmärtää syitä vaikeuksien taustalla, päästää irti vihasta ja katkeruudesta, löytäen myötätunnon ja anteeksiannon. Moni ei pääse tähän koskaan.

Jos äitini olisi kohdellut minua edes aikuisena jokseenkin inhimillisesti, en edes harkitsisi katkaisevani välejä.

En halua olla tekemisissä äitini kanssa, koska hän satuttaa minua edelleen. Siinä ei paljoa anteeksiannot ja myötätunto auta, kun joka kerta kohdatessa joutuu uuden hyökkäyksen kohteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon näihin välien katkaisuihin vaikuttaa sen katkaisijan luonne? Jos on luonteeltaan hyvin herkkä ei kestä (ehkä) samanlaista kuin joku toinen, tai on perinyt äkkiväärän tai mököttämiseen taipuvan luonteensa joltain toisen vanhempansa suvusta?

Toiset vanhemmat  sanovat herkästi ja asiat on sillä hoidettu, mutta se toinen osapuoli onkin taipuvainen pitkävihaisuuteen ja mököttämiseen ja katkaisee välit. Näitä ihan temperamenttieroja. Enkä tarkoita sanomisella nyt mitään pahaa mistä täällä on puhuttu, ei huutamista, arvostelua, perheeseen tai lastenkasvatukseen puuttumista. Ihan asiallisesta asiasta sanomista, mistä pitäisi voida puhua eikä hoitaa asiaa panemalla välit poikki. 

 

 

Täällä on todella ihmeellisiä syitä kerrottu välien katkaisemiseen. Seikkoja jotka normaalissa perheessä kuitataan keljuiluksi. 

Keskustelussa ei aina käy esiin sen lapsen ikä, toki parikymppisten äidit täällä näyttävät puolustelevan että tottakai lasten muutoista ja opiskeluista on keskusteltava. Niin varmaan onkin. Joku säie oli 45-vuotiaan muuttamisesta ulkomaiseen työtehtävään. Samaiset äiditkö lie pöyristyneitä jos hänen äitinsä ei reagoi, keskustele tarkkaan asiasta. Välinpitämätön mummu kun ei sen enempää välitä.

Tämäkin keskustelu sivuaa myös vauvapalstan yleistä naisvanhusten vihaamista.  Ei kyllä auteta kun äidillä oli minkkiturkki ja sanoi pahasti joskus. Kärjistetty esimerkki.

Vanhat eivät aina ole helppoja. Tulee pitkä kommentti nyt. Sisareni, 92,  lempeä, rauhallinen, sai sairauskohtauksen ja hälynapin avusta vietiin sairaalaan. Kunnossa on, kotiutuu, mutta hänestä sukeutunut kiukkuinen ja vähän vainoharhainen ihan tänä kesänä. Yrittänyt puhelimessa rauhoitella häntä, hänen asiansa järjestää nyt henkilö jonka on ilmoittanut omaisekseen. Ottaa selvän asiasta, järjestää apua jne.  Kaksi kertaa päivässä on nyt soittanut kun luottaa että valvon nuoren luottohenkilön toimet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon näihin välien katkaisuihin vaikuttaa sen katkaisijan luonne? Jos on luonteeltaan hyvin herkkä ei kestä (ehkä) samanlaista kuin joku toinen, tai on perinyt äkkiväärän tai mököttämiseen taipuvan luonteensa joltain toisen vanhempansa suvusta?

Toiset vanhemmat  sanovat herkästi ja asiat on sillä hoidettu, mutta se toinen osapuoli onkin taipuvainen pitkävihaisuuteen ja mököttämiseen ja katkaisee välit. Näitä ihan temperamenttieroja. Enkä tarkoita sanomisella nyt mitään pahaa mistä täällä on puhuttu, ei huutamista, arvostelua, perheeseen tai lastenkasvatukseen puuttumista. Ihan asiallisesta asiasta sanomista, mistä pitäisi voida puhua eikä hoitaa asiaa panemalla välit poikki. 

 

 

 

 

 

Täällä on todella ihmeellisiä syitä kerrottu välien katkaisemiseen. Seikkoja jo

Normaaleissa perheissä ei keljuilla ja vittuilla niille läheisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon näihin välien katkaisuihin vaikuttaa sen katkaisijan luonne? Jos on luonteeltaan hyvin herkkä ei kestä (ehkä) samanlaista kuin joku toinen, tai on perinyt äkkiväärän tai mököttämiseen taipuvan luonteensa joltain toisen vanhempansa suvusta?

Toiset vanhemmat  sanovat herkästi ja asiat on sillä hoidettu, mutta se toinen osapuoli onkin taipuvainen pitkävihaisuuteen ja mököttämiseen ja katkaisee välit. Näitä ihan temperamenttieroja. Enkä tarkoita sanomisella nyt mitään pahaa mistä täällä on puhuttu, ei huutamista, arvostelua, perheeseen tai lastenkasvatukseen puuttumista. Ihan asiallisesta asiasta sanomista, mistä pitäisi voida puhua eikä hoitaa asiaa panemalla välit poikki. 

 

 

 

 

 

Täällä on todella ihmeellisiä

Normaaleissa perheissä hiotaan luonnetta, pitäähän työelämässäkin kestää pieni vinoilu. Isosta voi tietysti nostaa kiusaamisjutun ja jäädä eläkkeelle.

Suurperheessä kasvaneena en ymmärrä jos ei vinoilua ja keljuilua kestä.

Koska tämä tällainen välien katkaiseminen oikein on alkanut? Ainahan välit on pantu poikki, on sitä tapahtunut ennenkin, mutta tuntuu että nykyisin se on joku villitys. Käydään pitkät terapiat ja sen jälkeen sen lapsen kanssa onkin jo hankalaa keskustella, kun vastassa on oppinut ja terapeutin ohjeilla menevä ihminen. Noin kärjistetysti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On uVierailija kirjoitti:

Mielipiteet ja arvostelu ei tarkoita samaa kuin olla kiinnostunut lapsen elämässä tapahtuvista asioista.

 

 

 

Täällähän saa äiti, joka kertoi, ettei sotkeennu ja arvostele, kovaa kritiikkiä. Hänellä täytyy olla huonot välit lapsiinsa, näyttää moni kirjoittavan.

Hän ei juttele lastensa kanssa vaan lapsen ulkomaille muuttaminenkin on ilmoitusluonteinen asia. Lapsi kertoo siitä, kun asuu jo ulkomailla eikä vanhempi sano siihen mitään. Varmaan samaan tapaan menee, kun vanhempi on saanut syöpädiagnoosin ja on

Te äitihaavaiset olette näköjään ihan oma omalaatuinen porukkanne.  Kommenttisikin, ÄO 4 , kertoo siitä.  Äidiltä tulee joku osa geeneistä.

Mutta kovalla työllä voi onneksi menestyä geeneistään ja vanhemmistaan huolimatta. Helppoa se ei ole, kun ei älykkääksi ole syntynyt. Älykkyys on ollut laskussa jo vuosikymmeniä, kun jokaisen sukupolven heikoin aines monistuu.

Äiti oli ja on isoin kiusaajani.

Syytti minua koska vihasi isääni.

Ei enää ole osa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa tämä, en kestä yhtään mitään ja lapsuuteni oli kurja on tosiaan varmaan näiden 70-luvulla syntyneiden ainoiden lasten, nimenomaan naisten, tragedia.  He vertaavat omaa avainkaulalapsuuttaan siihen hemmottelun ja varjelemisen ja rakkauspuheen määrään millä nyt lapsia kasvatetaan ja muistavat, eihän silloin tommoista ollut, jäin paljosta paitsi.

Ei nyt puhuta edes lapsuudesta, vaan nykyisyydestä. Jos vanhempi vieläkin aikuista lastaan opastaa ja neuvoo ja kohtelee kuin 15-vuotiasta. Ettei osaa kohdella lastaan aikuisena ihmisenä ja puhua kuin aikuiselle. Aina tulee sanomista ja syyllistystä, jos aikuinen lapsi haluaa vähäisen vapaa-aikansa viettää omalla tavallaan eikä jaksa matkustaa monen tunnin matkaa käväisemään "kotona" kahvilla. Kun vanhempi edelleen puhuu lapsuudenkodista ainoana oikeana kotina, vaikka aikuisella lapsella on oma koti ollut jo 20 vuotta.

Vanhempien pitäisi päästää irti ja ymmärtää, että lapsella on oma elämä eikä jatkuvasti syyllistää tätä, ettei joka viikko laita viestiä tai käy kylässä satojen kilometrien päässä. Ei usrimpien kavereidenkaan kanssa laiteta viestiä kuin silloin, kun sovitaan, että nähdään niin miksi vanhemmille olisi pakko laittaa jotain täysin turhanpäiväisiä viestejä vain, ettei tule paha mieli? 

Vierailija kirjoitti:

Koska tämä tällainen välien katkaiseminen oikein on alkanut? Ainahan välit on pantu poikki, on sitä tapahtunut ennenkin, mutta tuntuu että nykyisin se on joku villitys. Käydään pitkät terapiat ja sen jälkeen sen lapsen kanssa onkin jo hankalaa keskustella, kun vastassa on oppinut ja terapeutin ohjeilla menevä ihminen. Noin kärjistetysti. 

Nyt ovat nämä vanhemmat alkaneet valittaa lehtien keskustelupalstoilla, kun lapset eivät pidä yhteyttä. Nykyään muutetaan töiden ja opiskeluiden vuoksi kauas kotipaikkakunnilta. Osa vanhemmista edellyttäisi huomattavasti tiiviimpää yhteydenpitoa kuin mihin poismuuttaneen aika riittää. 

Oma lukunsa on energiasyöpöt vanhemmat, jotka käyttävät lapsiaan terapeutteinaan tai kuvittelevat lastensa olevan ikuisen kasvatuksen kohteena olevia lapsosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka välit katkaisisi, ei silti menneisyyttä tai vanhempiaan pääse pakoon. He elävät meissä, halusimmepa tai emme. Pitkälle pääsee ihminen, joka ymmärtää syitä vaikeuksien taustalla, päästää irti vihasta ja katkeruudesta, löytäen myötätunnon ja anteeksiannon. Moni ei pääse tähän koskaan.

 

Näinhän se on. Vaikka muuttaisi Australiaan täältä Suomesta, niin ei välttämättä ole itsenäinen. Tätä ketjua kun on lukenut, niin väistämättä tulee tunne, että äiti ei vaan voi voittaa. Teki niin tai näin, aina se on väärin. Aika muuttuu, kasvatussuositukset ja ilmapiiri muuttuu , kyllä aina löytyy virheitä kun niitä haluaa etsiä. Enkä nyt puhu esim pefofiileistä tai väkivaltaisista yms vanhemmista, se on asia erikseen.

 

Ymmärräthän, että oikeastaan kaikki väkivaltaiset vanhemmat kieltävät väkivallan, ainakin ulkopuolisilta. Eli useinkin voi törmätä tilanteeseen, jossa totuus näyttää ulos muulta. Hankalimmassa tilanteessa ovat lapset, joiden kokemuksia vanhemmat vääristelevät ja vähättelevät suoraan myös heille itselleen. Vaikka kokemuksensa tietää, vaatii niiden tunnustaminen ja niihin liittyvien tunteiden käsitteleminen oikeastaan välttämättä valehtelijasta erkaantumista. Jotta henkinen pahoinpitely ei toisinnu sillä, että vastapuolelta yritetään luoda epäluottamusta itseen, omiin tunteisiin ja muistiin "auktoriteetin" taholta. Koska vanhemmat eivät jousta, vaatisi toimeen  tuleminen sitä, että itse esittää toista kuin on, toisenlaisella lapsuudella. Muuten he alkavat väkivalloin painostamaan tähän. En tiedä, mitä mielekästä siinä sitten jää vaalittavaksi. Tai ei, mitä terveellistä, mielekkyys ei ole edes listalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa tämä, en kestä yhtään mitään ja lapsuuteni oli kurja on tosiaan varmaan näiden 70-luvulla syntyneiden ainoiden lasten, nimenomaan naisten, tragedia.  He vertaavat omaa avainkaulalapsuuttaan siihen hemmottelun ja varjelemisen ja rakkauspuheen määrään millä nyt lapsia kasvatetaan ja muistavat, eihän silloin tommoista ollut, jäin paljosta paitsi.

Ei nyt puhuta edes lapsuudesta, vaan nykyisyydestä. Jos vanhempi vieläkin aikuista lastaan opastaa ja neuvoo ja kohtelee kuin 15-vuotiasta. Ettei osaa kohdella lastaan aikuisena ihmisenä ja puhua kuin aikuiselle. Aina tulee sanomista ja syyllistystä, jos aikuinen lapsi haluaa vähäisen vapaa-aikansa viettää omalla tavallaan eikä jaksa matkustaa monen tunnin matkaa käväisemään "kotona" kahvilla. Kun vanhempi edelleen puhuu lapsuudenkodista ainoana oikeana kotina, vaikka aikuisella lapsella on oma koti ollut jo 20 vuotta.

 

Eilen oli keskustelussa äitejä jotka olivat sitä mieltä että 45-vuotiaankin on raportoiva asiansa äidille, olisi kylmää olla välittämättä.

Olen äiti joka kirjoitti kun 19 v ilmoitusluonteisesti ilmoitti muuttavansa kotoa pois,  tuli paheksuvia kommentteja. Ei varmaan välinne ole hyvät.  Tuota samaa kuitenkin noudatettu kaikissa heidän päätöksissään kotoa lähdön jälkeen. Toki on nuoria aikuisia autettu, heidän ehdoillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa tämä, en kestä yhtään mitään ja lapsuuteni oli kurja on tosiaan varmaan näiden 70-luvulla syntyneiden ainoiden lasten, nimenomaan naisten, tragedia.  He vertaavat omaa avainkaulalapsuuttaan siihen hemmottelun ja varjelemisen ja rakkauspuheen määrään millä nyt lapsia kasvatetaan ja muistavat, eihän silloin tommoista ollut, jäin paljosta paitsi.

Ei nyt puhuta edes lapsuudesta, vaan nykyisyydestä. Jos vanhempi vieläkin aikuista lastaan opastaa ja neuvoo ja kohtelee kuin 15-vuotiasta. Ettei osaa kohdella lastaan aikuisena ihmisenä ja puhua kuin aikuiselle. Aina tulee sanomista ja syyllistystä, jos aikuinen lapsi haluaa vähäisen vapaa-aikansa viettää omalla tavallaan eikä jaksa matkustaa monen tunnin matkaa käväisemään "kotona" kahvilla. Kun vanhempi edelleen puhuu lapsuudenkodista ainoana oikeana kotina, vaikka aikuisell

Kukaan aikuisista lapsista ei kirjoittanut haluavansa raportoida jokaisen liikkeensä vanhemmilleen. Sen sijaan on valitettavasti vanhempia, jotka kuvittelevat että näin pitäisi tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa tämä, en kestä yhtään mitään ja lapsuuteni oli kurja on tosiaan varmaan näiden 70-luvulla syntyneiden ainoiden lasten, nimenomaan naisten, tragedia.  He vertaavat omaa avainkaulalapsuuttaan siihen hemmottelun ja varjelemisen ja rakkauspuheen määrään millä nyt lapsia kasvatetaan ja muistavat, eihän silloin tommoista ollut, jäin paljosta paitsi.

Ei nyt puhuta edes lapsuudesta, vaan nykyisyydestä. Jos vanhempi vieläkin aikuista lastaan opastaa ja neuvoo ja kohtelee kuin 15-vuotiasta. Ettei osaa kohdella lastaan aikuisena ihmisenä ja puhua kuin aikuiselle. Aina tulee sanomista ja syyllistystä, jos aikuinen lapsi haluaa vähäisen vapaa-aikansa viettää omalla tavallaan eikä jaksa matkustaa monen tunnin matkaa käväisemään "kotona" kahvilla. Kun vanhempi edelleen puhuu lapsu

Ei vaan äidit pitivät hyvän suhteen merkkinä jos lapsi raportoi tarkkaan esim ulkomaille muuttamisensa. Ihmettelivät äitiä jota ei kiinnostanut 45- vuotiaan työasiat ja muutto , välinpitämättömänä   pitivät äitiä.

Jos  et säiettä huomannut, se oli niinpäin, äitien mielestä hyvässä suhteessa repostellaan lähtö tarkkaan. 

Oletan kyllä äitien täällä okevan nuorten aikuisten äitejä, itse n. 50- vuotiaita. Mutta voisiko kuitenkin päätellä , jos olisivat itse lähdössä perheineen ulkomaille töihin, toivoisivat äidiltään huomiota?

Vierailija kirjoitti:

Kaitpa tämä, en kestä yhtään mitään ja lapsuuteni oli kurja on tosiaan varmaan näiden 70-luvulla syntyneiden ainoiden lasten, nimenomaan naisten, tragedia.  He vertaavat omaa avainkaulalapsuuttaan siihen hemmottelun ja varjelemisen ja rakkauspuheen määrään millä nyt lapsia kasvatetaan ja muistavat, eihän silloin tommoista ollut, jäin paljosta paitsi.

Ei kyllä kasvateta. En menisi kehumaan.

Minä itte kokemus. Olen täällä kymmenissä keskustelussa saanut kovaa arvostelua huonoista perhesuhteista kun kirjoittanut etten soittele lapsilleni, jos asiaa, laitan viestin. Ja sitä sattuu harvoin. Näen lapsia 2 - 4 kertaa vuodessa, minulle vastataan: olet varmaan ollut kaamea äiti kun lapsesi eivät välitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä itte kokemus. Olen täällä kymmenissä keskustelussa saanut kovaa arvostelua huonoista perhesuhteista kun kirjoittanut etten soittele lapsilleni, jos asiaa, laitan viestin. Ja sitä sattuu harvoin. Näen lapsia 2 - 4 kertaa vuodessa, minulle vastataan: olet varmaan ollut kaamea äiti kun lapsesi eivät välitä.

 

Niinkö? Itse en nähnyt missään tällaista avautumista.

Viestihän on juurikin hyvä, koska se lapsi voi olla tilanteessa, että ei voi vastata tai ei jaksa vastata. Eikä niillä viesteillä tarvitse spämmiä päivästä toiseen. 

On vanhempia, jotka eivät päästä lapsistaan irti. Sinä tuskin sellainen olet.

Vierailija kirjoitti:

Minä itte kokemus. Olen täällä kymmenissä keskustelussa saanut kovaa arvostelua huonoista perhesuhteista kun kirjoittanut etten soittele lapsilleni, jos asiaa, laitan viestin. Ja sitä sattuu harvoin. Näen lapsia 2 - 4 kertaa vuodessa, minulle vastataan: olet varmaan ollut kaamea äiti kun lapsesi eivät välitä.

 

Tämä olisi parasta. Ettei väkisin laiteta viestiä, jollei oikeaa asiaa ole eikä pakoteta/syyllistetä lapsia tapaamaan vanhempiaan. Olet äiti, joka on osannut antaa lasten elää omaa elämäänsä ja sinä omaasi. Näin fiksu ja välittävä vanhempi toimii. Mikään ei ole karseampaa kuin väkisin yhteyttä pitävä vanhempi, joka kuvittelee, että lapseen pitäisi olla jatkuvasti yhteydessä.