Lue keskustelun säännöt.
Äidiksi tuleminen 35+ iässä, kokemuksia?
24.08.2024 |
Millaista on saada lapsi vähän vanhemmalla iällä, oliko raskaaksi tuleminen vaikeaa ja toiko ikä haasteita raskauteen tai jaksamiseen? Erityisesti kokemukset esikoisen saamisesta tuossa iässä kiinnostavat.
Kommentit (66)
Ei liity suoraan kysymykseen, mutta mielestäni mielenkiintoista pohtia erilaisia vaihtoehtoja.. miten elämää ja äitiyttä voi toteuttaa!
Olen itse 36 vuotias ja lapseni on 14 vuotias eli tulin äidiksi 22 vuotiaana. Olen edelleen lapsen isän kanssa yhdessä. Kun saimme lapsen, mieheni on määräaikaisessa työssä ja itse opiskelin. Olin lähes eskari-ikään asti lapsen kanssa kotona. Arki oli ihanaa!
Nyt olen 36 vuotias ja tässä vuosien aikana olemme menneet naimisiin ja molemmilla vakituiset työpaikat. Lainaa maksetaan asunnostamme. Olen todella onnellinen, että sain lapsen nuorena. Kaikki sujui hyvin: raskaus, synnytys, palautuminen (oikeastaan sellaista ei ollut, koska olin samantien synnytyksen jälkeen omissa mitoissani ja vatsa oli muutaman päivän kuluttua täysin litteä. Tämä oli erikoista, selittyy ehkä nuoruudella?!).
Nyt ystävälläni, joka on samanikäinen kuin minä, on 2 vuotias lapsi. Hän on aivan poikki ja tämän vuoksi lapsi on välillä meillä yökylässä. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että olen melkoisen väsynyt viikonlopun jälkeen, kun taapero on ollut kylässä. Ehkä oman kanssa olisi sitten eri.. en tiedä! Mutta tämä on minun kokemukseni.
En osaa ajatella, että olisin enää tässä iässä raskaana. Koen, että nyt minulla on aikaa edetä uralla ja paljon myös vapaa-aikaa sekä aivan mahtavaa aikaa 14 vuotiaan teinin kanssa!
Lapsellani on vielä elossa ja arjessa mummu, isomummu sekä isoisomummu! Oma äitini eli lapsen mummu on 55 vuotias (sai minut 19 vuotiaana), lapsen isomummu on 72 vuotias (sai minun äitini päivää ennen kuin tuli täysi-ikäiseksi) ja isoisomummu 91 vuotias (hän tuli äidiksi 19 vuotiaana mikäli oli silloin täysin normaalia, lähes kaikki hänen ystävät tulivat samaan aikaan raskaaksi).
MUTTA! Ihan yhtä hyvä elämä voi olla tulla raskaaksi vaikka 43 vuotiaana, eihän kukaan voi toiselle sanoa, mikä kenellekkin sopii parhaiten! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?
Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.
Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia.
En ole tuo jota lainasit, mutta itsekkäät ajattelumallit ihmetyttää. Ei omien lasten kanssa ole tarkoitus elää loppuelämää symbioosissa. Myöskään ei voi tietää, mitä mieltä omat lapset lasten hankkimisesta ovat ja saavatko lapsia edes. Niinpä tuollaisilla pohdinnoi
No, oma eläkeikäni on 68-vuotiaana ja tämän eläkeiän varaan on eläkejärjestelmämme kestävyys laskettu. Mainitsemasi kaltaisessa tilanteessa omaishoitajuus olisi huolista pienin.
Vierailija kirjoitti:Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia.
Itse olen ikäiden lapsi ( äiti 42 ja isä 45 kun synnyin). Ymmärsin heidät vanhoiksi joskus murrosiässä. He ehtivät isovanhemmiksi, vaiika omat lapseni sain 33 ja 34 vuotiaana.
Toki heistä ei enää ollut lapsenvahdiksi, mutta ehtivät olla lasten elämässä liki 15 vuotta.
Mutta ei kait kukaan "tee" lapsia isovanhempien mukaan. Ja isovanhempien kuvio voi olla hyvin monimutkainen. Itse olen nyt pienen tytön kummi. Vanhempansa ovat 33 ja 34.
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä se niiltä vanhoilta vanhemmilta on tehdä lapsia, jotka jo parikymppisinä joutuu miettimään mahd vanhemman muistisairauksia ja muita, kun toisten vanhemmat on virkeitä neli viiskymppisiä. Vanhempien kuolematkin tulee monelle eteen kun itse vielä opiskelee.
Meillä on miljoonaomaisuus, ehkä se lievittää lastamme, jos kuolemme hänen opiskeluaikoinaan.
Ehkä jos se on sosiopaatti jolle raha on tärkeämpi kuin vanhemmat.
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei liity suoraan kysymykseen, mutta mielestäni mielenkiintoista pohtia erilaisia vaihtoehtoja.. miten elämää ja äitiyttä voi toteuttaa!
Olen itse 36 vuotias ja lapseni on 14 vuotias eli tulin äidiksi 22 vuotiaana. Olen edelleen lapsen isän kanssa yhdessä. Kun saimme lapsen, mieheni on määräaikaisessa työssä ja itse opiskelin. Olin lähes eskari-ikään asti lapsen kanssa kotona. Arki oli ihanaa!Nyt olen 36 vuotias ja tässä vuosien aikana olemme menneet naimisiin ja molemmilla vakituiset työpaikat. Lainaa maksetaan asunnostamme. Olen todella onnellinen, että sain lapsen nuorena. Kaikki sujui hyvin: raskaus, synnytys, palautuminen (oikeastaan sellaista ei ollut, koska olin samantien synnytyksen jälkeen omissa mitoissani ja vatsa oli muutaman päivän kuluttua täysin litteä. Tämä oli erikoista, selittyy ehkä nuoruudella?!).
Nyt ystävälläni, joka on samanikäinen kuin minä, on 2 vuotias lapsi. Hän on aivan
No kyllä minä olisin mieluummin sinun lapsesi kuin jonkun joka on lakkiaisissani kuusikymppinen
Ei se nyt ole aina valintakysymys, että niitä lapsia voi tehdä nuorena. Itse menin naimisiin 25 vuotiaana ja alettiinn yrittämään lasta heti. No, mies sitten ilmoittikin vuoden päästä, että on löytänyt toisen ja haluaa avioeron. Onneksi en tullut raskaaksi. Sitten meni monta vuotta, että löysin miehen, joka halusi kanssani lapsia ja minä hänen kanssaan. 37 vuotiaana äidiksi tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näihin ketjuihin ilmestyy aina näitä kadehtijoita heti sen jälkeen kun ilmoittaa, että raskaus, vauva- ja pikkulapsiaika on ollut helppoa taloudellisesti ja kaikilla muillakin tavoin. Kaikki eivät kärsi - osa suorastaan nauttii. Moni valitsee synnytystavaksikin sektion, eli ei ota edes pientä kipua vastaan.
Ikä auttaa monissa asioissa. Asiat helpottuvat.
Vierailija kirjoitti:
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Tätä on somessa paljon. Eihän se pikkulapsi osaa tuollaisia ajatella, mutta kyllä ne erot muiden vanhempiin huomaa viimeistään murrosiässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Mitä ihmettä? Itsellä myös oli syntyessäni yli nelikymppiset vanhemmat, mihin ihmeeseen normaalit ihmiset sairastuu/kuolee 40-60 v iässä? Täysin työikäisiä ja työkykyisiä ihmiset normaalisti tuon ikäisinä ovat. Kavereita saa omasta elinympäristöstä esim. koulusta, jos omaa yhtään normaaleja sosiaalisia taitoja.
Jotkut elävät siinä todellisuudessa, että ollaan 60-vuotiaina toinen jalka haudassa. Toiset taas elävät hyvin virkeää ja nuorekasta elämää vielä tuolloin, työvuosiakin todennäköisesti useita jäljellä. Alemmissa sosiaaliluokissa vaikuttaa erityisesti näkyvän se, että kuusikymppisinä ollaan jo kehäraakkeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näihin ketjuihin ilmestyy aina näitä kadehtijoita heti sen jälkeen kun ilmoittaa, että raskaus, vauva- ja pikkulapsiaika on ollut helppoa taloudellisesti ja kaikilla muillakin tavoin. Kaikki eivät kärsi - osa suorastaan nauttii. Moni valitsee synnytystavaksikin sektion, eli ei ota edes pientä kipua vastaan.
Ikä auttaa monissa asioissa. Asiat helpottuvat.
Ei tuo lohduta sitä lasta joka joutuu murehtimaan vanhempiensa terveyttä 10-20 v nuorempana kuin kaverinsa. Just kuoli yhdeltä 30 v tutulta 70 v isä, ei näe tyttären häitä eikä lapsia.
Näissä ketjuissa on tarkoitus lytätä aina myöhemmällä iällä lapsia saavat naiset. Taitaa olla kateelliset nuorena lapsia hankkineet asialla, oma elämä ja ura jäikin rakentamatta, nuoruus meni lasten kanssa ja nyt kärsitään tyhjän pesän syndroomasta eikä elämässä ole enää mitään sisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Mitä ihmettä? Itsellä myös oli syntyessäni yli nelikymppiset vanhemmat, mihin ihmeeseen normaalit ihmiset sairastuu/kuolee 40-60 v iässä? Täysin työikäisiä ja työkykyisiä ihmiset normaalisti tuon ikäisinä ovat. Kavereita saa omasta elinympäristöstä esim. koulusta, jos omaa yhtään normaaleja sosiaalisia taitoja.
Kyllä 50 + ikäisenä moni rupeaa sairastumaan ja kuolemaan. Saati 65 + kun lapsi on vasta opiskelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä se niiltä vanhoilta vanhemmilta on tehdä lapsia, jotka jo parikymppisinä joutuu miettimään mahd vanhemman muistisairauksia ja muita, kun toisten vanhemmat on virkeitä neli viiskymppisiä. Vanhempien kuolematkin tulee monelle eteen kun itse vielä opiskelee.
Meillä on miljoonaomaisuus, ehkä se lievittää lastamme, jos kuolemme hänen opiskeluaikoinaan.
Ymmärrän, jos puhut jostain 50v+ ikäsistä, jotka tekee vielä lapsia, mutta ei kolmekymppinen ole mikään vanha.
Sitäpaitsi kolmekymppiset ovat yleisemmin kypsyneitä ja osaavat kasvattaa myös emotionaalisesti lapsensa. Nuoremmat harvoin tätä osaavat.
Ja muistisairaudet alkaa yleisemmin vasta siellä 70v+ ikäsenä.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut elävät siinä todellisuudessa, että ollaan 60-vuotiaina toinen jalka haudassa. Toiset taas elävät hyvin virkeää ja nuorekasta elämää vielä tuolloin, työvuosiakin todennäköisesti useita jäljellä. Alemmissa sosiaaliluokissa vaikuttaa erityisesti näkyvän se, että kuusikymppisinä ollaan jo kehäraakkeja.
Ja jotkut elää omissa harhoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Tätä on somessa paljon. Eihän se pikkulapsi osaa tuollaisia ajatella, mutta kyllä ne erot muiden vanhempiin huomaa viimeistään murrosiässä.
Paitsi että nykymaailmassa on koko ajan yleisempää saada lapsia myöhemmällä iällä joten ei se ole tulevaisuudessa mitenkään poikkeuksellista, jos on niin sanotusti iäkkäämmät vanhemmat. Ja mikä sitten on iäkäs, ihmisten elinikäkin nousee koko ajan. Vuosia sitten viisikymppisetkin miellettiin kiikkustuolissa istuviksi vanhuksuksi, vaan kauaspa on noista ajoista tultu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä se niiltä vanhoilta vanhemmilta on tehdä lapsia, jotka jo parikymppisinä joutuu miettimään mahd vanhemman muistisairauksia ja muita, kun toisten vanhemmat on virkeitä neli viiskymppisiä. Vanhempien kuolematkin tulee monelle eteen kun itse vielä opiskelee.
Meillä on miljoonaomaisuus, ehkä se lievittää lastamme, jos kuolemme hänen opiskeluaikoinaan.
Ymmärrän, jos puhut jostain 50v+ ikäsistä, jotka tekee vielä lapsia, mutta ei kolmekymppinen ole mikään vanha.
Sitäpaitsi kolmekymppiset ovat yleisemmin kypsyneitä ja osaavat kasvattaa myös emotionaalisesti lapsensa. Nuoremmat harvoin tätä osaavat.
Ja muistisairaudet alkaa yleisemmin vasta siellä 70v+ ikäsenä.
No ei 30 v ole vanha, mutta 35 + rupeaa olemaan, saati nelikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kadun sitä kovasti että vanhempani minut tekivät yli nelikymppisinä. Ei ole ollut kovin kivaa viettää koko nuoruus peläten ja huolehtien vanhempien kuolemaa ja ties mitä terveyshuolia täysin yksin, kun kaikkien muiden vertaisten vanhemmat on 10-15v nuorempia ja eläneet sen vuoksi hyvin erilaisessa todellisuudessa. Hyvin yksinäistä on nuoruuteni sen vuoksi ollut.
Tätä on somessa paljon. Eihän se pikkulapsi osaa tuollaisia ajatella, mutta kyllä ne erot muiden vanhempiin huomaa viimeistään murrosiässä.
Paitsi että nykymaailmassa on koko ajan yleisempää saada lapsia myöhemmällä iällä joten ei se ole tulevaisuudessa mitenkään poikkeuksellista, jos on niin sanotusti iäkkäämmät vanhemmat. Ja mikä sitten on iäkäs, ihmisten elinikäkin nousee koko ajan. Vuosia sitten viisikymppisetkin miellett
Päinvastoin, nykyään moni tekee lapset parikymppisenä.
Itsekästä se niiltä vanhoilta vanhemmilta on tehdä lapsia, jotka jo parikymppisinä joutuu miettimään mahd vanhemman muistisairauksia ja muita, kun toisten vanhemmat on virkeitä neli viiskymppisiä. Vanhempien kuolematkin tulee monelle eteen kun itse vielä opiskelee.
Meillä on miljoonaomaisuus, ehkä se lievittää lastamme, jos kuolemme hänen opiskeluaikoinaan.