Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahmimishäiriöni on aivan kamala. Syön aina helvetin paljon. Nytkin teen iltapalaa ja hetken kuvittelin, että riittävästi. Saako jostain apua
22.08.2024 |
Oikeasti en tiedä saanko apua aidosti jostain eikä mitään lässyttämistä.
Tulin töistä ja teen "iltapalaa" siis oikeastaan syön nyt päivän toisen lämpimän aterian.
Kuusi perunaa, HK:n sininen puolikas lenkki ja 6 palaa lämpimiä voileipiä, missä kinkkua ja juustoa.
Jos makeaa tekee mieli niin on vielä voisilmäpullaa ja suklaapatukka.
Ihan järkyttävää. Eilen söin ihan helvetisti kun oli vapaapäivä, en edes kehtaa kertoa mitä kaikkea ja kuinka paljon.
Tämän laukaisi taas eräs juttu. Sitten on niitä viikkoja kun syön todella tietoisesti, tiukasti ja terveellisesti.
Mutta ei tämä oikeasti muutu. Ei mitkään keinot että syö säännöllisesti jne. Tämä on täysin psyykkistä ja esim kun olen nyt ollut itsetuhoisten ajatuksien keskellä niin nyt olen ahminut taas koska se tuottaa minulla aivan valtavasti mielihyvää, etenkin nimenomaan ahmiminen.
Tämä on oikeasti surullista ja kamalaa. Ei mitenkään hauskaa ja helppoa kontrolloida. Tämä on aivan vi###n paskaa.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen siltä ajalta kun olin buliminen ja syöminen oli ihan pakonomaista. Nolotti käydä kaupassa ostamassa ruokaa.
Nykyään on jotain mielialalääkkeitä joista voi olla apua myös ahmimisen hoitoon, olisiko mahdollista harkita jotain tällaista?
Surettaa tuo mielialalääkkeiden suosittelu. Ne eivät auta eivätkä ole ratkaisu yhtään mihinkään. Haittavaikutuksia, jopa pysyviä on sen sijaan on valtavasti. Lääkelimboon kun lähtee niin lycka till. Noin 30-40 vuoden päästä tätä nykymeininkiä tullaan kauhistelemaan ihan samalla tavoin kuin nyt kauhistellaan lobotomioita. Ja se että n. 1/8 hyötyy mielialalääkkeistä ei ole mikään syy määrätä niitä holtittomasti lähes mihin tahansa.
Tämä. Tähän saisi jo lääkärikuntakin puuttua. Näitä saa pyytämättä ja yllätyksenä ihan joka vaivaan. Eivät useinkaan auta, mutta jo lyhyestäkin käytöstä saattaa tulla pysyviä muutoksia esim. seksuaalisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, että kun sitten te, jotka olette saaneet serolinin niin helpottiko se masennusoireisiinkin? Ja vähentääkö se vain ruokahalua ettei yksinkertaisesti pysty syömään? Kiinnostaisi tietää lääkkeestä lisää. Laihduitteko?
Minulla on siis tällä hetkellä todella paljon ylipainoa. En ole näin lihava ollut ikinä. Tämä on karseaa. Olen kuullut paljon läheisiltäni moitteita ja kauhistelua lihoamisesta ja se nyt ei ole auttanut minua pätkääkään. Ehkä saanut minut vain enemmän kuoreeni mutta ehkä ovat kuitenkin vain hyvää tarkoittaneet. Joskus tekisi mieli näyttää heille että minä saan elämäni kuntoon ja haistattaa pitkät mutta yksin en onnistu. Ap
Minulla vähensi, vaikka en kai edes tajunnut olleeni masentunut. Lääkkeen vaikutus minuun ainakin oli aika jännä, jotenkin kun se kaikensyövä (no pun intended ;) ) ahmiminen menettää hoht
Kiitos paljon tästä kokemukseksi jakamisesta.
Toivottavasti saisin edes kokeilla lääkettä. Tiedän, ettei sekään varmaan mikään ihmepilleri ole mutta pääsisi edes alkuun ja tosiaan elämää ei hallitsisi ruoka. Saisi vähän sitä potkua eteenpäin. Nyt kun on niin epätoivoinen niin olisi valmis kokeilemaan vaikka mitä että saisi jotenkin tämän asian jokseenkin enemmän balanssiin.
Olen siis yrittänyt vaikka mitä. Säännöllistä syömistä, vhh, keto, paastoa, vitamiinikuureja ja vaikka ties minkälaista vuosien aikana. Mikään näistä ei ole auttanut siihen että koen pakottavaa tarvetta ahmia. No vhh ehkä oli sellainen joka sai pahimmat mieliteot pois mutta sekin on helppo tuhoa kun tulee se päivä ettei vähät välitä ja taas luisutaan takaisin lähtöpisteeseen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika rajua.
Mä syön1 hapankorpun juustolla iltapalaksi, joskus pienen jugurtin lisäksi. Jos syön päivällisen vasta klo 19 en enää tarvitse iltapalaa.
Tiedän kyllä itsekin. Syön kuin rekkamies. En aina mutta liian usein.
Tämä on sellainen paska juttu siinäkin mielessä, että joskus olen sitten rangaissut itseäni syömättömyydellä. En pääse kehästä oikein ulos. Syön, rankaisen itseäni ja syön taas. Paperilta kuulostaa helpolta, että tee näin tai tee niin mutta kun psyyke on mitä se on, niin en pysty kontrolloimaan itseäni. Olen sadat kerrat luvannut itselleni tehdä pysyviä muutoksia ja välillä onnistunut laihtumaan todella paljon lyhyessä ajassa ja olemaan erittäin päättäväinen mutta sitten vain lahoan ja teen sellaisia ratkaisuja jotka vievät entistä syvemmälle. Ei tätä oikein pysty itsekään ymmärtämään aina. Ap&nbs
Se rankaisuosuus on se, mikä tuosta yhtälöstä on jätettävä pois. Sitten tietty jää vain syöminen ja se on pelottavaa sulle, jostain syystä. Oletan, että pelkäät lihomista, kuten suurin osa naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika rajua.
Mä syön1 hapankorpun juustolla iltapalaksi, joskus pienen jugurtin lisäksi. Jos syön päivällisen vasta klo 19 en enää tarvitse iltapalaa.
Tiedän kyllä itsekin. Syön kuin rekkamies. En aina mutta liian usein.
Tämä on sellainen paska juttu siinäkin mielessä, että joskus olen sitten rangaissut itseäni syömättömyydellä. En pääse kehästä oikein ulos. Syön, rankaisen itseäni ja syön taas. Paperilta kuulostaa helpolta, että tee näin tai tee niin mutta kun psyyke on mitä se on, niin en pysty kontrolloimaan itseäni. Olen sadat kerrat luvannut itselleni tehdä pysyviä muutoksia ja välillä onnistunut laihtumaan todella paljon lyhyessä ajassa ja olemaan erittäin päättäväinen mutta sitten vain lahoan ja teen sellaisia ratkaisuja jotka vievät entistä syvemmälle. Ei tätä
Niin. Rehellisesti sanottuna tuo rankaisu osuuskin on jäänyt vähemmälle. Tai ei ainakaan ole niin paha kuin ennen. Olen lakannut jo välittämästä tietyllä tapaa ja opetellut näitä armollisuus juttuja itseään kohtaan. Silti ei tästä kyllä ole päässyt mihinkään suuntaan. Söin tai en niin en minä muutu perkele. En minä tiedä miten saisin päähäni sen että muutos on tultava eikä antaa kaiken levitä käsiin. Oli joskus enemmän luonteen lujuutta mutta nykyään olen vain heikompi. Pitäisi vaan saada se päälle, että nyt päätän vain ja muutan asioita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, että kun sitten te, jotka olette saaneet serolinin niin helpottiko se masennusoireisiinkin? Ja vähentääkö se vain ruokahalua ettei yksinkertaisesti pysty syömään? Kiinnostaisi tietää lääkkeestä lisää. Laihduitteko?
Minulla on siis tällä hetkellä todella paljon ylipainoa. En ole näin lihava ollut ikinä. Tämä on karseaa. Olen kuullut paljon läheisiltäni moitteita ja kauhistelua lihoamisesta ja se nyt ei ole auttanut minua pätkääkään. Ehkä saanut minut vain enemmän kuoreeni mutta ehkä ovat kuitenkin vain hyvää tarkoittaneet. Joskus tekisi mieli näyttää heille että minä saan elämäni kuntoon ja haistattaa pitkät mutta yksin en onnistu. Ap
Mäkään en myöntänyt olevani masentunut, mitä nyt jatkuvasti olin itkuinen ja epätoivoinen ja halusin jo pois täältä. Auttoi siihen, että jaksaa niitä muitakin muutoksia tehdä. Ja tosiaan se pakonomainen syömisen tai sen hallinnan ajattelu jäi pois, itse pieni laihtuminen oli vaan sivuoire. Mä jaksoin taas esim lähteä ulos lenkille, toki se ruokahalukin pieneni aloituksen ja annosnoston yhteydessä. Mulla oli silloin oikein lämmin psykiatri, vanhempi (ylipainoinen!) naisihminen, joka otti sen hädän tosissaan.
Ja tosiaan oireilu ei ole palannut vaikka lääke on välillä ollut tauolla, sen avulla oppi sen balanssin joka ilmeisesti on jäänyt tavaksi ja keho ilmoittaa itse mitä tarvitsee ja mieli osaa kuunnella sitä enempiä ajattelematta.
Ihan oikein, että myönnät että nyt et pärjää enää yksin ja lähdet hakemaan apua. Ja jos ensimmäinen lääkäri ei auta, niin älä anna periksi.
Koita alkaa hyväksymään itseäsi ja ruoki itseäs rakastavasti.
Ja mitä lääkkeisiin tulee, niin ei meistä kukaan niitä halua tarvita, siitä ei tarvitse syyllistää enemmän. Jokainen epätoivoinen on valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa.
Itse sain ahmimisen kuriin syömällä paljon jatkuvasti . Aloin syömään siis säännöllisesti ja paljon, mutta puhdasta ruokaa. Pitäisi määritellä kaloritarpeesi pvässä ja sen mukaan suunnitella karkea ruokavalio. Kun on kylläinen tasaisesti, ei tule ahmimishaluja sillä tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijalle nro 77, lainaus kun ei toimi:
Kyllä minä sanoisin että olen tätä nykyistä lääkerumbaa nähnyt hieman enemmän kuin sinä, joka puhut pelkästä omasta kokemuksestasi ja olet sen perusteella valmis lämpimästi suosittelemaan mielialalääkkeitä. Ammattiani en tässä ilmoita koska anonyymipalstalla kuka tahansa voi olla vaikka astronautti. Tutustu edes tutkimustietoon (sitä on jo kattavasti saatavilla ns. tavan talliaisellekin englanniksi) ja laajenna näkökantojasi koskemaan muutakin kuin itseäsi.
Eiköhän jokainen lääkkeisiin turvautuja osaa ihan itse ottaa asioista selvää ja miettiä mahdolliset hyödyt ja haitat.
Eikä niitä tarvitse lopun elämää popsia, se on vaan tukikeppi.
En yhtään ymmärrä, miksi se kortti pitäis jättää käyttämättä jos on itse jo ihan kaiken kokeillut. Mitä siinä menettää vs mitä siitä voi hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai ymmärrät että teho lähtee muutamissa vuosissa? Kerrottiinko sinulle että duloksetiinista on äärimmäisen vaikea vierottautua? Näistä syistä kivunhoidon erikoislääkäri (kärsin hermokivusta) ei määrännyt tuota itselleni, mistä olin aika ihmeissäni mutta luettuani kokemuksia kyseisestä tropista aloin ymmärtää
Kirjoitit kuten tuossa yllä.
KYSYN uudestaan:
Mitä ehdotat duloksetiinin tilalle?
(Lainaus ei toimi, mutta kopioin tekstisi.)
Että olisin koko ajan kivuissa? Olen liikkunut koko elämäni, ei huomattavaa ylipainoa, ei estä liikunnan nauttimisesta, mutta tapaturmia ja kulumaa nivelissä on. Sitten kai vaihdetaan lääke tms. 🤷🏻
Eli mitä ehdotat tilalle, kun duloksetiinin lakkaa vaikuttamasta????
Tulehduskipulääkkeet turvottavat jalat pökkelöiksi ja kipu lisääntyy, liikkuminen hankaloituu aikaisemmasta lisää.
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrät että teho lähtee muutamissa vuosissa? Kerrottiinko sinulle että duloksetiinista on äärimmäisen vaikea vierottautua? Näistä syistä kivunhoidon erikoislääkäri (kärsin hermokivusta) ei määrännyt tuota itselleni, mistä olin aika ihmeissäni mutta luettuani kokemuksia kyseisestä tropista aloin ymmärtää
Kirjoitit kuten tuossa yllä.
KYSYN uudestaan:
Mitä ehdotat duloksetiinin tilalle?
(Lainaus ei toimi, mutta kopioin tekstisi.)
Että olisin koko ajan kivuissa? Olen liikkunut koko elämäni, ei huomattavaa ylipainoa, ei estä liikunnan nauttimisesta, mutta tapaturmia ja kulumaa nivelissä on. Sitten kai vaihdetaan lääke tms. 🤷🏻
Eli mitä ehdotat tilalle, kun duloksetiinin lakkaa vaikuttamasta????
Tulehduskipulääkkeet turvottavat jalat pökkelöiksi ja kipu lisääntyy, liikkuminen hankaloituu aikaisemmasta lisää.
Jos itse vetäisin duloksetiinia haluaisin kyllä tietää faktat. Kuuluu kuulemma nykyään jo ihan käypähoitoon että ne pitäisi kertoa potilaalle. Kun se teho loppuu annosta ensin nostetaan mutta lopulta edes maksimiannos ei auta. Kroonisen kivun hoito on vaikeaa ja moni joutuu olemaan ilman mitään kipulääkettä kun joko sivuvaikutukset ovat liian vaikeat tai se teho lähtee (ja tietysti sekin ettei opiaattipohjaisia määrätä yleensä edes satunnaiseen käyttöön nykyään.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HOX. 92 kirjoittaja: Duloksetiini ei ole opiaattipohjainen.
Asiasta keskusteltu kyllä lääkärien kanssa, kun sopivaa lääkettä haettu vuosien varrella. Hoitohenkilökunta osaavaa ja asiallista, hyvää hoitoa olen saanut aina. Takana muita useita masennuslääkkeitä ja vakava teaumatausta. Tämä vie neuropsyykkisen kivun minimiin. Ei ole edes läheskään max annos ja lisätä en aio. Ennemminkin kokeilen pärjäänkö minimillä. Pärjään päivän toimet ja liikkumisen.
Korjaan neuropatiakipu esim. diabeteksessa / traumavaurio.
Mihin Duloxetine käytetään?
Käyttötarkoitus. Lääkettä käytetään masennuksen, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ja diabeteksestä johtuvan hermovauriokivun hoitoon.15.4.2024
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä syö ja välillä vähemmän.
Ehkä annat aika ison henkisen tilan sille ruualle ja ahmimiselle. Jos pienemmät sen roolia ja käännät aatosta muualle kiinnostavampaan.
Syyllistät itseäsi aika turhaan? Asenteella: tää peli on hävitty.
Entäs jos ottaisit uuden asenteen. Mitä kaikkea kiinnostavaa löytyy? On sitä muutakin täällä maailmassa. Vaikka mitä.
Ole itse itsellesi armollinen ja suopea. Olet just hyvä. Sinä.
Kyllä mä syön hyvällä halulla tuollaisen määrän jos oikein nälättää, kun minkä ap kuvasi. Eikä hänkään syö sillä tapaa koko ajan. Miksi tehdä asiasta mitään ongelmaa? Olen hiljalleen pudotellut painoa, ja paremmin se tuntuu putoavan kun välillä on päiviä, jolloin syön yli tarpeen. Jos koko ajan menen miinuksella, väsyn ja olen kurja fyysisesti henkisesti ja migreeni iskee.
Minusta tuo syyllisyydentunnossa rypeminen on ensisijainen ongelma, johon syömisellä pelleily vain antaa hyvän tekosyyn. Tunnetila saa silloin luontevan selityksen, kun on paljon ikävämpää kokea itseinhoa ja masennusta ilman näkyvää syytä. Mutta sekin on vain opittava hyväksymään. Välillä on ok päivä, välillä velloo häpeää ja kaikenlaista kuraa korvien välissä eikä sille tarvitse välttämättä etsiä mitään selitystä. Vähemmän huomiota ja hätääntymistä asiasta, ja seuraava päivä on parempi.
https://syomishairioliitto.fi/
Aloita vaikka tästä.
Syömishäiriöliiton
tukipuhelinnumero
02 251 9207
Maanantaisin kello 12-15.00
Keskiviikkoisin kello 15-17
Torstaisin kello 11-15
Perjantaisin klo 9-12
Läheisten Luuri tiistaisin kello 9.00-15.00
Ja: https://syomishairioliitto.fi/tietoa/avun-hakeminen-ja-toipuminen
Alue: Aihe vapaa
Mä nostan sun kohdalla kädet pystyyn. Vuosia oot kirjoitellut tänne ja olisit terapiaankin päässyt mutta ei hotsittanut sitäkään aloittaa sitten. Sitten sulla on näitä kausia kun kauheasti _suunnittelet_ avun hakemista ja kirjoittelet tänne samaa kuin aina ennenkin. Vuodesta toiseen. Kukaan ei tule ja pelasta sua vaikka sen varmasti ansaitsisitkin, se vaan menee niin että vastuu on tietyissä määrin itsellä omasta toipumisesta