Lue keskustelun säännöt.
Eikö täällä ole ketään jonka mielestä kuulostaa hullulta, että lapsiperheet, joissa pieniä lapsia hajoavat??
08.02.2007 |
Siis eikö kenenkään mielestä ole kurjaa ja kummallista, että vasta ehkä jo vajaa vuosi sitten on yhdessä odotettu lasta tai päätetty perheenlisäyksestä ja sitten erotaan?
Eikö ihmisten " aikuisten" itsekkyydellä ole rajaa..
Ensin on väen vängällä pitänyt ottaa mies, jota ei nyt ehkä niin rakasta ja on siinä niitä vikojakin.. Mutta en mää parempaakaan saa.. sitten sen äijän kanssa pitää alkaa niitä lapsia tekemään..
ja kun vihdoin koetaan aito rakkaus, eli äidin rakkaus lapseen.. tuntuukin se rakkaus puolisoon hävinneen??
Omalla kohdallani, luonnollisesti, lapsi on ykkössijalla.. MUTTA tiedostan sen asian, että miestä ei voi rakastaa kuin omaa lihaa ja verta!!
On saatu aina se mitä halutaan.. Eli on saatu ne lapset jne.. Ja sitten hoksataan, että ei hitto! Ei toi äijä ookaan paras.. Minäpä vaihankin sen.. Kyllä ne lapset siinä sivussa!!
Miksi nykyään ei enää osata sitoutua lapsiin? En tarkoita, että liittoon joka on kärsimystä pitäisi jäädä.. Mutta ei se rakkausliitto voi päivässä eikä kahdessa muuttua kärsimykseksi??!!
Pitäisikö ihmisten ennen " avioliittolupaa" hakea myös " lapsentekolupa" .. Että todella joutuisi miettimään, onko tämä rakkautta ja tarpeeksi lujaa sitoumusta yhteiseen tulevaisuuteen??
Jotenkin tuntuu, että jatkuvasti tulee näitä, en rakasta miestäni viestejä.. Ja mietin eroa.. Eikö kannattaisi vaikka pistää tunteet jäähylle eli koittaa elää kavereina samassa talossa.. Antaa päälle lepoaikaa ja hengitystilaa huomata, että tuo toinenhan onkin tärkeä minulle..
Itseäni kauhistuttaa ajatus, että meiltä iskä häviäis.. että joutuisin auttamaan 1 v 9kk ikäistä lasta suruprosessi kun kerran ei ole pakko.. ei isi toivottavasti kuole.. Eikä kyllä isi mihinkään edes lähde!
Eikö pitäisi pyrkiä rakastamaan sitä miestä niin miehenä kuin lapsen puolesta isänä??
Tää nyt oli tällaista avautumista..
Kommentit (28)
että monesti lapsia näissä eroperheissä (joissa eron syy on muille ns. näkymätön) tehdään juuri jonkun suhteen puutteen korjaamiseksi. Sehän tietenkään ei onnistu, useimmiten vain korostaa sitä ongelmaa lapsen synnyttyä.
Ihmiset taitavat seurustella nykyään kovin pitkiä aikoja ennen lasten tekoa. Eli, jos puhutaan vaikka seitsemännen(?) vuoden avioliittokriisistä, eihän sitä tarvitse olla papin aamenta kun seitsemän vuotta yhdessäoloa on täynnä, jolloin lasten tekeminen saattaa vain pahentaa parisuhdetta oletusten vastaisesti.
Minä en usko, että kukaan _haluaa_ erota. Tai että ihmiset eivät yhtään ajattelisi lapsia tai lasten parasta. Että sellaiset ihmiset kuitenkin olisivat vähemmistönä, vaikka erot olisivatkin yhä yleistymässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsen syntymän myötä. Miehellä käsittelemätön isäsuhde jne.... MINÄ olen ollut se joka haluaa erota, mies ei. " Joululahjaksi" mieheni ehdotti perheneuvolaa, saimme ajat aika heti vaikka jonoja...se oli todellakin paras joululahja. Työstämme nyt liittoamme ja rakkauttamme...vissiin oli lapsen- joka nyt vajaa 2 vee- myötä lisäksi se 7 vuoden kriisi...
Helpompi olisi lähteä ja jättää kaikki. Mutta ongelmiaan ei voi jättää-ne seuraa siihen seuraavankin suhteeseen ...Tosiasia on että paljon joutuu tekemään TYÖTÄ omassa parisuhteessa ja mikä kaikkein pahinta OMAN raadollisuuden ja ITSEKKYYDEN kanssa :( Niinkuin Hallikainen lalaa että muuta muuttaa ei voi kuin itseään...
Tämä siis ns. tavisperheessä jossa ei väkivaltaa, alkoholia, hulluutta...vaan sitä itsekkyyttä...
Tosiaan, kyllä se pistää miettimään MIKSI JOKA TOINEN AVIOLIITTO päättyy eroon! Siitähn on ihan tilastot.
Ei voi olla normaali-ihmisen elo noin vaikeaa. Jos on, niin katso peiliin.
Mutta vielä enemmän ponnistusta ja epäitsekkyyttää vaatii, että jaksaa panostaa ennemmin olemassaolevaan suhteeseen kuin lähteä erilleen. Yleensä ihmiset ovat niin itseensä käpertyneitä pahassaolossaan, kun suhde tökkii, ettei siinä paljon lapsen etua jaksa ajatella. Niin se vain menee, minkäs teet.
Ennen oli pakollinen sovittelu/perheneuvonta ennen kuin pystyi eroamaan. Avioeroluvut pomppasivat kattoon, kun se purettiin. Ymmärrän syyt lakumuutoksen taustalla (eism. väkivaltaisessa suhteessa kohtuutonta pakottaa parisuhdeterapiaan), mutta ei tämä nykytilannekaan ole kovin häävi...
Vaikka avioerolapsia on enemmän kuin koskaan, ei vanhempien ero yksittäiselle lapselle ole yhtään sen helpompi kuin ennenvanhaan. Se on iso kriisi, suru, menetys, pettymys myös lapselle. Siksi en voi käsittää, mikseivät kohtalaisen terveessä parisuhteessa elävät hae ensin ammattiapua vaan suoraan erotaan :( :( Tai miksi tosiaan tehdään niitä lapsia jopa jo valmiiksi epävakaaseen suhteeseen?! Muuttuahan ihmiset voi, sille ei voi mitään (paitsi yrittää työstää asiaa yhdessä, ainakin jos kyse ei ole henkisestä/fyysisestä väkivallasta), mutta liian moni yrittää edelleenkin paikata huonoa suhdetta lapsella. Huono idea!!
jos elämä olisi niin yksinkertaista, että ongelmaan A käy ratkaisu B niin helppoahan täällä olisi möllöttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etävanhemman tapaamisoikeudet ovat usein laajemmat, helpompi pitää hyvää suhdetta molempiin vanhempiin. Ja ulkopuolisten reaktiot ovat lievempiä, kun eroperheisiin on jo aika lailla totuttu.
Tämä siis keskimäärin, on sekä kamalia eroja että helppoja.
Itsekin mietin tätä samaa asiaa tosi usein. Miksi lapsia pitää tehdä suhteeseen, joka ei tunnu olevan kovin vakavalla pohjalla. Ei kai muuten niitä eroja tulisi heti lasten synnyttyä, luulisi, että ongelmat näkyisivät jollain tapaa jo ennen lasten hankkimista. Ja siinä vaiheessa voisi miettiä, onko järkeä tehdä lapsia ollenkaan.
Aina ei tietysti ongelmia voi nähdä etukäteen, mutta luulisi, että esim. alkoholismi, narsismi, mielenvikaisuus jne. näkyisi edes jollain tavalla ennen lasten syntymää.
Enkä usko, että se ero on yhtään helpompi nykypäivän lapselle. Itsekin avioerolapsena tiedän, miten paljon se ero satuttaa joka tapauksessa. En todellakaan haluaisi samaa kohtaloa omille lapsilleni.
ettehän te voi tietää minkälainen elämä on meilläkin ollut. Turhaa siis arvostella/asettua arvosteltavaksi. Voin vaan sanoa, että eräillä täällä on vähän vaaleenpunaista laseissa. Elämä opettaa. 8&14