Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

syyllisyyttä pienestä ikäerosta?

08.02.2007 |

Ollaan kovasti pohdittu pikkukakkosen yrityksen aloitusta. Mietityttää ja surettaa jollakin tavalla kuitenkin jo etukäteen se, että jos toinen vauva syntyisi, en ehtisi antaa niin paljon aikaa ensimmäiselle lapselle ja nauttia rauhassa tästä ihanan esikoisen vauva-ajasta.

Ensimmäistä yritettiin kuitenkin pitkään ja monin keinoin ennen kuin onnistuttiin, joten sisällä on kova paine toisaalta aloittaa pikkukakkosen yritys pian, koska ei ole selvää, että saadaanko edes toista lasta vai tuleeko se vasta vuosien päästä..Jos nyt tulisi raskaaksi, lasten ikäeroksi tulisi 1,5 vuotta.

Miten te pienellä ikäerolla lapset saaneet olette kokeneet? Oletteko poteneet tämänkaltaista syyllisyyttä matkan varrella? Mietin, että tarkoittaako tällainen pohdiskelu sitä etten ole vielä valmis uuteen vauvaan vai kuuluuko tämä pohdiskelu asiaan tässä vaiheessa...olen ihan solmussa

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
09.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja korostan että nämä ovat minun mielipiteitäni ja jokaisessa perheessä on varmasti tilanne toisella tavalla.



Itse (mieheni kanssa tietenkin) toivoin lapsia pienellä ikäerolla. Halusin kuitenkin että esikoinen saa ensimmäisen vuoden nauttia vauvana olosta, en olisi raskaana ollessanikaan jaksanut ihan samalla tavalla kuitenkaan pahoinvoinnin ja väsymyksen takia.



Myös imetys on ollut minulle tärkeä juttu ja en halunnut sitä lopettaa liian aikaisin. Esikoisen imetys loppui siihen kun tulin raskaaksi, maitoa ei vaan enää tullut. Molempia lapsia olen täysimettänyt 6kk ja esikoista yhteensä vuoden, kakkosta imetän vielä. Jo pelkästään imettäminen vie aika paljon aikaa ja kyllä se mun mielestä on suoraan pois siitä ajasta minkä voin viettää esikoisen kanssa. Toisilta tosin imetys kuulemma sujuu vaikka olisikin raskaana.

Vierailija
2/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,



Meidän lapsilla on ikäeroa 1v8kk. Kakkosta kuitenkin toivottiin heti esikoisen synnytyksestä lähtien, menkat vaan antoivat odottaa itseään.



Mulle ei oikeastaan missään vaiheessa edes tullut vauvakuumeilun aikana mieleen, että uusi vauva olisi esikoiselta jotenkin pois. Nyt kun vauva on 3kk niin totean, että ei se juuri olekaan ollut pois. No, joskus pitää kiukutella tai itkeä vähän enemmän kun mun kädet ei riitä kahteen paikkaan, mutta minusta se ei ole välttämättä huono asia, pitää oppia odottamaankin.



Mitään vauvajuttuja ei ole kiirehditty esikoiselta pois (nyt 1v11kk), vaan sai ottaa tuttipulloa ja tuttia ja nukkua pinnasängyssä, nyt vasta ruvettu noista sitten vieroittamaan. En siis koe, että esikoisen olisi pitänyt jotenkin nopeasti kasvaa - no, isoltahan tuo on vauvaan verrattuna tietysti vaikuttanut, mutta en kyllä tunnista sitä mitä moni sanoo että esikoinen joutuu kasvamaan isoksi heti vauvan tultua. Tuntuu että se on ehkä enemmän asenteesta kiinni, meille on siis ollut ihan ok että on ollut kaksi " vauvaa" yhtaikaa eikä ole haitannut kahden vaippaikäisen hoito.



MUTTA jos kolmonen nyt meinaisi pukata perään, niin siitä minulla on ollut syyllisyyttä, joten ymmärrän sen tunteen. Minusta se kertoo siitä että ei ole uudelle vauvalle valmis, siis ainakin omalla kohdalla. Kannattaa ainakin miettiä kunnolla, kuten nyt varmasti teetkin, koska raskausaikana hormonivaihtelut voivat taas kuitenkin yllättää ja tuloksena voi yllättäen ollakin vaikka masennusjakso, jos jo valmiiksi tunnet syyllisyyttä uudesta vauvasta. Tosin ymmärrän tuonkin, että ihan heti ei välttämättä tärppää, meilläkin odoteltiin siis 10kk ensin menkkoja ja sitten tärppiä vaikka esikoinen olikin tullut heti eka yrityksellä.



Minä en ehkä sinuna alkaisi yrittää ennen kuin tuntuu että tuo solmu sisällä olisi ainakin avautumassa, mutta vaikeahan näitä tilanteita on arvioida ulkopuolelta! Jaksamista mietintään, nauti siitä esikoisesta vähintäänkin nyt :)



Coe + tytöt 03/05 ja 10/06

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei! Meidän lasten ikäero on vuosi ja kuukausi. Tilanne oli sama kuin teillä! Kakkonen vain saikin alkunsa hyvin helposti, en olisi ikinä uskonut todeksi, jos joku olisi näin minulle ennustanut.



Ensimmäinen ajatukseni raskaaksi tulon tajuttuani oli: " Jee, kroppani toimii sittenkin normaalisti!" Toinen ajatus olikin sitten juuri tuo, että joutuuko esikoinen nyt kärsimään kauheasti. Tätä pohdinkin sitten pitkään, raskauden puoliväliin asti ainakin.



Nyt vauva on pian kahden kuukauden ikäinen. Hyvin on sujunut. Esikoinen käveli jo ennen vauvan syntymää, se helpottaa paljon. Vauva nukkuu paljon ja hyvin eli meillä on esikoisen kanssa kahdenkeskistä aikaa päivisin paljon. Illalla on sitten isäkin kotona eli tarvittaessa molemmille lapsille on oma syli. Esikoisen ruokailut on sujuneet hyvin, vauva joko nukkuu tai katselee tilannetta sitterissä ruokapöydän päällä.



Meidän vauva on rauhallinen ja nukkuu hyvin, joten arki on tähän asti sujunut hienosti. Jos vauva olisi itkuinen, niin olisi varmasti paljon raskaampaa meille kaikille. Äidillä ei omaa aikaa paljon ole, paitsi illalla, jos jaksaa lähteä jonnekin harrastukseen tai kauppoihin, kun isä tulee töistä kotiin. Mutta aina ei jaksa, haluan vaan hengähtää sohvalla jompikumpi lapsista sylissä.



Esikoinen on ollut hieman mustasukainen: kun vauva syö, niin esikoinen saattaa roikkua jaloissani ja yrittää purra minua. Tai sitten hän hakkaa päätään jalkoihini. Mutta kyllä hän vauvasta tykkää ja riemastuu, kun vauva herää. Minusta on hienoa, dettä lapsella on samanikäinen sisarus.

Vierailija
4/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsilla ikäeroa on vajaa kolme vuotta, mutta muistan kuopuksen raskausaikana olleeni huolissani siitä, miten rakkaus riittää toiselle...mutta olen huomannut, että kyllä se vaan riittää. Se ei vähene koskaan vaan lisääntyy lapsien myötä! Niin että anna palaa!

Vierailija
5/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä puolestani olen huolissani ja poden syyllisyyttä siitä, että mitenkähän uuteen vauvaan suhtaudun ja syttyykö äidinrakkaus heti vai myöhään. Meille on tulossa toinen lapsi ja ikäeroksi tulee 1v3kk. Toivoimme toista lasta, mutta en tosiaankaan olisi uskonut että heti tärppää! Niinpä olen välillä ollut hieman paniikissa ja potenut pakokauhua että oliko tämä nyt ihan pähkähullu juttu... No, uusi vauva on toivottu ja luotan siihen että kaikki järjestyy hienosti. Nyt vaan kun esikoinen on vielä pikkuinen ja niin hirmuisen rakas, tuntuu hassulta että kohta tuleekin uusi vauva. Esikoisen kanssa meni 1,5kk ennenkuin todella opin rakastamaan häntä siinä valtavassa mittakaavassa kuin vain äiti voi rakastaa. Ja nyt pelottaa, että miten käy tämän toisen vauvan kanssa. Mutta uskon siihen, mitä ihmiset sanovat, että se rakkaus vaan lisääntyy ja kaikille riittää osansa. Hormonihuuruissa tulee silti välillä panikoitua... :)

Vierailija
6/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin pelkäsin toista lasta odottaessani, että osaanko rakastaa häntä heti ja tarpeeksi. Esjkoisen kanssa siihen äidinrakkauden syttymiseen kului parisen kuukautta, niin uutta ja ihmeellistä kaikki oli. Mutta nyt kaikki sujui paljon helpommin, äidinrakkaus syttyi heti ja rakkautta piisaa molemmille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli kyllä se rakkaus riittää monellekin lapselle, itse pelkäsin tätä kolmosta odottaessa että miten sitä vielä yhdelle rakkautta mutta olin synnärillä jo aivan myyty vaikka olin nähny tulokkaasta vasta peräpään ;)



MInusta niitä rakkauksia oikein voi verrata kuitenkaan. Jokainen lapsi on yksilönsä ja ainakin itse koen rakastavani kutakin lastani eritavalla kuin toisia, en enempää tai vähempää, mutta erilailla.



Minjuska ja kolme murua

Vierailija
8/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lasten ikäero on minuutti. Raskausaikana pelkäsin, että rakastan vain toista tai ettei toinen tule niin läheiseksi. Pelko oli aiheeton.

Poika on villi ja tyttö on rauhallinen. Tyttö viihtyy yksikseen, poika on äidin helmoissa jatkuvasti kiinni ja kaipaa seuraa. Välillä on tietty huono omatunto, että jääkö toinen vähemmälle huomiolle, mutta onnelliselta kumpikin vaikuttaa..



Kuten joku sanoikin jo, lapsiaan rakastaa yhtä paljon, mutta eri tavalla kutakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsilla ikäeroa 1v6kk. Itsekin mietin että voiko toista lasta rakastaa kuten esikoista mutta se oli kyllä ihan turha huoli. Toisaalta on hyvä että tällaisia tuntemuksia on ja se valmistaa tulevaan.



Itse olen kyllä huomannut että aika ei aina riitä esikoiselle ihan tarpeeksi. Koitan järkätä sitä sitten kun isä tulee kotiin, luemme kirjaa, leivomme yhdessä tms.



Lapset kyllä viihtyvät mainiosti keskenään vaikka kyllä sitä nahisteluakin tulee. Esikoinen muistaa päivittäin sanoa että rakastaa vauvaa.

Vierailija
10/10 |
08.02.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mukava lukea, että toisestakin lapsesta tulisi varmasti yhtä rakas kuin tästä ensimmäisestä. :)



Itse en tällä hetkellä niinkään mieti tätä rakkauden riittävyyttä vaan nimenomaan aikaa ja jaksamista. Sitä, että jos perheessä pieni vauva " kilpailemassa" ajasta ja huomiosta, jaksanko/ehdinkö nauttia vanhemman (joka edelleen pieni) lapsen kasvusta ja kehityksestä samalla tavalla kuin nyt ja antaa riittävästi aikaani hänelle, etten " hätähousuna" uutta vauvaa tekemällä vie häneltä jotakin pois. Toisaalta en tiedä auttaako muutaman kuukauden lykkäys tähän asiaan, kun ei kuitenkaan haluta odottaa niin kauaa, että lapsille tulisi useamman vuoden ikäero.....ja varmasti uusi vauvaa myös " antaa" esikoiselle, ei vain " ota" . Kaikenlaista sitä pohtii.....