Miksi joku suostuu kertomaan asiansa vain kerran? Tai kysymään asiaansa vain kerran?
Olen ihmetellyt tuttavaani. Hän sanoo asiansa. Jos en kuule häntä kunnolla esim melun vuoksi, ja kysyn, että mitä sanoit, niin hän ei toista sanomaansa. Sitten keskustelu ei jatku, koska minä en tiedä mitä hän sanoi.
Sama juttu, jos hän vaikkapa hoitaa jotain asiaansa. Hän laittaa vaikkapa viestin ajan sopimiseksi. Ja jos siihen ei vastata, niin hän ei ikinä palaa asiaan. Joskus on käynyt niinkin, että toinen ei ole saanut viestiä, se ei ole mennyt perille. Ja koska tuttavani ei palaa asiaan uudelleen eli ei varmista, että saitko viestini, niin asia jää sitten hoitamatta. Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Hän saattaa myös tarvita jotain tietoa, ja kysyy asiasta, ja jos ei saa vastausta, niin sama kuin edellä, ei varmista, että kysymys on tullut perille ja oikealle henkilölle.
Eihän tuollaista koko ajan tapahdu, sillä useimmitenhan puhe kuullaan ja viestiin vastataan. Mutta noita tilanteita on kuitenkin ehtinyt vuosien mittaan olla kymmenittäin. Enkä ymmärrä tuollaista kerrasta onnistumisen pakkoa, ja jos ei onnistu, niin jätetään sanomatta tai hoitamatta. Osaisiko joku paremmin ymmärtävä kertoa, että mikä tuo juttu oikein on, miksi joku toimii noin?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Miksi pitäisi laittaa tuollaista viestiä? En minä ainakaan ole teini, joka pommittaa ihmisiä "saitko mun viestin" "mikset vastaa" jne. viesteillä. Jos viestiin ei tule vastausta, annan asian olla. Minulla on muutakin elämää kuin kysellä vastausten perään.
Työelämässä ihmisille tulee niin paljon sähköposteja, Teams viestejä etc., että joku saattaa jäädä ilman vastausta, vaikka tarkoitus on vastata. Kyllä kannattaa kysyä asian perään, jos asialla on itselle merkitystä. Ei mitään 5 minuutin välein pommitusta, mutta vaikka seuraavana päivänä.

Juuri siksi niitä viestejä tulee liikaa, kun ihmiset eivät tajua odottaa vastausta, vaan kyselevät sataan kertaan samaa asiaa. Minulla ei välttämättä ole aikaa vastata sinun sähköpostiisi ennen kuin kolmen päivän päästä. Et siis saavuta mitään sillä, että kysyt asiaa uudestaan seuraavana päivänä. Lisäät vain minun työmääräni, kun joudun käsittelemään turhan sähköpoistin aiheesta, jonka olen jo merkinnyt vastattavien listalle keskiviikolle. Kun tuota sinun kyselytaktiikkasi harrastaa esim. 200 opiskelijaa, jotka ovat minun kursseillani, voit ehkä itsekin päätellä, miksi sähköposteihin vastaaminen kestää kolme päivää eikä vastaus tule heti seuraavana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Miksi pitäisi laittaa tuollaista viestiä? En minä ainakaan ole teini, joka pommittaa ihmisiä "saitko mun viestin" "mikset vastaa" jne. viesteillä. Jos viestiin ei tule vastausta, annan asian olla. Minulla on muutakin elämää kuin kysellä vastausten perään.
Työelämässä ihmisille tulee niin paljon sähköposteja, Teams viestejä etc., että joku saattaa jäädä ilman vastausta, vaikka tarkoitus on vastata. Kyllä kannattaa kysyä asian perään, jos asialla on itselle merkitystä. Ei mitään 5 minuutin välein pommitusta, mutta vaikka seuraavana päivänä.
Jos asia on niin kiireellinen, että siihen pitää saada vastaus vuorokaudessa, otetaan puhelin käteen ja soitetaan eikä lähtellä sähköposteja tms. Ihmiset hukkuvat viestitulvaan pitkälti sen takia, että osa lähettelee jatkuvalla syötöllä kyselyitä omasta asiastaan, koska kuvittelee, että vastaanottajalla ei ole muuta tekemistä kuin päivystää JUURI SINUN viestejäsi.
No ei kuulosta ihan normaalilta jos ei voi toistaa kun sanotaan että ei kuullut.
Mutta itselle on koulussa opetettu että asioista sanotaan vaan kerran ja jos ei ollut kuulolla niin oma vika.
Toisin sanoen jos pyydän vaikka puolisoa tekemään jotain, niin en toista sitä enää uudestaan jos on selvää että asia on kuultu. Jos mitään vastausta ei tule eikä mitään tapahdu niin ei ole enää minun vastuullani.
Puhelussa ei voi koskaan olettaa että yhteys toimii moitteettomasti ja että toinen osapuoli kuulee sanotun kerrasta. Puhelut pätkivät ja melu tärvelee kuuluvuuden.
Normaali psykopelejä pelaamaton ihminen pyydettäessä toistaa sen mitä oli sanomassa jos toinen osapuoli kertoo ettei kuullut sanottua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Miksi pitäisi laittaa tuollaista viestiä? En minä ainakaan ole teini, joka pommittaa ihmisiä "saitko mun viestin" "mikset vastaa" jne. viesteillä. Jos viestiin ei tule vastausta, annan asian olla. Minulla on muutakin elämää kuin kysellä vastausten perään.
Työelämässä ihmisille tulee niin paljon sähköposteja, Teams viestejä etc., että joku saattaa jäädä ilman vastausta, vaikka tarkoitus on vastata. Kyllä kannattaa kysyä asian perään, jos asialla on itselle merkitystä. Ei mitään 5 minuutin välein pommitusta, mutta vaikka seuraavana päivänä.
Juuri siksi niitä viestejä tulee liikaa, kun ihmiset eivät tajua odottaa vastausta, v
Tämä on selvästi janan toiselta laidalta :D
Ihmiset ovat erilaisia. Tiedän ihmisiä, jotka tulee muistuttelemaan asioista 10 min päästä ja jankkaavat, kunnes asia on hoidettu. Sitten on ihmisiä, jotka palaavat asiaan vuoden kuluttua - jos asia on edelleen heidän mielestään tärkeä.
Meitä on moneen junaan jne.
Kun työnantaja on luvannut hoitaa jonkin asian, työnantaja hoitakoon asian ilman, että alainen erikseen patistelee ja muistuttelee.
Viestit menevät perille. Perillemenosta tulee usein automaattinen kuittaus. Kun on kyse vaikkapa kymmenestä eri asiasta, tuttavasi lähettää sen 10 viestiä. Hän ei lähetä kahtakymmentä eikä kolmeakymmentä viestiä. Olisi melkoinen taakka joutua muistuttelemaan joka asiassa ihmisiä, jotka "unohtavat" saamansa viestit.

Työnantaja hoitaa sitten kun sattuu huvittamaan. Jos ei nyt sitten tänä vuonna, niin parempi onni ensi vuonna. Siinähän odotat.
Oletko käynyt milloin viimeksi tarkistamassa kuulosi? Kysytkö useinkin ystävältäsi asiasta X ja kun hän alkaa kertomaan, kaivat puhelimesi esille ja rupeat selailemaan? Ja sitten hetken päästä olet ihan että "Häh? Sori meni ohi :))))".
On ollut tälläisis "kavereita", hetken... Raivostuttavaa käytöstä!
Joo tällaiset ihmiset on rasittavan raskasta seuraa. Tunnen yhden, ja hän toimii juuri näin, se on joku hänen pelinsä ja pyrkimys hallita tilannetta ja toista henkilöä, istua tiedon päällä ja tehdä itsestään korvaamaton. Ylimielistä pskaa sanon minä.
Yleensä nämä ihmiset ovat myös aika itseriittoisia, minäminäminä, ja minun okeudet sekä minun tietämykseni. Muut on turhia jos heistä ei mitenkään itse hyödy. Hän ei todellakaan alistu kertomaan asiaansa uudelleen, ja jos keskustelu pyörii saman asian ympärillä mutta siihen pohditaan muitakin vaihtoehtoja, niin tämä tuntemani henkilö poistuu paikalta. Ei jää kuulemaan eikä kyselemään edes jälkikäteen että mihin tulokseen päädyitte. Ja tällainen piirre vielä yleisemmin on miehellä! Kyllä sanon että naisena olen mieluummin ilman miestä kuin näin raskaan ihmisen kanssa. Saa sitä helpommallakin.
Mun kehitysvammainen veljeni harrastaa näitä "Saitko mun viestin, vastaa jo, et ole vielä vastannut"-tyyppisiä viestejä. Häneltä ihan ymmärrettävää, koska hänen ajantajunsa ja kommunikointitaitonsa ovat vamman vuoksi puutteelisia. Mutta jos esim. joku ystäväni lähettäisi minulle viestin "et ole vielä vastannu" tms. vastaisin piruttani "en niin" tai jotain vastaavaa, koska on varsin älytöntä laittaa tuollainen viesti.