Miksi joku suostuu kertomaan asiansa vain kerran? Tai kysymään asiaansa vain kerran?
Olen ihmetellyt tuttavaani. Hän sanoo asiansa. Jos en kuule häntä kunnolla esim melun vuoksi, ja kysyn, että mitä sanoit, niin hän ei toista sanomaansa. Sitten keskustelu ei jatku, koska minä en tiedä mitä hän sanoi.
Sama juttu, jos hän vaikkapa hoitaa jotain asiaansa. Hän laittaa vaikkapa viestin ajan sopimiseksi. Ja jos siihen ei vastata, niin hän ei ikinä palaa asiaan. Joskus on käynyt niinkin, että toinen ei ole saanut viestiä, se ei ole mennyt perille. Ja koska tuttavani ei palaa asiaan uudelleen eli ei varmista, että saitko viestini, niin asia jää sitten hoitamatta. Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Hän saattaa myös tarvita jotain tietoa, ja kysyy asiasta, ja jos ei saa vastausta, niin sama kuin edellä, ei varmista, että kysymys on tullut perille ja oikealle henkilölle.
Eihän tuollaista koko ajan tapahdu, sillä useimmitenhan puhe kuullaan ja viestiin vastataan. Mutta noita tilanteita on kuitenkin ehtinyt vuosien mittaan olla kymmenittäin. Enkä ymmärrä tuollaista kerrasta onnistumisen pakkoa, ja jos ei onnistu, niin jätetään sanomatta tai hoitamatta. Osaisiko joku paremmin ymmärtävä kertoa, että mikä tuo juttu oikein on, miksi joku toimii noin?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vastaavanlainen tuttava!
Kysyn otatko kahvia vai teetä? V: mummm
Anteeksi en kuullut? V: Ihan sama, en sitten ota mitään
Hän on lapsuudessaan syvästi traumatisoitunut ja yrittänyt elää näkymättömänä ja haitattomana, jottei saisi turpiinsa. Hänen on todella vaikea puolustaa mielipiteitään tai sanomisiaan edes tuollaisella normaalilla tasolla. Masennus vienyt itsetunnon ja itsearvostuksen nolliin. Tavallaan hän rankaisee itseään. Joo ja kyllä: on erittäin raskas tuttava.
Ei hän mitään tervehenkistä lapsuutta ole elänyt, joten luin tuon viestisi ihan mielenkiinnolla.
Vierailija kirjoitti:
Listen very carefully, I will say this only once.
- Michelle of the Resistance
Jokin passiivis-aggressiivisuus minulla on tuttavani kohdalla monesti tullut mieleen. En ole tutkiskellut miten passiivis-aggressiivisuus ihmiseen kehittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vaivaat päätäsi tuollaisella?
Kuten seuraava vastaaja sanoo, niin minulla on tylsää.
Oletko sama, jonka vaimo unohti ostaa grillattavat mökille. Sulla on tylsää, mutta on kuitenkin kassillinen viinaa mukana.
Harmi etten tiedä mistä sinä puhut. Mutta en ole sama, ja minulla on grillattavaa pakastin pullollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen tuttavasi pitää olla sinun muistuttajasi? Jos et vastaa viestiin ja sovi tapaamista, niin et vastaa eikä ole tapaamista, se tuttusi menee festareille/elokuviin/shoppailemaan jonkun muun kanssa.
Hän taitaa tietää senkin, että on ajanhukkaa laitella viranomaisille viestejä, että saitteko kysymykseni. Tuhannet kuvittelevat, että digimaailma toimii niin, että ensin täytetään vaikka veroilmoitus, lähetetään se ja heti perään kysely verottajalle, että tuliko se viesti.
Niin, jokin tuollainen samanlainen ehdottomuus tuossa hänen tavassaan on. Jos minä en kuule hänen lausettaan ohi ajavan bussin vuoksi, niin ei siitä tarvitse syyttää minua, enkä minä syytä häntä. Olosuhde oli vain sellainen, että oli inhimillistä, etten kuullut. Ja siksi lause tarvitsisi toistaa. Mutta hän ei toista.
Jos minä sitten sen vuoksi jään paitsi hänen elokuvareissustaan,
Jos kysyn, lähdetkö elokuviin tänään klo 19 katsomaan Rosebudin etkä vastaa mitään, niin eikö ole ihan oma syysi jäädä pois seurueesta, koska et vastaa? Et sinä ole niin tärkeä, että koska at vaivaudu vastaamaan, niin sinua pitää kerjätä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Listen very carefully, I will say this only once.
- Michelle of the Resistance
Jokin passiivis-aggressiivisuus minulla on tuttavani kohdalla monesti tullut mieleen. En ole tutkiskellut miten passiivis-aggressiivisuus ihmiseen kehittyy.
Kasvatus sen tekee. Ristiriitainen ja/tai jäsentymätön kiintymyssuhde.
Vierailija kirjoitti:
"Kaverin mielestä asia on silloin kerran jo puhuttu. Eikä hän hoksaa, että se olosuhdeasia on tärkeä hänelle, mutta työnantajalle ihan sama -tasoinen juttu. Joten asiaa varmasti auttaisi, jos siitä muistuttaisi. Mutta sellaista ei voi tehdä."
Niin. Hän on tavallaan oikeassa. Jos joku lupaa jotain Suomessa sen lupauksen tai sanomisen oletetaan pitävän paikkansa, vaikka osa ilmeisesti unohtaa mitä sanoi (miksi pomo pidä lupauksia vai onko firma epämääräinen), se pitää kirjata heti ylös ja miettiä kuka toteuttaa positiivisen muutoksen. Vai onko pomo ainoa jonka pitäisi se hoitaa ja koska. Ehkei kehtaa muistuttaa täysin vierasta pomoa, ettei katsota pahalla? Pitäisi kyllä sihteerille vaikka se sanoa tai sähköpostilla ystävällisesti. Ehkä se on hänen asiansa sitten jos ei halua tehdä mitään asialle enää tai halua olla siitä yksin firmassa vastuussa. Ehkä ei jaksa enää välittää, voi olla monia asioita hoidettavana arjessa. Jos hän lo
Täydellisessä maailmassa toki kaikki hoituisi hienosti ilman vastoinkäymisiä. Täydellisessä maailmassa kenelläkään ei jäisi lasku maksamatta siksi, kun posti on hukannut kirjeen.
Tässä tavallisen epätäydellisessä maailmassa posti voi joskus hukata kirjeen, töihin menijä saattaa joskus myöhästyä bussista tai pomo voi unohtaa jonkin vähäpätöisen asian. Ja sitten se lasku maksetaan myöhässä tai töihin mennään myöhässä tai pomoa muistutetaan.
Kyllähän tuollainen on joku isomman luokan ongelma. Ei kykene perustason kommunikaatioon tietyissä tilanteissa. Outoa.
Mitä hän sanoo, jos ihan suoraan kysyy että miksi et voi toistaa, jos joku ei kuule ensimmäisellä kerralla? No, ei varmaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Millainen hän muuten on, esimerkiksi tunneilmaisultaan? Joku ketjussa jo hyvin kuvasikin mahdollista traumatisoituneisuutta. Kun on tuossa kuvaamassasi asiassa noin jäykkä, on sitä oletettavasti jollain muullakin lailla.
On toki jäykkä. Tunteita osaa kuvata vain muutaman: Tuntuu hyvältä tai pahalta, aiemmin tuossa oli kaikki. Nykyään kuvaa kaikkea sanalla "turhautuminen". Toki tuo on hieno lisä aiempaan, mutta edelleenkään ei kovin rikasta tunteiden ilmaisua ole.
Vierailija kirjoitti:
Jos kysyn, lähdetkö elokuviin tänään klo 19 katsomaan Rosebudin etkä vastaa mitään, niin eikö ole ihan oma syysi jäädä pois seurueesta, koska et vastaa? Et sinä ole niin tärkeä, että koska at vaivaudu vastaamaan, niin sinua pitää kerjätä mukaan.
Totta kai tuo olisi minun vikani. Mutta ei meillä ole tuollaista ongelmaa. Minä vastaan kyllä hänen viesteihinsä heti. Tuollaisessa tilanteessa ongelma olisi se, että minä en ole saanut viestiä ja hän olisi minulle seuraavalla tapaamisella vihainen, kun en halunnut hänen kanssaan elokuviin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuollainen on joku isomman luokan ongelma. Ei kykene perustason kommunikaatioon tietyissä tilanteissa. Outoa.
Mitä hän sanoo, jos ihan suoraan kysyy että miksi et voi toistaa, jos joku ei kuule ensimmäisellä kerralla? No, ei varmaan mitään.
Arvasit aivan oikein. Olen tietenkin häneltä kysynyt miksi hän ei vastaa. Vastaukseksi kysymykseeni hän oli vain hiljaa. Olen myös ottanut asian puheeksi ihan muuna hetkenä, kun ongelma ei ollut akuutti. Silloinkin hänen osuutensa keskustelusta oli täysi hiljaisuus.
Tai jos toinen on saanut viestin, mutta unohtaa vastata, niin tuttavani ei laita uudelleen viestiään huomautuksella, että et vielä vastannut.
Miksi pitäisi laittaa tuollaista viestiä? En minä ainakaan ole teini, joka pommittaa ihmisiä "saitko mun viestin" "mikset vastaa" jne. viesteillä. Jos viestiin ei tule vastausta, annan asian olla. Minulla on muutakin elämää kuin kysellä vastausten perään.
Hänellä on selkeät rajat. Rajat edistävät ihmisen hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sen tuttavasi pitää olla sinun muistuttajasi? Jos et vastaa viestiin ja sovi tapaamista, niin et vastaa eikä ole tapaamista, se tuttusi menee festareille/elokuviin/shoppailemaan jonkun muun kanssa.
Hän taitaa tietää senkin, että on ajanhukkaa laitella viranomaisille viestejä, että saitteko kysymykseni. Tuhannet kuvittelevat, että digimaailma toimii niin, että ensin täytetään vaikka veroilmoitus, lähetetään se ja heti perään kysely verottajalle, että tuliko se viesti.
Niin, jokin tuollainen samanlainen ehdottomuus tuossa hänen tavassaan on. Jos minä en kuule hänen lausettaan ohi ajavan bussin vuoksi, niin ei siitä tarvitse syyttää minua, enkä minä syytä häntä. Olosuhde oli vain sellainen, että oli inhimillistä, etten kuullut. Ja siksi lause tarvitsisi toistaa. Mutta hän ei toista.
Jos minä sitten
Kieltämättä tämä.
Joku kahviesimerkin ehdottomuus on vähän erikoista, mutta omituista on tuokin, jos yrittää varta vasten saada jonkun höösäämään ja huseeraamaan itseään? Miksei leffaehdotukseen voi vastata ilman muistuttelemisia? Ei kaveri ole äitisi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se asia jää ainakaan hänen kannaltaan ratkaisematta, vaan hän ratkaisee sen toisella tavalla, kun ensimmäiseksi yritetty ei tuottanut tulosta.
Kyllä. Aivan.
Hän tosin on usein tyytymätön ratkaisuihin. Ja siksikin ihmettelen, että miksi toteaa noin nopeasti, että ensimmäinen tapa ei tuottanut tulosta. Jos viesti ei edes mennyt perille, niin onhan se selvää, että se ei tuottanut tulosta. Mutta hän toteaa vain, että viesti ei tuottanut tulosta, ja on sitten tyytymätön tilanteeseen. Jonkinlainen sinnikkyyden täydellinen puute.
Normaalilla aikuisella ihmisellä ei ole aikaa eikä mielenkiintoa lähetellä miljoonia "saitko mun viestin" kyselyitä. Se on kuitenkin äärettömän harvinaista, että viesti ei ollenkaan mene perille. Minusta olisi vain rasittavaa, jos en heti vastaisi ja perään tulisi kymmeniä "saitko mun viestin" kyselyitä.
t. eri
Minä olen päinvastainen, että toistan kysymykseni tai sanomiseni liian usein ihan varmuuden vuoksi, kun olen tottunut siihen etteivät muut saa puheestani selvää. Viestejä en kyllä yleensä lähettele uudestaan perään, sillä kyllä vastaanottaja sen on saanut ja se on ihan hänen tietoinen valintansa, reagoiko hän siihen vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kysyn, lähdetkö elokuviin tänään klo 19 katsomaan Rosebudin etkä vastaa mitään, niin eikö ole ihan oma syysi jäädä pois seurueesta, koska et vastaa? Et sinä ole niin tärkeä, että koska at vaivaudu vastaamaan, niin sinua pitää kerjätä mukaan.
Totta kai tuo olisi minun vikani. Mutta ei meillä ole tuollaista ongelmaa. Minä vastaan kyllä hänen viesteihinsä heti. Tuollaisessa tilanteessa ongelma olisi se, että minä en ole saanut viestiä ja hän olisi minulle seuraavalla tapaamisella vihainen, kun en halunnut hänen kanssaan elokuviin.
Viestittelettekö jollain savumerkeillä tai post-it-lapuilla, kun viesti voi vain jäädä kulkematta?
Aloittajan "kaveri" haluaa hallita tilannetta ja asettaa aloittajan altavastaajaksi vaatimalla tältä tarkkaavaisuutta. Aloittajan pitäisi aina olla 100% valmiudessa kuullakseen "kaverin" tärkeä viestitys. Pelin pelaamisesta kysymys.
Itse toisesta korvastani hieman huonokuuloisena pudottaisin tuollaisen hyypiön varsin pian tuttavien joukosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kysyn, lähdetkö elokuviin tänään klo 19 katsomaan Rosebudin etkä vastaa mitään, niin eikö ole ihan oma syysi jäädä pois seurueesta, koska et vastaa? Et sinä ole niin tärkeä, että koska at vaivaudu vastaamaan, niin sinua pitää kerjätä mukaan.
Totta kai tuo olisi minun vikani. Mutta ei meillä ole tuollaista ongelmaa. Minä vastaan kyllä hänen viesteihinsä heti. Tuollaisessa tilanteessa ongelma olisi se, että minä en ole saanut viestiä ja hän olisi minulle seuraavalla tapaamisella vihainen, kun en halunnut hänen kanssaan elokuviin.
Kuulostaa ihmiseltä, joka on aina sivuutettu ja jonka tarpeita ei ole huomioitu. Mahdollisesti tahallisesti ja määrätietoisesti, jos hänellä ei ole lainkaan sinnikkyyttä :/
Kuulonalenema kannattaa muuten hoitaa. Huono kuulo on yhteydessä muistiongelmiin.
En minä ainakaan toista sanomisiani, jos toinen selkeästi kuuli, mutta asia oli niin epämiellyttävä, että hän ei halunnut sitä kuulla. Tuo "mitä sanoit" kun tarkoittaa sitä, että sama asia pitää esittää paljon nätimmässä muodossa ja mielellään niin, ettei sitä oikeasti olekaan.
Enkä kysy uudestaan seuraksi baariin, jos ei kykene vastaamaan ajoissa. Miksi ihmeessä kysyisin, kun jo joku toinen on ilmoittanut tulevansa mukaan.