Miten oma äitisuhde naisella vaikuttaa omaan äitiyteen?

Eipä ole mummo paljoa kaipaillutkaan lapsenlapsensa perään, ollut näkemättä jo vuoden, lapseni 3-vuotias.



Yritän niin paljon olla toistamatta äitini virheitä...

Tahtomattakin huomaan tiettyjä pahoja piirteitä jäänneen, tulevat esiin kun olen väsynyt enkä jaksa tarkkailla käyttäytymistäni.



Vihaan äitiäni koska hän istutti minuun pahuuden ja vihan, jota en aina pysty hillitsemään, halveksin ja vihasin itseäni monta vuotta ennen lasta.

Nyt yritän olla vihaamatta itseäni, sillä jos koen olevani arvoton voin tehdä pahoja tekoja.

En koe ansaitsevani lastani. Hän on liian hyvä minulle, ja minusta on kauheaa jos aiheutan säröjä tuohon pienen persoonaan.



Koko ajan kalvaa syyllisyys ja epäily omasta äitiydestäni...



Musta tuntuu, että sisälläni oikeasti asuu pahuus, joka on istutettu sinne käyttäytymällä mua kohtaan tietyllä tavalla.

missään tekemisissä. Olen aina ollut ylikävelty, mitätöity ja sama meininki jatkuu yhä edelleen. Vasta kuin luin pari Keijo Tahkokallion kirjaa sekä Ben Malisen Häpeän monet ksvot, aloin ymmärtää mistä ihmissuhdeongelmat lapsuusperheessäni johtuvat.



Sinä joka kirjoitit hetki sitten vastaavasta tilanteesta, suosittelen sinullekin kyseisiä kirjoja, etenkin Malisen kirjaa, jos se vähän auttaisi ymmärtämään tilannettasi. Sinulla on hyvät mahdollisuudet olla hyvä äiti lapsellesi, vaikka omasi ei sellainen ollutkaan.

Vierailija:

missään tekemisissä. Olen aina ollut ylikävelty, mitätöity ja sama meininki jatkuu yhä edelleen. Vasta kuin luin pari Keijo Tahkokallion kirjaa sekä Ben Malisen Häpeän monet ksvot, aloin ymmärtää mistä ihmissuhdeongelmat lapsuusperheessäni johtuvat.

Sinä joka kirjoitit hetki sitten vastaavasta tilanteesta, suosittelen sinullekin kyseisiä kirjoja, etenkin Malisen kirjaa, jos se vähän auttaisi ymmärtämään tilannettasi. Sinulla on hyvät mahdollisuudet olla hyvä äiti lapsellesi, vaikka omasi ei sellainen ollutkaan.

ja huono minäkuva. Suhteessani lapsiin se näkyy niin, että en jaksa touhuta heidän kanssaan tai olla koko ajan läsnä. Lisäksi äitiyden alkuaika oli ahdistavaa ja masentavaakin, usein tuntuu, että elämä on kaaos, jota en saa mitenkään hallituksi ja joka koko ajan on karkaamassa käsistä.



En ole niin hyvä äiti, kun voisin olla. Kuitenkin rakastan lapsiani, katson heidän peräänsä, enkä jätä heitä yksin, kuten minut jätettiin sekä kunnioitan lapsiani ja yritän joka päivä kuunnella heidän pieniä juttujaan ja kaikesta huolimatta, vaikka en ole maailman paras äiti, lapsillani on ihan hyvä perusturvallisuus ja he nauravat ja leikkivät paljon.



Kyllä etäinen äiti jäljen jättää.

Puhiutko omasta kokemuksesta? mulla on tasan nuo kaikki tuttuja juttuja, eikä ole kovinkaan helposti edennyt oma elämä, eikä myöskään äitiys. Pitkällisten prosessien jälkeen voin kuitenkin sanoa, etten siirrä lapsilleni mitään noista. Ja olen onnistunut äitinä hienosti. Esikoinen varmaan sai vielä osakseen jotain mun huonoista kokemuksista, mutta ehkä hänelläkin on jo paljon paremmin kuin mulla.

Itse tajusin lapsen saatuani ettei mua ole hoidettu juur ollenkaan tunnetasolla. Ja vaikka koko ajan jauhettiin kuinka hienosti kaikki on, tosiasiassa elämä oli täynnä ihan kauheita ristiriitoja ja esim. myötätuntoa en muista kokeneeni ollenkaan, päinvastoin nöyryytystä senkin edestä.

Olen selvinnyt elämästäni hienosti kun rupean vähänkin ajattelemaan, mistä kaikki on alkanut...

Vanhemmillenikin olen antanut anteeksi. eivät osanneet paremmin. Ja vielä tänäkin päivänä joskus hölmistyn kuinka typeriä he voivatkaan olla.