Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Voisko näissä olla että jos kaksi tai useampi liputus tulee jollekin kommentille, niin silloin se poistetaan automaattisesti. Silloin riittää että olisi kaksi eri konetta jolta lähettäisi poistopyynnön, tietokone ja puhelin, niin yksi ihminen saisi poistatettua kaiken minkä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei taas. Viuh vaan ja viestit poistuu. Ei tätäkään huomenna enää täällä ole. Minulla ja lapsella on ollut viime aikoina hyvinkin vaikeaa. Arvaatte varmaankin että kenenkä takia?! Entinen mies on ollut aivan järkky käytökseltään. Laittaa minulle vähän väliä estoja päälle. Ei meinaa asioita saada hoidettua sitten niin millään. Kun yritän jotain selvittää ja joudun kritiikkiä antaa hänelle hänen älyttömistä tempuistaan niin laittaa ensin karseita viestejä minulle ja sitten heti perään eston moneksi päiväksi! Olen kyllä aika loppu tähän touhuun. Miksi mies ei vaan voi elää naisensa kanssa onnellista elämää ja lopettaa meidän kiusaamista?! ap
Voimia sinne teille <3 Kyllä kaikki vielä helpottaa, kun saatte oman elämän rutiinit uomiinsa ja kaikki eroasiat valmiiksi. Anna itsellesi lomaa ajatuksenkin tasolla tuosta ex kammotuksesta ja tehkää jotain mukavaa.
Ei se mies vaan osaa ottaa vastuuta omista teoistaan, enkä usko, että oppiikaan, jotkut ovat vaan luonteeltaan...noh...
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt mä lopetan tämän ketjun seuraamisen, kestänyt liian jo liian kauan.
Huomaan, että seuraan tätä ketjua jopa oman elämäni tapahtumien tai tapahtumattomuuden kustannuksella. Kaikille kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Kaikenlaista. Mutta jostain syystä koukutuin tähän.
Moro ap:lle ja hyvät jatkot!
Kuin Archien ja Iidan tarina suhteen alussa? Tässä ei edes näy kuvia eikä julkkisstatusta.
Selittääkö tuohon pariin tai vaikka Mattiin ja Merviin vertaaminen tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Aapeen mies sitten taas käynyt täällä putsaamassa viestejä. On sillä vaan huippua toi elämä kun pitää täällä roikkua päivästä toiseen, joka ikinen päivä käydä poistattamassa monta kommenttia ja kiireesti aina kuulumiset pois. Ihan aikuisen oikeasti, hanki hoitoa itsellesi.
Ihan totta ja kuten sanoin kahdessa putsatussa viestissä niin taitaa alkaa hävettää ukkoa niin ettei kestä nähdä mitä ihmiset hänestä ajattelee.
Täytyy alkaa keskustella niin ahkeraan, että poistelijalla on aina monen sivun urakka ilmiantaa. On se raskasta yksi vastaan moni.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy alkaa keskustella niin ahkeraan, että poistelijalla on aina monen sivun urakka ilmiantaa. On se raskasta yksi vastaan moni.
Toivottavasti joutuu liputtamaan monella koneella.
Mies luultavasti on niin vainoharhainen, että uskoo kaikkien tunnistavan hänet ketjusta ja häpeä on niin suuri, että jaksaa nähdä vaivaa poistamiseen. Eikö ulkoisen imagon ylläpitäminen ole narsisteilla se kaikista tärkein asia.
Vierailija kirjoitti:
Mies luultavasti on niin vainoharhainen, että uskoo kaikkien tunnistavan hänet ketjusta ja häpeä on niin suuri, että jaksaa nähdä vaivaa poistamiseen. Eikö ulkoisen imagon ylläpitäminen ole narsisteilla se kaikista tärkein asia.
No enpä usko, että kukaan mies jaksaa tällaista ketjua lukea. Ei kait täällä roiku kuin äitiyslomalla ja työttömänä olevat. Eiköhän se AP:n mies ole töissä päiväsaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies luultavasti on niin vainoharhainen, että uskoo kaikkien tunnistavan hänet ketjusta ja häpeä on niin suuri, että jaksaa nähdä vaivaa poistamiseen. Eikö ulkoisen imagon ylläpitäminen ole narsisteilla se kaikista tärkein asia.
Naulan kantaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies luultavasti on niin vainoharhainen, että uskoo kaikkien tunnistavan hänet ketjusta ja häpeä on niin suuri, että jaksaa nähdä vaivaa poistamiseen. Eikö ulkoisen imagon ylläpitäminen ole narsisteilla se kaikista tärkein asia.
No enpä usko, että kukaan mies jaksaa tällaista ketjua lukea. Ei kait täällä roiku kuin äitiyslomalla ja työttömänä olevat. Eiköhän se AP:n mies ole töissä päiväsaikaan.
Ootko äitiyslomalla vai työtön nainen?
Tsemppiä ap uuteen elämään.
Pidä rajasi ja ota yhteyttä Naisten Linjaan. Siellä neuvotaan myös henkisestä väkivallasta.
Miehen strategia pettää. Poistoja tekevä antaa itsestään säälittävän kuvan. Jos yrittää esittää aplle että hyvin menee ja naisia riittää niin ei tämä ketjussa toimiminen kyllä vesittää koko jutun.
Jaajaa, taas on poistettu paljon viestejä eiliseltä. Olen ottanut jotain viestejä talteen, jotta voin laittaa tänne takasiin, eli tässäpä seuraavissa viesteissä muutama uudestaanpostaus eilen ja toissapäivänä poistettuja viestejä. (Eivät ole vättämättä ihan alkuperäisessä aikajärjestyksessä,)
Uudelleenpostaus:
"Jaksahan vaan kytätä ja poistella ahkeraan nyt. Älä vaan rentoudu hetkeksikään, ettei vaan jää yhtään viestiä poistattamatta tai pääse olemaan täällä liian kauaa ja joku vielä ehtii lukea! Nostata vähän stressiä ja ahdistusta, että jos et käy päivittämässä välilehteä tarpeeksi usein ja poistattamassa viestejä, niin liian moni ehtii lukea ne. Älä uskalla mennä edes ruokakauppaan, jos sillä välillä ap ehtii päivittämään kuulumiset.|
Uedelleenpostaus:
"On ukko sekaisin."
Vierailija kirjoitti:
Uedelleenpostaus:
"On ukko sekaisin."
uudelleenpostaus:
"Ehkä siinä on sen verran vielä järkeä että sitä hävettää"
uudelleenpostaus:
"Ketjun aloituksesta: voisi olla huijarin keino pitää yllä monta suhdetta. Toiselle voisi kertoa että haki eroa. Ap:lle taas että jatketaan ilman virallista liittoa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai tullut Parkinson, muistisairaus, aivovamma. Jotain. Jos ei kerran nuorempana ollut impulsiivinen.
Ap vaikuttaa kyllä itsekin sairaalta. Päivästä toiseen spämmää samoja viestejään aamusta iltaan. Ei taida olla töitä tai harrastuksia. Syrjäytyneenä ja vainoharhaisena kuvittelee ex-miehensä tänne.
Heh, sama tuli mieleen. Ihmeesti Ap:lla on aikaa näpytellä palstalle viestejä pitkin päivää.
Ap:n elämä pyörii palstalla. Harrastuksenaan uhriutuminen ja säälin kerjääminen.
Ketjun viestien poistosta:
Tietääkö joku enemmän palstan moderoinnin toiminnasta ja yksityiskohdista? Voiko tuollainen sabotointi olla edes mahdollista käyttäjälle, vai tarviiko moderaattorin oikeudet tai pitääko olla hakkeri?
Ei nuo viestit automaattisesti kyllä poistu (ainakaan yhdellä ilmoituksella), vaikka ilmoittaa asiattomaksi, ja on hyvä perustelu. Ei ainakaan jotain ilmoittamaani asiatonta viestiä ole poistettu.
Tässä ketjussa poistetaan niin ap:n kuin muidenkin kommentoijien viestejä tehokkaasti, useimmiten jopa kaikki päivän viestit, joskus useampaankin kertaan, jos on postattu uudestaan. Ei ole ainoa ketju jolle on käynyt näin, yli vuosi sitten ainakin on jo tapahtunut samaa toisessa ketjussa ja jopa useiden kuukausien ajan.
Huomionarvoista on se, että ilmeisesti vain uusimpia viestejä sabotoija pystyy poistamaan, ja koko ketjua ei poisteta kuitenkaan.