Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Vierailija kirjoitti:
Mies kulki oikein mitan kanssa huoneessa ja selitti kuinka purkaa vaatekaapin jne. Että sitten mahtuu kivasti sinne sitä ja tätä mitä aikoo ostaa. Tämä oli senkin puoleen ihan järkyttävää käytöstä että meillä kun on tilaa tässä talossa. Ei todellakaan tarvitsisi heti ottaa huonetta teiniltä pois kun muutetaan. Täytyy sanoa että juttu oli jo sellainen että voisi oksentaa kun tuli niin paha mieli. Ihan kuin vihaisi omaa lastaankin nyt?! ap
Hänhän vihaakin. Omakin isäni jätti minut sillä hetkellä, kun äitini jätti isäni. Narsistit eivät rakasta ketään. Kun eivät rakasta edes itseään.
Ap, nyt tämä juttu alkaa ottamaan vähän liikaa kierroksia. On aika kertoa jollekin, ystävälle, sukulaiselle tai vaikka työkaverille ja pyytää apua. Teidän ei ole teinin kanssa järkeä olla tuossa talossa enää yhtään yötä. Jättäkää mies sinne ja menkää IHAN mihin tahansa muualle.
Olen samaa mieltä. Tärkeimmät tavarat (ettei haittaa, jos mies tuhoaa, tyyliin työtodistukset) mukaan ja vaikka hotelliin, jos ei ole vanhempia, sisarusta tms. Tai edes lapsi kummille, mummille tms.
Valitettavasti tämä on ihan normisettiä näille tyypeille ja voi tapahtua vielä PALJON pahempaa.

Mutta siis joo. Nyt viimeistään tässä vaiheessa on avauduttava läheiselle tai muutamalle.
Joko sillä oli suhde josta ei tullut mitään tai on saanut rahaa jota ei halua jakaa.
Älä tommosen kanssa elä.
Vierailija kirjoitti:
Aamu alkoi vielä hullummin kuin mihinkä ilta päättyi eilen! Mies alkoi teinin kuullen, siis oman lapsensa kuullen suunnitella teinin huoneeseen jotain kivaa kirjastoa taikka leffa/musiikki/huonetta itselleen. Että kun muutetaan niin teinille ei jäisi edes sänkyä sinne, ei yhtikäs mitään omaa tavaraa koko asuntoon!!!! Mies meinaa ettei ota lastansa yöksi ollenkaan. Voihan se olla ettei lapsi sinne halua mennäkään mutta että näin toimii? Mulle tuli ihan kamala kuristus kurkkuun kun katsoin lapseni epäuskoista ilmettä. Lähti sitten kouluun ja huikkasin perään että laitellaan viestiä ja älä välitä isästäsi kyllä asiat vielä jotenkin järjestyy. ap
Me ei ehditty edes puhua erosta kun mies oli antanut kaikki lastentavarat, vaatteet ym pois. Selvisi että joku vosu oli raskaana ja kiristi.
Hanki hyvä nainen asunto kaukana tästä hullusta ja teinille mukava huone.
Vierailija kirjoitti:
Siis mikäs juttu tämä nyt on etten pysty enää kuunnella musiikkia etten ala itkemään?! Musiikki on ollut minulle todella tärkeää. Olen lähes kaikkiruokainen muusikin kuuntelija. Nyt tuntuu että ihan sama mitä kappaletta mistä olen ennen tykännyt paljon niin en voi enää kuunnella etteikö silmäkulmat ala kastumaan.Tulee niin paha ja surullinen olo etten meinaa kestää sitä.
Mies on jatkanut tämän päivän hokemistaan kuinka ei ole pettänyt ja kuinka ei ole edes puhunut kuukauteen sen naisen kanssa. Ja sanoo että minun pitää lopettaa nämä jutut taikka omaisuuden jakamisesta tulee minulle hankalaa! Nyt alkoi ekan kerran uhkailla että tavaroiden jakamisesta tms. tulee vaikeaa jos vähänkään alan hänelle mitään negatiivista sanomaan. ap
Jaha, mies yrittää vielä määräillä ja hallita.
Se on nyt niin että mies on sotkenut elämänsä pahimman kerran ja tavaroissa roikkuminen ei nyt auta.
Ja sinulla ei ole hävettävää, vaikka niin luulet.
Itse muutin työkaverien kanssa asunnosta pois kun mies oli töissä. Enkä kertonut minne.
Tee suunnitelma.
Vierailija kirjoitti:
Haki eroa sivumuijan takia. Kertoi sivumuijalle että on nyt virallisesti eronnut, eikä sivumuijaa kiinnostanutkaan enää jatkaa suhdetta. Nyt onkin sitten taas tarve jatkaa ap:n kanssa kuten ennenkin.
Hyvä teoria. En ihmettelisi, jos juttu on mennyt näin.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamu alkoi vielä hullummin kuin mihinkä ilta päättyi eilen! Mies alkoi teinin kuullen, siis oman lapsensa kuullen suunnitella teinin huoneeseen jotain kivaa kirjastoa taikka leffa/musiikki/huonetta itselleen. Että kun muutetaan niin teinille ei jäisi edes sänkyä sinne, ei yhtikäs mitään omaa tavaraa koko asuntoon!!!! Mies meinaa ettei ota lastansa yöksi ollenkaan. Voihan se olla ettei lapsi sinne halua mennäkään mutta että näin toimii? Mulle tuli ihan kamala kuristus kurkkuun kun katsoin lapseni epäuskoista ilmettä. Lähti sitten kouluun ja huikkasin perään että laitellaan viestiä ja älä välitä isästäsi kyllä asiat vielä jotenkin järjestyy. ap
Miten teini pystyi ottamaan tuon tilanteen noin kypsästi? Toihan on todella törkeesti tehty mieheltä! En voi yhtään käsittää, teinille pitäisi jättää se oma huone sinne tie
Jos mitenkään mahdollista, tän lapsen pitäis päästä johonkin keskustelu ym. avun piiriin. Mll: llä tai jollain muulla järjestöllä pitäisi tällaisia palveluja olla. Tai Kirkon perheasiainkeskuksella (oli ainakin joskus). Tuo kaikki jättää jäljen, ja jos nyt vaikuttaakin tyyneltä, voi trauma myöhemmin nousta pintaan ja olla todella vahingollinen.
Vierailija kirjoitti:
Mies kulki oikein mitan kanssa huoneessa ja selitti kuinka purkaa vaatekaapin jne. Että sitten mahtuu kivasti sinne sitä ja tätä mitä aikoo ostaa. Tämä oli senkin puoleen ihan järkyttävää käytöstä että meillä kun on tilaa tässä talossa. Ei todellakaan tarvitsisi heti ottaa huonetta teiniltä pois kun muutetaan. Täytyy sanoa että juttu oli jo sellainen että voisi oksentaa kun tuli niin paha mieli. Ihan kuin vihaisi omaa lastaankin nyt?! ap
Jotkut hullumiehet ovat valitettavasti sellaisia, että rakkaus omaan lapseen loppuu samalla sekunnilla kuin rakkaus lasten äitiin. Jos sitä rakkautta koskaan edes olikaan. Malliesimerkki perhesurmaajat, jotka listivät viattomat lapsensa vain että pääsevät satuttamaan naista.
"Me ei ehditty edes puhua erosta kun mies oli antanut kaikki lastentavarat, vaatteet ym pois. Selvisi että joku vosu oli raskaana ja kiristi."
Siis miehesi oli saattanut raskaaksi salarakkaansa ja antoi nuo teidän lastentavarat ja piene3ksi jääneet lastenne vaatteet siis sille naiselle??????
Et siis edes tiennyt, että miehellä on salarakas, erosta ei oltu edes puhuttu ja yhtäkkiä lävähti paska tuulettimeen?
Nyt mielestäni sekä ap että lapsi tarvitsisivat ammattiapua, sitä on ihan puulla päähän lyöty kaikesta mitä tapahtuu ja maailma murenee ympäriltä.
Ottaisin täältä viiden kerran ratkaisukeskeisen paketin (tai joltain muulta NARSISMIIN erikoistuneelta terapeutilta - siksi, että muuten miehen tekoja yliymmärretään tai kauhistellaan, nämä tietävät jo mitä kaikkea voi tapahtua ja sen, ettei kannata pitää itseään mukana kuviossa minuuttiakaan ylimääräistä eikä mitään toivoa ole).
https://jennikiviniemi.fi/terapian-hinnat/
Lapselle jotain apua myös. Olen itse vastaavan isän aikuinen lapsi ja nyt keski-ikäisenä toistaiseksi työkyvytön mt-asioiden vuoksi, kun lapsuuden traumat alkoivat romauttaa vointia (en saanut silloin mitään hoitoa) ja olin myös vääristyneiden ihmissuhdemallien vuoksi kokenut lähisuhdeväkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
"Me ei ehditty edes puhua erosta kun mies oli antanut kaikki lastentavarat, vaatteet ym pois. Selvisi että joku vosu oli raskaana ja kiristi."
Siis miehesi oli saattanut raskaaksi salarakkaansa ja antoi nuo teidän lastentavarat ja piene3ksi jääneet lastenne vaatteet siis sille naiselle??????
Et siis edes tiennyt, että miehellä on salarakas, erosta ei oltu edes puhuttu ja yhtäkkiä lävähti paska tuulettimeen?
Tuollaisia miehiä on oikeasti. Voi olla molemmat naiset raskaana yhtä aikaa.
"Se on nyt niin että mies on sotkenut elämänsä pahimman kerran ja tavaroissa roikkuminen ei nyt auta."
:D
Pikkulapsen tavoin mies yrittää sotkea myös ap:n elämän. Koska hän itse romautti vahingossa oman hiekkalinnansa, pitää potkia kaverinkin linna maan tasalle ja lyödä samalla lapiolla otsaan.
Se on hyvä neuvo ap, että kerää turvaan tärkeät asiakirjat, passit, rahaa jne, kaikki mitä haluat ja tarvitsee säilyttää, kuljeta turvaan nyt samantien. Voin kuvitella että miehen hulluus eskaloituu seuraavaksi nimittäin siihen, että alkaa tuhota omaisuuttasi. Erään kaverini mies varasti salaa häneltä rahaa, siis seteleitä, erotilanteessa. Narsistisella lähisukulaisellani oli tapana heittää tavaroitani salaa roskiin, kun olin käymässä poissa kotoa, ihan jo ruokakauppareissuni aikana kävi salaa hävittämässä kaapissa ollutta omaisuuttani. Eli nyt ekana siirrät tärkeän sinun ja lapsen omaisuuden turvaan.
Ja jos teillä on yhteinen pankkitili, niin seuraavaksi mies keksii tyhjentää sen. Älä päästä näitä asioita tapahtumaan!
Lisäksi mitä opin kaverin erosta, hän joutui kopioimaan / kuvaamaan miehen tilisaldoja yms rahatilannetta kuvaavia dokumentteja elatustaistoa varten, kun mies yritti piilottaa omaisuuttaan. Oli kova työ todistaa, että hänellä olikin paljon omaisuutta paikassa x ja y.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsen tavoin mies yrittää sotkea myös ap:n elämän. Koska hän itse romautti vahingossa oman hiekkalinnansa, pitää potkia kaverinkin linna maan tasalle ja lyödä samalla lapiolla otsaan.
:D
Ap, olettteko olleet minkä ikäisistä asti yhdessä siis? Jostain 20-vuotiaista asti? Ja nyt ootte 45 + ikäisiä siis?
Hyi hitto. Ja vielä kun on iso omakotitalo. Toi oli täysin tarpeetonta, sairasta itse asiassa.