Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Siis mikäs juttu tämä nyt on etten pysty enää kuunnella musiikkia etten ala itkemään?! Musiikki on ollut minulle todella tärkeää. Olen lähes kaikkiruokainen muusikin kuuntelija. Nyt tuntuu että ihan sama mitä kappaletta mistä olen ennen tykännyt paljon niin en voi enää kuunnella etteikö silmäkulmat ala kastumaan.Tulee niin paha ja surullinen olo etten meinaa kestää sitä.
Mies on jatkanut tämän päivän hokemistaan kuinka ei ole pettänyt ja kuinka ei ole edes puhunut kuukauteen sen naisen kanssa. Ja sanoo että minun pitää lopettaa nämä jutut taikka omaisuuden jakamisesta tulee minulle hankalaa! Nyt alkoi ekan kerran uhkailla että tavaroiden jakamisesta tms. tulee vaikeaa jos vähänkään alan hänelle mitään negatiivista sanomaan. ap
Ap, olet herkässä tilassa ja surullinen, se pitää elää ja itkeminen poistaa stressiä kehostasi.
Unohda syyttely, ettehän te sen vuoksi eroa vaan siksi että miehesi haluaa erota. Tämä ei ole se mies jota rakastit. Jos olisi, niin hän puhuisi eri tavalla, kunnioittavasti ja rauhoittavasti, projektistaan yhteiselostanne eronneena pariskuntana. Nyt hän on vain ylimielinen ja ilkeä.
Hae ulkopuolista apua siihen tavaroiden jakoon, ota kuvia arvotavaroista, ettei mitään pääse katoamaan. Kaikki on merkittävä ylös.
Voimia sinulle.
Saisitko jotenkin yhteyden tohon naiseen, vois kertoa oman tarinansa? Ihan syyttelemättä lähestyisit?
Vierailija kirjoitti:
Siis mikäs juttu tämä nyt on etten pysty enää kuunnella musiikkia etten ala itkemään?! Musiikki on ollut minulle todella tärkeää. Olen lähes kaikkiruokainen muusikin kuuntelija. Nyt tuntuu että ihan sama mitä kappaletta mistä olen ennen tykännyt paljon niin en voi enää kuunnella etteikö silmäkulmat ala kastumaan.Tulee niin paha ja surullinen olo etten meinaa kestää sitä.
Mies on jatkanut tämän päivän hokemistaan kuinka ei ole pettänyt ja kuinka ei ole edes puhunut kuukauteen sen naisen kanssa. Ja sanoo että minun pitää lopettaa nämä jutut taikka omaisuuden jakamisesta tulee minulle hankalaa! Nyt alkoi ekan kerran uhkailla että tavaroiden jakamisesta tms. tulee vaikeaa jos vähänkään alan hänelle mitään negatiivista sanomaan. ap
ITKE! Se helpottaa.
Oletko tutustunut siihen narsismiin? Olisi hyvä tuntea vihollisensa.
Ai että rupesi kylmäämään tuo miehen tapa uhkailla. Omasta erosta on jo kohta 12 vuotta, mutta tuo tapa puhua ja uhkailla triggeröi sen. Luojan kiitos, lapsenne on jo teini! Minua uhkailtiin samassa tilanteessa, että lapset jäävät hänelle. Niinhän siinä sitten kävi, että narsisti puhui sossun tädit puolelleen ja lapset pääsivät monen vuoden päästä vasta 12-vuotiaina muuttamaan takaisin kotiin.
Voimia sinulle ja valmistaudu hyvin tähän eroon ulkopuolisen avun kanssa!
Ap. Jos olet työelämässä niin ei pitäisi olla ongelmaa muuttaa omilleen. Luin ketjun ja tuli käsitys että asutte hyvällä alueella ja ero veisi sinulta jonkin statuksen, koska joudut luopumaan tämänhetkisestä elämästä.
Sellaista se vain on. Miehesi varmaan yrittää helpottaa sinun kriiseilyäsi sanomalla ettei erosta huolimatta tarvitse vielä muuttaa erilleen
Koska tietää ettet pärjää omillasi. Ei vain, ap?
Vierailija kirjoitti:
Saisitko jotenkin yhteyden tohon naiseen, vois kertoa oman tarinansa? Ihan syyttelemättä lähestyisit?
Hmmm....olen sen verran elämää nähnyt, että joidenkin naisten tarinat ja versiot eivät minua kiinnostaisi enää tässä kohtaa. Ja mistä senkään kohtaamisen jälkeen tietäisin, missä se koko totuus olisi. Ja minäkö juoksisin heidän tarnoitaan kyselemässä, alentuisin moiseen? Ei, ei, ei.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Jos olet työelämässä niin ei pitäisi olla ongelmaa muuttaa omilleen. Luin ketjun ja tuli käsitys että asutte hyvällä alueella ja ero veisi sinulta jonkin statuksen, koska joudut luopumaan tämänhetkisestä elämästä.
Sellaista se vain on. Miehesi varmaan yrittää helpottaa sinun kriiseilyäsi sanomalla ettei erosta huolimatta tarvitse vielä muuttaa erilleen
Koska tietää ettet pärjää omillasi. Ei vain, ap?
Siis mitenkä niin ap ei pärjää omillaan?!
Haki eroa sivumuijan takia. Kertoi sivumuijalle että on nyt virallisesti eronnut, eikä sivumuijaa kiinnostanutkaan enää jatkaa suhdetta. Nyt onkin sitten taas tarve jatkaa ap:n kanssa kuten ennenkin.
No nyt se sota alkoi kun jatkoin pakkaamista illalla. Mies alkoi kiukutella joka ikisestä tavarasta. Siis ottaa itselleen "säilöön" jo tavaroita joihin en muka saa koskea? Alkaa jostain alle 10 euron arvoisista paistinlastoista tms. ja rasioista kiistellä. Hamstraa kiireellä vaan lisää kaikkea itselleen ja vie niitä kaappeihin ja talliin. Tämä menee nyt kyllä ihan yli! Ei mitään suostu jakamaan. Väittää varmaan kohta että joudun antaa vaatteenikin sille. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Jos olet työelämässä niin ei pitäisi olla ongelmaa muuttaa omilleen. Luin ketjun ja tuli käsitys että asutte hyvällä alueella ja ero veisi sinulta jonkin statuksen, koska joudut luopumaan tämänhetkisestä elämästä.
Sellaista se vain on. Miehesi varmaan yrittää helpottaa sinun kriiseilyäsi sanomalla ettei erosta huolimatta tarvitse vielä muuttaa erilleen
Koska tietää ettet pärjää omillasi. Ei vain, ap?
Siis mitenkä niin ap ei pärjää omillaan?!
No ihan selvästi ei pärjää. Muuten olisivat jo eronneet eikä ap selittäisi tänne miehensä juttuja. Ap taitaa jäädä tyhjän päälle ja joutuisi muuttamaan pois mieleiseltään alueelta. Ehkä jopa vuokralle. Se voi olla hirveää jos on ollut kauan naimisissa ja tottunut tiettyihin "etuihin" , sellainen fiilis mulle vain jäi. Voin toki olla väärässä ja se on ihan ok. Mutta jokin syy noissa miehen puheissa on ja luulen että tietää vaimonsa tilanteen ja tilan huonontuvan. Kaikkea hyvää ap:lle. Elämä heittelee
Vierailija kirjoitti:
Siis mikäs juttu tämä nyt on etten pysty enää kuunnella musiikkia etten ala itkemään?! Musiikki on ollut minulle todella tärkeää. Olen lähes kaikkiruokainen muusikin kuuntelija. Nyt tuntuu että ihan sama mitä kappaletta mistä olen ennen tykännyt paljon niin en voi enää kuunnella etteikö silmäkulmat ala kastumaan.Tulee niin paha ja surullinen olo etten meinaa kestää sitä.
Mies on jatkanut tämän päivän hokemistaan kuinka ei ole pettänyt ja kuinka ei ole edes puhunut kuukauteen sen naisen kanssa. Ja sanoo että minun pitää lopettaa nämä jutut taikka omaisuuden jakamisesta tulee minulle hankalaa! Nyt alkoi ekan kerran uhkailla että tavaroiden jakamisesta tms. tulee vaikeaa jos vähänkään alan hänelle mitään negatiivista sanomaan. ap
Siinä ainakin näet että se miehen esittämä hyvyys ei kauan kestä. Eli todellakin feikkaa. Väittää että ei ole pettänyt, mutta seuraavassa lauseessa alkaa kiristämään. Alrighty then.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Jos olet työelämässä niin ei pitäisi olla ongelmaa muuttaa omilleen. Luin ketjun ja tuli käsitys että asutte hyvällä alueella ja ero veisi sinulta jonkin statuksen, koska joudut luopumaan tämänhetkisestä elämästä.
Sellaista se vain on. Miehesi varmaan yrittää helpottaa sinun kriiseilyäsi sanomalla ettei erosta huolimatta tarvitse vielä muuttaa erilleen
Koska tietää ettet pärjää omillasi. Ei vain, ap?
Iso talo ei ole mitään verrattuna siihen helpotuksen tunteeseen, kun ei ole enää jostain narsistista riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Jos olet työelämässä niin ei pitäisi olla ongelmaa muuttaa omilleen. Luin ketjun ja tuli käsitys että asutte hyvällä alueella ja ero veisi sinulta jonkin statuksen, koska joudut luopumaan tämänhetkisestä elämästä.
Sellaista se vain on. Miehesi varmaan yrittää helpottaa sinun kriiseilyäsi sanomalla ettei erosta huolimatta tarvitse vielä muuttaa erilleen
Koska tietää ettet pärjää omillasi. Ei vain, ap?
Siis mitenkä niin ap ei pärjää omillaan?!
No ihan selvästi ei pärjää. Muuten olisivat jo eronneet eikä ap selittäisi tänne miehensä juttuja. Ap taitaa jäädä tyhjän päälle ja joutuisi muuttamaan pois mieleiseltään alueelta. Ehkä jopa vuokralle. Se voi olla hirveää jos on ollut kauan naimisissa ja tottunut tiettyihin "etuihin" , sellainen fiilis mulle vain jäi.
Kyllä se ap pärjää, kun on alkanut jo pakkaamaankin.
Ylipäätään se, että joutuu avioeroon ja muuttamaan ja asumaan kahden hengen talouteen, joista toinen ei ole aikuinen, se että mies osoittautuu mulkuksi henkisesti väkivaltaiseksi pettäjäksi, taloudellinen tilanne muuttuu, status muuttuu, koko elämä muuttuu jne jne.
Tuo provohuutelija on joku lapsi tai lapsen tasolla,