Mies teki ja sanoi jotain niin käsittämätöntä!
Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Yhteistä taivalta takana pitkä aika. Tapahtui sitten niin että miehelle iski paha ikäkriisi ja alkoi elää ns. omaa elämäänsä ja "sekoilla". Tämän johdosta ero alkoi näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta. Laitettiin eka vaihekin sisään mutta tokaa ei sitten laitettukaan siinä vaiheessa kun sen olisi voinut jo tehdä. Vaan päätettiin että tehdään ns. lopullinen päätös myöhemmin yhdessä.
No, nyt sitten kävi näin. Mies soitti minulle ja kertoi että on hakenut lopullisen eron muutama päivä sitten! Ja lähes samaan lauseeseen sai mahdutettua että minä rakastan sinua ja haluan jatkaa kanssasi?! Että eihän se ole kuin paperin pala? Ei sillä ole mitään merkitystä meidän suhteen kannalta. Voimme jatkaa täysin normaalisti yhdessä tästä eteenpäinkin. Kun sain jotain järkytykseltäni sanottua että hei mitä sinä selität ettäkö me jatkettaisiin tämmöisen tempun jälkeen normisti? Että ei tosiaankaan niin mies oli ihan ihmeissään. Ja ei muka ymmärrä kuinka loukattu ja ikävä olo mulla tällä hetkellä on. Hän ei kuulema halua ketään muuta naista enkä minäkään nyt voi mitään uusia miehiä alkaa ajatella? Että me seurustellaan vakavasti jos joku ulkopuolinen kysyy. Siis voiko näin kahjoa kumppania olla olemassakaan??? Tämän puhelun jälkeen mies aloitti viestitulvan jossa pyytelee anteeksi ja selittää ties mitä ja ei olisikaan halunnut eroa hakea jne. Mitähän tässä tulee sanottua kun näemme kasvotusten myöhemmin?!
Kommentit (1159)
Vierailija kirjoitti:
Niin toivon, että tällainen foorumi olisi ollut 25 vuotta sitten, kun erosin hullusta. Olisin varmaan tajunnut erota jo muutamaa vuotta aiemmin.
Kerro tarinasi. Mistä sait tukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin toivon, että tällainen foorumi olisi ollut 25 vuotta sitten, kun erosin hullusta. Olisin varmaan tajunnut erota jo muutamaa vuotta aiemmin.
Kerro tarinasi. Mistä sait tukea?
No en mistään. Lähdin kuitenkin onneksi ennen naimisiinmenoa ja lapsia. Ap:n kannattaisi katsoa nyt youtubesta narsistivideoita ja lukea niiden kommentteja, siellä on paljon erilaisia kokemuksia.
Ap, mies laskee sen varaan, että olet selkärangaton myötäilijä. Älä turhaan paljasta hänelle sitä, että olet nyt fiksumpi ja vahvempi kuin hän arvaakaan. Säästä sitä, sillä tilanne saattaa eskaloitua niin, että tarvitset tuota yllätysmomenttia. Ole mahdollisimman vähän miehen kanssa tekemisissä ja mahdollisimman vähäeleinen.
Mä esitin aivan ääliötä kun erosin narskusta. Vedin roolia jossa menee viinaa ja mielenterveys on vähän niin ja näin, olen ihan surkea ja menee sekakäyttönä vaikka mitä lääkkeitäkin.
Oikeasti olin melkein kokonaan raitis, kävin töissä, liikuin vapaa-ajan ja kulissien takana hoidin eroa. Sen jälkeen katkaisin kaikki yhteydet ja blokkasin koko tyypin kun ei ollut juridisia tms. syitä pysyä missään yhteydessä.
Sun Tzun Sodankäynnin taidossa on hyvin kuvattu näitä strategioita. Niitä käytetään nykyään liike-elämässä sekä monella muulla alalla ja toimivat myös narskujen kanssa. Vihollisesta kannattaa selvittää kaikki mahdollinen ja itsestä ei pidä antaa ilmi mitään, mieluummin väärää tietoakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kulki oikein mitan kanssa huoneessa ja selitti kuinka purkaa vaatekaapin jne. Että sitten mahtuu kivasti sinne sitä ja tätä mitä aikoo ostaa. Tämä oli senkin puoleen ihan järkyttävää käytöstä että meillä kun on tilaa tässä talossa. Ei todellakaan tarvitsisi heti ottaa huonetta teiniltä pois kun muutetaan. Täytyy sanoa että juttu oli jo sellainen että voisi oksentaa kun tuli niin paha mieli. Ihan kuin vihaisi omaa lastaankin nyt?! ap
Se ei lohduta nyt mitään, mutta ukolle tulee kurja vanhuus jos sinne asti elää. Sillä on iso ja hieno talo, mutta se hylätty lapsi ei enää koskaan tule tapaamaan ukkoa vaikka äijä miten maanittelisi siinä vaiheessa. Naisia ei vanha rähjä enää saa ja lapsikin hylkää, siinä ukko kitatkoot vaikka kaljaa isossa talossaan.
Hei reppana, ota keppana - narsistin kohtalo.
Jos ovat älykkäitä, saavat kyllä uusia uhreja. Narsistieksä pokasi jopa kuolinvuoteelleen itselleen hoivaajan.
Kannattaisi kertoa tutuille tuosta tilanteesta. On näet iso riski, että tuo mies alkaa mustamaalata sinua yhteisille tutuille. Yhdessä tuntemassani tapauksessa narsistiosapuoli jopa järjesti eron ottaneelle ex-puolisolleen lomautuksen töistä, kun mustamaalasi exää työnantajalle niin, etteivät töissä enää tienneet, kumpi on se hullu on
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi kertoa tutuille tuosta tilanteesta. On näet iso riski, että tuo mies alkaa mustamaalata sinua yhteisille tutuille. Yhdessä tuntemassani tapauksessa narsistiosapuoli jopa järjesti eron ottaneelle ex-puolisolleen lomautuksen töistä, kun mustamaalasi exää työnantajalle niin, etteivät töissä enää tienneet, kumpi on se hullu on
Just näin. Tämä on oleellista, että ehtii itse ensin. Ne niiden temput ja jutut ovat niin kieroja ja korkealentoisia, ettei niitä tavallinen ihminen voi edes kuvitella.
Minulle kävi taannoin niin, että useampi tuttuni lakkasi tervehtimästä, kun narsisti oli tehnyt minulle ilkeän tempun ja sen jälkeen mustamaalasi yhteisille tutuille, etten minä pääsisi kertomaan totuutta.
Joo, mustamaalausta kannattaa varoa. Tutulle kävi silleen, että joutui lopulta erota kun mies sekoili ja pahoinpiteli häntä ja lapsia. Olivat syvästi uskonnollisia. Mies ehti ekana mennä kertomaan sukulaisille ja uskonveljille, että ero tuli naisen pettämisen takia! Miten helessä se nainen olis ehtinyt tai jaksanut edes pettää, kun oli 6 lapsen kotiäiti ja joista kaksi oli taaperoita! Mies tottakai pitkillä työmatkoilla yötä myöden
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap kunnossa?
Kiitos kysymästä. Olen ollut kovin huonovointinen tänään. Yököttää ja vatsa sekaisin. Väsyttää ja itkettää, tosin nyt itku ei tulekaan ulos. Stressi ilmeisesti tekee nyt tämmöistä. Asunto jota kävin katsomassa meni jollekin onnekkaalle. Yksi toinen hyvä asunto olisi nyt tarjolla mutta toistaiseksi ei ole varmaa että milloinka siihen pääsisi muuttamaan. Jotain remonttijuttuja ehkäpä tulossa.
Mies on ollut kuin tuuliviiri. Ei tiedä yhtään millä tuulella on. Ja jätti siirtämättä yhden rahan mulle ihan tahalleen. Piti puolet yhdestä isommasta laskusta, hankinnasta maksaa mikä hommattu jo aikaisemmin, lapseen liittyvä juttu. Niin eipä sitten antanutkaan rahaa. Mulkoili vain kylmästi kun asiasta huomautin. ap
Kun mun mies jätti mut yllättäen salarakkaan takia, niin vuoden verran heräsin JOKA IKINEN aamu ihan järkyttävään fyysiseen ahdistuksen tunteeseen. Yhdessä olimme 19 vuotta.
Parikymppisistä nelikymppisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kun mun mies jätti mut yllättäen salarakkaan takia, niin vuoden verran heräsin JOKA IKINEN aamu ihan järkyttävään fyysiseen ahdistuksen tunteeseen. Yhdessä olimme 19 vuotta.
Parikymppisistä nelikymppisiksi.
Myös minä heräsin vuoden ihan järkyttävään vihaan/ahdistukseen/pahaan oloon jouduttuani miehen uhriksi.
Ap, varaudu siihen, että tuo ei välttämättä mene ihan hetkessä ohi ja kehitä purkutapoja. Ammattiapukin on erittäin suotava vaihtoehto. Kriisiterapeutti, väkivaltaosaamista.
Se että mies haluaa loukata sinua lapsen kautta, tarkoittaa sitä, että hän on valmis menemään vieläkin pidemmälle. Varaudu siis isoihin riitoihin.
Luultavasti on mustamalaannut sinua sukulaisille ja ystäville. Kertoo asiat niin, että hän on se uhri. Itkee ja surkuttelee kohtaloaan, hänet on jätetty.
Pimittää rahoja, tavaroita ja omaisuutta. Ei todellakaan halua jakaa sinulle mitään. Hänen mielestään kaikki kuuluu hänelle, koska sinä olet se joka on lähdössä.
Tuhoaa tai piilottaa henkilökohtaisia tärkeitä esineitäsi. Ei koskaan myönnä tätä.
Usko pois ap, olen itse todistanut jopa auton sabotointia.
Ap haluaa viimeiseen asti pitää kulissit yllä. Se on ilmiselvää ja surullista. Olisi hän kerennyt lähteä jo tuhanteen kertaan.
Perhesurmiakin voisi jäädä jokunen tapahtumatta, kun naiset ymmärtäisivät paljon nopeammin lähteä ja ottaa mahdolliset lapset mukaansa. Salata asuinpaikkansa ja oikeat yhteystietonsa.
Niitä lapsiakaan ei tarvitsisi tehdä joka ukolle, joka jonkin aikaa jaksaa olla kiva ja näytellä parempaa ihmistä saadakseen piikapalvelut ja pildeä.
Lapset luovat sidoksen ja pakollisen yhteydenpidon myös väkivaltaisiin miehiin ja huonoihin isiin, ei vain niihin hyviin. Sinne on ihan pakko laittaa lapset jos isä vaatii jne.
Tämän sanominen ei tarkoita uhrien syyllistämistä. Tietenkin väkivaltaan on syyllinen vain se väkivaltainen osapuoli.
Ja joskus se osapuoli on myös nainen. Mutta yleisemmin mies.
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa viimeiseen asti pitää kulissit yllä. Se on ilmiselvää ja surullista. Olisi hän kerennyt lähteä jo tuhanteen kertaan.
Perhesurmiakin voisi jäädä jokunen tapahtumatta, kun naiset ymmärtäisivät paljon nopeammin lähteä ja ottaa mahdolliset lapset mukaansa. Salata asuinpaikkansa ja oikeat yhteystietonsa.
Niitä lapsiakaan ei tarvitsisi tehdä joka ukolle, joka jonkin aikaa jaksaa olla kiva ja näytellä parempaa ihmistä saadakseen piikapalvelut ja pildeä.
Lapset luovat sidoksen ja pakollisen yhteydenpidon myös väkivaltaisiin miehiin ja huonoihin isiin, ei vain niihin hyviin. Sinne on ihan pakko laittaa lapset jos isä vaatii jne.
Tämän sanominen ei tarkoita uhrien syyllistämistä. Tietenkin väkivaltaan on syyllinen vain se väkivaltainen osapuoli.
Ja joskus se osapuoli on myös nainen. Mutta yleisemmin mies.
No nyt tuli taas joltakin niin paksua tekstiä, että pistäpä vähän jarrua päälle.
"Olisi hän kerennyt lähteä jo tuhanteen kertaan". Lapsia tehdään joka ukolle".
Eipä sitä eron harkinnassa ollessa kukaan ihan noin vain yks kaks yllättäen kotoansa lähde, varsikaan lapsensa kanssa yön selkään.
He jotka noin lähtee niin niillä on ihan akuutti hätä vaikka väkivallan uhan alla.
Luepa nyt koko ketju, jotta tiedät mihin kommentoit. Tämmöisen yleisluontoisen kommentoinnin voit varmaan lisätä semmoiseen ketjuun, jossa näitä vaikkapa väkivallantekoja käsitellään.
Voi kun pääsisit pois hänen manipulointinsa ja valtansa vaikutuspiiristä ja pian, ennenkuin murrut. Ihan hirveää luettavaa.
Joo, yhteisen tilin saldosta faktaa ajalta nyt, jos se onkin yhtäkkiä tyhjä. Tiliotteet varmaan arkistoituu jonnekin verkkopankkiin. Tuollaisilla miehillä voi olla muutenkin omaisuutta jossain jemmassa, eikä sitä välttämättä saa millään selville.
Varaudu siihen, että tavaroita katoaa tai rikkoutuu. Sellaisia tavaroita, jotka ovat sinulle tärkeitä joko henkisesti tai sitten rahallisesti tai muuten tyyliin passi ja todistukset.