Upeaa! Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut vuodessa 15 prosenttia!
Valtava työvoimapula vaivaa ja osaajia pitää saada paljon lisää myös ulkomailta! Torkkupeitto Vartiainen sanoi aikoinaan eduskunnassa, että työvoiman saatavuutta pitää paljon kasvattaa. Nyt olisi saatavilla työvoimaa. Pitäisikö työttömiä olla lähempänä miljoonaa, ja alkaisi työpaikkoja syntyä kuin sieniä sateella?
Kommentit (71)
Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy...!
Keppiä herrasväen kintuille niin kovaa, että työt alkavat kiinnostaa!
Mutta nythän on työvoimapula, eli työnantajat soittelee työttömille ja koittaa houkutella heitä töihin kunnon palkalla.
Siksi emme tarvitse korkeakoulutettuja ulkomailta.
Paras olisi kun nuoria miehiä tulisi lähi-idästä suomeen kuten 2015 tapahtui.
He ovat ahkeria ja moni nainen sai heistä hyvän miehen.
Kyllä näitä korkeakoulutettuja löytyy jo joka kaupan kassalta. Kaikilla meillä nykyään tuppaa olemaan useampi laudatur takataskussa. Ei se silti ole tae rikkauksiin. Ylitarjontaa on paljon.
Töitä on enemmän tarjolla kuin koskaan! Siirryin keikkalaiseksi ja tilanne senkun paranee. Voi itse valita mitä tekee, missä tekee, milloin tekee ja minkälaisina työvuoroina.
-sosionomi stadissa
Olisiko aika kääntää katsetta EK:n suuntaan: miksi yritykset eivät työllistä?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko aika kääntää katsetta EK:n suuntaan: miksi yritykset eivät työllistä?
Niihin yrityksiin nyt ei sattumalta just nyt tarvita sukupuolentutkijaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko aika kääntää katsetta EK:n suuntaan: miksi yritykset eivät työllistä?
Niihin yrityksiin nyt ei sattumalta just nyt tarvita sukupuolentutkijaa
Eipä ne yritykset työllistä enää ketään muutakaan.
Ongelma on tason lasku yliopistoissa ja korkeakouluissa, varsinkin maakunnissa. Työnantaja haluaa nykyistä pätevämpää sakkia.
Onneksi aamu tv:ssä ekonomistit vakuuttivat, että ostovoima on kasvussa Suomessa! Kaikki siis hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on tason lasku yliopistoissa ja korkeakouluissa, varsinkin maakunnissa. Työnantaja haluaa nykyistä pätevämpää sakkia.
Niinkö? Kuinka pätevää sen pitäisi olla, kun ei kelpaa kukaan, jolle pitäisi maksaa säällistä palkkaa?! Hakemisesta on tehty video- ja haastatteluhumppaa ns. hanttitöihinkin.
Mikä korkeakoulutettujen työttömyys. Sehän on monessa kohin aina 100% . Eihän ne töitä tee
Olen ihmettelyt pitkään, miten valtava määrä Suomessa on oppilaitoksia ja tutkintoja joka lähtöön. Miten ihmeessä niistä voi kaikki edes työllistyä hyvänkään taloudellisen tilan aikana saati siitten nyt, kun talous tahmoo kunnolla. Ilmeisesti niiden tarkotus on työllistää opettajat, professorit ja kaikenlainen tukihenkilöstö?
https://x.com/filsdeproust/status/1636649064103018496
Mielenkiintoista tässä työvoiman saatavuudessa on se, että ei anneta konkreettisia työpaikkoja, joihin on liian vähän hakijoita! Taatusti hakijoita löytyisi, jos niistä kerrottaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Töitä on enemmän tarjolla kuin koskaan! Siirryin keikkalaiseksi ja tilanne senkun paranee. Voi itse valita mitä tekee, missä tekee, milloin tekee ja minkälaisina työvuoroina.
-sosionomi stadissa
Luin ensin että kreikkalaiseksi. Sekin olisi parempi vaihtoehto, koska sielläkin menee jo Suomea paremmin.
Vierailija kirjoitti:
https://x.com/filsdeproust/status/1636649064103018496
Mielenkiintoista tässä työvoiman saatavuudessa on se, että ei anneta konkreettisia työpaikkoja, joihin on liian vähän hakijoita! Taatusti hakijoita löytyisi, jos niistä kerrottaisiin.
Kuvassa Vartiainen, Mykkänen, Valtonen ja Migrin mies: kaikki saavat palkkansa julkiselta sektorilta! Kysymys kuuluu: mitä tuottavaa työtä nuo ovat tehneet?
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy...!
Turkulaismiehet eivät osanneet arvata kuinka osuvan kappaleen tekivät, ja se vauhti vaan kiihtyy!
Saavat hemmotellut ja ylimieliset elitistiit tutustua normaalien tavallisten ihmisten elämään edes osittain. Täytyy sanoa, että yhtään ei harmita. Niin ylimielistä sakkia tavallista duunaria kohtaan nuo kultalusikka-kerhon jäsenet yleisesti ovat. HähHäh!
https://yle.fi/a/74-20103362