Ystävän lapsi paljasti oikeat ajatukset
"Ystävä"pariskuntamme 6-vuotias lapsi vahingossa lipsautti vanhempansa todelliset aatteet puolisostani, kun olin lapsen kanssa kahdestaan. Eivätkä olleet mitenkään mairittelevia. Ja mukula on sen ikäinen, ettei todellakaan ole itse keksinyt näitä.
Sinällään ei yllätä, olen huomannut muutenkin olevan aika eri arvot kuin meillä. Mutta ainahan se hieman harmittaa, kun huomaa ihmisten olevan muuta, mitä antavat naamatusten ymmärtää. Ihmisethän nyt puhuvat muutenkin kakkaa selän takana, ei siis oikeastaan yllätä mikään.
En kuitenkaan tarvitse arkeeni ystäviä, jotka pilkkaavat itselleni tärkeintä ihmistä. Muksu on kyllä mukava, ainakin vielä, se on ainoa harmi, kun yhteydenpito jää.
Sanoisitteko jotain, vai antaisitteko vain asian olla ja jatkaisitte elämää? Maailmassa kannattaa kuitenkin mennä kohti positiivista, eikä murehtia toisten pahoja sanoja.
Kommentit (24)
Niin tarkoitin, että jatkaisi tietysti vain omaa elämää ilman näitä ihmisiä, mutta sanoisiko heille syytä, jos kysyvät? Lapsi saisi kuitenkin huudot niskaansa, kun puhunut ohi suunsa.
En siis aio painaa villaisella, en ole enää jatkossa ystävä eli lapsenvahti.
Siis ovatko vanhemmat kakkaa (valetta) puhuneet, vai huonoja puolia/negatiivisia asioita, näissä kun on ero. Kukaan ei ole täydellinen kuitenkaan.
Antaisin olla. Jos joku on kyräilevä kusipää, hän ei muutu palautteella paremmaksi. Mene eteenpäin ja etsi arvoistasi seuraa
Tuollaisilla yhteisöillä on tapana hajota omaan negatiivisuuteensa ajan oloon. Mieti nyt lapsenkin kasvatusta. Oppii kateuteen ja ilkeyteen, salailuun, juoruiluun, kyräilyyn. Hyh hyh. Et halua viettää omaa elämääsi tuollaisten kanssa, puhumattakaan siitä että omat lapsesi altistuisivat tuollaiselle
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin......
Upeasti kerroit, mitä lapsi sanoi.
Vierailija kirjoitti:
No en antaisi asian olla vaan pistäisin kaveruuden poikki. Mitä tuollaisilla kavereilla tekee jotka puhuu paskaa selän takana? Mä ainaskin oon sen verran äkkiväärä. On se hyvä että penskat on rehellisiä kun aikuiset ei voi.
Mä luotan keskustelun voimaan. Välien katkaisija on ihan samaa kastia kuin juoruilijat.
Vierailija kirjoitti:
Upeasti kerroit, mitä lapsi sanoi.
No niinpä, kakkaa vai faktoi, meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolemme kuitenkin. Nämäkin on makuasioita.
Vierailija kirjoitti:
Niin tarkoitin, että jatkaisi tietysti vain omaa elämää ilman näitä ihmisiä, mutta sanoisiko heille syytä, jos kysyvät? Lapsi saisi kuitenkin huudot niskaansa, kun puhunut ohi suunsa.
En siis aio painaa villaisella, en ole enää jatkossa ystävä eli lapsenvahti.
Mutta jos lapsi on kiva, miksei voisi olla lapsenvahti. Eihän lapsi vanhemmilleen mitään voi ja lapsi ei ole aina kuin vanhempansa. Jos lapsi tykkää sinusta, niin lapseen ei ainakaan kannata välejä laittaa poikki. Voi tulla vaikka elinikäinen ystävyys. On vaan kylmempi vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Upeasti kerroit, mitä lapsi sanoi.
No just, sekö tässä on se pointti? Sanoi mitä vanhemmat on lapsen kuullen haukkuneet.
Sun mielestä pitää kertoa, mitä sanoi, miten oli haukkuneet. Olet utelias ihminen.
Jos mun puolisosta puhuttaisiin ikävästi, se olisi sitten siinä. Ei paljoa kiinnostaisi keskustella asiasta.
Toki ikävä voi olla myös asiallista ikävää. Esim jos puolisoni joisi, käyttäisi kamaa, hakkaisi, olisi epärehellinen tms niin silloin olisi pakko sietää. Tosin itse en sietäisi kyseistä tyyppiä puolisona eli tämä nyt teoriassa.
Elämässä tulee vääjäämättä kaikkea kuonaa eteen, joten ystäviksi ja läheisiksi minulle kelpaa ihmiset joille minä ja läheiseni kelpaavat ilman selän takana puhumista.
Niin siis jos he eivät pidä puolisostasi, olisiko heidän pitänyt mielestäsi töksäyttää se suoraan tapaamisensa lomassa? Vaikutat muuten idiootilta, toivottavasti osoitat muuta
Kyllähän jos jollain on uusi kumppani, on ihan luonnollista keskustella, millaisen vaikutelman hänestä saa. Pariskunta on keskustellut tästä keskenään, kuten normaalit pariskunnat tekee - keskustelee. Ei ollut tarkoitettu teidän korviinne.
On eri asia jauhaa p*skaa selän takana kuin pariskuntana keskustella asioista.
Kuvitteletko tosiaan, ettei muut ystäväpariskuntanne keskustele teistä/puolisostasi lainkaan, tai keskustelee aina vain positiiviseen sävyyn? 😂
Missä maailmassa elät?
Eli lapsen vanhemmat omaa eri arvot kuin tämän sinun puoliso, eivätkä pidä siitä ja ovat sanoneet ääneen ja sinä olet sitä mieltä että he ovat mielipiteineen väärässä tai valehtelevat ? Minkälainen ihminen lapselta kyselee mitä hänen vanhempansa puhuvat jostain ihmisestä ? Melkoinen juoruämmä pitää olla, ehkä kuvittelit saavasi kehuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en antaisi asian olla vaan pistäisin kaveruuden poikki. Mitä tuollaisilla kavereilla tekee jotka puhuu paskaa selän takana? Mä ainaskin oon sen verran äkkiväärä. On se hyvä että penskat on rehellisiä kun aikuiset ei voi.
Mä luotan keskustelun voimaan. Välien katkaisija on ihan samaa kastia kuin juoruilijat.
Kerran voi sanoa aikuiselle ihmiselle, jos tämän käytös häiritsee. Tämän tulee johtaa anteeksipyyntöön ja vakuutukseen, että käytös muuttuu. Aidostiko uskot kyräilijän tällaiseen pystyvän? Sitähän minäkin. Eli älä tuhlaa aikaasi paskasti kasvatettuihin aikuisiin
Mulle serkun lapsi kerran jutteli myös siihen malliin, että pienet korvat on tarkkaan kuunnelleet mitä aikuiset on puhuneet keskenään.
On kokemusta myös että lapset kertoo eteen päin kommentteja vanhempien tajuamatta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upeasti kerroit, mitä lapsi sanoi.
No just, sekö tässä on se pointti? Sanoi mitä vanhemmat on lapsen kuullen haukkuneet.
Sun mielestä pitää kertoa, mitä sanoi, miten oli haukkuneet. Olet utelias ihminen.
Totta kai haluamme tietää mitä on sanottu, sehän tässä on kaikkein oleellisinta. Tiedä millainen lumihiutale olet, jos vaikka kersa onkin kertonut vanhempansa vain hieman puhuneen sinusta negatiiviseen sävyyn. Kuvittelet kaiken.
Kiitos asiallisista kommenteista.
Kyse ei mistään juoruamisesta tai siitä, että olisi pakko pitää ja kehuskella. Vaan ihmettelyä, miten minä voin olla sellaisen ihmisen kanssa. Ja sellaisella tarkoitetaan tietysti negatiivisessa mielessä erilaista, kuten tämän kaltaisia asioita: ulkomaalainen, duunari, liian köyhä, liian nuori/vanha, väärä uskonto, keksi itse lisää. Suomeksi, pitävät ihmistä huonompana.
Ja älkää viitsikö, en tietenkään ole kysynyt lapselta mitä vanhemmat puhuvat. Lapset saattavat vilpittömin mielin kysyä ja toistaa vanhempien ihmettelyä. AP
AP jatkaa: ja tyyli/sanat joita lapsi osaa toistaa, ovat törkeitä. Keksitte varmaan halventavia sanoja, joita ette haluaisi kuulla "ystävienne" suusta.
Mutta, ehkä tosiaan olen vain idiootti, kun pahoitin mieleni. Olen kuitenkin jatkossa idiootti ilman ko. ystäviä.
No en antaisi asian olla vaan pistäisin kaveruuden poikki. Mitä tuollaisilla kavereilla tekee jotka puhuu paskaa selän takana? Mä ainaskin oon sen verran äkkiväärä. On se hyvä että penskat on rehellisiä kun aikuiset ei voi.