Kun ystävä lopettaa yhteydenpidon

Ei se välttämättä ole noin dramaattista. Olen itse jo keski-ikäinen ja säännöllinen tapaaminen tarkoittaa kerran vuodessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelemassa lisää, niin aika on kortilla" -jutustelu tarkoittaa sitä, että tässä hetkessä minulla ei ole sinulle aikaa, ehkä joskus myöhemmin on.

Se, minkä toinen kokee ystävyydeksi, on toiselle kaveruutta tai tuttavuutta, sellaista kepeää ajanviettoa ja joku, jonka kanssa kerran, pari vuodessa käydä elokuvissa tai keikalla. Siksi on hankala lopettaa ystävyyttä, jota ei ole koskaan kokenut, mutta on vaikea saada loppumaan sen ystävyydestä hekumoivan yhteydenottoja, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Mitä vanhemmaksi tulee sitä lyhyemmiltä pitkätkin tapaamisvälit tuntuvat. Nuorena saattoi tuntua normaalilta tavata ystävää viikottain, sitten kuukausittain ja nyt 40v lähestyvänä kerran vuodessa on hyvä tahti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe, suku,  puolison suku,lapset, työkaverit, naapurit voivat vaatia oman aikansa. Ja itselle pitää riittää aikaa myös. 

No mikäs siinä jos naapurit ja työkaverit on tärkeämpiä kuin ystävät. Voi olla, ettei niitä työkavereita kuitenkaan viittä minuuttia kauempaa kiinnosta, jos satut sairastumaan vaikka syöpään, toisin kuin ystävää olisi kiinnostanut. Korkeintaan miettivät, kuka saa työpisteesi jos kuolet. 

Mun ystävä katkaisi välit muhun, kun "kehtasin" sairastua syöpään.  Sairastuminen tuo kummallisia piirteitä esiin muissa ihmisissä.  Varmasti myös itsessä.

Mutta Kerroppa muuttuiko oma käytöksesi sairastuttuasi tuota ystävääsi kohtaan mitenkään? Kuulostaa siltä etä olet jo toipunut? Ja pahoittelen sairastumisestasi.

Mutta oliko oma käytöksesi vaativaa, valittamista, yli katkeraa, tai olitko kokoajan kaatamassa sitä pahaa oloa ystävän niskaan, ilman ammattiauttajaa? Joillekkin ne asiat voi olla liian vaativia? Entä jos hänellä itselläänkin oli ongelmia juuri samaan aikaan mutta ei kehdannut kertoa sinulle, tilanteesi takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelemassa lisää, niin aika on kortilla" -jutustelu tarkoittaa sitä, että tässä hetkessä minulla ei ole sinulle aikaa, ehkä joskus myöhemmin on.

Minä olen kerran yrittänyt tätä, ja tilanne räjähti kasvoilleni. Ko henkilö ilmoitti että olen narsisti, jolle ystävyys merkitsee sellaisien aikojen jakoja, jotka sopivat vain itselleni, olen teeskentelijä, esiintyjä ja pinnallinen hyväksikäyttäjä. Tämä sama tarina levisi sitten myös tuttavapiiriin, ja jopa mieheni kuuli jossakin illanvietossa, että olen opportunistinen paska joka käyttää ihmisiä omiin tarkoitusperiinsä itselleen sopivina ajankohtina. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt niin, että todella hankalan elämäntilanteen seurauksena, pari tosi hyvää ystävää jäi pois matkasta. Kävin läpi isoja asioita, joiden kuormittavuutta heidän oli varmaan hankala ymmärtää.



Jätin menemättä muutamaan tärkeään tapahtumaan enkä jaksanut vastata usein puhelimeen tai viesteihin. En koskaan ajatellut heistä mitään negatiivista, minulla vain ei ollut jaksamista olla yhteydessä. Voin kuvitella, miten he kuvittelevat että en tykännyt heistä, vaikka oikeasti kaipaan näitä kahta ystävää melkein joka päivä nyt kun elämäntilanne on normalisoitunut. 

No silloinhan se olisi sinun vuoro ottaa niitä askeleita takaisin heidän yhteyteen. Kerro heille juuri tuo sama mitä kirjoitit tähän, kyllä he varmaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydet tai mitkään ihmissuhteet harvemmin on ikuisia. 

Itse oon myös lopettanut ystävyyksiä ja myös toisin päin. Mielestäni se kuuluu elämään joten en näitä murehdi. 

Minä taas en enää kykene yrittämään ystävyys enkä muitakaan suhteita.

Koska minua on kohdeltu huonosti.

Voi itku. Luuletko, että muita on kohdeltu hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelemassa lisää, niin aika on kortilla" -jutustelu tarkoittaa sitä, että tässä hetkessä minulla ei ole

No kerrompa nyt sinulle sen toisen puolen näkökannan asiaan. Syynä suuttumiselle varmasti oli totaalinen pettymys sinuun ihmisenä. En tietysti tiedä miten pitkä ystävyys oli takana, mutta esim. minun tilanteessa oltiin parhaita ystäviä ala-asteelta saakka, olin hänen ainoa paras ystävä, tuin häntä kun hänellä ei ollut muita ystäviä. Puolustin häntä kun muut syytti jostain. Oltiin koettu niin paljon elämän aikana, oltiin enemmän kuin siskoset. No niin...vuodet vieri, ja hän sai lapsia, kiireinen työ, ura, yms. Eri syistä asuttiin eri kaupungeissa, ja yhteydenpito harveni, kunnes sitä ei ollut hänen taholtaan enää ollenkaan. Joulukortti, joskus myöhästynyt tekstari synttärinä (mielestäni tahallista) oli kaikki...Tämä oli ihminen joka piti minun ystävyyttäni itsestäänselvyytenä. Mietin millaista hänen elämä olisi ollut ilman ainoatakaan ystävää, millaista olisi ollut olla koulukiusattu jos kukaan ei olisi ollut tukena, jne. Mistä kaikesta olisi jäänyt paitsi ilman kavereita nuorena? Tällä ei ole hänelle mitään arvoa. Eikä minulla, perheelläni, vanhempani kuolemalla, yms.Joka ikinen tietää että vaikka arki olisi raskasta ja kiireistä, AINA sitä aikaa kummasti riittää vaikka yhteen tekstariin pari kertaa vuodessa. Ihan puppua väittää muuta. Sen ajan voi varastaa vaikka työpaikan vessassa. Mutta hyvä ystävyys on sen arvoista. Jos haluaa lopettaa niin ainakin ystävä ansaitsee reilun mahdollisuuden ongelmien käsittelylle ja ratkaisulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus on parempi antaa tilaa, ja lopettaa turha loukkaantuminen. 

Tämä on just tällaista tyypillistä suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Edes ystävistä ei pitäisi välittää ja ei saisi olla moksiskaan kun ystävä yhtäkkiä lopettaa ystävyyden mitään selittämättä.

Hienoa, tällä palstallakin on opittu, että on olemassa sellainenkin asia kuin kiintymyssuhdemallit. Sitä tarjotaan nyt jokaiseen keskusteluun vaihtoehdoksi. Mahtavaa. Not.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelemassa lisää, niin aika on kortilla" -jutustelu tarko

Tämä on kyllä aika normaalia etääntymistä siinä vaiheessa, kun lapsuudesta ja nuoruudesta on päästy ja tie vie eri suuntiin. Näin vain käy. Katkeran kuuloista puhetta. Ihan kuin kaverisi ei olisi ollut mitään ilman sinua ja mahdollista apuasi. Hän on pärjännyt elämässään ilmeisesti hyvin, olisi varmasti pärjännyt ilman sinuakin ja sekö sinua nyt harmittaa. Mene itseesi vähän, ei tuokaan ole oikein ystävän puhetta.

Tämä oli numerolle 49.

Vierailija kirjoitti:

Se, minkä toinen kokee ystävyydeksi, on toiselle kaveruutta tai tuttavuutta, sellaista kepeää ajanviettoa ja joku, jonka kanssa kerran, pari vuodessa käydä elokuvissa tai keikalla. Siksi on hankala lopettaa ystävyyttä, jota ei ole koskaan kokenut, mutta on vaikea saada loppumaan sen ystävyydestä hekumoivan yhteydenottoja, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Tämä. Mussa varmaan on joku valuvika, mutta en ole kiinnostunut ystävyydestä kenenkään kanssa. Haluan viettää suurimman osan ajastani yksin olematta tilivelvollinen kenellekään, en koe tarvetta avautua elämäni kaikista asioista enkä ole kiinnostunut kuuntelemaan kenenkään huolia ja murheita. Kavereita voidaan olla, mutta siihen se saa jäädäkin ja jos ei kelpaa, niin se ei ole mun ongelma.

Oli se siinä, älä enää roiku hänessä. Hänellä tuli mitta täyteen.

Vierailija kirjoitti:

Perhe, suku,  puolison suku,lapset, työkaverit, naapurit voivat vaatia oman aikansa. Ja itselle pitää riittää aikaa myös. 

Puolison suku? Pääosin puolison tehtävä hoitaa oma sukunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelema

En tiedä vastasitko minulle...mutta totta kai hän olisi pärjännyt työelämässä ihan yhtä hyvin, mutta olen melko varma ettei hänenkään elämä olisi samaa ollut ilman yhtäkään ystävää. En tietenkään voi sanoa olisiko ilman minua hänellä nyt liuta muita läheisiä ystäviä. Mutta ystäviä oltiin ihan pitkälle aikuisuuteen, vuosi kausia, ei siis mistään hiekkalaatikkoystävyydestä ollut kyse.Pointti on: jokainen tietää ettei "kiire" ole se todellinen syy ohittaa elämän pituinen ystävä, vaan ne ongelmat kannattaisi setviä. Voi olla väärinkäsityksiäkin, pahoja puheita joita ystävä onkin alkanut uskoa toisesta todeksi, jne. Omia vääriä asenteita: otetaan se hyvä muilta millon se saadaan, mutta kun pitäisi itse olla vähän aikaa ystvälle tukena, ei kiinnosta. Tästä sulle varmaan suututtiin.

Minulla on juuri nyt vähän tällaista erään pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Ei olla nähty lähes vuoteen, asutaan samassa kaupungissa, mutta pitkän matkan päässä. Opinnoista valmistumisen jälkeen on tuntunut, että ystävyytemme on jotenkin laimentunut, eikä ole enää oikein mitään, mikä meitä yhdistäisi. Työelämä on vienyt mukanaan, ja minulla myös perhearki. En ole välittänyt viettää harvoja vapaapäiviä tai -iltojani hänen kanssaan, kun emme enää ole oikein kiinnostuneita samoista jutuista.

Eipä ole hänkään juuri ollut minuun yhteydessä. On kutsunut omilleen ja poikaystävänsä synttäreille, joissa on ollut paljon muutakin porukkaa, ja siinä se. En nyt sentään halua katkaista häneen välejä kokonaan, mutta ehkä ystävyytemme vaan on jatkossa tällaista silloin tällöin näkemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Yleensä tätä on yritetty kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta kun toinen ei suostu ymmärtämään, että "nyt kun meillä on lapsi ja olen töiden lisäksi opiskelemassa lisää, niin aika on kortilla" -jutustelu tarko

Jospa hän onkin masentunut, eikä siksi jaksa pitää yhteyttä perheen ulkopuolisiin ihmisiin? Tuon mainitsemasi koulukiusaamistaustan takia esimerkiksi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on juuri nyt vähän tällaista erään pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Ei olla nähty lähes vuoteen, asutaan samassa kaupungissa, mutta pitkän matkan päässä. Opinnoista valmistumisen jälkeen on tuntunut, että ystävyytemme on jotenkin laimentunut, eikä ole enää oikein mitään, mikä meitä yhdistäisi. Työelämä on vienyt mukanaan, ja minulla myös perhearki. En ole välittänyt viettää harvoja vapaapäiviä tai -iltojani hänen kanssaan, kun emme enää ole oikein kiinnostuneita samoista jutuista.

Eipä ole hänkään juuri ollut minuun yhteydessä. On kutsunut omilleen ja poikaystävänsä synttäreille, joissa on ollut paljon muutakin porukkaa, ja siinä se. En nyt sentään halua katkaista häneen välejä kokonaan, mutta ehkä ystävyytemme vaan on jatkossa tällaista silloin tällöin näkemistä.

Teitä on yhdistäneet ne opinnot, sen jälkeen ei oikein muu. Niinhän siinä monesti käy. Ei sen kummempaa. Niinhän se elämä menee, ja kuuluu monesti mennäkin.

Vierailija kirjoitti:

Teitkö jotain tai jätitkö jotain tekemättä, tapahtuiko jotain 6 kk sitten?

Laittaisin vielä kerran, että hei, kiireinen kesä takana, jos haluat tavata niin ole yhteyksissä.

Sellanen viesti, että hän tietää pallon jäävän hänelle ja sinä odotat häneltä seuraavaa siirtoa. Jos hän ei ota yhteyttä, niin eiköhän se sitten ollut siinä.

Tuo on nöyristelyä. Kiireinen kesä? Eikö kesän pitäisi olla laatuaikaa jolloin ehtii tehdä kaiken sen mitä ei kiireisen työvuoden aikana ehdi?