Kun ystävä lopettaa yhteydenpidon

Vierailija kirjoitti:

Välit meni siinä

Niinpä. Miksi sitä ystävyyttä ei voi lopettaa fiksusti vaan se tehdään ikään kuin vaan katoamalla yhtäkkiä jonka jälkeen onkin aika vinkeä fiilis törmätä vaikka ruokakaupassa sattumalta, kun ei tiedä pitäisikö toista moikata, vaihtaa pari sanaa vai olla kuin ei tuntisikaan..?

Mä lopetin yhteydenpidon ystäviin, jotka käyttivät mua ilmaisena terapeuttina tai asettuivat yläpuolelleni ja neuvoivat jatkuvasti kysymättä, ja vähensin yhteydenpitoa sellaisiin, joiden kanssa ei ole enää mitään yhteistä ja joiden seura vie voimia. Ei jäänyt jäljelle ketään, mut ei voi mitään. Pitänee tutustua uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäviin vaan kyllästyy. Ei minullakaan ole enää ketään ystävää. Vietän lähes kaiken aikani yksin.

Sama täällä kun ihmiset ovat passiivisia ja tylsiä.

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Ystäväni sai lapsen ja sen jälkeen ei ole enää tällaisen rauhallista sinkkuelämää viettävän ihmisen ystävyys kiinnostanut.

Mulla on ystäviä joiden kanssa ei pidetä tiiviisti yhteyttä joskus on pitkä aika välissä ja sitten nähdään taas hetki tiiviimmin ja taas tule tauko.

Tarviiko kaikki heti määritellä? Voiko olla, että ystävä tarvii tilaa jostain syystä, ei edes välttämättä johdu sinusta? 

 

Itse antaisin hänen nyt olla. Ottaa yhteyttä jos haluaa, kun haluaa! 

Annan olla. En laita viestiä. Olen viestini laittanut, kuulumiset kysynyt, ehdottanut tapaamista.. mitäs nyt? Olenko ikuisesti hiljaa vai odotanko, että kuuluuko hänestä mitään ikinä

Ehkä kannattaa antaa toistaiseksi olla vaan, pallo on hänellä kun olet viimeksi ollut yhteyksissä.  

Itse antaisin olla. Ja hyväksyisin asian. Jostakin syystä ystäväsi ei nyt halua kanssasi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe, suku,  puolison suku,lapset, työkaverit, naapurit voivat vaatia oman aikansa. Ja itselle pitää riittää aikaa myös. 

No mikäs siinä jos naapurit ja työkaverit on tärkeämpiä kuin ystävät. Voi olla, ettei niitä työkavereita kuitenkaan viittä minuuttia kauempaa kiinnosta, jos satut sairastumaan vaikka syöpään, toisin kuin ystävää olisi kiinnostanut. Korkeintaan miettivät, kuka saa työpisteesi jos kuolet. 

Mun ystävä katkaisi välit muhun, kun "kehtasin" sairastua syöpään.  Sairastuminen tuo kummallisia piirteitä esiin muissa ihmisissä.  Varmasti myös itsessä.

Jos olet useampaan kertaan ehdottanut tapaamista, niin anna olla. Hän ei jostain syystä enää halua tavata.

Minusta on ihan luonnollista, että eri elämänvaiheissa eri ystävien kanssa vietetään aikaa. Sinkkuna saattaa olla enemmän yhteistä toisen sinkun kuin vastarakastuneen tai juuri lapsen saaneen ystävän kanssa. Joskus myös omien voimavarojen vähyys ei voi vaikuttaa niin, ettei jaksa nähdä jotain tiettyä vaativaa ystävää niin paljon kuin silloin, kun energiaa on enemmän. Jonkun ystävän kanssa voidaan etääntyä ja sitten taas lähentyä, kun elämässä tulee vastaan yhdistävä asia, vaikkapa läheisen sairastuminen. 

Minulla on yksi ystävä, jonka kanssa mielelläni vietän aikaa. Hänellä kuitenkin on taipumus ajoittain "hurahtaa" johonkin uuteen harrastukseen. Näiden kausien aikana hän jauhaa mielenkiinnonkohteestaan loputtomiin, eikä ystävyys tunnu kovin vastavuoroiselta tuolloin. Otan aina tällöin häneen etäisyyttä. Sitten kun huomaan innostuksen laantuneen, otan taas yhteyttä. Ystäväni lumoutuu näistä kiinnostuksenkohteistaan niin voimakkaasti, että hän ei uskoakseni edes huomaa minun välttelevän häntä silloin, kun innostus on voimakkaimmillaan, joten en ole kokenut tarvetta ottaa asiaa puheeksi ja selitellä katkoa yhteydenpidossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain elämässä menee välillä eri suuntiin 

 

 

 

Totta kai, mutta miksi sitä ei voi reilusti sanoa ettei enää saa ystävyydestä sitä mitä aiemmin tai ei enää jaksa / halua olla yhteyksissä kuten tähän asti. Miksi se pitää raukkamaisesti / lapsellisesti vaan lakata vastaamaan puhelimeen ja viesteihin kun asian voisi päättää ihan kuin aikuinen ihminen. Eikö se olisi itsellekin helpompaa katkaista ne välit kerrasta ja asiallisesti?

Tästäkin helposti toinen voi suuttua, vaikka kuinka yrittäisi itse asillinen olla. Jäädään tinkaamaan, kiukuttelemaan, parhaimmillaan kostamaan. Toisaalta paljastaa tälla lailla toimivasta hyvästikin jotain ja voisi silloin mennä itseensä. Jos edes kykenee. 

Mulle on käynyt niin, että todella hankalan elämäntilanteen seurauksena, pari tosi hyvää ystävää jäi pois matkasta. Kävin läpi isoja asioita, joiden kuormittavuutta heidän oli varmaan hankala ymmärtää.



Jätin menemättä muutamaan tärkeään tapahtumaan enkä jaksanut vastata usein puhelimeen tai viesteihin. En koskaan ajatellut heistä mitään negatiivista, minulla vain ei ollut jaksamista olla yhteydessä. Voin kuvitella, miten he kuvittelevat että en tykännyt heistä, vaikka oikeasti kaipaan näitä kahta ystävää melkein joka päivä nyt kun elämäntilanne on normalisoitunut. 

Joskus on parempi antaa tilaa, ja lopettaa turha loukkaantuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus on parempi antaa tilaa, ja lopettaa turha loukkaantuminen. 

Tämä on just tällaista tyypillistä suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Edes ystävistä ei pitäisi välittää ja ei saisi olla moksiskaan kun ystävä yhtäkkiä lopettaa ystävyyden mitään selittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus on parempi antaa tilaa, ja lopettaa turha loukkaantuminen. 

Tämä on just tällaista tyypillistä suomalaista välttelevää kiintymyssuhdetta. Edes ystävistä ei pitäisi välittää ja ei saisi olla moksiskaan kun ystävä yhtäkkiä lopettaa ystävyyden mitään selittämättä.

Mä olen oikeastaan samaa mieltä. Ollaan menty todella outoon kulttuuriin, jossa *annetaan tilaa*, *ollaan energiasyöppöjä*, *kasvetaan erilleen*, *etäännytään*, younameit. Käytännössä todellakin toteutetaan välttelevää kiintymyssuhdetta, eikä ystävyyttä/syvempää suhdetta muodostu lainkaan. Eletään ilmajuurisessa tuttavuusmoodissa, jossa vain omat tunteet ja pienen pieni oma rinki merkitsee - jos sekään. Se on loppupeleissä sekä turvatonta että vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe, suku,  puolison suku,lapset, työkaverit, naapurit voivat vaatia oman aikansa. Ja itselle pitää riittää aikaa myös. 

No mikäs siinä jos naapurit ja työkaverit on tärkeämpiä kuin ystävät. Voi olla, ettei niitä työkavereita kuitenkaan viittä minuuttia kauempaa kiinnosta, jos satut sairastumaan vaikka syöpään, toisin kuin ystävää olisi kiinnostanut. Korkeintaan miettivät, kuka saa työpisteesi jos kuolet. 

Tosiystävä antaa olla rauhassa, jos haluaa olla rauhassa. Millaista ystävyyttä on se, jossa ei halua antaa toiselle tilaa`?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit meni siinä

 

 

 

 

Niinpä. Miksi sitä ystävyyttä ei voi lopettaa fiksusti vaan se tehdään ikään kuin vaan katoamalla yhtäkkiä jonka jälkeen onkin aika vinkeä fiilis törmätä vaikka ruokakaupassa sattumalta, kun ei tiedä pitäisikö toista moikata, vaihtaa pari sanaa vai olla kuin ei tuntisikaan..?

Minäkään en ihan ymmärrä tuommoisia "katoamis temppuja". Kyllä sen verran pitäisi olla selkärankaa, että sanoisi suoraan, että ei halua enää olla tekemisissä, kertoisi jos toinen on loukannut jotenkin tai toisen käytös on muuten sellaista, että on saanut tarpeeksensa. Voihan joskus olla, että toinen ei edes ymmärrä loukanneensa eikä sitten ollenkaan tajua mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe, suku,  puolison suku,lapset, työkaverit, naapurit voivat vaatia oman aikansa. Ja itselle pitää riittää aikaa myös. 

No mikäs siinä jos naapurit ja työkaverit on tärkeämpiä kuin ystävät. Voi olla, ettei niitä työkavereita kuitenkaan viittä minuuttia kauempaa kiinnosta, jos satut sairastumaan vaikka syöpään, toisin kuin ystävää olisi kiinnostanut. Korkeintaan miettivät, kuka saa työpisteesi jos kuolet. 

Tosiystävä antaa olla rauhassa, jos haluaa olla rauhassa. Millaista ystävyyttä on se, jossa ei halua antaa toiselle tilaa`?

Tosiystävä keroo, että tarvitsee omaa tilaa, eikä vain katoa toisen elämästä.