Lue keskustelun säännöt.
Minua niin surettaa isän vanheneminen
11.08.2024 |
Vaikka se on ihan luonnollinen asia, isän hidastunut askel ja vapisevat kädet saavat minut kyynelehtimään, mutta en näytä sitä hänelle vaan itken kun painan isän oven kiinni ja sitten ei itkemisestä tule loppua eikä mieheni ymmärrä minun itkua ja tunnetilaa lainkaan, vaan sanoo "mitä ihmeen pillittämistä tuossa on", niinpä, vain tunteva ja erityisherkkä voi tuntea jotain mitä muut ei tunne, inhimillisyyttä, sympatiaa ja luopumisen tuskaa.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Tosin yhtäaikaa myös inhoan häntä sillä hän oli koko lapsuuteni raivohullu juoppo ja muutenkin melko ilkeä ja narsistinen ihminen.
Et kai nyt sentään hänen haudalleen mene (jos on poistunut), on heitäkin, jotka eivät vie edes kukkia tai kynttilöitä juurikin juopolle isälleen, joo-o, on ihmiskohtaloita ja taas ihmiskohtaloita.
On se vielä elossa. Kuten sanottu, oli/on se välillä kivakin. Sillä on paljon kavereitakin, minulla ei yhtään, vaikken ole ollut riehuva juoppo.
Niin no, juopoille jostain kumman syystä siunaantuu kavereita, tuskin kaikki ovat hyviä kavereita, kunhan pullo kiertää ringissä ja siihen kun loppuu juoma loppuu myös kaveruus.
Se lopetti juomisen kyllä kun me lapset muutettiin kotoa, kun se sairastui fyysisesti, mutta vahinko oli kyllä ns jo tapahtunut ja minä ehtinyt sairastua kroonisesti psyykeltäni. Siitä tuli juomisen loputtua rauhallisempi ja kivempi mutta on se hyvin itsekäs kyllä pohjimmiltaan kuten kai useimmat addiktit. Viimeksi sanoi jotain että pitää pitää hyvät välit mökkipaikkakuntalaisiin niin niitä voi sitten käyttää hyväkseen (siis pyytää vaikka apua) . On siis sellainen hyvä seuramies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin itkin, kun äitini henkinen ja fyysinen tila heikkeni ja muistisairaus eteni. Hyvä, että pidät isästäsi huolta.
Kiitos paljon, kiva kommentti. Isä yrittää kovasti tehdä kaikkea mitä suinkin vielä jaksaa ja vaikka ei jaksaisi tekee hän silti, vaikka välillä sattuu ja tapahtuu. Hän oli niin vahva ja nyt hän on varsin hauras ja särkyvän oloinen, se jotenkin niin itkettää, en vaan voi sille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Malliesimerkki taas länsimaisesta kermiksestä joka ei edes aikuisena pysty käsittelemään ihmisen eli kaarta ja vanhenemisen/kuoleman luonnollisuutta elinkaaressa. Täällä ihmisestä tulee pelkkä uliseva turhake.
Miksi uliset, tuskin aloittaja ulisee, vaan hän kertoi mitä tunsi, ei se muiden vika ole, että sinut on kasvatettu tunneköyhässä perheessä ja on taidettu kurittaa oikein olan takaa.
Selkeästikin on suolenmutkaan vangittu monta siementä...
Miksi sinulla on vaikea suolitukos ?
Onneksi nykyään saa siemenettömiä viinirypäleitä. Niitä oli tosi ärsyttävää poistaa, mutta juuri tuon tukoksen pelossa en uskaltanut syödäkään.
Tosin en ymmärrä mitä siementen syömisellä on tämän keskustelun kanssa tekemistä.
Yhyy, tälläkin hetkellä sielä naiset ja lapset kuolevat johonkin kellariin Ukrainassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syntymä on kuolemantuomio :(
Syntymääkin voidaan itkeä, kuten kuolemaakin, ei itkemisessä mitään väärää ole, se kertoo välittämisestä ja tunteista.
Mietippä tätä: itket isäsi poismenoa etukäteen, silloin kun se tapahtuu, eli hautajaisissa ja vielä jälkikäteen. Aika paljon surua. Itke sitten kun se tapahtuu ja keskity nyt omaan elämääsi. Täytyy kylläkin myöntää että minäkin surin isäni poismenoa etukäteen. Tiesin mihin valmistautua kun isä heikkeni ja sairastui. Se auttoi hyväksymään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Malliesimerkki taas länsimaisesta kermiksestä joka ei edes aikuisena pysty käsittelemään ihmisen eli kaarta ja vanhenemisen/kuoleman luonnollisuutta elinkaaressa. Täällä ihmisestä tulee pelkkä uliseva turhake.
Miksi uliset, tuskin aloittaja ulisee, vaan hän kertoi mitä tunsi, ei se muiden vika ole, että sinut on kasvatettu tunneköyhässä perheessä ja on taidettu kurittaa oikein olan takaa.
Ei välttämättä mene noin päin. Minut on kasvatettu tunneköyhässä ilmapiirissä ja kuritettu, mutta olen juuri nimenomaan yliherkkä empaatti. Tunnen samoin tuskaa ja surua isäni vanhenemisesta, vaikka en voi antaa anteeksi hänen tekojaan pyytämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Tosin yhtäaikaa myös inhoan häntä sillä hän oli koko lapsuuteni raivohullu juoppo ja muutenkin melko ilkeä ja narsistinen ihminen.
No voi voi sentään, en moista isää nyt kauheasti surkuttelisi.
On sillä hyvätkin hetkensä. Plus samalla surkuttelen hyvän isän puutetta kuten olen koko ikäni tehnyt.
Juuri näin. Ja kadehdin erittäin paljon menestyneitä naisia, jotka kertovat miten ovat aina olleet isän tyttöjä ja miten isä on kasvattanut heille hyvän itsetunnon. Itse olen lytistetty luuseri, vaikka potentiaalia olisi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin itken joka kerta, kun lähden lapsuuden kodistani ja olen nähnyt isäni. Käynnit harvenee koko ajan, kun on niin tuskallista nähdä oma isä sairaana ja muissa maailmoissa.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin itken joka kerta, kun lähden lapsuuden kodistani ja olen nähnyt isäni. Käynnit harvenee koko ajan, kun on niin tuskallista nähdä oma isä sairaana ja muissa maailmoissa.
Niin, muistot isästä nuorena ja välittävänä ehkä on se, joka itkettää, kun isä on jo hauras ja särkyvä olento, tuntuu, että hän kaatuu jo pelkän tuulen voimasta, muistotkin itkettää ja kun se on taakse jäänyttä aikaa, on se surullista, mutta totta. Ei ihminen päätään voi irrottaa ja ajatella, että eihän minulla mitään muistoja voi olla jota surra tai itkeä, pää on sitä varten, että sinne säilötään sekä hyvä että huonot muistot ja ihminen toimii niiden mukaan, vuosienkin jälkeen, en elä pätkissä.
Kyllä se oli kauheaa. Silloin realisoitui myös,se, että itsekin vanhenee. Nuorena sitä ei tajunnut, eikä silloin, kun katsoi omia isovanhempia. Vasta omien vanhempien kuoleman lähestyminen herätti tunteet.