Alkaisitteko seurustelemaan miehen kanssa kelle vauva tulossa kohta?
Tapasin miehen baarissa, jonka kanssa tuntui heti klikkaavan. Petipuuhia harrastettiin 3 viikon ajan satunnaisesti ja tunnetasonki yhteys tuntui löytyvän. Mies kertoi jossain välissä olevansa pitkässä avoliitossa ja että esikoinen syntymässä 4kk päästä. Aikoo kuitenkin jättää puolisonsa. Tuntuu, että ollaan molemmat ihan rakastuneita jo toisiimme. Itselläni on 3 pientä lasta.
Kommentit (64)
Nyt on sellainen aarre löytynyt että älä vaan päästä käsistäsi!
Omalla lapsellani on kuukautta vanhempi sisarpuoli. Sisarpuolen äidillä oli jo ennestään kaksi lasta. Hänellä on nyt kuusi lasta ja lapseni isällä viisi.
ap:lla on jo 3 kakaraa. miehelle vasta ensimmäinen tulossa, mutta eiköhän nuo luuserit kuitenkin sovi aika hyvin yhteen.
Kukahan tämän ketjun Ap - en minä ainakaan mutta mulla kaksi keisiä:
1) Mies oli mennyt kaksi viikkoa ennen tapaamistamme naimisiin ja vaimo kotona raskaana. Kävi heti ilmi että meillä on yhteisiä tuttuja ja rupesi käyttämään väärää identiteettiä mistä seurasi aivan hirvittäviä asioita. Ei kestänyt kauakaan niin mies kyllä erosi, mutta minä en ainakaan teoillani sitä eroa aiheuttanut eli ei ollut mitään seksiä tämän miehen kanssa ikinä. Sairastuin kuitenkin tästä mitä kummallisimmasta tapauksesta. Kukaan ei enää ole elossa että ei huolta että joku tunnistaisi jos ei tämän ketjun Ap sattumalta tiedä tätä. Kyseisellä tavalla väärän identiteetin käyttö taitaakin olla ihan rikos. Olin 19v ja mies parisen vuotta vanhempi enkä olisi ikinä voinut edes kuvitella että törmäsin jo naimisissa olevaan mieheen - sellaisia ei kerta kaikkiaan ollut ympyröissäni missään, mutta siis kaikki on mahdollista. Meistä ei koskaan tullut mitään mutta mies tuli kosimaan jotain noin 10 vuoden kuluttua.
2) Olin päätynyt yllätysraskaaksi ja meille ehdotettiin vammaisaborttia. Tuli ihan hirveät sotkut ja lapseni isä lähti provosoivasti pettämään ja sitten tuli vielä muitakin kauheuksia mutta en kerro koska joku voi tunnistaa. Ihmettelen yhä naista joka saa heti tietää että on tämmöinen tilanne ja on ihan soitettu tilanteeseen 'jonkun kotiin' mutta jää roikkumaan ja lähtee pettämään miehen kanssa ja sotkee vielä lisää YMS YMS... En viitsi ajatella mutta näyttää siltä että koko elämä olisi voinut mennä tai siis mennyt toisin jos tämä nainen olisi tajunnut poistua tilanteesta... En ole koskaan saanut tietää mikä tämä juttu oikeastaan oli. Olin 22v ja meistäkään ei koskaan tullut mitään. Menin vammaisaborttiin ja 5 kk sen jälkeen mies tuli kosimaan mutta annoin rukkaset - siinä tilanteessa en voinut muuta vaikka joku muu (mikä?) ratkaisu olisi pitänyt saada järjestettyä. Abortti ei ollut mikään haluttu vaihtoehto mutta minkäs teet tommoisessa tilanteessa? Vahinkoraskaudet eivät aina ole joku huono juttu vaan aivan päinvastoin ja niistä voi syntyä jotain hyvääkin.
Tämä kommentti taitaa mennä poistoon... nähtäväksi jää...
Kohta sulla neljäs tulossa, ja siinä vaiheessa tuo täynnä paskaa oleva niljake löytää jo uuden huijattavan. Haluatko oikeasti tulla jallitetuksi ja näin halvalla tavalla? Tarinan jatko on jo nähtävissä, ja nyt vielä voit valita toisin.
Kuinka monelle miehelle aiemmat lapsesi ovat?
Niiku se sulle tulee, niin se sulta lähtee.
Ap, mies harrastaa seksiä kanssasi koska raskaana oleva vaimonsa ei nyt tällähetkellä ole kiinnostunut sekstaamisesta.
Todennäkösesti harrastatte seksiä joka tapaamisella.
Toi että valehtelee ummet ja lammet kuuluu myös kuvioon. Mies on valmis jekkuilemaan aika pitkälle että saa varmistettua vaki sivupimpsan.
Sanot hälle että eroaa niin voi palata asiaan. Niin sulle selviää onko sinusta suhde mielessä kiinnostunut.
Oletko muuten oman erosi jo mentaalisesti käsitellyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: On jo siis puhunut mahdollisesta erosta puolisolleen.
Mietin itse millainen mies jättää jonka on pannut paksuksi muutama kuukausi sitten.
Mies jolta menee jänis pöksyyn, ja tajuaakin että hänestä ei ole isäksi.
Kyllähän mäitä on ihan IRL.
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani on kuukautta vanhempi sisarpuoli. Sisarpuolen äidillä oli jo ennestään kaksi lasta. Hänellä on nyt kuusi lasta ja lapseni isällä viisi.
Oletko sinä vaimo vai side chick?
Ihana, lapsirakas mies, joten ehdottomasti ottaisin tuollaisen ja heti uusi sikiö vatsaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole ihan niin avarakatseinen, että haluaisin seurustella, tai edes harrastaa seksiä, raskaana olevan miehen kanssa.
Aika harva taitaa seurustella raskaana olevan miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani on kuukautta vanhempi sisarpuoli. Sisarpuolen äidillä oli jo ennestään kaksi lasta. Hänellä on nyt kuusi lasta ja lapseni isällä viisi.
Oletko sinä vaimo vai side chick?
Eka ex vaimo.
Tottakai alkaisin. Tehtäisiin vielä yhteinenkin vauva ja muutettaisiin kaikki yhteen asumaan.
Joskus nuorena seukkasin "miehen" kanssa, jolla oli raskaana oleva avokki. Siis en seurustellut yhtä aikaa. Mies kyllä oikeasti jätti tuon tyttöparan heti (vai laittoiko tyttöystävä pihalle kun sai tietää pettämisestä?)
Ei olis kannattanut enkä enää lähtisi tuohon kuvioon.
Suhde loppui niin, että mies kävi panemassa vanhimman lapsen äitiä ja pokas lennosta kaverin naisen, jonka kanssa alkoi sikiämään suht heti.
Oon vaan onnellinen, etten joutunut hänen lapsensa ties monenneksiko yksinhuoltaja äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
ap:lla on jo 3 kakaraa. miehelle vasta ensimmäinen tulossa, mutta eiköhän nuo luuserit kuitenkin sovi aika hyvin yhteen.
Lapsille entistä valoisampi tulevaisuus.
Ymmärrän että toisella kierroksella voi olla naisella ja miehellä myös huono itsetunto ja varsinkin jos on jo lapsia. Silloin vaarana juuri se, että sortuu näihin vielä suurempiin niljakkeisiin mitä ennen oli edes koskaan tavannut. Itsellä kanssa vähän samantyyppisiä kokemuksia, joista en ole niin ylpeä, mutta ei lähellekään yhtä paha kuin apn. Toisaalta mä olin se jota se mies nallitti muka erolla vaikka oli parisuhteessa ja oikeastaan vain avoimessa suhteessa eikä ikinä edes tarkoitus erota.. että varokaa naiset näitä. Miehet osaa hyvin puhua asiat omaksi edukseen että saavat vakituisesti pesää. Huoh. Ja sitten oikeat miehet jää ilman kun nämä niljakkeet pyörittää jotain helkutin haaremia. Miehet tehkää palvelus toisille miehille ja käräyttäkää nämä naisille ja toisille miehille tms. Tällanen sairas kuvio ei palvele ketään loppupeleissä.. eli oikeat vakavasti otettavat ihmiset eivät koskaan kohtaa ja tällaisiin suhteisiin harvemmin kukaan haluaa tehdä edes lapsia. Eli myös syntyvyys vähenee koska niljakkeet pitää haaremia..ja lupailee kuita taivaalta..ja oikeat hyvät miehet ei saa mitään eikä ne naisetkaan.
AP pidä taukoa tuosta miehestä ja yritä treffata ja käydä ulkona muiden ihmisten kanssa. Tuo mies ei ole hyväksi sinulle tai lapsillesi. Noin löyhä moraalinen mies ei ole puoliso matskua ja ei todellakaan kestä elämän vaikeuksissa vierelläsi. Nyt jäitä hattuun ja pöksyihin myös. Ja puhu jonkun luotettavan naiskaverin kanssa ja lähde ulos tapaamaan oikeita rehellisiä miehiä. Tuollaiset pitää unohtaa koska siinä satutat eniten vain itseäsi!
Miten seurustelu onnistuu pikkuvauvan isällä? Sehän on ihan kiinni siinä vauvassa. Kehoittaisin häntä keskittymään vauvaansa ainakin seuraavat pari vuotta.
No vastataanpa kysymykseen. En alkaisi.
Vaikka vauvaa ei olisi tulossa, en sittenkään alkaisi seurustella miehen kanssa joka ei ole osannut hoitaa edellistä suhdetta kunniallisesti loppuun ennen uuden aloittamista.
Edes irtoseksiä en moisen kuvatuksen kanssa harrastaisi.
Ja naiset vaikka teillä on jo lapsia, mutta olette vielä lasten teko iässä, teillä on aina hyvä markkina arvo. Muu on pöty puhetta. Miehiä ja varsinkin lapsettomia on pilvin pimein. Ja myöhäisheräänneet "niljakkeet" heräävät joskus jälkikasvu haaveisiin. Näillekään ei sitten saa heti antaa vaan toisella kierroksella pitää olla jo tarkemmat seulat ja hälytyskellojen soida ajoissa. Miksikään kakkosnaiseksi ei pidä sortua.
Jos mies aikoisi oikeasti jättää nykyisen avovaimonsa niin hän olisi sen jo tehnyt. Olet siis lankeamassa vanhanaikaiseen. Itse en ikinä ottaisi tuollaista miestä jonka moraali on tuolla tasolla.