Kaveri on tosi hapan jos tulee puhetta reissailuistani mutta hänellä itsellään on ok-talo, auto, lapsia, lemmikkejä ym rahasyöppöjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin se ei ole sun kaveri. Mä ymmärsin vasta terapiassa sen että lähipiirinä pitämäni porukka, joiden kanssa olin ollut tekemisissä koko elämäni (serkkuja, ala-asteen kavereita jne.) ei ollut ikinä läsnä kun mulla meni hyvin. Mutta haaskalle tulivat aina rummuttamaan. En ymmärtänyt tämän olevan toksista käytöstä, enne kuin terapiassa tajusin että suurimman ilon (häät, synttärit, valmistujaiset, työmenestys yms.) sain olla yksin. Ei ollut aikaa tulla juhliin, häissä ivailtiin tai ei tultu, ei onniteltu ikinä, ei ostettu synttärilahjoja vaikka itse ostin jne. Kun kerroin iloisia asioita, tai pyysin johonkin tapahtumaan johon sain liput, oltiin happamia.

Tämä mädätti monta iloni hetkeä. Avioeron hetkellä tultiin kyllä taivastelemaan ja autettiin muutossa, mutta heti kun voimaannuin taas ja olin onnellinen, en kelvannut. 

Osan kanssa puhkesi iso riita kun nostin esille kokemu

Minuakin kiinnostaa mistä tämä kavereiden käytös johtuu! Olen yrittänyt miettiä pääni puhki käytöksen syitä.

Pikkasen kuulostaa siltä, että sinua harmittaa ettei kaveria kiinnosta sinun ulkomaanmatkat. Itsekin joskus miettinyt samaa kunnes olen tajunnut, ettei kaikkia kiinnosta samat asiat mitkä minua kiinnostaa.

Minä matkustelin vaikka oli omakotitalo ja puutarha. Lapsia ei. Ei ne talot ja pihat paljoa maksa maalla. Lapset se este on. 398

Luin, että *reisiluistani* ja olin, että taasko joku uusi bodysheimauksen muoto 😄

Meillä on lapsia ja autokin on, miehen työsuhdeauto.

Asuntolainaa on maksettu hyvin ja yhtiövastike on pieni. Mieheni tekee vaihtokauppoja työkaverinsa kanssa, saa hänen Finnair plus pisteensä. Kesällä oltiin Singaporessa, vaihdoin asuntoa kollegan kanssa päittäin. Lennot maksoi alle 100 e hlö ja mä pääsin businessluokassa, mennen tullen.

Huonekalut ovat suurimmalta osalta perintöjä, käytettyinä ostettuja, vanhoja. Uutena ostettu lähinnä sängyt.

Säännöllisin ajoin joku narisee kyllä ootte rikkaita ja on varaa tehdä jne. Me mietitään mihin raha laitetaan

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itsellä tympäsee kuunnella niitä ihmisiä, jotka oikein leveille sillä että taas lennettiin ympäriinsä tuhoamassa ilmakehää

Paljonkos se uusien ihmisten tekeminen tuhoaa maapalloa... Ei kannata lasitalosta heitellä kiviä. 

Tuttua huttua. Meillä suku nihkeilee kuukausien kesäreissuista, ei pitäisi keikkaduunarilla ja tk-eläkeläisellä varmaan olla kuin televisio harrastuksena. No, meillä ei ole komeita raameja, eikä enää lapsia eikä lainoja. Niihin ne rahat menevät. Elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Pikkasen kuulostaa siltä, että sinua harmittaa ettei kaveria kiinnosta sinun ulkomaanmatkat. Itsekin joskus miettinyt samaa kunnes olen tajunnut, ettei kaikkia kiinnosta samat asiat mitkä minua kiinnostaa.

Sehän se tässä just pointtina onkin mitä kirjoitin! Että kaveri jauhaa vain omistaan ja sitten kun minä vastaavasti kertoisin omia kesälomakuulumisiani, niille näytetään hapanta naamaa. Yleensä keskusteluun ja ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus joka ei tämän kaverin kanssa toteudu lainkaan. Ei munuakaan kiinnosta hänen lapsensa tai puutarhansa mutta hymistelen niille silti. Tai hymistelin. Enää en jaksa kun se minun kiinnostustenkohteiden halveksinta on niin ilmeistä. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkasen kuulostaa siltä, että sinua harmittaa ettei kaveria kiinnosta sinun ulkomaanmatkat. Itsekin joskus miettinyt samaa kunnes olen tajunnut, ettei kaikkia kiinnosta samat asiat mitkä minua kiinnostaa.

Sehän se tässä just pointtina onkin mitä kirjoitin! Että kaveri jauhaa vain omistaan ja sitten kun minä vastaavasti kertoisin omia kesälomakuulumisiani, niille näytetään hapanta naamaa. Yleensä keskusteluun ja ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus joka ei tämän kaverin kanssa toteudu lainkaan. Ei munuakaan kiinnosta hänen lapsensa tai puutarhansa mutta hymistelen niille silti. Tai hymistelin. Enää en jaksa kun se minun kiinnostustenkohteiden halveksinta on niin ilmeistä. ap

Ja siis kaveri antaa ymmärtää ettei hänellä olisi varaa matkustella eli tykkäisi itsekin mutta on niin köyhä plaa plaa. Ja sitten on piha täynnä näitä mönkkäreitä mitä lie. ap

31 vuotta sitten mulla oli kaveri, joka asui vanhempiensa nurkissa omakotitalossa ja kävi töissä pienellä palkalla, tosi pienellä. Hänen seurassa oli väärin puhua rahasta ja asioiden ostelusta. Näki punaista aina, kun olin ostanut jotain uutta. Kaverille oli alkanut myös viina maistua.

Kylläpä teillä rikkailla on taas ongelmat. Jaxuhalit.

Melkein on niin, että teidän ei kannata olla kavereita.

voikun jollain oliskin jotain mielenkiintosta kerrottavaa kuuntelisin paaaaljon mielummin ku niitä samoja vanhoja :D olen ylpeästi kateellinen mielelläni. itse tein kans noi omakotitalo,kaks koiraa ja lasta valinnat.

Reissun jälkeen sinulla ei ole mitään, mutta kaverilla on edelleenkin kaikki tarpeellinen. Itse henk koht en näe sinussa mitään kadehtimisen arvoista. Muutamia viikkoja lomareissuissa ja lopun vuotta vuokrakaksiossa tuntuu enemmänkin rangaistukselta.

Itse viihdyn kotona. Siis minun kotona joka on iso uusi omakotitalo, isolla rauhallisella tontilla ja isoilla ulkorakennuksilla. En ole koskaan kaivannut reissuun, kerran kesässä kun käydään lasten kanssa jossain puuhamaassa olen aivan hermoraunio kun joudun pois kotoani. Hotellissa ei saa nukuttua ja on ahdasta. Mutta kyllä vain on mukava palata kotiin kun näkee taas omat lemmikkinsä ja sen tilan määrän ja joka paikka on UUTTA.

Ymmärrän että kaipaa reissun jos asuu jossain ankeassa kerros tai rivitalossa.

Kyllä tässä reippaassa keski-iässä on elämän varrella tullut kohdattua ihmisiä, jotka eivät ole sinut omien valintojensa kanssa.

Osa ei osaa valintoja tehdessään miettuä seurauksia loppuun asti. Osa taas ei edes huomaa tekevänsä valintojaan, vaan ajelehtivat elämässään eteenpäin eivätkä ohjaa omaa elämäänsä.

Osa ei ymmärrä, että hyvin harvalla on varaa kaikkeen. Vaan kun Miina kertoo kesällä olleensa New Yorkissa, Kaisa taivastelee taloremonttiaan ja Heidi ihailee lastensa ihanuutta, niin on ihmisiä, jotka harhaisesti kuvittelevat, että kaikilla on kaikki tuo.

Valtaosa totta kai tietää mitä on tekemässä ja mitä valinnoista seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silloin se ei ole sun kaveri. Mä ymmärsin vasta terapiassa sen että lähipiirinä pitämäni porukka, joiden kanssa olin ollut tekemisissä koko elämäni (serkkuja, ala-asteen kavereita jne.) ei ollut ikinä läsnä kun mulla meni hyvin. Mutta haaskalle tulivat aina rummuttamaan. En ymmärtänyt tämän olevan toksista käytöstä, enne kuin terapiassa tajusin että suurimman ilon (häät, synttärit, valmistujaiset, työmenestys yms.) sain olla yksin. Ei ollut aikaa tulla juhliin, häissä ivailtiin tai ei tultu, ei onniteltu ikinä, ei ostettu synttärilahjoja vaikka itse ostin jne. Kun kerroin iloisia asioita, tai pyysin johonkin tapahtumaan johon sain liput, oltiin happamia.

Tämä mädätti monta iloni hetkeä. Avioeron hetkellä tultiin kyllä taivastelemaan ja autettiin muutossa, mutta heti kun voimaannuin taas ja olin onnellinen, en kelvannut. 

Osan kanssa puhkesi iso riita kun nostin esille kokemu

Mulla on samaa. Selvisikö terapiassa mistä tämä johtuu?

Ai kumpi, kavereiden käytös vai oma alistuneisuus? Jälkimmäinen johtui siitä ettei rajojani lapsuudessa kunnioitettu. Äiti luki päiväkirjat, kuritettiin fyysisesti, arvosteltiin ulkonäköä ja suljetussa uskonnollisessa yhteisössä en paremmasta tiennyt.

Oli paljon hyvääkin elämässä, ei ollut alkoholisteja ympärillä tms. Ja perhekeskeistä elämää.

Mutta omien rajojen määrittely oli vaikeaa ja elin 30-vuotiaaksi jämäkaverina, joka herätti muissa vaan sääliä tai aggressioita. En tiennyt paremmasta joten normalisoin sen.

Houkuttelin puoleeni negatiivisia ihmisiä, jotka kaatoivat ongelmansa päälleni. Ilon aikoina tunsin tyhjyyttä, kun ei ollut ketään jakamassa sitä. Kaverit saivat kai voimaa siitä että olin huonompi ainamenettivät voimaa kun pärjäsin hyvin. Näin terapeutti arveli.

Paljon hyviä asioita tapahtui terapian myötä, sain itsevarmuutta hakea yliopistoon ja pääsin hyvillä pisteillä sisään, tämä oli viimeinen niitti kavereille, joille olin aina ollut se köyhän perheen siivoojatyttö. Onnistumiseni herätti muissa ihan vihaa, mikä oli järkytys 

Mutta edelleenkin olen aika yksinäinen, kärsin huijarisyndroomasta ja tunnen usein olevani huonoin kaikista. Viihdyn yksin, koska yksin on turvallista olla. Kaksi lasta kuitenkin sain ja käyn yhä terapiassa, että olisin parempi äiti heille.

Vanhemmat ja isovanhemmat ovat jo kuolleet, eivät he ikinä oppineet oikein tietämään mitä kävin läpi näitä entisiä kavereita en ole nähnyt kymmeneen vuoteen. En ikinä halua olla enää tekemisissä, sillä en halua olla enää se sama tyyppi joka olin silloinja muunlaisena en kelpaiskaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavallaan kateellinen sukulaisilleni ja tutuilleni, joille "prismaperheen" elämä näyttää riittävän elämän sisällöksi. Jos näin oikeasti on, on heidän elämänsä varmasti aika helppoa. Olen tuntenut huonommuutta äitinä siitä, että kaikenlaiset Puuhamaa-reissut ja etelänlomat "lasten ehdoilla" olivat minusta parhaimmillaan tylsiä ajanvietteitä, pahimmillaan suoranaista kidutusta. Nautin kyllä lapseni seurasta, mutta vaikkapa viikon viettäminen jossain hotellissa niin, että ainoat aktiviteetit ovat vahtia lapsen polskimista uima-altaassa ja vierailla jossain huvipuistossa, oli minulle vastenmielistä. En vain koskaan lapsen ollessa pieni oppinut saamaan tyydytystä tai sisältöä elämään siitä lapsen kautta elämisestä. Olen kyllä tehnyt kaikkea, mitä hyvään vanhemmuuteen mielletään kuuluvaksi, mutta aika iso osa siitä on ollut minulta enemmän uhrautumista kuin asian tekemistä siksi, että nauttisin siitä itse. 

Mietin usein s

Mä voin ainakin sanoa rehellisesti että kun lapset oli pieniä niin nautin todella heidän kanssaan olemisesta. Puuhamaat, linnanmäet, etelänlomat altailla vahtien ovat ihania muistoja. Eli kyllä niistä jotkut nauttii, toiset ei, ollaan erilaisia. Nyt lapset on isoja ja en enää haluaisi palata lapsiperhe-elämään, nautin nyt vähän erilaisista asioita ja isojen lasten kanssa esim kaupunkilomista ja rantalomasta kun ei tarvii kokoajan silmä kovana vahtia heitä. Että näin sitä ihminen muuttuu elämäntilanteiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä itsellä tympäsee kuunnella niitä ihmisiä, jotka oikein leveille sillä että taas lennettiin ympäriinsä tuhoamassa ilmakehää

Paljonkos se uusien ihmisten tekeminen tuhoaa maapalloa... Ei kannata lasitalosta heitellä kiviä. 

Ei tuhoa ollenkaan. Kyllä ihmisellä on oikeus lisääntyä. 

Miksi maapalloa sitten pitäisi säästää kenellekään jos ei saisi lisääntyä?

Niin tämä juurikin. Joudun jatkuvasti kuuntelemaan kaverin ongelma-asioita parisuhteessa tai perhe-elämässä (mitä minä ikisinkku osaisin niissä neuvoa?!) ja juurikin että viedään puutarhaa ihastelemaan tai sitten on sellaista pullantuoksuista tässä tämä täydellinen äiti kokkaa perheelleen maittavaa ruokaa -esittämistä jota minut kutsutaan katsomaan. Esim. tapaamisia aikuisten kesken ei juuri koskaan ole vaan aina pitää mennä heille kylään. Ja sitten kun itse haluaisin kertoa jostain itselleni tärkeästä asiasta kuten matkustaminen, se sivutetaan heti ja hapan ilme perään. Sitten taas minulta on udeltu päin naamaa esim. miksen koskaan ole tullut ostaneeksi omaa taloa tai vastaavaa, ihan kuin yhden pienituloisen palkkapussilla sellaiseen lainaan olisi ikinä mahdollisuutta ilman takaajia jne. Eli olen joutunut nolosti selittelemään valintoja joihin itselläni ei ole ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa. ap

Viestiäsi perusteella kuulostat aika itserakkaalta, leveilevältä ja muita ihmisiä ja heidän valintojaan lyttäävältä henkilöltä. Minulla on lapsi, oma asunto ja auto ja käytän paljon aikaa ja rahaa matkusteluun. En minäkään silti taitaisi jaksaa sinua kuunnella ja matkoistasi keskustella.