Aikuinen poikani yritti itsemurhaa
Hänen puolisonsa otti yhteyttä ja kertoi. Poika on vetäytynyt kaikista kontakteista perheeseemme. On myös estänyt koko perhepiirin sosiaalisissa medioissa. Ei vastaa puheluihin vaan katkaisee puhelun kun hänelle yrittää soittaa.
Ikää hänellä on 20v, mielenterveysongelmia ollut aiemmin ja niihin lääkitystä. Kai meidän on hyväksyttävä ettei hän halua olla enää yhteyksissä.
Riitoja ei ole ollut. Heinäkuun alussa hän oli vielä ihan iloisen oloinen. Nyt kaikki keikahtanut päinvastaiseen suuntaan. Huoli on iso.
Kommentit (118)
Minä yritin nuorena 3 kertaa. Syy: tukahduttavat, kontrolloivat hihhelivanhemmat, jotka eivät ikinä kunnioittaneet yksityisyyttäni.
Tuo on tosi rankkaa. Vaikka on estänyt, yritä silti. Vie vaikka kirje postilaatikkoon. Kerro, että rakastat(te). Hän voi silti vielä yrittää uudestaan ja onnistua. Mutta, jos näin käy, olet ainakin yrittänyt, eikä itsesyytökset tämän osalta ole niin kauheat.
Terveisin aikuisen pojan itsemurhalle menettänyt äiti
Miten mielenterveysongelmaisella miehellä voi olla puoliso ja miksi?
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö alkoholia tai aineita, vai ei. Onko lääke ollut huono ja vaikuttanut päinvastoin. Onko vaadittu liikaa arjessa häneltä. Oletteko tukeneet taloudellisesti. Onko hänellä liikaa stressiä? Jos hän haluaa joskus terapeutin tai vieroitusohjeita, maksa yksityinen tai suku maksaa. Kunta ei ole hyvä paikka. Kriisikeskus ottaa ehkä nimettömänä vastaan, yksi on Tampereella, jos tulee tunne että haluaa jutella. Ehkä oma rauha auttaa myös häntä, ettei muut pahenna olotilaa. Onko ollut riitoja parisuhteessa? Silti jos on yrittänyt jotain, siihen voi olla jotain taustasyitä, onko kumppani kuunnellut ja ymmärtänyt häntä.
On autettu ja tuettu paljon. Ihan kaikin tavoin. Kumppanin kanssa tuli nyt ero myös. Terapioista on hankkiutunut pois heti kun olo on tuntunut vähän paremmalta. Lääkitys on ollut koko ajan. Sitoutuminen pitkällä aikajänteellä terapioihin on ollu huonoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten mielenterveysongelmaisella miehellä voi olla puoliso ja miksi?
No miksi ei?
Vierailija kirjoitti:
Saisiko hänet tahdosta riippumattomaan hoitoon, on varmaan pahasti masentunut.
Ulkopuolisena vastaan, ei saa. Pelkkä masennus ja itsetuhoiset ajatukset ja teko eivät riitä. Jos lääkäri kokee, että voi uusia tekonsa niin sitten voi saada M1 lähetteen eli seurantaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö alkoholia tai aineita, vai ei. Onko lääke ollut huono ja vaikuttanut päinvastoin. Onko vaadittu liikaa arjessa häneltä. Oletteko tukeneet taloudellisesti. Onko hänellä liikaa stressiä? Jos hän haluaa joskus terapeutin tai vieroitusohjeita, maksa yksityinen tai suku maksaa. Kunta ei ole hyvä paikka. Kriisikeskus ottaa ehkä nimettömänä vastaan, yksi on Tampereella, jos tulee tunne että haluaa jutella. Ehkä oma rauha auttaa myös häntä, ettei muut pahenna olotilaa. Onko ollut riitoja parisuhteessa? Silti jos on yrittänyt jotain, siihen voi olla jotain taustasyitä, onko kumppani kuunnellut ja ymmärtänyt häntä.
Ei käytä päihteitä.
ap.
Tunnista itsemurhan vaara!
Vierailija kirjoitti:
Paska kasvatus, sitähän tuo on.
Olet joko typerys, pentu tai luultavimmin molempia.
Läheisen itsemurhayritys
Läheisen henkilön itsemurhayritys on usein järkyttävä kokemus, ja sen käsittelyyn on hyvä hakea kriisiapua. Läheiset voivat tukea itsemurhaa yrittänyttä henkilöä, mutta he eivät voi ratkaista hänen ongelmiaan.
Esimerkiksi seuraavasta linkistä voi lukea lisää todella tärkeästä aiheesta:
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/apua-itsetuhoisuuteen/laheisen-itsemurha…
paljon tsemppiä ap:lle ja kaikille itsemurhaa yrittäneen läheisille
Lienee kilpirauhasarvot tutkittu ? Kilpirauhasen vajaatoiminnalla on pitkä lista oireita, ks 19 oiretta. Aina mielenterveyspotilaalta pitää nämä testata ja kerta ei riitä. Olen kahden lähiomaisen nähnyt tätä sairastavan vaan oireista en ymmärtänyt mistä on kysymys. Myös kuolemantoive on osa oireistoa.
Jos muu ei auta, tee huoli-ilmoitus pojastasi !
Se on juuri se ongelma että ei voi tukea, jos toinen jostain syystä sulkee ihmiset elämästään ulos. Ehkä hän ei halua että otatte yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttääkö alkoholia tai aineita, vai ei. Onko lääke ollut huono ja vaikuttanut päinvastoin. Onko vaadittu liikaa arjessa häneltä. Oletteko tukeneet taloudellisesti. Onko hänellä liikaa stressiä? Jos hän haluaa joskus terapeutin tai vieroitusohjeita, maksa yksityinen tai suku maksaa. Kunta ei ole hyvä paikka. Kriisikeskus ottaa ehkä nimettömänä vastaan, yksi on Tampereella, jos tulee tunne että haluaa jutella. Ehkä oma rauha auttaa myös häntä, ettei muut pahenna olotilaa. Onko ollut riitoja parisuhteessa? Silti jos on yrittänyt jotain, siihen voi olla jotain taustasyitä, onko kumppani kuunnellut ja ymmärtänyt häntä.
Ei käytä päihteitä.
ap.
Tuo päihteettömyys on kyllä iso plussa ja voimavara.
Koita saada hänet hoitoon, voi soittaa myös hätänumeroon mikäli ihmisellä on itsetuhoisia aikeita.
Itsetuhoisuus on siitä hankala homma, että itsemurhaa yrittänyt yrittää sitä yleensä myös uudestaan ellei hän saa nyt heti hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten mielenterveysongelmaisella miehellä voi olla puoliso ja miksi?
No miksi ei?
Kaipa sitä naisille olisi täyspäisiäkin miehiä tarjolla?
20v ja puoliso?????
Just joo.....
kylmä ja tunteeton??