Viettekö isommat lapset hoitoon, kun vauva tulee taloon?

Tuli mieleen, että monet vanhemmat ajattelevat ehkä myös päivähoidon realiteetteja: jos on työpaikka, johon palata vanhempainvapaiden (ja mahd. hoito-) jälkeen, lapselle pitää saada hoitopaikka. Jos irtisanoo lapsen hoitopaikan vauvan tullessa taloon, uuden saaminen voi sitten aikanaan kestää sen lakisääteiset 4 kk, eikä ole mitenkään taattua, että hoitopaikka olisi järkevän matkan päässä kotoa. Jos tekee tilapäisen hoidon keskeytyksen, paikka on taattu, muttei juuri siitä hoitopaikasta, josta lapsi on lähtenyt. Valitettavasti.

Ehkä molemmat ovat omalla tavallaan tärkeitä, vaikka toinen olisi tärkeämpi? Jotkut lapset kaipaavat seuraa, kotona ei ehkä ole muita sisaruksia kuin se vauva (= ei leikkikaveria), vauva saattaa olla niin vaativa, että vie lähes kaiken äidin huomion, kaikilla paikkakunnilla ei ole sopivia kerhoja jne. jne.

Päivähoito Suomessa ei ole (tai sen ei pitäisi olla) vain työssäkäyvien vanhempien lasten säilytyspaikka, vaan varhaiskasvatusta. Näin mä ainakin olen kokenut ne hoitopaikat, joissa esikoisemme on ollut. Ei osapäivähoito ryhmiksessä sen kummemmalta vaikuta kuin muutaman tunnin kerhopäivä.

dumle:

Onko kolme vuotiaalle ystävät äitiä tärkeämpiä tai sitä sitä rakkautta mitä kotona saa/kuuluisi saada, onko lapselle kaverit sitä tärkeämpiä? Jos on niin jossain on varmasti vika..!

Meillä esikoinen, nyt 3v3kk aloitti hoidossa ihanassa ryhmiksessä ollessaan 1v4kk ikäinen. Viihtyi alusta lähtien todella hyvin ja esim. kesälomilla kyseli, että milloin taas pääsee hoitoon. Luonteeltaan lapsi on vilkas ja energinen pakkaus ja totta tosiaan kaipaa leikkiseuraa ja ohjattua toimintaa.



Vauva tuli taloon kun esikoinen oli 3v. tasan. Esikoinen JATKOI hoidossa (ei siis aloittanut, vaan jatkoi) kahtena päivänä viikossa. Meillä olisi ollut mahdotonta saada järjestettyä esikoiselle tekemistä ja seuraa muuten. Leikkipuistotoiminta ja kerho olisivat olleet liian pitkän kävelymatkan päässä, eikä meillä ole autoa käytössä päivisin. Ja todella olen sitä mieltä, että lapseni tuota seuraa ja toimintaa kaipaa. Innoissaan kertoo hoitopäivän jälkeen kotona, mitä kaikkea ovat tehneet ja miten hauskaa on ollut kavereiden kanssa leikkiä.



Loput 5 päivää viikossa esikoinen on kotona äidin helmoissa. Saa ihan varmasti rakkautta ja läheisyyttä. Eikä takuulla koe tulleensa hyljätyksi vauvan takia.



Minusta on jotenkin koomista se, miten joku jaksaa suhtautua tähän hoitoasiaan niin fanaattisesti, että hehkuttaa kärsineensä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, muttei silti vienyt esikoista hoitoon!! Huh, mahtaa martyyrin kruunu nyt kiiltää... Ja kukapa sitä kiillottaisi, jos ei ihan itse.



Meillä tähän asiaan ei suhtauduta tunteella vaan järjellä: lapsi viihtyy hoidossa ja kaipaa hoitoon, kyselee milloin on hoitopäivä. Miksi siis kieltäisin tämän osan lapsen elämää, kun ei ole pakko?

Minulla ensimmäinen lapsi tuli isoveljeksi 1 v 10 kk iässä eikä silloin tullut mieleenikään hänelle hankkia hoitopaikkaa, ei edes osa-aikaista. Se sijaan kävin hänen kanssaan kyllä yhdessä muskarissa, jotta meillä olisi äiti-esikoinen aikaa. Kolmannen lapsen syntyessä vanhemmat olivat 3 ja 5 vuotiaita ja he käyvät puolipäivätarhalaisina 4 h/päivä. Vanhempi jatkoi tutussa hoitopaikassa ja nuorempi siirtyi perhepäivähoidosta hänen kanssaan samaan paikkaan. Nuoremman kohdalla mietin paikan hakemista pitkään, koska ikää on vasta 3. Hän on kuitenkin luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja tykkää hirveästi askarteluista ja imee ahnaasti itseensä uusia asioita. Kotona hän vertasi itseään jatkuvasti isoveljeensä, joten päädyin tarhapaikan hakemiseen, koska siellä hänellä olisi samaa sukupuolta olevia ikätovereita, joihin hän voisi suhteuttaa omia taitojaan. Ymmärrättehän, että ei jatkuvasti yrittäisi kurkottaa kuuhun. Lisäksi minä rehellisesti sanottuna kaipaan kahdenkeskistä aikaa myös vauvan kanssa, jotta pystyn luomaan häneen läheisen ja intensiivisen suhteen. Isommilla on enemmän taitoja hakea äidiltä se huomio ja haluamansa aika kuin pienellä vauvalla. Enkä halunnut hänen saavan vain vasemmalla kädellä tehtyä perushoitoa. Tämä ratkaisu on ollut meille hyvä. Tarhasta on pidetty välillä ylimääräisiä vapaapäiviä ja muutenkin oltu joustavia.



Mielestäni on myös vanhempien velvollisuus opettaa lapsilleen elämässä tarvittavia taitoja. Sisarusparvessa leikkiessään lapset eivät opi kaikkia sosiaalisen maailman säännömukaisuuksia ja toimintatapoja. Silloin mielestäni koulun aloittaminen voi olla varsinaista sokkihoitoa ja lapselle hyvin epämiellyttävä kokemus. Näiden asioiden oppimiseen ei tietenkään välttämättä tarvita päiväkotia, jos on muita sosiaalisia kuvioita tarjolla riittävästi. Myös minun lapsilleni tarhan ystävät ovat tärkeitä. Tietenkin he painivat eri sarjassa kuin äiti, mutta tärkeitä he ovat silti. Meidän lasten päiväkodissa hoitajat pysyvät samoina ja he keskustelevat meidän vanhempien kanssa lasten hyvinvoinnista. Jos lapseni katselisivat surullisin silmin ikkunoista koko hoitopäivän, minä tietäisin siitä. Palaute on kuitenkin ollut jotain ihan muuta.

Kiinnostaa ja kiihottaa minuakin tämä aihe. Meillä kaksi lasta 2v3kk ja 7kk. Olen ollut kotona koko ajan esikoisen syntymän jälkeen ja esikoinen on ollut koko ajan kotihoidossa. Meidän tapauksessa ja näin pienellä ikäerolla en missään tapauksessa olisi voinut harkitakaan esikoisen päiväkotiin viemistä. Vauvan syntymä oli esikoiselle tosi rankka paikka ja on edelleen ja häntä pitää huomioida paljon erikseen, sylitellä ja leikittää. Jos hänet olisi viety hoitoon illat olisivat olleet todennäköisesti niin raskaita, että hoito olisi ollut pakko lopettaa. Ehkä tilanteessa, jossa olisin ollut välillä töissä ja lapsi saanut JATKAA tutussa hoidossa olisi ollut ok pitää paria lyhyttä hoitopäivää per viikko, tai jos esikoisen ja kuopuksen ikäero olisi ollut suurempi.



Tästä aiheesta syntyy aina kiivasta keskustelua ja toisten syyttelyn sijaan olisikin minusta aiheellista miettiä varhaiskasvatusta kokonaisuutena ja miten sitä voitaisiin paremmin kehittää. Erityisesti näin vaalien alla olisi hyvä miettiä uusia ehdotuksia ja myös esittää niitä kansanedustajaehdokkaille. Vaikka subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytettäisiinkin, niin siihen rinnalle pitäisi ehdottomasti saada muita varhaiskasvatusmuotoja (esim. kerho- ja puistotoiminta) ja tämän toiminnan pitäisi olla myös lakisääteistä samalla tavalla kuin oikeus päivähoitoon. Kunnollinen avoin toiminta vähentäisi menoja päivähoidon puolella (todellinen vaihtoehto pk-hoidolle) ja uskoakseni lisäisi perheiden hyvinvointia, sillä vanhemmat saisivat sitä kautta enemmän kontakteja muihin perheisiin ja tietenkin lapset saisivat tärkeitä kaverikokemuksia.

Minä ajattelen näin: Ymmärrän että vanhemmat vievät lapsensa hoitoon vaikka itse olisivat kotona esim tälläisissa tilanteissa: Vanhemmilla psyykkisiä ongelmia ja/tai päihdeongelmista toipuminen. Tai joku muu vakava säännöllistä hoitoa tarvitseva sairaus joka uuvuttaa väsyttää tai tarvitsee pitkää sairaalassaolo aikaa. Esim selkäleikkauksesta toipuvia jotka kuitenkin pääsevät jo kotiin tms. Jos lapsi ulkomaalainen ja hänen kielenkehitykselleen olisi hyvä hakea oppia päiväkerhoista tai päiväkodeista. Tässä siis syitä miksi ymmärtäisin että vanhemmat ovat kotona ja lapsi-lapset tarhassa. Nämävaan esimerkkejä. Kyllä niitä löytyis lisääkin. Sitä en ymmärrä että laiskuuttaan ihmiset vievät lapsensa tarhaan kun vauva tulee taloon tai vaikka ei vauvaa olisikaan ja itse vaan makoilevat kotona. Tiedän näitäkin.. Siinä pistää sapettamaan juuri se että joillakin joilla hoidon tarve olisi (töihin meno) eivät meilläpäin saa päivähoitopaikkaa läheltä vaan saattavat joutua viemään kauemmaksi lapsensa hoitoon. Se jos mikä on väärin.

Toisaalta taas meidän esikoinen nyt 6 v ja eskarissa 4 h päivässä (minä hoitovapaalla kotona 11kk ja pian 4 v kanssa) ja hän todella kaipaa jo paljon kavereita. Ei riittäis pari kertaa viikossa kerho enään. viime kesänäkin kun oli kotona 2,5 kk ennen eskarin alkua hän hyppi jo seinille kun ei ollut mitään tekemistä ja pikkuveljestä ei saanut kuin riitakaverin. Hän tykkää olla eskarissa, mutta sehän kuuluu kaikille niinkuin peruskoulukin tuo eskari ja hän on siellä vaan sen ilmaisen sallitun eskari ajan 4 tuntia.

Myös 4 vuotiaamme kaipaa jo kavereita kun oli tottunut ennen äitiyslomalle jäätyäni olemaan päikyssä ja että joka päivä oli leikkikaveria. Toisin se on nyt kun hän on kotihoidossa mutta onneksi on nämä kerhot joissa hän käy ja sitten näämme paljon ulkona kavereita ja kyläillään kavereilla. Näillä hän pärjää jo hyvin.

Ymmärrän myös äitejä joilla synnytksen jälkeinen masennus tai uupumus että mahdolliset vanhemmat lapset olisivat tälläisessa tilnateessa päiväkodissa hoidossa niin kauan kunnes äiti kuntoutuu. Olettaen siis että isä käy töissä eikä hoida lapsia kotona.

Meillä oli niin että kun tämä kuopus viime helmikuussa syntyi lapset olivat vielä tarhassa. Olin siis ollu työelämässä. Tein hoitosopimuksen toukokuun loppuun jossa lapset saivat olla 2 pv/ viikossa päikyssä. Ilmoitin myös päivähoidon ohjaajalle että jos joku tarvitsee hoitopaikkaa niin otan ilman muuta lapseni hoidosta pois heti ettei muiden hoitoon pääseminen estyisi. Ja lapset itsekin halusivat jatkaa tälläsellä hoitopäivillä. pakottanut en ole ja olen tarjonnut tilaisuutta heidän jäädä kotiin heti vauvan synnytyä.

He siis jäivät kotihoitoon viime toukokuun jälkeen ja kotona ovat edelleen lukuunottamatta esikoisen eskaria ja kotona pysyvät niin kauan kun töihin palaan reilun vuoden päästä. Silloinhan esikoinen jo koulussa.

Tälläsiä mietteitä mulla asiasta.

Hei

perheet on erilaisia, lapset on erilaisia, vauvat on erilaisia jne jne. Ei kannata olla syyttävä sormi ojossa, kun emme tosiaan voi kulkea toistemme nahoissa.

Meillä 3v käy kaksi päivää viikossa olemassa viisi tuntia päiväkodissa. Enkä tosiaan koe hylkääväni lasta jne jne. Minulla on vaativa maitoallerginen vauva ja kökitään kaikki päivät kotona, kun mihinkään ei pääse huudon kanssa. Se ei sopisi sosiaaliselle esikolle ollenkaan. En laita lastani laiskuuttani tarhaan ja vietän kaiken muun ajan hänen kanssaan. En ole miettinyt sen kummemmin, kuinka kauan tämä järjestely kestää. Todennäköisesti niin kauan kuin esikoinen tykkää. ja hän tykkää. Ja jos joku arvostelee niin minua naurattaa ihan oikeasti. Onko se teiltä jostain pois jos vaativan vauvan äiti KENTIES ja ehkä saa muutaman tunnin levätä ja esikko leikkiä toisten lasten kanssa ja tehdä jotain muuta kuin kuunnella vauvan huutoa.

Yrittäkää ajatella, että oma tilanne ei ole se ainoa vaan tarinoita on niin monta kuin ihmisiäkin.

että tässä oli kysymys isomman hoitoon viemisestä kun vauva tulee. on siis eriasia aloittaako silloin hoidon vai jatkaako. myöskin on eriasia onko lapsi hoidossa jokapäivä vai 2-3 päivää. eskaria ei kai hoidoksi lasketa?



ymmärrän ihmisten/perheiden eri tilanteita ja päätöksiä, aina yritän käsitellä asioita tilannekohtaisesti. en siis nyt kritisoi ketään. muistutan vain, että jos lapsi jatkaa hoidossa niin vanhempien ei ole syytä puolustautua tässä ketjussa, heistä ei ollut kyse. (en ole ap, mutta näin ymmärsin hänenkin tarkoittaneen)



sitä minäkin ihmettelen kyllä välillä, että vauvan tulo on ainoa syy laittaa isompi (pienikin) hoitoon (kokopäiväiseen, joka päivä). mutta syitä voi olla monia, enkä niitä tiedä, eikä kai mun tarvikkaan...



en tämän enempää tästä nyt jatka. samaa ' live and let live' -asennetta, jota jo peräänkuulutettiin, toivon minäkin :)

Et ilmeisesti tiedä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta juurikaan faktoja, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää. Sen takia valotan sinulle ja muillekin hiukan.



Synnytyksen jälkeinen masennus ei johdu itsessään lapsista, vaan toisille äideille lapsen syntyminen on niin iso ja ahdistava asia, ettei kykene sitä käsittelemään. Minulle esikoistyttömme oli pelastus ahdistavina aikoina. Hän loi päivään rytmin, vauvan kanssa olisin luultavasti pyörinyt yöpuku päällä kotona kaiket päivät. Esikoistyttömme on erittäin pirteä ja fiksu lapsi ja hän toi ilon elämääni sillä hetkellä, kun vauva loi ahdistuksen. Eli minun tapauksessa vauva olisi " pitänyt saada pois silmistäni" . Apua hain varhaisessa vaiheessa juuri sen takia, että halusin pärjätä molemman lapsen kanssa kotona. Ja tällä hetkellä, kun olen parantunut, olen suunnattoman ylpeä siitä, että olen pärjännyt kotona näiden lasten kanssa. Jos se jonkun mielestä kuulostaa siltä, että yritän olla marttyyri, niin sille en voi mitään.



Lähinnä kritiikkini kohdistuu äiteihin, jotka vievät isommat lapset hoitoon sen takia, että saavat shoppailla ja kulkea vauvan kanssa. Mielestäni äitiys on sitä, että uhrautuu lasten vuoksi. Itsekin harrastan paljon ja kuljen omia menojani, mutta lapset on tällä hetkellä etusijalla. Elämässä tämä uhrattu aika on todella lyhyt.



Tällaiset lapset vievät hoitopaikan niiltä, jotka sitä todella tarvitsevat.

on monenlaisia, mitäpä toisoa syyllistämään turhaan. Itse en kyllä tiedä yhtään lasta, joka olisi aloittanut tarhauran vauvan tultua kotiin tai ketään sellaista, joka vie esikoisen tarhaan vain sen vuoksi että itse pääsee shoppailemaan. Tai mitä pahaa siinäkään, jos se on öidin ainut mahdollisuus hoitaa asioita kodin ulkopuolella tai yleensä irrottautua kotiympyröistä edes kerran viikossa.



Meillä esikoinen 2 v 3 kk on tarhassa 1-2 pv viikossa. Hän tosin aloitti tarhan ennen kuin vauva syntyi ja me odotimme 2. olean myös yövalvottaja,kuiten olikin ja tarhapäivät ovat olleet aivan elinehto omalle jaksamiselle. Mitäpä se esikoinen hyötyy 1-2 tuntia nukkuneesta kiukkusesta ja ärtyneestä äidistä? EI mitään minun mielestä.

Istuskelen tässä koneella päälläni huppari, jossa lukee " eläköön erilaisuus" . Pitäisiköhän se laittaa roskiin.... en ole koskaan ymmärtänyt tätä toisten äitien / perheitten / yksilöitten ym. tekemisten tuomitsemista. Provohan tämä aihe on. Todella lapsellista aloittaa aamu hakemalla riitaa muiden välille. Jokainen saa tehdä ratkaisunsa ihan itse, onneksi.

Meillä 4v poika jatkoi tutussa päiväkodissa myös vauvan synnyttyä. Toki lyhyempää päivää (noin 6h) ja vain 2-3 päivänä viikossa, koska kokopäivähoidolle ei ole tarvetta.



Sen sijaan vilkas ja sosiaalinen lapseni tarvitsee kavereita (kyllä, tämän ikäiselle ne kaveritkin ovat jo tosi tärkeitä!) ja sosiaalisia taitoja on hyvä hioa myös ryhmässä. Lisäksi tulee päiväkodin tarjoamat viriketoiminnat, liikuntahetket etenkin...



Harkitsin myös kerhoon siirtämistä, mutta se katui siihen että kerho olisi vain kerran viikossa 2h kerrallaan ja matkaa sinne on niin, että joutuisin viemään bussilla ainakin talvella. Kerhoon oli myös jonoa, edes kaikki valmiiksi kotihoidossa olevat eivät sinne päässeet! Minusta tämä on huonosti suunniteltu kunnan puolesta, ettei kotihoidossa oleville lapsille ole tarpeeksi kerhotoimintaa! Lisäksi enemmän lasta stressaa uuteen kaveripiiriin tutustuminen vauvan syntymän yhteydessä kuin se, että saa jatka tutussa ryhmässä osapäiväisenä.



Leikkipuistot eivät tämän ikäiselle kaverikseuraksi riitä ja meidän alueella on hyvin vähän kotohoidossa olevia 4-5vuotiaita, joten kaveriseuraa on oikeasti vaikea löytää. Mitään avoimia päiväkerhoja ei täällä ole, kaikki on bussimatkan päässä toisessa kaupunginosassa.



Tästä tuli vähän tällänen puolustuspuhe, vaikka minulla ei oikeastaan ole tarve puolustaa ratkaisuamme, olemme siihen koko perhe tyytyväisiä. Kunhan nyt vain kerroin miksi olemme tähän päätyneet. Tottakai saa olla toista mieltä, mutta se ei meidän ratkaisua muuksi muuta.



Ihan lapseni parhaaksi tämä ratkaisu tehtiin :-)

tomy06:

Minulle esikoistyttömme oli pelastus ahdistavina aikoina. Hän loi päivään rytmin, vauvan kanssa olisin luultavasti pyörinyt yöpuku päällä kotona kaiket päivät. Esikoistyttömme on erittäin pirteä ja fiksu lapsi ja hän toi ilon elämääni sillä hetkellä, kun vauva loi ahdistuksen. Eli minun tapauksessa vauva olisi " pitänyt saada pois silmistäni" . .

Ihan pakko kommentoida tähän sun viestiin, tokihan sun ihan alkuperäisestä saa juuri sen käsityksen että kiillotat marttyyrin kruunua, kun kirjoitit että et harkinnut lapsesi viemistä päivähoitoon VAIKKA kärsit synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Jos et halunnut antaa ymmärtää että vaikka olit näin masentunut pidit ennen kuulumattomana lapsesi viemistä päivähoitoon (=kruunun kiillotus), olisi kannattanut kirjoittaa että KOSKA kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta en vienyt esikoistani päivähoitoon ja sitten olisit selittänyt tuon saman kuinka esikoinen auttoi asiassa.

Allekirjoitan muuten ton sun jutun, eli synnytyksen jälkeinen masennus voi olla helpompi kestää jos esikoinen on luomassa päivärytmiä,tosiaan muuten tulisi haahuiltua yöpaidassa.

Esikoinen 3 v on päiväkodissa muutaman päivän viikossa vaikka olen vauvan kanssa kotona. Enkä näe nyt tarpeelliseksi selittää syitä ratkaisuumme koska ne eivät kuulu kenellekään muulle.

tästä läheltä. Päivähoitotoimistosta sanoivat suoraan, että ei mahdu, kun on näitä kotiäitien lapsia.. Ja paikkakunnalla huutava pula hoitopaikoista. No, löytyihin se hoitopaikka viime tingassa, tosin toiselta laidalta kaupunkia. Ja minä lähdin TÖIHIN. Mielestäni tuo on yhteiskunnan resurssien väärin käyttöä. Ja on kumma jos koti ei ole lapselle se maailman paras paikka - myös päivisin. Ymmärrän hoitoonviennin vain jos perheessä on joku vakavasti sairas. Mielipiteeni sallittakoon.

ailat olikin ehtinyt kommentoida sen, minkä minäkin olisin sanonut. En siis ollut ainoa, joka ymmärsi ensimmäisen viestisi sisällön samalla tavalla.



Asian voi esittää niin monella tavalla riippuen siitä, mitä haluaa korostaa. Ekassa viestissäsi halusit korostaa sitä, että edes masennus ei saanut sinua viemään esikoista hoitoon (tuli kuva rättiväsyneestä, masentuneesta ja huonosti voivasta äidistä, joka oman vointinsa uhalla hoitaa lapsensa itse, eikä halua apua...). Toisessa viestissä todellisuus paljastui: esikoinen olikin se, josta sait voimaa, apua hait ja sait.

...koska siinä varmaan jo riidellään aiheesta, kerron vain miten meillä tehdään.



Meillä esikoinen on kohta 2 v ja tarhassa 4 päivää viikossa klo 9-14.30. Kotona on 3 kk kuopus, jonka hoidon ohessa kirjoitan gradua (aina päiväunien aikaan, nyt vauva seurailee mamman touhuja sylissä). Kärsin jatkuvasta huonosta omatunnosta tytön päivähoidosta, vaikka hän viihtyykin siellä. Tulevaisuuden toimeentulomme kannalta on kuitenkin välttämätöntä että valmistun pian, sillä mieskin on valmistumassa ja seuraa häätö edullisesta opiskelija-asunnosta.



Lyhyen hoitopäivän ja -viikon ansiosta saamme kuitenkin nauttia myös kotona olemisesta. Minun on myös helppo jäädä kotiin jos tyttö tulee kipeäksi, toki silloin opinnotkaan eivät edisty mutta lasten ehdoillahan tätä tehdään.

Esikoinen ehti olla tarhassa 3 kk ennen vauvan syntymää. Näin hän ehti kivasti tottua päivähoitoon ja minä sain tehtyä gradua ennen äitiyslomaa.



Opiskelijakylässämme on useita äitejä jotka vievät isommat lapset tarhaan ainakin osa-aikaisesti, vaikka perheessä on vauva ja ovat virallisesti " lomalla" . Kuitenkin suurin osa heistä opiskelee päivisin.

Eli ymmarran omaa artymystasikin nyt kun kuvailit tuota omaa ongelmaasi. Kuulostaa kylla erikoiselta jos sinulle on ihan oikeasti sanottu etta " siella on naita kotiaitien lapsia" ; ei ole minusta ihan tavallista (eika hyvaa) virkamieskaytantoa esittaa tuollaisia arvolatautuneita kommentteja (nimim. itsekin virkamies). Minusta ratkaisu tahan ongelmaan ei kuitenkaan ole yksittaisten aitien paatoksissa tai heidan syyllistamisessaan, vaan sen taytyy olla ennemminkin yhteiskunnan paivahoidon tarjontapuolella. Totta kai ihmisten pitaa voida kayttaa palvelua johon heilla on lain mukaan (Suomessa) oikeus, ei minusta voi odottaa etta he luopuisivat siita vaikka se toisista epaoikeudenmukaiselta tuntuisikin. Ei yksilon tarvitse ratkaista yhteiskunnan epakohtia uhrautumalla itse, vaan yhteisia saantoja pitaa muuttaa. Ratkaisuja voisi olla ainakin pari: enemman paivahoitopaikkoja tai vaihtoehtoisesti paivahoidon priorisoiminen niin etta tehdaan " means testing" eli siis vertaillaan eri ihmisten tarvetta paivahoitoon jollain objektiivisilla mittareilla ja sen mukaan jaetaan niita paikkoja. Naihinkin asioihin voi vaikuttaa tulevissa eduskuntavaaleissa.



Ja - viitaten muutamaan toiseen edelliseen - mina haluaisin joskus ihan fyysisesti NAHDA sen (myyttisen?) aidin joka aloittaa vanhemman lapsen paivahoidon kun vauva syntyy, ja sitten laiskottelee ja shoppailee vain... Tunnetteko te ihan oikeasti tuollaisia ihmisia (ensikaden tietoa kiitos) ja missa heita pyorii? Olisikohan heilla sitten kuitenkin jotain muitakin (esim. mielenterveys)ongelmia (jotka taas monen mielesta oikeuttavat hoitoon)? Tuo kauppakassihomma mietityttaa erityisesti: pitaisiko siis tarhassa olevien lasten vanhempien jattaa kokonaan esim. ostamatta lapsille ja itselleen vaatteita ja muuta tarpeellista, kassit piilottaa ennen tarhaan tuloa, vai lapsi raahata tarhapaivan jalkeen ostoksille (mika tuskin on kenellekaan kivaa) etta kaikki olisivat tyytyvaisia? Vai saako kaupassa kayda vain lauantaisin? Selittakaa nyt etta minakin ymmarran.



Viela tuohon Dumlen aikaisemmin esittamaan kommenttiin: oikeasti mietittyani asiaa taytyy sanoa etten ole tavannut surkeina ikkunassa odottavia lapsia ainakaan tyttareni tarhassa, vaikka monilla pikkusisaruksia onkin. Pain vastoin, ainakin oma tyttareni on yleensa hyvantuulisempi tarhapaivan jalkeen kuin kotona vietetyn; luulen etta se johtuu ainakin osittain siita etta han saa siella purkaa energiaansa tavalla joka ei ole kotona mahdollista. Voisiko tarhassa tai hoitajissa olla vikaa jos lapset ovat siella jarjestaan onnettomia?

Ymmärrän oikein hyvin, että jos kotona on vaativa vauva ja /tai väsynyt äiti, niin vanhemman lapsen päivähoito voi olla lapsen kannalta parempi ratkaisu kuin kotona oleminen. Mutta tuota virikkeiden ja kaverisuhteiden korostamista en ymmärrä: vanhemmat ja sisarukset ovat lapselle tärkeämpiä kuin kaverit, koti on (ainakin useimmiten) lapselle parempi paikka kuin päiväkoti ja täysjärkiset vanhemmat osaavat tarjota lapselle ihan riittävästi virikkeitä. Ei siellä päiväkodissa tehdä mitään sen ihmeellisempää kuin kotonakaan. Kotihoidon " virikepulaan" vetoaminen kielii siitä, että moni vanhempi ei luota omaan itseensä kasvattajana ja virikkeiden tarjoana.



On totta, että suurin osa 3-6 -vuotiasta lapsista on päivähoidossa, joten voi tuntua siltä, että kotihoidossa olevalla lapsella ei ole päivisin riittävästi leikkiseuraa ikätovereista. Mutta jos subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettaisiin, niin silloin kotihoidossa olisi paljon enemmän tuon ikäisiä lapsia ja niitä kavereita olisi leikkipuistoissa enemmän. Tosin lasten päivähoito on ennaltaehkäisevä lastensuojelutoimenpide ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen lisäisi syrjäytymistä (enkä tarkoita tällä nyt äitiysvapaalla olevien äitien päivähoidossa olevia lapsia vaan syrjäytyneiden vanhempien lapsia).



Päiväkotiryhmät ovat tupaten täynnä, jotkut lain mukaam jopa liian täynnä. Näin siksi, että kaikille hoitopaikkaa hakeville on se paikka annettava. ElsaAlice epäili, että josko päiväkodeissa taikka hoitajissa olisi vikaa, jos lapset eivät päiväkodissa viihdy. No, lapset ovat erilaisia, toinen viihtyy meluisassa jättikokoisessa lapsiryhmässä pitkän päivän oikein mainiosti, toiselle se on joka päivä suuri ponnistus. Päiväkodin henkilökunta tekee varmasti parhaansa, monet suorastaan kaikkensa lasten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden eteen.



Jos vanhemmat hakevat lapselleen hoitopaikkaa työn tai opiskelun vuoksi, niin ei todellakaan ole taattua, että hoitopaikka löytyy lähimmästä päiväkodista tai työmatkan varrelta. Hoitopaikka voi löytyä toiselta puolelta kaupunkia, ruuhkaisimman tien varrelta, joka on ihan vastapäisessä suunnassa kuin vanhemman työpaikka ja jonne ajaa puoli tuntia per suunta. Tulee siinä 8 tuntista työpäivää tekevän vanhemman lapsen hoitopäivälle pituutta. Samaan aikaan naapurin äitisvapaalla oleva äiti vie esikoistaan kävellen viereiseen päiväkotiin kolmena päivänä viikossa neljäksi tunniksi kavereita tapaamaan ja virikkeitä etsimään. Äitiysvapaalaisen kun on pakko saada lapsi lähimpään päiväkotiin, koska hänellä ei ole päivisin autoa käytössä eikä lapsen kuskaaminen näin ollen onnistu mihinkään kauempana sijaitsevaan hoitopaikkaan...

Eli siis tama edelliselle. Puhdasta ajanhukkaa nitista taalla aideille jotka kayttavat lakisaateista oikeuttaan; paljon rakentavampaa olisi pyrkia muuttamaan lakeja, saadoksia tai ainakin sita miten niita tulkitaan viranomaisten taholta. Ottakaa vaikka selvaa kuka eduskuntavaaleissa ajaa toivomianne muutoksia, aanestakaa hanta ja ottakaa haneen yhteytta jos han paasee lapi. Jos loytyy tarpeeksi ihmisia jotka ajattelevat samoin ja pitavat siita metelia, voitte hyvinkin saada toivomanne muutokset lapi.



" ElsaAlice epäili, että josko päiväkodeissa taikka hoitajissa olisi vikaa, jos lapset eivät päiväkodissa viihdy. No, lapset ovat erilaisia, toinen viihtyy meluisassa jättikokoisessa lapsiryhmässä pitkän päivän oikein mainiosti, toiselle se on joka päivä suuri ponnistus. Päiväkodin henkilökunta tekee varmasti parhaansa, monet suorastaan kaikkensa lasten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden eteen."



Niin, silloin paivakodissa ON mielestani selkeasti vikaa jos ryhmakoko on liian suuri. Oman lapseni tarhassa taalla Belgiassa on yhteensa 300 lasta MUTTA he ovat 0-3 vuotiaana 10 tai alle 10 lapsen ryhmissa, joissa kussakin kaksi vakituista, koulutettua hoitajaa. Sitten 3-4 vuotiaana he ovat korkeintaan 20 lapsen ryhmassa jossa edelleen kaksi vakituista opettajaa. Ja 4-vuotiaana taalla mennaankin jo kouluun (viimeistaan, jotkut menevat jo 2,5 vuotiaana).



" Jos vanhemmat hakevat lapselleen hoitopaikkaa työn tai opiskelun vuoksi, niin ei todellakaan ole taattua, että hoitopaikka löytyy lähimmästä päiväkodista tai työmatkan varrelta. Hoitopaikka voi löytyä toiselta puolelta kaupunkia, ruuhkaisimman tien varrelta, joka on ihan vastapäisessä suunnassa kuin vanhemman työpaikka ja jonne ajaa puoli tuntia per suunta. Tulee siinä 8 tuntista työpäivää tekevän vanhemman lapsen hoitopäivälle pituutta. Samaan aikaan naapurin äitisvapaalla oleva äiti vie esikoistaan kävellen viereiseen päiväkotiin kolmena päivänä viikossa neljäksi tunniksi kavereita tapaamaan ja virikkeitä etsimään. Äitiysvapaalaisen kun on pakko saada lapsi lähimpään päiväkotiin, koska hänellä ei ole päivisin autoa käytössä eikä lapsen kuskaaminen näin ollen onnistu mihinkään kauempana sijaitsevaan hoitopaikkaan..."



En edelleenkaan ymmarra miksi tama toisen aidin kieltamatta vaikea ongelma niin monen mielesta on (hypoteettisen) aitiysvapaalaisen vastuulla ratkaista jos han noudattaa kuitenkin lakia ja kayttaa lakisaateista oikeuttaan? Eiko ole ennemminkin viranomaisten ja vaaleilla valittujen lainsaatajien tehtava muuttaa lakeja jos niista seuraa epaoikeudenmukaisuutta? Kysymys ei ole siita sailytetaanko subjektiivinen paivahoito-oikeus vai ei, koska vaikka se sailytettaisiinkin niin varmasti sen sisalla on mahdollista tehda priorisointeja esim. hoitopaikan maantieteellisen sijoituksen tyossakayvilla suhteen. Eika muuten ole edes mitaan takuita etta vaikka se aitiysvapaalainen pitaisi lastaan kotona, vapaa paikka menisi juuri sille naapurin tarvitsevalle; vain asiasta paattava viranomaistaho voi tehda tallaisia ratkaisuja poliittisten prioriteettien perusteella. Eli pois taalta valittamasta ja tutkimaan mita eri ehdokkailla on tasta sanottavaa. Demokratiassa yhteiskunnallisia ongelmia hoidetaan silla tavalla.