Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (2585)
Tsemppiä aloitukseen. En osaa vastata sinulle, koska omalla kohdalla alun perin haasteena ei ollut makeanhimo, mutta siiten taas tuossa alussa havahduin siihen, etten voi vain odottaa että jotain tapahtuu, vaan päätöksiä on tehtävä niissäkin kohdissa, kun lääkkeen tuki on vain vähäinen.
Tähän olisi kyllä mielenkiintoista saada makeahimoistenkin kommentteja, koska he ovat siinä tietysti parhaita vastaamaan.
Tsemppiä matkaasi ja kaikille meille, AP
Itselläni makeanhimo ei varsinaisesti ollut suurin ongelma mutta ajoittain esim. irtokarkkeja teki mieli. En tiedä osaanko tätä oikein selittää mutta yritän.
En ole koskaan kuulunut siihen ryhmään että söisin holtittomasti ruokaa tai himoitsisin varsinaisesti makeaa, mutta irtokarkit ovat olleet miun heikkous. Huomio tähän väliin että olen niitä koko ikäni syönyt 1-2 x/kk ja ollut vuosia normaalipainoinen eli karkit eivät ole olleet syynä painonnousuun. Mutta, kun aiemmin ostin irttareita niin söin koko pussillisen kerralla huolimatta pahasta olosta. Vaikka kuinka päätin etten enää ota yhtään, huomasin pian taas käden käyvän pussilla. Miulla on myös pitkä tupakointihistoria ja nyt kun siitäkin olen päässyt parisen vuotta sitten irti, väitän että sokerihimo on täysin verrattavissa tupakkaan (tai mihin tahansa päihderiippuvuuteen)! Käyttäytymismalli ja se fiilis on tismalleen sama. "Nyt en ota enää yhtään karkkia kun on niin huono olo"/"nyt en polta enää yhtään tupakkaa kun alkaa päässä heittämään"....kunnes huomaat syöväsi karkkia oksentamisen partaalla/tupakoivasi vaikka pää ei kestäis yhtään. On aivan sama mitä päättää!!!! Riippuvuus on riippuvuus.
Tupakoinnin suhteen olen siitä päässyt eroon muutamia kertoja kovalla työllä (laastarit ja tahtotila). Nyt viimeisin pari vuotta sitten kun se jäi itsestään pois kovan flunssan vuoksi (en olisi koskaan uskonut että "se vaan jää pois" kun kyse oli miusta jolla meni iso aski 1.5 päivässä). En tiedä johtuuko Mounjarosta mutta kun aiemmin tuore tupakka tuoksui hyvälle vaikken polttanut enää itse, nyt Mounjaron aloittamisen jälkeen tuore tupakka haisee ihan kuvottavalle! Eli vaikuttaisi pienesti sille, että Mounjaro vaikuttaa johonkin riippuvuutta ja/tai mielitekoja aiheuttavaan tekijään?!
Makeanhimo tulee pienesti edelleen, mutta se talttuu hyvin jollain sokerittomalla makealla. Itselläni makeanhimoa taltuttaa erittäin tehokkaasti seur: n. 100 gr jäisiä mansikoita, 2 kanamunanvalkuaista ja ne laitetaan blenderiin eikä mitään makeutusta. Tästä tulee superhyvänmakuinen sekä proteiinipitoinen sorbetti! Omalla kohdallani myös huomaan että makeanhimo menee kyllä nopeasti ohi vaikkei "mitään hyvää" olisikaan sillä hetkellä saatavilla. Toinen kikka millä olen makean/karkinhimoa taltuttanut ovat tietyt kovat karkit, 2-3 riittää nykyään erinomaisen hyvin. Lisäksi havainto, jonka olen tehnyt on se, että jos makeanhimoa taltuttaa jollain makealla se pahenee todella nopeasti. Itsehillintä on siis hyväksi ja onneksi helppoa Mounjaron tuella. Vajaa 14 kk Mounjaro käytössä ja tänä aikana irttareita on tullut ostettua ainoastaan 3 kertaa.
Matkan varrella myöskin kokemus makeasta voimistuu eli sen lisäksi ettei sitä tee enää mieli, vähänkin makea tuntuu supermakealle eikä kaikkea pysty enää edes syömään. Ostin juuri uudenlaista tuoremehua ja se on niin makeaa että tiukkaa tekee juoda sitä :D
Makeanhimon tai minkä kanssa nyt kukakin painii suhteessa ruokaan/herkkuihin helpottumisen osalta jokainen on yksilö, itselläni vaikutukset alkoivat ensimmäisen viikon aikana. Nykyään en pysty juurikaan käyttämään alkoholia, syömään karkkia tai syömään rasvaisia ruokia. Suhtautuminen ruokaan on hyvin neutraalia, nälkä ei tee enää pahoinvointia ja tämän vuoksi nälkää sietää paljon paremmin. Toisaalta en myöskään nauti enää hyvänmakuisesta ruuasta ja kahvinjuonti on vähentynyt. Kiinnostus ruuanlaittoon on myös poissa (onneksi meillä mies huolehtii siitä :D). Mounjaron alasajo/lopettaminen on pian ajankohtaista, joten olemme pian lähellä jännittäviä aikoja.
-Mardu
Ootteko pistäneet useammin kun kerran viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mounjaro -matkaa takana reilu 6 viikkoa. Painonpudotustarve alunperin 15 kg, josta painoa on pudonnut -5kg. Eli ihan ok määrä ottaen huomioon kokoni ja tavoitteeni (pituus 155cm ja alkupaino 68kg, vyötärö 91cm).
Unettomuus vaivaa edelleen jonkin verran ja leposyke öisin säännöllisesti normaalia korkeammalla. Nyt kuudennella viikolla olen huomannut ruokahaluni hieman palautuneen. Ajattelin kuitenkin pysytellä alkuannoksessa eli 2,5mg, koska painoa on (ainakin vielä) silläkin pudonnut ilman varsinaista ruokahälyä. Eli nyt totuttelen siihen monesti mainittuun tyhjän vatsan tunteeseen. :)
Ketjun neuvojen mukaan olen ottanut käyttöön kollageenijauheen, heraproteiinijauheen ja luuliemijauheen, jotta saisin lisättyä päivittäistä proteiinia, sillä päivittäisestä ruuasta en riittävästi sitä saa, vaikka kuinka yrittäisin. Lisäksi olen ottanut multivitamiinit käyttöön.
Edelleen kerään motivaatiota lähteä kuntosalille, jonka tarpeellisuudesta moni on maininnut. Pahus vaan, kun olen koko elämäni vihannut kyseistä aktiviteettiä erittäin suurella tunteella. Olisiko kellään antaa neuvoja kuinka voittaa tämä vuosikymmenien vastenmielisyys? Se vain on niin hemmetin tylsää! Viimeksi olen ollut salilla noin 25 vuotta sitten...
Ketjussa on keskusteltu omasta kehonkuvasta ja sen vääristymästä. Minulla vääristymä on tainnut olla jo kohta 20 vuotta ihan väärinpäin... Kuvittelen itseni koko ajan hoikemmaksi mitä olen ja nyt viiden kilon painon pudotuksen jälkeen jaksan yllättyä siitä, että peilistä minua katsoo edelleen ylipainoinen henkilö eikä "henkinen vaatekokoni" S ole vieläkään lähelläkään. :DD
-2450
Olen pudottanut 44kg ja nyt olen ajamassa lääkettä alas. Tänään kävin mittauksessa ja lihasta on tullut lisää ja rasva arvot normaalit. Viskeraalurasva oli alussa 18 nyt 9.
Päivääkään en ole käynyt salilla, joten lihasta voi saada myös lenkkeilemällä, sauvakävelyllä ja pyöräilyllä. En ole myöskään syönyt mitää muuta lisäravinteita purkista kuin magnesiumia, ja vitamiineja, kävin myös labrassa ja kaikki on paremmin kuin hyvin.
Joten voin sanoa että ei ole mikään pakko käydä salilla.
-TA-
Kiitos tästä! Inhoan kuntosaleja ja ylipäätään näitä kaikenlaisia lihaskuntotreenejä. Sen sijaan rakastan sauvakävelyjä hiljaisessa metsässä!
Hei kanssasisaret ja veljet,
Millä annoksilla huomasitte, että teidän ei tee enää mieli makeaa ja muita herkkuja? Olen vasta aloittanut annoksen Mounjaro 2,5mg muutama päivä sitten, mutta edelleen karkit ja muut makeat herkut "kutsuvat" ja houkuttelevat samaan malliin kuin ennen lääkityksen aloitusta!