Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (2585)
Fifty-sixty nosti esiin tuon normaalia tiiviimmän hiustenlähdön. En huomannut (tai halunnut huomata?) sitä, kun painon pudotus oli kiihkeimmillään. Mutta kyllä hiuksia lähti enemmän kuin normaalisti n. 4 kk:n jälkeen. Söin myös lisäravinteita, mutta kova pudotus voi vaan vaikuttaa tuohon. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tilanne normalisoituu ajan kanssa, kun keho tottuu uuteen energiatasoon.
Nyt luin myös muita viimeaikaisia kirjoituksia. Ihan huikeita tuloksia ja hienoa sitoutumista myös jumien selättämisessä. Se kyllä kuvaa sitä, että on vain asioita, joissa kehoa ei voi pakottaa vaan täytyy jaksaa uskoa tekemiseensä. Ihailen kovasti tuota sitoutumista, en tiedä olisiko minun selkäranka kestänyt viikkojen tai kuukausien jumeja. Minninen ja KTH-> ihan mielettömiä tuloksia.
Samoin on mielenkiintoista lukea -64:n painon tasaamisesta. Se, että lopettaa painon pudottamisen ja tasaa painoa, ei ole helppo vaihe sekään. Tuo lääkkeen alasajo pitkällä aikavälillä on myös erittäin kiinnostavaa, vaikka tietysti sekin etenee yksilöllisesti. Jos tämä on käyttäjille tällaista kokeilua ja testaamista niin annoskokojen osalta kuin tavoitteen saavuttamisen jälkeisten toimintatapojen osaltakin, niin voi kuvitella lääkäreiden työn hankaluuden, kun jokainen asiakas on niin yksilöllinen. Mitään annoskokoa tai toimintatapaa ei vaan voi suoraan monistaa käyttäjältä toiselle.
Joka tapauksessa, kiitos, että jaatte kokemuksianne. Siitä on paljon tukea myös painonhallintavaiheessa.
Tsemppiä meille kaikille, AP
Iltoja! Harvakseltaan tulee kommentoitua mutta laitampa kuulumisia. Mounjaro matkaa takana nyt n. 13.5 kk. Painoa on lähtenyt tässä kohtaa 21 kg sekä vyötäröstä 25 cm. BMI vielä ylipainon puolella mutta ei enää paljoa, olisikohan ollut jotain 25.7!
Verikokeita on seurattu pienesti tämän vuoden aikana ja seuraava isompi satsi olisi tammihelmikuussa. Ferritiini laski rajusti talven aikana mutta epäilen että tämä johtui hormonikorvausläälityksen vuoksi uudelleen alkaneista kuukautisista jotka ovat olleet to-del-la runsaat! Nyt se lääkitys vaihtui, samoin vaihtui rautalääkitys ja arvot ovat lähteneet onneksi nousuun.
Hiuksia ei toistaiseksi ole lähtenyt normaalia enempää, kuten moni on täällä nyt puhunut.
Annostus on itselläni tällä hetkellä vasta 6.25 mg ja olen todella kiitollinen etten nostanut annostusta alussa lääkärin ohjeen mukaan. Pistän yleensä kerran viikossa mutta jos esim. reissua tmv. normiarjesta poikkeavaa on, saatan pistää vaikkapa 8 pvän välein ja olen huomannut että tämä riittää! Joten periaatteessa kokoajan voisi olla pidempi väli ja silti lääke vaikuttaa toivotusti. Annoskoolle olen saanut lääkärin hyväksynnän vaikkei se hänen ohjeen mukaan toteutunutkaan.
Nyt jäljellä siis enää 2-5 kg jotka haluaisin saada pois ja myönnän että jännittää, mitä sen jälkeen kun lääkitystä pitäisi ajaa alas ja kenties ja toivottavasti lääkkeestä pääsee kokonaan eroon. Mutta elämä on niin paljon helpompaa, olo on virkeämpi ja jaksamista enemmän kuin viime vuodet. Ja ekaa kertaa about 8 vuoteen pääsin farkkuostoksille!!!! Voi sitä onnea kun pystyy niihin pukeutumaan ilman tuskaa ja ahdistusta pallean ja vatsan alueella.
Ihanaa syksyä ja tsemppiä meille kaikille!
-Mardu
P.S. Haluan tähän loppuun vielä sanoa sinulle joka suunnittelet tai olet juuri saanut/aloittanut lääkityksen: Tutustu muiden käyttäjien kokemuksiin ja vinkkeihin erityisesti annoskoon nostojen suhteen! Itselleni oli kultaakin kalliimpi vinkki se, ettei annosta tarvitse nostaa 2.5 mg -> 15 mg muutamassa kuukaudessa vaan ehdottomasti pienemmät nostot ja paljon harvemmin. Lisäksi sivuvaikutuksiin ja pistopäiväväleihin kannattaa perehtyä tarkasti ennen aloitusta. Itse sain arvokkaita vinkkejä lukemalla esim. tämän ketjun läpi. Älä kiirehdi painonlaskussa ja huolehdi erityisesti lihaskunnosta! Tämä lääkitys on äärimmäisen tehokas ja herkästi tulee ajatus että haluaa nopeasti tuloksia mutta vaarana on, että lihakset surkastuvat ja proteiinin saanti romahtaa. Malttia ja pitkäjänteisyyttä tää matka vaatii.
Mahtavaa lukea kuulumisiasi Mardu - todellakin hienoa. Onnittelut kaikesta aikaansaannoksista ja tuo, että kuuntelee omaa kehoaan (mm. annoskoko), on kyllä tärkeää. Uskon, että luottaessaan itseensä sen suhteen, mitä tarvitsee painonhallinnan tueksi, valmistaa oikeasti myös tulevaan. Oma päänsisäinen jumppa ja kaikki mentaalinen työ on se juttu. Lääke on aivan upea tuki, mutta työ on vaan tehtävä ihan itse nyt ja tulevaisuudessa. Tsemppiä meille kaikille, AP
Mounjaro -matkaa takana reilu 6 viikkoa. Painonpudotustarve alunperin 15 kg, josta painoa on pudonnut -5kg. Eli ihan ok määrä ottaen huomioon kokoni ja tavoitteeni (pituus 155cm ja alkupaino 68kg, vyötärö 91cm).
Unettomuus vaivaa edelleen jonkin verran ja leposyke öisin säännöllisesti normaalia korkeammalla. Nyt kuudennella viikolla olen huomannut ruokahaluni hieman palautuneen. Ajattelin kuitenkin pysytellä alkuannoksessa eli 2,5mg, koska painoa on (ainakin vielä) silläkin pudonnut ilman varsinaista ruokahälyä. Eli nyt totuttelen siihen monesti mainittuun tyhjän vatsan tunteeseen. :)
Ketjun neuvojen mukaan olen ottanut käyttöön kollageenijauheen, heraproteiinijauheen ja luuliemijauheen, jotta saisin lisättyä päivittäistä proteiinia, sillä päivittäisestä ruuasta en riittävästi sitä saa, vaikka kuinka yrittäisin. Lisäksi olen ottanut multivitamiinit käyttöön.
Edelleen kerään motivaatiota lähteä kuntosalille, jonka tarpeellisuudesta moni on maininnut. Pahus vaan, kun olen koko elämäni vihannut kyseistä aktiviteettiä erittäin suurella tunteella. Olisiko kellään antaa neuvoja kuinka voittaa tämä vuosikymmenien vastenmielisyys? Se vain on niin hemmetin tylsää! Viimeksi olen ollut salilla noin 25 vuotta sitten...
Ketjussa on keskusteltu omasta kehonkuvasta ja sen vääristymästä. Minulla vääristymä on tainnut olla jo kohta 20 vuotta ihan väärinpäin... Kuvittelen itseni koko ajan hoikemmaksi mitä olen ja nyt viiden kilon painon pudotuksen jälkeen jaksan yllättyä siitä, että peilistä minua katsoo edelleen ylipainoinen henkilö eikä "henkinen vaatekokoni" S ole vieläkään lähelläkään. :DD
-2450
Ihanko oikeesti lääkärit kirjoittaa noita reseptejä mounjaroon, vaikka BMI ei ole lähelläkään 30?
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeesti lääkärit kirjoittaa noita reseptejä mounjaroon, vaikka BMI ei ole lähelläkään 30?
Varmastikin kirjoittaa mutta pääsääntöisesti siihen lienee (ainakin toivottavasti) syynsä, kuten terveystilanne. Voihan se olla että joillekin lääkäreillä ei ole muuta syytä kuin provikat.
Itselläni BMI lähtö oli 35.1 ja nyt siis tuo pari viestiä ylempänä mainitsemani 25.7.

Lääkärit eivät saa mitään provisioita lääkemääräyksistä.

Ja jokaisella on omat lääketieteelliset syynsä miksi heille resepti on myönnetty, joten annettakoon jokaiselle tässä ketjussa oma "kehorauha".
Vierailija kirjoitti:
Mounjaro -matkaa takana reilu 6 viikkoa. Painonpudotustarve alunperin 15 kg, josta painoa on pudonnut -5kg. Eli ihan ok määrä ottaen huomioon kokoni ja tavoitteeni (pituus 155cm ja alkupaino 68kg, vyötärö 91cm).
Unettomuus vaivaa edelleen jonkin verran ja leposyke öisin säännöllisesti normaalia korkeammalla. Nyt kuudennella viikolla olen huomannut ruokahaluni hieman palautuneen. Ajattelin kuitenkin pysytellä alkuannoksessa eli 2,5mg, koska painoa on (ainakin vielä) silläkin pudonnut ilman varsinaista ruokahälyä. Eli nyt totuttelen siihen monesti mainittuun tyhjän vatsan tunteeseen. :)
Ketjun neuvojen mukaan olen ottanut käyttöön kollageenijauheen, heraproteiinijauheen ja luuliemijauheen, jotta saisin lisättyä päivittäistä proteiinia, sillä päivittäisestä ruuasta en riittävästi sitä saa, vaikka kuinka yrittäisin. Lisäksi olen ottanut multivitamiinit käyttöön.
Edelleen kerään motivaatiota lähteä kuntosalille, jonka tarpeellisuudesta moni on maininnut. Pahus vaan, kun olen koko elämäni vihannut kyseistä aktiviteettiä erittäin suurella tunteella. Olisiko kellään antaa neuvoja kuinka voittaa tämä vuosikymmenien vastenmielisyys? Se vain on niin hemmetin tylsää! Viimeksi olen ollut salilla noin 25 vuotta sitten...
Ketjussa on keskusteltu omasta kehonkuvasta ja sen vääristymästä. Minulla vääristymä on tainnut olla jo kohta 20 vuotta ihan väärinpäin... Kuvittelen itseni koko ajan hoikemmaksi mitä olen ja nyt viiden kilon painon pudotuksen jälkeen jaksan yllättyä siitä, että peilistä minua katsoo edelleen ylipainoinen henkilö eikä "henkinen vaatekokoni" S ole vieläkään lähelläkään. :DD
-2450
Olen pudottanut 44kg ja nyt olen ajamassa lääkettä alas. Tänään kävin mittauksessa ja lihasta on tullut lisää ja rasva arvot normaalit. Viskeraalurasva oli alussa 18 nyt 9.
Päivääkään en ole käynyt salilla, joten lihasta voi saada myös lenkkeilemällä, sauvakävelyllä ja pyöräilyllä. En ole myöskään syönyt mitää muuta lisäravinteita purkista kuin magnesiumia, ja vitamiineja, kävin myös labrassa ja kaikki on paremmin kuin hyvin.
Joten voin sanoa että ei ole mikään pakko käydä salilla.
-TA-
2450: Jos tekee päivittäin pienen määrän lihastreeniä, niin se on jonkun tutkimuksen mukaan parempi kuin että käy kerran-pari viikossa pidemmän session punttiksella. 10 min riittää, jopa vähemmän, jos se on jokapäiväistä ja säännöllistä. Nykyään löytyy hirveästi erilaisia kehonpainolla tehtäviä treenejä, ja viikon mittaan voi vetää lihasryhmiä läpi ryhmä per päivä. Jos ei ehdi mitään muuta, niin punnerrus, bulgarialainen kyykky ja vatsat joka päivä yksi sarja 10 toistoa kutakin; musiikki tai äänikirja päähän, tai telkkari päälle. Ja sitten internetistä lisää kehonpainotreenejä, kun rupeaa tylsistyttämään sama. Paljon treenaava lapseni tekee melkein pelkästään kehonpainoilla, ja hän on melkoinen lihaskimppu. Jotkut liikkeet ovat erittäinkin mielikuvituksellisia. Eli ei ole mikään pakko mennä punttikselle treenaamaan.
Minulla sujuu edelleen hyvin, ylläpitoannoksella 1.25 mg/vko, ja paino tasautunut hiukan alemmas kuin mihin lopettelin keväällä.
Tsemppiä kaikille!
mm
No niin, nyt on seuraavaan 2 vuoden määränpäähän 10 viikkoa. Eli paino on pysynyt tavoitteessa, enkä ole kokenut mitään painon nousupaineita. Olen syönyt hieman enemmän, saadakseni ne salakavalat pienet painon alenemat kuriin ja se on toiminut. Paino ei laske, mutta ei myöskään nouse.
Sitten aiempaan keskusteluun liittyen salilla käymiseen ja arkiaktiivisuuteen. Arjessa oikeasti kykenee tekemään tosi paljon kaikkea lihaskuntoa kehittävää, vaikka ei salikärpänen ei olisikaan purrut. Arjen valinnat, staattiset lihasharjoitteet jne. tukee nekin lihaskuntoa, joten jos juuri sinä et ole innostunut kuntosalivälineistä, niin se ei ratkaise tätä juttua. Kannattaa tehdä asioita, jotka on itselle luontaisia ja mieleisiä. Toinen haluaa kurvailla kaupungilla, toinen samoilla metsässä, yksi uida, joku jumpata tai vaikkapa tanssia. Kaikki käy.
Tsemppiä kaikille,
AP
Vierailija kirjoitti:
Mounjaro -matkaa takana reilu 6 viikkoa. Painonpudotustarve alunperin 15 kg, josta painoa on pudonnut -5kg. Eli ihan ok määrä ottaen huomioon kokoni ja tavoitteeni (pituus 155cm ja alkupaino 68kg, vyötärö 91cm).
Unettomuus vaivaa edelleen jonkin verran ja leposyke öisin säännöllisesti normaalia korkeammalla. Nyt kuudennella viikolla olen huomannut ruokahaluni hieman palautuneen. Ajattelin kuitenkin pysytellä alkuannoksessa eli 2,5mg, koska painoa on (ainakin vielä) silläkin pudonnut ilman varsinaista ruokahälyä. Eli nyt totuttelen siihen monesti mainittuun tyhjän vatsan tunteeseen. :)
Ketjun neuvojen mukaan olen ottanut käyttöön kollageenijauheen, heraproteiinijauheen ja luuliemijauheen, jotta saisin lisättyä päivittäistä proteiinia, sillä päivittäisestä ruuasta en riittävästi sitä saa, vaikka kuinka yrittäisin. Lisäksi olen ottanut multivitamiinit käyttöön.
Edelleen kerään motivaatiota lähteä kuntosalille, jonka tarpeellisuudesta moni on maininnut. Pahus vaan, kun olen koko elämäni vihannut kyseistä aktiviteettiä erittäin suurella tunteella. Olisiko kellään antaa neuvoja kuinka voittaa tämä vuosikymmenien vastenmielisyys? Se vain on niin hemmetin tylsää! Viimeksi olen ollut salilla noin 25 vuotta sitten...
Ketjussa on keskusteltu omasta kehonkuvasta ja sen vääristymästä. Minulla vääristymä on tainnut olla jo kohta 20 vuotta ihan väärinpäin... Kuvittelen itseni koko ajan hoikemmaksi mitä olen ja nyt viiden kilon painon pudotuksen jälkeen jaksan yllättyä siitä, että peilistä minua katsoo edelleen ylipainoinen henkilö eikä "henkinen vaatekokoni" S ole vieläkään lähelläkään. :DD
-2450
Onneksi sinne salille ei ole pakko mennä :D Lihaskuntoa ja liikkuvuutta voi treenata ainan hyvin myös kotona. Pelkkä kehonpaino riittää perus tallaajalla todella pitkälle ja netti on pullollaan harjoituksia. Säännöllisellä kotiharjoittelulla huomaa hyvin pian jo miten arki kevenee. Tärkeintä on haastaa kroppaa aina vähän enemmän kuin perusarjessa. Jo pelkän kahvakuulan hankinnalla saa hyvän määrän lisävastusta treeneihin. Salin merkitys kasvaa vasta sitten jos kokee haluavansa voimakkaampaa lihaskasvua/voimaharjoittelua, jossa nostettavan raudan määrä ei oikein mahdu enää olohuoneen nurkkaan.
Nyt -15,1 kg ja hommaa aika tarkalleen 2 kk takana. Paino putoaa edelleen 0,5-1 kg viikossa. Annos oli alkuun 2,5 ja nyt muutaman viikon 3,75, viikonloppuna huomasin yht'äkkiä miten teho loppui. Melu oli kamala, jääkaappi tyhjeni, pistin 2 mg jo silloin ja torstaina nostan viikkoannoksen 5mg. Kamala huomata miten tuo melu vaan on ja pysyy tuolla taustalla. Toivon, että kun joskus ensi kesänä alkaisi alasajo, se olisi jo tasoittunut. Oli muuten mukava yllätys, että reseptin uusiminen onnistui Omakannan kautta omassa TK:ssa, vaikka itse resepti on alunperin nettilääkärin määräämä.
- Maija
Lihaskuntoa ei kyllä voi kohottaa sen verran kotona, että se vaikuttaisi ja kiihdyttäisi merkittävästi omaa energiankulutusta eli kalorinkulutusta päivässä. Siihen tarvitaan yleisemmin kyllä ihan sali, ellei kyse ole henkilöstä, jolla on jotain yli 50kg ylipainoa kehossa. Silloin voi kyllä treenata kotona jalkoja ilman painoja.
Mulla loppui ruokamelu ihan vaan lisäämällä ruokavalioon iso määrä proteiinia. Ymmärrän, että jotkut haluavat käyttää lääkkeitä, mutta on jotenkin outoa, että mielummin laitetaan se 400e lääkkeeseen sen sijaan, että laitettaisiin 40e saliin, käytäisiin siellä se 4 tuntia viikossa ja sitten loput tuostakin rahasta parempaan ruokaan

Mielestäni outoa on vain se, että olet keskustelemassa Mounjaro-kokemuksista, vaikka sinulla ei selvästi ole aikomusta aloittaa lääkitystä itse tai ole sen käytöstä omakohtaista kokemusta?
Olen kuluneen viikon aikana lueskellut tätä ketjua aina tilaisuuden tullen. Alunperin tavoitteeni oli kahlata viestit loppuun saakka ennen omaani, mutta olen edennyt vasta sivulle 100 joten liityn mukaan jo nyt. Kiitos kaikille omaa tarinaansa jakaneille, tästä on ollut todella paljon hyötyä lääkkeen käyttöä aloittelevalle!
Olen n. 40-vuotias nainen ja 171cm. Painoni on vaihdellut aikuisiällä 64 ja 104 kilon välillä, kuitenkin pääosin 80-90kg tuntumassa. Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että paino oli jälleen hivuttautumassa ylöspäin kun pitkästä aikaa vaa'alla käydessä lukema oli 88.8kg. Tuolloin pysähdyin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä miettimään tilannettani rehellisesti ja ymmärsin, että pysyvästi normaalipainoon pääseminen on erittäin epätodennäköistä ellen hanki apua. Toistaiseksi olen selvinnyt ylipainoisena/lihavana ilman merkittäviä terveyshaittoja (pl. lievästi kohonnut kolesteroli), mutta iän myötä tilanne varmasti muuttuu.
Aloitin Mounjaron käyttämisen 2,5mg annoksella 6.10. Lähtöpaino oli 88kg ja tänään 86,5kg, eli ensimmäisen viikon saldo -1,5kg. Tunsin lääkkeen vaikutuksen alle 24h kuluessa ekasta pistoksesta ja minun on edelleen vaikea uskoa sitä todeksi. Olin lukenut etukäteen "ruokahälystä" ja sen katoamisesta, mutta en ymmärtänyt termiä olleenkaan saati ajatellut itselläni moista ongelmaa olevan. Tämä osoittautui vääräksi luuloksi! Voisin kiteyttää asian niin, että aiemmin suhtautumiseni ruokaan oli hyvin tunneperäinen ja lääkkeen myötä se on muuttunut järkiperäiseksi/neutraaliksi. Ruoka on vain ruokaa ja voin itse päättää, mikä vaihtoehto tai määrä on kulloinkin minulle sopivin. Nyt ymmärrän erittäin hyvin niitä ihmisiä, jotka sanovat laihduttamisen olevan yksinkertaista: syö vähemmän kuin kulutat. Juuri näinhän asia on! :D
Jatkan vielä edelliseen: sivuvaikutukset ovat toistaiseksi olleet melko maltillisia. Pistoksen jälkeisinä parina päivänä lievää, ajoittaista pahoinvointia sekä röyhtäilyä mutta niidenkin osalta tilanne vaikuttaa olevan menossa parempaan suuntaan.
- Kirsikka
Se on tuo ruokahäly jännä juttu ja sitä on vaikea edes selittää kunnolla järkevästi muille. Itsekin ajattelin ennen lääkkeen aloitusta, että ei minulla edes ole sitä juurikaan. Koska olenhan myös onnistunut pudottamaan painoa useamman kerran elämässä ihan kunnolla. Mutta sitten kun se ainainen häly katosi ajatuksista lääkkeen aloituksen myötä, sitä vasta itsekin oikeasti hoksasi kuinka hallitsevaa se olikaan ennen ollut ja minkälainen rauha lääkkeestä seurasi.
KTH
Tervetuloa mukaan keskusteluun Kirsikka. Aikamoinen savotta lukea tuo 100 sivua, olet ollut kyllä uuttera. Niissä sivuissa on kyllä jo tullut selväksi, ettei yhtä ainoaa polkua ole. Lähtöpainosi on hyvin samanlainen kuin minulla.
Tuo painon hivuttautuminen on varmasti meille monelle niin tuttua. Se voi tapahtuma niin pikkuhiljaa ettei siihen oikein osaa reagoida eikä tilanteeseen oikein herää, koska ainakin itse ajattelin koko ajan sen olevan väliaikaista ja minulla oli positiivinen kehonkuvan vääristymä. Jotenkin ajattelin, että koska tämä on väliaikaista, niin eihän sitä kukaan huomaa. No, vaatekoot ei valehtele eikä lopulta peili, Ja kun aina vaan vaatteet tuntuu niukemmilta, niin eihän siltä voi enää sulkea silmiään. Tosi turhauttavaa.
Tuo, että herää hakemaan apua ja tukea, on kyllä iso askel. Tässä ketjussa on ollut armollista huomata, ettei näiden haasteiden kanssa ole yksin. Silti ainakin omalla kohdalla se edellytti todellista heräämistä asiaan, koska asia on kuitenkin arka ja minulla siihen liittyi taustalla varmasti osin ensin ylipainon hyväksyminen ja sitten taas toisaalta häpeän tunne, vaikka nyt tiedän että se oli aivan turhaa. Tällä hetkellä näen hyvin eri kokoiset ihmiset kauniina ja upeina, eikä siihen liity paino mitenkään. Omalla kohdalla se vaan oli jotenkin kiusallista.
Ruokahälyyn liittyen ihmettelen edelleen ettei minun vaan tee mieli enää syödä samoin kuin aiemmin. Jotain voi tehdä mieli, mutta sitten ei kuitenkaan lopulta halua sitä, koska on jo valmiiksi ns, hyvä olo. Tämä liittyy jotenkin siihen, että minulle on jäänyt vastaava olotila kuin lääkkeen aikana. Se liittyy joko siihen, että lääke on vaikuttanut hormonitoimintaani pidemmällä aikavälillä tai siihen, että rajoitin alusta saakka ruokaa ja energiaa niin paljon, että mahan reseptorit tms. lähettävät aivoihin nykyään erilaisia signaaleja kuin aiemmin. Sisäisen vatsan tilavuus on jotenkin pienentynyt.
Silti tarkkailen kyllä tietoisestikin että annoskoot pysyvät hallussa ja vältän santsaamista. Toki sen suhteen en ole enää ehdoton, koska halun myös varmistaa ettei paino laske enää.
Tsemppiä Kirsikka ja me kaikki
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo ruokahäly jännä juttu ja sitä on vaikea edes selittää kunnolla järkevästi muille. Itsekin ajattelin ennen lääkkeen aloitusta, että ei minulla edes ole sitä juurikaan. Koska olenhan myös onnistunut pudottamaan painoa useamman kerran elämässä ihan kunnolla. Mutta sitten kun se ainainen häly katosi ajatuksista lääkkeen aloituksen myötä, sitä vasta itsekin oikeasti hoksasi kuinka hallitsevaa se olikaan ennen ollut ja minkälainen rauha lääkkeestä seurasi.
KTH
Hyvin sanottu KTH. Tuo on niin erikoinen asia, että sen suhteen on jotenkin itsekin ymmällään, miten eri tavoin keho voi viestiä. Ruokahälyssä mieliteko (terveellinenkni) on aivan vastustamaton, mutta ns. normi tilassa voi tehdä mieli jotain, mutta ei kuitenkaan ota, koska ei sitten kuitenkaan tee mieli syödä juuri sillä hetkellä ja ajattelee, että sitten joskus maistan, kun on seuraavaksi nälkä tms. aiemmin sitä oli saatava heti tai ainakin pian, ihan kuin maut maailmasta loppusi. Sitä on vaikea kuvailla, jos sitä ei itse ole kokenut.
Tsemppiä kaikille AP
Mahtavaa lukea Kymppi, kyllä nyt jo voi sanoa Helinä:) Minun tavoitteeni oli aikanaan 68,8, joten vaikka oman ap tavoitteesi saisi jäädä odottamaan, niin jotenkin konkreettista huomata, että olet ohittanut minulle tutun tavoitteen. Ihan mieletön kokonaispudotus sinulla. Ja se on kyllä totta, etta annoskoot pysyy jatkossakin aika minimaalisina, jos tavoitteessa aikoo pysyä. Vasta viimeisten viikkojen aikana olen huomannut, että voi syödä hieman enemmän, vaikka tavoitepainon saavuttamisesta on jo 1 v 9,5 kk.
Olen myös innostunut keskustelemaan tästä prosessista tekoälyn kanssa (se on aina niin kohtelias). Kysyinkin taannoin, että mistä johtuu jos paino on ollut suht stabiili jo pitkään ja silti huomaa vaatekoon edelleen muuttuvan. Melkoinen perustelu tuli siitä, että (jotkin) solut on hyväksyneet uuden painon ja kutistuneet nykyiseen painoon sopiviksi. Eli vaikka paino pysyisi samana, niin keho voi vielä useita kuukausia muuttaa muotoaan. Niin minulle on käynyt.
Mukava lukea teidän kaikkien kokemuksia, on jotenkin niin paljon samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Hillevin osalta kyllä tietysti ikävää, että paino on jäänyt jumiin noin pitkäksi aikaa. Periaatteessa vaikka MJ on niin kallis, niin ehkä kuitenkin kannattaisi kokeilla tässä vaiheessa. Wegovykään ei ole mitenkään edullinen, mutta jos ei vastetta ole alun jälkeen ollut niin sehän vasta kallista on. Joka tapauksessa tsemppiä kaikille,
AP