"Inflaatio on jo hidastunut vaikka ihmiset kuvittelevat muuta"
Jatkuvasti on joku talousasiantuntija kertomassa miten talous lähtee ihan kohta kasvuun kun ihmiset alkavat kuluttaa inflaation hidastumisen myötä. Joo, se inflaatio on voinut hidastua, mutta hinnat kyllä jämähtivät paljon palkkoja korkeammalle. Vähän ihmettelen muutenkin virallisia parin prosentin inflaatiolukuja, kun sähkön siirtoon tulee joka vuosi 4% korotus ja kaupassa suurimman osan tuotteista hinta on kymmeniä prosentteja enemmän kuin muutama vuosi sitten. Oltermanni oli ennen vitosen juusto, nyt melkein 8€. Kotimaisissa vihanneksissakin on nyt kesällä sellaiset hinnat mitä ennen oli talvella. Enpä minä ainakaan ala kuluttamaan yhtään sen enempää ennen kuin palkkaankin tulee 50% korotus hinnannousuja vastaamaan. Ja talousluvuista päätellen moni muu odottaa samaa.
Kommentit (62)
valikoiden poistettu taas viestejä..
Suomalaisten talous ja ostovoima tuhoutuivat 2020-2023 Marin ex viisikko hallinnon aikana kun kaikkien tuotteiden ja palveluiden hinnat ja katteet nousivat kymmeniä ja satoja prosentteja ja tämän valehdeltiin johtuvan 8% inflaatiosta minkä jokainen tajuaa olleen valtavan valheen... ja esimerkkinä sähköyhtiöiden annettiin nostaa sähkösopimusten hintoja 2022 5c/kwh tasolta jopa 50c/kwh tasolle ja tämähän oli suorastaan rikollista toimintaa (tämä vastaa 1000% inflaatiota mitä käytetään ainoastaan banaanivaltioissa ja sellainen Suomestakin tuli 2022)... ja hallinto kaiken lisäksi rakensi vielä sähkön tukimallin rikkaalle eliitille suurella alarajalla ja suurella ylärajalla jotta tuki ei auttaisi tavallisia ihmisiä lainkaan... ja keskusliikkeiden kartellit tekivät aivan vastaavaa rahastusta ilman mitään rajoituksia ...
Alv:n nosto inflaation jälkeen oli pahinta mitä voi tehdä. Koko ajan muutosta ja pahempaa. Ei tasaista näkymää ollenkaan.
Hinnat on inousseet triplasti sen mitä inflaation piikkiin voisi laittaa. Tiukkaa on rahan kanssa
Minulle on aivan yhdentekevää mitä viralliset inflaatioluvut sanovat. En ole niin huonomuistinen, etten muistaisi mitä ruoka maksoi viime kuussa tai varsinkaan 2020. En myöskään ole unohtanut miten yleiskorotukset jäivät alle kahteen prosenttiin ja saatiin hyödytön muutaman satasen kertakorvaus josta lähti vielä verot. Siinäs toivovat talouskasvua, itse pistän kaikki ulkomaisiin osakkeisiin sijoituksion ja säästän täällä siitä mistä voin kunnes hintoihin tulee jotain tolkkua.
Jaa, minäkin vissiin sitten vain "kuvittelin" rahojeni lompakosta haihtumisen?
Oisko mitään tietoa, mistä voin käydä kaapimassa takaisin lompakkooni ne "haihtuneet" rahani, kun nehän on minun rahoja ja ei ne oikeasti ole mihinkään haihtunut?
Tämä varsinkin nauratti https://yle.fi/a/74-20101860
"Ekonomistit: Tieto inflaation taittumisesta ei ole saavuttanut ihmisiä"
Kuinka kovaa heidän sitten pitäisi tätä huutaa, että ihmiset uskoisivat heitä enemmän kuin omia silmiään?
Vierailija kirjoitti:
bensa ja sähkö on halvempia kuin vuosi sitten. Myös ruoka on halventunut. Elektroniikka, huonekaluja ja autoja saa viimevuotta halvemalla. Jos ostaa "vihreitä" tuotteita, niin niistä pitää maksaa tietysti enemmän, koska nykyään pitää todistaa tuotteen olevan vihreä ja se todistuksen kulut viedään tietysti hintoihin.
Ihan sama vähän alle ja päälle 2 e/litra on bensa edelleen, määräaikainen sähkösopimus sama n. 9 c/kWh kuin kaksi vuotta sitten ja ruuan hinta vaan nousee. Täällä Suomessa siis. Sinä asunet jossain muualla, jos hinnat ovat tulleet alas päin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä varsinkin nauratti https://yle.fi/a/74-20101860
"Ekonomistit: Tieto inflaation taittumisesta ei ole saavuttanut ihmisiä"
Kuinka kovaa heidän sitten pitäisi tätä huutaa, että ihmiset uskoisivat heitä enemmän kuin omia silmiään?
Tämä! On kyllä huvittavaa porukkaa. :)
Ihan täysin paskapuhetta. Hinnat on varmaan jämähtäneet pysyvästi ylös. Joka päivä syötetään propagandaa ettei ihmiset vaan lakkaisi kuluttamatta kokonaan. Missään vaiheessa ei olla myönnetty että on lama. Ja nyt juuri toissapäivänä televisiossa selitettiin sivulauseessa että lama on hiljalleen hellittämässä. Varovaista kasvua kuulemma tulossa. Voin sanoa että hiljaista on kaupankäynti muualla kuin ruokakaupassa. Monella yrityksellä pitkä lista laskuja pahasti myöhässä. Konkursseja ja työttömiä on paljon. Ja kaikkia tukia vain heikennetään. Tälläkö Suomi pelastuu.
Tätä kaikkea sähellystä on jatkunut jo niin pitkään, että puskurivarastoon säästetyt rahat on käytetty jo aikoja sitten. Ei ole mahdollista saada lisätöitä koska työttömiä paljon tai paikkoja ei ole. Ylitöitä ei todellakaan ole tarjolla. Ei kerta kaikkiaan mitään keinoa ansaita yhtään ylimääräistä rahaa. Kaikki superkallista ja kallistuu edelleen. Paljon riskejä ja epävarmuutta kaikkialla. Jos vielä joudut työttömäksi ja et kahdessa kuukaudessa työllisty niin putoat vielä alemmas. Tämä koko järjestelmä on siis ihan katastrofi ja farssi. Neljän euron tuntipalkalla ei luoda mitään kestävää ja hyvää kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä varsinkin nauratti https://yle.fi/a/74-20101860
"Ekonomistit: Tieto inflaation taittumisesta ei ole saavuttanut ihmisiä"
Kuinka kovaa heidän sitten pitäisi tätä huutaa, että ihmiset uskoisivat heitä enemmän kuin omia silmiään?
Naurettavaa, ettei näissä uutisissa ole edes koskaan kommenttikenttää auki, paljastuisi ihmisten oikea mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö jotain tilattua mielipidevaikuttamista ihmisten luottamuksen lisäämiseen? Ei se silti lisää yhtään kenenkään ostovoimaa, jos rahaa ei tipahda yhtäkkiä mistään lisää ja tuotteiden hinnat jatkaa vielä kallistumistaan. Kuluttaja pitää entistä tiukemmin kukkaron nyöreistä kiinni, koska merkkejä mistään helpottumisesta ei näy.
Lienee kyllä. Edes valtiovarainministeriön asiantuntijaryhmä itse ei usko talouden kasvuun vaan perustaa arvionsa sellaisten asioiden pohjalta, joihin joko ei voida vaikuttaa Suomessa tai että arvio on suorastaan utopistinen. Näin lukee ihan siinä VVM raportissa.
Minkäännäköistä talouskasvua ei ole näköpiirissä ja siihen kannattaa jokaisen talouden varautua.
Palkkoja pitää leikata kulutuksen kiihdyttämiseksi. T. VVM
Vierailija kirjoitti:
bensa ja sähkö on halvempia kuin vuosi sitten. Myös ruoka on halventunut. Elektroniikka, huonekaluja ja autoja saa viimevuotta halvemalla. Jos ostaa "vihreitä" tuotteita, niin niistä pitää maksaa tietysti enemmän, koska nykyään pitää todistaa tuotteen olevan vihreä ja se todistuksen kulut viedään tietysti hintoihin.
On toki joidenkin tuotteiden hinta laskenut, mutta ne ovat edelleen kalliita.
Poltan kynttilöitä ympäri vuoden. Ennen tätä hintojen nousua käyttämäni pilarikynttilät olivat 2,15€. Yhden(!) yön aikana hinta nousi neljään(!) euroon. Nyt, kahden vuoden jälkeen, kyseisiä kynttilöitä saa hintaan 3,19€. Hinta on edelleen yli euron kalliimpi kuin aiemmin, vaikka onkin pudonnut 70 senttiä siitä missä oltiin.
Vessapaperisäkille kävi samoin. Oli ennen 7,90€ säkki, sitten hinta nousi 15€ sama säkki. Tällä hetkellä on 9€ eli joo, on tosiaan halvempi kuin 15€, mutta edelleen kalliimpi kuin aikaisempi 7,90€.
Talouspaperia sai ennen alle 2€, nyt taitaa olla 3€ edelleen halvin paketti. Mutta hei, eipähän ole enää 5€ paketti, jee jee :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä varsinkin nauratti https://yle.fi/a/74-20101860
"Ekonomistit: Tieto inflaation taittumisesta ei ole saavuttanut ihmisiä"
Kuinka kovaa heidän sitten pitäisi tätä huutaa, että ihmiset uskoisivat heitä enemmän kuin omia silmiään?
Naurettavaa, ettei näissä uutisissa ole edes koskaan kommenttikenttää auki, paljastuisi ihmisten oikea mielipide.
Niinpä, jos jollekin niin näille ekonomistien jutuille pitäisi olla sisältövaroitus.
Nyt esim. Op ryhmä irtisanoo, vaikka eikö he juuri mainostaneet, että taantuma on ohi?
En osta enää kuin ruokaa ja pakolliset. En kuluta palveluihin, en osallistu mihinkään rientoihin. Tuloja olisi muttei mitään mielenkiintoa pumpata niitä tänne. Pitäkää hukkuva laivanne.
Maanantaina tuli veronpalautukset, enkä osta niillä mitään ylimääräistä, taitaa mennä säästöön tai sitten ruokakauppaan.
Ihminen voi olla onnellinen ilman kuluttamista.
Totuus on, että Suomessa on pitkään eletty aivan liian halvalla luonnon ja kolmannen maailman maiden riiston takia. Nyt tilanne alkaa normalisoitua ja ihmisillä on huonommin mahdollisuuksia viettää kulutusjuhlaa.
Olen itsekin pienituloinen, mutta menoja järkeistämällä talous on mahdollisuus pitää balanssissa. Oman elämäni sisältö ei myöskään synny kuluttamisesta, joten niukkuus sopii minulle hyvin. Valtion kannalta tilanne on tietysti kimurantimpi, mutta kaikki kuplat puhkeavat aikanaan.
Mahdoton vastata, kun et yksilöi ateriaasi yhtään. Ostat halvinta riisiä alle euron kilo ja lähdet siitä rakentelemaan.