"Inflaatio on jo hidastunut vaikka ihmiset kuvittelevat muuta"
Jatkuvasti on joku talousasiantuntija kertomassa miten talous lähtee ihan kohta kasvuun kun ihmiset alkavat kuluttaa inflaation hidastumisen myötä. Joo, se inflaatio on voinut hidastua, mutta hinnat kyllä jämähtivät paljon palkkoja korkeammalle. Vähän ihmettelen muutenkin virallisia parin prosentin inflaatiolukuja, kun sähkön siirtoon tulee joka vuosi 4% korotus ja kaupassa suurimman osan tuotteista hinta on kymmeniä prosentteja enemmän kuin muutama vuosi sitten. Oltermanni oli ennen vitosen juusto, nyt melkein 8€. Kotimaisissa vihanneksissakin on nyt kesällä sellaiset hinnat mitä ennen oli talvella. Enpä minä ainakaan ala kuluttamaan yhtään sen enempää ennen kuin palkkaankin tulee 50% korotus hinnannousuja vastaamaan. Ja talousluvuista päätellen moni muu odottaa samaa.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on kun äänestää persekokkareita.
Paljonko Suomen taloustilanteesta sitten on hallituksen takia tai ansiosta muuttunut on toinen juttu. Viimeiseen viiteen vuoteen mahtuu monenelaista tekijää, mitkä olleet kunkin hallituksen ulkopuolella. Korona, Venäjän sotatoimet, energianhinnannousut jne.

Korona ja Venäjä on Marinin syytä!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on kiinnostavaa, että mihin tämä tuleva talouskasvu perustuu?
Itselleni tai miehelleni ei ole ainakaan tiedossa minkäänlaista taloudellisen tilanteen kohenemista lähitulevaisuudessa. Ja olemme työssäkäyviä keskituloisia. No, uudella korolla lainakulut laskee noin 30€ kk, jos nykyinen Euribor on vielä syksyllä.
Miten muilla, onko teillä näkyvissä lisätuloja lähiaikoina ja mistä ne koostuu?Kesäkuussa tuli työnantajalta palkankorotus.
Ei tullut. Eli mihin nousu perustuu?
"Inflaatio on jo hidastunut vaikka ihmiset kuvittelevat muuta"
Ai että omia silmiään ei saa uskoa? Me otamme aina ruokakaupastakin kuitin, joten tiedämme kyllä, että hinnat noin yleensä ovat jatkuvasti ja rajusti kohonneet.
Nauramme vesi silmissä ylempien tahojen inflaatioprosentti-ilmoituksiin, eiväthän ne todelllisuudessa päde lainkaan, mitä tulee tavallisen ihmisen elämään.
Juu ja tulonkorotuksia ei ole näkyvissä, mistähän sitä rupeaisi repimään lisää liksaa että voisi edes kuluttaa kuin joskus ennen pari-kolme vuotta sitten?
Kyllä ihmisen täytyy uskoa omia silmiään kun näkee mihin tahtiin lompsa tyhjenee. Taloustieteilijät saavat haistaa homeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on kiinnostavaa, että mihin tämä tuleva talouskasvu perustuu?
Itselleni tai miehelleni ei ole ainakaan tiedossa minkäänlaista taloudellisen tilanteen kohenemista lähitulevaisuudessa. Ja olemme työssäkäyviä keskituloisia. No, uudella korolla lainakulut laskee noin 30€ kk, jos nykyinen Euribor on vielä syksyllä.
Miten muilla, onko teillä näkyvissä lisätuloja lähiaikoina ja mistä ne koostuu?Kesäkuussa tuli työnantajalta palkankorotus.
Ei tullut. Eli mihin nousu perustuu?
Osalle on tullut, osalle ei ole tullut. Korkojen laskulla on vaikutusta osan kuukausimenoihin, minulla ei ole. Ei toki ollut korkojen nousullakaan vaikutusta. Osassa firmoja kauppa käy paremmin, osassa huonommin. Osa kuluttajista on voinut todeta, ettei se oma arki olekaan pilalla joten voi kuluttaa entiseen malliin.
Aina voi halventaa omia ostoksiaan ruokakaupasta jonkin verran ja irtisanoa palveluita. Jos tämä ei saa inflaatiota negatiiviseksi, sitten menee varmaan firmoja konkkaan.
Ihmiset jotka jankkaa politiikasta eivät ymmärrä sitä että koko euroalueella hinnat nousi ja inflaatio oli korkealla. Myös monet euroaluen maat kärvistelee taantumassa nyt.
Saksa on suomen yksi suuri kauppakumppani ja saksan taantuma vaikuttaa suomen vientiin.
Se miksi hinnat eivät laske euroalueella on sitten se asia mihin en tiedä vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Nauramme vesi silmissä ylempien tahojen inflaatioprosentti-ilmoituksiin, eiväthän ne todelllisuudessa päde lainkaan, mitä tulee tavallisen ihmisen elämään.
Esimerkiksi polttoaine on helventunut, toki edelleen selvästi kalliimpaa kuin muutama vuosi sitten mutta inflaatiotilastoissa yleensä verrokki on viime vuoden vastaava ajankohta. Tavallisessakin ruokakaupassa on tuhansia tuotteita. Tuskin teet kauhean kattavaa vertailua miten tuotteiden hinnoille on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Voitte muuten olla varmoja, että myös tulevast alv-nostosta otetaan täysi hyöty irti. Jos uusi hinta olisi vaikkapa 5,13€, niin sama se on nostaa kerralla 5,49€ asti ja syyttää siitä hallitusta. Voi vaikka citymarket kauppias päivittää vaimonkin kakkosauton urheilullisempaan malliin tämän myötä.
Joo, ostan itse nykyään vain prismasta ja lidlistä, koska cittari on ihan totaalisen ylihintainen.
Olisi kiva kuulla miten esim. aurinkopaneelien kuluttajahinnoille on tapahtunut, koska niiden markkinahinnat firmojen kesken romahtivat noin 30% viimeisen vuoden aikana. Se miten paljon kuluttajahinnat ovat muuttuneet voi olla toinen juttu.
Niin ja kyllä tässä on pakko varautua ihan eri tavalla työttömyyteen kuin aiemmin. Asuntojen myyntiajat on pitkiä ja myös hinnat tulleet alas. Lisäksi ansiosidonnaisen leikkaus on tosi raju, joten sillä ei kauan pärjäile.
Olen kaupassa siirtynyt halvempiin tuotteisiin ja huomannut s-mobiilista, että ostamani ruoan kotimaisuusaste on huomattavasti laskenut. Tämä on surullista, mutta valitettavasti ruoka on yksi niistä harvoista asioista joista voin vielä säästää.
Vaikea uskoa näihin syksyn ennusteisiin, toki hienoa jos jollain vahva luotto tulevaan ja ostelee ja käyttää palveluja entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Aina voi halventaa omia ostoksiaan ruokakaupasta jonkin verran ja irtisanoa palveluita. Jos tämä ei saa inflaatiota negatiiviseksi, sitten menee varmaan firmoja konkkaan.
Olen joutunut syömään vain yhtä ateriaa päivässä, miten voisi vielä halventaa??
Ensi vuoden käytetyimmät taloussanat on DEFLAATIO ja TYÖTTÖMYYS
Vierailija kirjoitti:
bensa ja sähkö on halvempia kuin vuosi sitten. Myös ruoka on halventunut. Elektroniikka, huonekaluja ja autoja saa viimevuotta halvemalla. Jos ostaa "vihreitä" tuotteita, niin niistä pitää maksaa tietysti enemmän, koska nykyään pitää todistaa tuotteen olevan vihreä ja se todistuksen kulut viedään tietysti hintoihin.
Niin, valmistaja hankkii todistuksen tai sertifikaatin tuotteeseen hinnalla X. Nyt valmistaja voi vaatia vaikka kuinka kovaa hintaa ikäänkuin olisi joutunut hakemaan tämän tuotteen jokaiseen myyntierään erillisen todistuksen.
Moni perhe on jättänyt uudet koulutetut ostamatta. Vanhat pestään puhtoisiksi ja niillä mennään.
Sähkö on halvempaa kuin vuosi sitten, bensa myös. Juuri laski euribor ja meidän lainamenot kuukaudessa laski 100 eurolla. Miehen palkka nousi 100 eurolla alkuvuodesta, minun palkkani 100 eurolla alkuvuodesta ja nyt. 1.9. taas 100 eurolla.
Pari vuotta oli tiukempaa, koska inflaatio oli korkeampaa kuin palkkojen nousu ja samaan aikaan asuntolainan korkomenot kasvoivat, mutta nyt alkaa helpottaa.
Täältä voi katsoa mitä osa-alueita inflaation laskemisessa huomioidaan: Inflaatio 1,5 % toukokuussa 2024 - Tilastokeskus (stat.fi)
Kun ei ole ostovoimaa, ei ole kysyntää, ja kun ei ole kysyntää, eivät hinnatkaan nouse. Inflaatio toki pienenee, mutta mitä se merkitsee?
Vierailija kirjoitti:
Sähkö on halvempaa kuin vuosi sitten, bensa myös. Juuri laski euribor ja meidän lainamenot kuukaudessa laski 100 eurolla. Miehen palkka nousi 100 eurolla alkuvuodesta, minun palkkani 100 eurolla alkuvuodesta ja nyt. 1.9. taas 100 eurolla.
Pari vuotta oli tiukempaa, koska inflaatio oli korkeampaa kuin palkkojen nousu ja samaan aikaan asuntolainan korkomenot kasvoivat, mutta nyt alkaa helpottaa.
Täältä voi katsoa mitä osa-alueita inflaation laskemisessa huomioidaan: Inflaatio 1,5 % toukokuussa 2024 - Tilastokeskus (stat.fi)
Sähkö on aina halvempaa kesäisin, koska sitä myös kulutetaan vähän kesällä. Euribor määritellään koko euroalueen talousnäkymien perusteella, ei Suomen.
Et taida olla niitä terävimpiä?