Mistä voi kertoa se, että olen koko ajan ärsyyntynyt miehelleni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyydyttääkö sinut hyvin, usein, päivittäin, mielellään, kestävästi? Suuteleeko?

Entä nieleekö ap? Ai niin, sitähän ei saa kysyä.

Yritätkö väittää, että tyttö ei olisi AINA uhri?

Vierailija kirjoitti:

Koska olet viimeksi käynyt lääkärissä kunnon tarkastuksessa? Jossa selvitettäisiin onko ärtyisyyteen jotakin fysiologista syytä. Samalla he varmasti tutkivat mielialaasi. Kuvailemasi oireet voivat liittyä myös esimerkiksi masennukseen.

Mulla ehkäisypillerit ehkä aiheuttivat ärtymystä ihan kaikkea kohtaan. Toisaalta lopetin suhteen ja pillerit samaan aikaan,  eli saattoi olla se mieskin syynä. Ärsyyntyminen loppui kuin seinään. 

Itsellä aivan sama tilanne,  mies ärsyttää. Hän ei kuuntele koskaan ja on aina neuvomassa  ja olevinaan oikeassa. Suuttuu herkästi, riitaa tulee jatkuvasti kaikesta mahdollisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tekstit voisivat olla omiani sanasta sanaan.

Lohdullista,että en ole ainut. Meitä on varmaan paljon samassa tilanteessa.

Itse olen päättänyt kestää siihen asti,että lapset muuttaa pois. Tätä suunnnitelmaani em miehelleni aio kertoa. Joutunen kärvistellä vielä kymmenkunta vuotta, nuorin lapsi on 10v. Mutta luulen sen olevan vielä pahempaa, että erottaisiin ja joka toinen viikko olisin erossa lapsista ja huolissaan, miten exä heidät hoitaa. Valitsen siis kahdesta huonosta vähemmän huonon vaihtoehdon.

Mielummin nyt hoidan vain nöyrästi kaiken yksin ja nielen kiukkuni. Onhan tämä kyllä melkoista näyttelemistä toisinaan. Asioista on kyllä yritetty keskustella monet kerrat, mutta menee miehen puolelta huutamiseksi että "säkin vaan haukut mua" ja sitten hän häipyy kotoa palaten muutaman tunnin päästä ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kovasti voimia ap:lle!!

 

 

 

Tuo miehen toiminta on hämärryttämistä. Mies tietää kyllä, ettei osallistu tasapuolisesti, mutta ei halua myöntää sitä, koska myöntämisen jälkeen joutuisi myös osallistumaan enemmän. Niinpä hän esittäö loukkaantunutta ja tehostaa sitä pois lähtemisellä. Näin saa paettua keskustelua, ja pystyy jatkamaan siivellä elämistä ja vastuun pakoilua.

Onnex ei oo lapsii, pilaa parisuhteen

Ettekö te tajuu että miehet on lisääntymishulluja mutta ei niitä sen kummemmin lapset kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne enää rakastavani, en tiedä, että pidänkö enää edes. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta (olemme molemmat 46-vuotiaita). Tiedän, että pitkässä suhteessa rakkauden tunteet voi vaihdella. Mutta onko voimakas vi tutus enää normaalia? Ap

Teillä on molemmilla vaihdevuodet. Hoidetaan ensin hormonikorvaushoidolla oma pää kuntoon, mieti eroa vasta sen jälkeen. Heräiletkö aamuyöllä? Tämä on varma merkki.

N47

Ei ole varma merkki. Muuten mulla oisi alkanut vaihdevuodet kolmikymppisenä ja kummasti vaan sain kaksi tyttöä sen jälkeen.

Perimenopaussi alkaa noin 35 ikävuoden paikkeilla eikä mitenkään estä lapsen saamista, jopa menopaussin mielestään kokeneet saa lapsia luomusti vielä päälle 60 vuotiaana vaikka kuukaut

Perimenopaussia ei ole.

Premenopaussi on.

Sulla on andropaussi eikä Viagra edes tehoa vitjamuna sinuun.

Kaikkien edellisten mainitsemien seikkojen lisäksi ainahan voi pohtia näinkin:

Onkohan teillä "liian pienet ympyrät", nuhjaatte eli olette liian paljon yhdessä? Tai liian tutut ympyrät, ei mitään uutta ja virkistävää yhdessätekemistä vuosikausiin, on vain toisenne, jota seurata, valvoa, arvioida ja arvostella?

Kun elämä väärällä tavalla rutinoituu, siitä tulee vain ikuista ärsytystä ja oikkuilua?

Onko teillä mitään haavetta jostain vähän suuremmasta yhteisestä ponnistuksesta tai matkasta tai liikuntatavoitteesta tai muutosta tai muutoksesta?

Tietenkin vaihdevuodet tekevät ärtyisäksi ja huonosti nukkuminen kiukkuiseksi. Siihen samaan syssyyn tulevat elämäntapapohdinnat, olenko tyytyväinen saavutuksiini, onko arkeni sellaista mitä haluan, miten muuttaisin sen mieluisammaksi, olenko tyytyväinen kehooni ja ulkonäkööni, mitä vielä haluaisin saavuttaa ja tehdä, tarvitsenko enemmän liikuntaa vai keskustelua, tekemistä vai työn vaihtoa, uusia ympyröitä vai uusia harrastuskavereita vai sittenkin vain omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Tyypillisiä keski-iän ajatuksia, jotka alkavat pyöriä päässä yhä useammin ja niille pitäisi tehdä jotain. 

Minulla samanlainen tilanne sillä erotuksella, että tiedän mikä ärsyttää. Mies on niin aloitekyvytön. Ei keksi mitään tekemistä, jos en minä kerro. Sitten kyllä kun minä jotakin aloitan, kysyy tarvitsenko apua. Kaikki arjesta poikkeava tekeminen on minun keksimää. Mielellään lähtee kyllä mutta ei koskaan mitään vastaavaa järjestä minulle. Kotona on yksi suht iso pihahomma odottanut nyt 2 kesää (hän aikoi tehdä sen) mutta ei tapahtunut mitään ennenkuin minä viime viikolla sen sitten aloitin ja teen. Sitten on kyllä kaverina.

Mutta minä olen äärimmäisen kyllästynyt olemaan se, jonka mukaan kaikki tehdään. Joka keksii ja järjestää ja päättää ja aloittaa ja tekee loppuun. Eli äitihahmo.

Eikä ole kyse siitä, että olisin moittinut miestä työn jäljestä tms. Hän ei vaan omaa aloitekykyä. Ajattelin seurustelun alussa, että hän on vain rauhallinen mutta en älynnyt että on näin flegmaattinen kotioloissa.

Eikä ole sairas, työelämässä kyllä on aikaansaava ymmärtääkseni. Ja on alle 35-vuotias eli suhteellisen nuorikin.

Hyviä puolia hänessä on rehellisyys, terveet elämäntavat, hyvät käytöstavat. Hyvä mies mutta niin ärsyttävän passiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Jos tulee ero niin on tärkeää että kerrot miehelle näitä asioita ja hän saa yrittää muuttaa käytöstään. Jos/ kun se ei muutu, erosta tulee kuitenkin helpompi.

Ei tarvitse antaa muuttaa käytöstä jos tulee tulokseen ettei enää rakasta ja halua olla yhdessä muuttui tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien edellisten mainitsemien seikkojen lisäksi ainahan voi pohtia näinkin:

Onkohan teillä "liian pienet ympyrät", nuhjaatte eli olette liian paljon yhdessä? Tai liian tutut ympyrät, ei mitään uutta ja virkistävää yhdessätekemistä vuosikausiin, on vain toisenne, jota seurata, valvoa, arvioida ja arvostella?

Kun elämä väärällä tavalla rutinoituu, siitä tulee vain ikuista ärsytystä ja oikkuilua?

Onko teillä mitään haavetta jostain vähän suuremmasta yhteisestä ponnistuksesta tai matkasta tai liikuntatavoitteesta tai muutosta tai muutoksesta?

Tietenkin vaihdevuodet tekevät ärtyisäksi ja huonosti nukkuminen kiukkuiseksi. Siihen samaan syssyyn tulevat elämäntapapohdinnat, olenko tyytyväinen saavutuksiini, onko arkeni sellaista mitä haluan, miten muuttaisin sen mieluisammaksi, olenko tyytyväinen kehooni ja ulkonäkööni, mitä vielä haluaisin saavuttaa ja tehdä, tarvitsenko enemmän liikuntaa vai keskustelua,

Ei suhde ole hyvä jos siitä siedettävää ja edes okein tehdäkseen tarvitaan sirkustemppuja ja maailmanympärimatkoja. Sen sopivan ihmisen kanssa arkisempikin elo on hyvää eikä eroajatukset ja äsyyntyminen nalkuta mielessä.

Ymmärrän tuon, että pännii kun toinen skarppaa viikoksi ja sitten ollaan samassa. Mutta kaikki muutoshan on samalla tapaa vaikeaa. Niinkuin dieetit, niiden sietäminen perustuu ajatukseen, että se loppuu kohta. 

Mutta tuosta tilanteestahan pääsisi sillä, että otetaan systemaattinen ote asiaan. Ensin pitää skarpata pari tuntia kerralla, ja vähitellen pidennetään aikaa, kunnes uusi olemassaolontapa alkaa vakiintua. Ja järjestetään vapaapäiviä vastuullisuudesta. Kun miehelle on sovittu stressitön päivä, seuraavaksi hänen on helpompi ymmärtää vastuunsa järjestää näitä lastensa äidillekin. 

Sillä välin voidaan sopia, että miehellä on joku homma, josta hän vastaa itse. Voi pyytää muita apuun mutta on sen homman pomona. Ja muilla on valitusoikeus, ja sakkomaksuista sovitaan ja nimi paperiin. 

Kyllähän meillä on myös tuota, ettei pyykit löydä sängyn vierestä eteenpäin, roskia siellä täällä jne. Mutta se ei juurikaan haittaa minua, ehkä siksi että mies on vuoden kiertoon liittyvissä tehtävissä itse asiassa minua aloitteellisempi ja systemaattisempi ja välillä minua pitää vetää perässä. Asiassa vallitsee siis jonkinlainen tasapaino. Ajattelen myös niin, että vähemmän minulla kuitenkin tekemistä ja stressiä on kuin olisi yksinäni. Mitä paremmin hyväksyn omia vikojani, sen rennommin suhtaudun myös mieheen. Tietysti asiassa auttaa se, että pikkulapsivuodet ovat ohi. Elämässä on paljon enemmän ilmaa. 

Selvästi alzheimerin tauti alkuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Täysin normaalia naisille pitkässä suhteessa. Kannattaa erota.

Kyllä! Kannatan aina eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koet että ansaitsisit parempaa kuin miehesi. Voi olla että ansaitsisit tai sitten miehesi on parasta mitä voit saada.

Ero kannattaa vain jos olet varma että yksin on parempi kuin miehesi kanssa, sillä et välttämättä enää löydä sinulle sopivaa miestä.

Minusta tässä ei ole kyse siitä kuka on parempi kuin toinen. Vaan tasapuolisuudesta ja tasavertaisuudesta. Sellaiset puuttuu nykyään liitostamme. Ja kuten tuolla aiemmin kirjoitinkin, niin uutta miestä en halua. En ainakaan enää saman katon alle. Ap

Ne ovat ideaaleja. Ei kannata pilata elämäänsä sen takia, että ideaalit eivät toteudu. Aika harvalle lopulta niin onnellisesti käy. Voit tehdä töitä saadaksesi lisää tasapuolisuutta ja tasavertaisuutta, mutta ne saadaksesi sinun on hyvä kehittää jokin harrastus tai työ, joka vie sinut pois kotoa. 

Kannattaa ymmärtää yksi asia. Mies on ihminen siinä kuin sinäkin, ja samalla tapaa kuin hänen ilmestymisensä vie tuulen purjeistasi, käy hänelle peilikuvana. Hän saattaa olla vaikka miten aikaansaava luonne, kun saa enemmän tilaa toteuttaa sitä puolta itsestään. Läsnäolosi vaimentaa sen, oli syy mikä hyvänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Koska olet viimeksi käynyt lääkärissä kunnon tarkastuksessa? Jossa selvitettäisiin onko ärtyisyyteen jotakin fysiologista syytä. Samalla he varmasti tutkivat mielialaasi. Kuvailemasi oireet voivat liittyä myös esimerkiksi masennukseen.

Tokko masennus oireilee vain yhden henkilön läsnäollessa? 

Meillä on ihan sama. Alkoi,  kun saimme lapsen. Synnärin jälkeen oikein kihisin kiukusta, olin raivona vaikka toinen yritti ja teki kaiken ihan niin hyvin kuin osasi. Ei ole tilanne paljoa muuttunut, ei vaan raivostuta enää niin paljoa. Olemme kyllä todenneet ettemme olisi yhdessä ilman lasta. Ollaan ihan erilaisia luonteilta. 

Jos olet 35 + niin syy voi olla esivaihdevuodet. 

Kauanko olette olleet yhdessä? Minulla oli tätä samaa joskus omaa vaimoa kohtaan, mutta meni ohi, onneksi. uskoisin et meillä tämä oli se seitsemän vuoden kriisi, piti yhdessä miettiä mitä elämältä halutaan ja että nähdäänkö toisemme toistemme tulevaisuuksissa ja missä roolissa, jos missään. todettiin että halutaan olla yhdessä ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta, vaikka olikin päässyt suhde vähän "arkipäiväistymään". Puhuminen yleensä auttaa, mutta ei ehkä kannata sanoa/aloittaa sillä että hittokun ärsyttää tuo sun naamasi ja olemassaolo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä lapsia?

On kaksi alakouluikäistä lasta. Ap

Ootko aina ottanut langat käsiisi? Hoitanut kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat? Silloin kun tämä alkoi, tuntuiko kuin mies ei osaisi hoitaa niitä ja siksi oli parempi että hoidat ne itse? Jos et anna miehen osallistua, hän ei koskaan opi toimimaan sinua tyydyttävällä tavalla ja siten teet miehestä sohvaperunan, joka ei osallistu ja tee osuuttaan. Ihan ekana: opettele hellittämään otetta, kaiken ei tarvitse mennä täydellisesti (samalla opetat lapsille, ettei nainen tee kaikkea). Älä torppaa alkuunsa miehen yritystä, katso syrjästä ja puutu vain jos jotain peruuttamatonta on tapahtumassa. Ja hyväksy lopputulos! Korjaa vaivihkaa jos on ihan pakko. Itse opettelin löysäämään ja pakko sanoa, että teki kyllä hyvää!

Menisiköhän äiti-ihmisellä läpi, jos selittäisi ettei osallistu kodin hoitoon tai lasten asioihin piirun vertaa koska "mies ei ole antanut osallistua"? En minä ainakaan kysynyt mieheltäni lupaa kysyä päikyn tädiltä päivän kuulumisia, hankkia Wilma-tunnuksia, käynnistää pyykinpesukonetta tai googlata lapsen toivomaa harrastusta. Enkä ole näitä mieheltäni kieltänyt, mutta ei hän niitä tee. Menisikö naisen sablnans läpi että et voi enää ollenkaan laittaa ruokaa koska mies meni huomauttamaan että pelkkä uunimakkara ei toistuvasti kelpaa pikkulapsen ateriaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti ensin mikä sinua miehessä ärsyttää? Onko syy tässä miehessä vai haluatko että asiat sujuisivat aina kuten sinä tahdot ja kun eivät suju siirrät ärtymyksen mieheesi?

Tekisi mieli vastata, että kaikki ärsyttää. Se miten hän ei laita pyykkejä pyykkikoriin, tiskejä tiskiin, roskia roskiin. Se miten hän ei oma-aloitteisesti tee kotona yhtään mitään, tekee vain ne mitä aina erikseen ja yksitellen käsken, muistutan ja melkein vahdin, että tekee. Se miten hän haluaa minulta valtavan paljon huomiota, jota itse en millään jaksaisi antaa, koska aikani menee pakollisista asioista huolehtimiseen. Se miten tuntuu ettei hän ole enää mikään tasaveroinen kumppani elämässä vaan joku perässä vedettävä riippa. Se miten hän viettää paljon aikaa juoruiluun (puhelimessa kavereiden kanssa ja tavatessakin juoruilivat todella paljon muiden, puolituttujen, ihmisten asioista). Se mit

Ukkos juoruilee (keskustelee) kavereittensa kanssa. Sinä Juoruilet teidän asioista tuhansille ihmisille vauvalla:O