Vaadin mieheltä täydellisyyttä, miten muutun?

Jotenkin olen todella vaativa ihminen pohjimmiltani. Osaan myös olla armollinen, hyväksyvä ja salliva. Olen ihan rento monesti.

Silti taidan pohjimmiltani vaatia muilta paljon, kuten mieheltäni ja lapsiltani. Uskon, että tämä juontaa juurensa lapsuuteen, jossa en koskaan kelvannut tällaisena kuin olen. Haluan, että läheisilläni olisi aina olo, että he kelpaavat juuri sellaisina kuin ovat. Miehelleni olen tainnut aiheuttaa olon, että mikään ei riitä.

Haluan osata olla hyvä muille. Nytkin minulla on mies, joka on läsnä (ei koskaan pelaa, ole puhelimella aikanani), avaa ovet, kertoo tunteistaan ja osaa riidellä rakentavasti ja haluaa kasvaa ihmisenä, haluaa minua, avaa ovet, ostelee kukkia ja kuulemme aina ulkopuolisilta miten rakastuneilta vaikutamme. Sitten olen minä, joka saattaa aivan naurettavista asioista vääntää, mitä vaikka menneisyydessä on käynyt ja ne vaivaavat minua. En jotenkin osaa antaa olla. 



Käyn terapiassa, mutta en ehkä oikeassa muodossa. Yritän myös auttaa itse itseäni.