Paluu yhteen exän kanssa
Seurustelimme 18-24 vuotiaina aikoinaan puolivuotta. Molemmilla oli silloin vakavia hoitamattomia mielenterveysongelmia, mutta ihastusta ei siitä suhteesta koskaan puuttunut. Seksi meillä on aina erinomaista, läheisyyttä riittää ja olemme täysin samalla aaltopituudella. Erosimme silloin riitojen takia joihin suurin syy oli juurikin mielenterveysongelmat.
5 vuotta vierähti ja kasvoimme erillämme aikuisiksi tähän pisteeseen. Alkuvuodesta tapasimme illanvietossa ja päädyimme luokseni yöksi. Tähän asti olemme viihtyneet hyvin yhdessä, vaikka tietenkin riitojakin on ollut. Riitamme eskaloituvat aina nollasta sataan koska molemmilta löytyy hieman kyseenalainen temperamentti. Riidat päättyvät aina nykyään haliin ja pusuun.
Olen nyt alkanut miettimään voiko suhteella olla tulevaisuutta kun viimeksikin erottiin. Ja kun aina sanotaan että exän takaisin otto on sama kuin tunkisi pas*an takaisin per**eseen. :D Kaikkien näiden vuosien aikana olemme molemmat mietitty toisiamme. En koskaan lähde kenenkään matkaan tuosta vaan, mutta alkuvuonna exän kanssa en miettinyt hetkeäkään. Onkohan tässä joku höpöhöpö sielunyhteys taustalla? Mielipiteitä?
Kommentit (28)
Seurustelkaa, sekstailkaa, mutta älkää muutatko yhteen.
No kumpi riitelee ja aloittaa. Miksi. Saako asiat keskusteltua, ilman liikaa draamaa vai nauttiiko toinen draamasta tai helpottaako se - toinen stressaa vai kumpikin? Siis olette yhdessä ja se on muka exä? Jos olette edelleen yhdessä, siis palaat yhteen? Ehkä en vain tajua jotain. Vai pitäisikö siis päättää toimiiko se vai ei. Mitä jaksat ja mitä et. Elämää toki on muuallakin ja siellä.
Vierailija kirjoitti:
Seurustelkaa, sekstailkaa, mutta älkää muutatko yhteen.
Eikä missään nimessä lapsia tuohon sekoiluun ja perimään mahdollisesti mielenterveysongelmat.
Vierailija kirjoitti:
No kumpi riitelee ja aloittaa. Miksi. Saako asiat keskusteltua, ilman liikaa draamaa vai nauttiiko toinen draamasta tai helpottaako se - toinen stressaa vai kumpikin? Siis olette yhdessä ja se on muka exä? Jos olette edelleen yhdessä, siis palaat yhteen? Ehkä en vain tajua jotain. Vai pitäisikö siis päättää toimiiko se vai ei. Mitä jaksat ja mitä et. Elämää toki on muuallakin ja siellä.
Kuinka voit olla noin tyhmä.
Kuulostaa ihan tulevalta Unelmahäät-jaksolta.
5 vuotta oltiin erossa ja nyt alkuvuodesta tavattiin "uudestaan".
:DD Voidaan tulla viihdyttämään teitä jos siihen pisteeseen päädytään!
-ap
Kun sain bipo-diagnoosin niin silloin jo päätin että lapsia en hanki. Surin tätä asiaa vuosia eikä aihe edelleenkään ole helppo.
itselleen teetetyt unelmabänet kun ei ole edes perään kysytty, itseään tarjoamaan. kysytäänkö "paljoks maksaa wartin warvit?"
Vierailija kirjoitti:
5 vuotta oltiin erossa ja nyt alkuvuodesta tavattiin "uudestaan".
Ja siitä lähtien ollaan viihdytty hyvin yhdessä ja riidelty.
Ööö...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotta oltiin erossa ja nyt alkuvuodesta tavattiin "uudestaan".
Ja siitä lähtien ollaan viihdytty hyvin yhdessä ja riidelty.
Ööö...?
Ööö, alkuvuodesta asti kun uudelleen tavattiin 5 vuoden eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
itselleen teetetyt unelmabänet kun ei ole edes perään kysytty, itseään tarjoamaan. kysytäänkö "paljoks maksaa wartin warvit?"
Mitähän mahdat selittää?
Hyvin voi olla sielunyhteys takana, mutta ei kuulosta sielunkumppanilta, sielunkumppanin kanssa on helppoa, luontevaa, rauhallista ja seesteistä, ei juurikaan esim isoja riitoja.
Ei myöskään kuulosta yhtään kaksoisliekiltä (mikä on sikäli hyvä, koska suurinosa ei päädy yhteen liekkinsä kanssa ja jos päätyy siihen menee vuosia, että se voi onnistua)
Kyseessä voi olla joko karminen suhde tai sielunsopimus. Karminen suhde on tullut opettamaan meitä ja useimmiten sen tarkotus on henkinen kehitys ja irtipäästäminen. Karmiset suhteet on niitä jossa yleensä tuntuu että aina jotain kuitenkin vähän puuttuu. Toiset niistä on myös erittäin toksisia suhteita ja yleensä karmisessa suhteessa henkinen kehitys hidastuu tai pysähtyy kokonaan suhteen ajaksi. Karminen suhde voi olla myös rauhallinen, mutta silti henkinen/spirituaalinen kehitys vähintään hidastuu. Karmisessa suhteessa voi kuitenkin olla koko elämänsä jos niin valitsee. Karminen suhde on tullut opettamaan niitä oppiläksyjä joita sielu tässä elämässä tarvitsee.
Sit on sielunsopimukset, sielut on ennen ihmiseksi syntymistä päättänyt, että jotain tehdään yhdessä tässä elämässä ja senkin tarkoitus on tietysti sielun kasvaminen ja kehittäminen. Sielun sopimus voi olla ihan mitä vaan ja joillain se on esimerkiksi yhteisen firman perustaminen, avioliitto, lapsen saaminen yhdessä, yhdessä loppuun asti tässä elämässä kulkeminen tai sitten jotain niistä negatiivisista oppiläksyistä.
T: ammatti tarot tulkitsija
Vierailija kirjoitti:
Kun sain bipo-diagnoosin niin silloin jo päätin että lapsia en hanki. Surin tätä asiaa vuosia eikä aihe edelleenkään ole helppo.
Bipolle ALTTIUS periytyy. Lapsen mahdollisuus sairastus on n. 10-15% MUTTA sairaus ei itsessään periydy vaan alttius sille. Tää tarkoittaa sitä, että jotta bipon saa tarvitaan myös ulkoinen altistus, kuten epävakaat kasvuolosuhteet, stressitekijät jne.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin voi olla sielunyhteys takana, mutta ei kuulosta sielunkumppanilta, sielunkumppanin kanssa on helppoa, luontevaa, rauhallista ja seesteistä, ei juurikaan esim isoja riitoja.
Ei myöskään kuulosta yhtään kaksoisliekiltä (mikä on sikäli hyvä, koska suurinosa ei päädy yhteen liekkinsä kanssa ja jos päätyy siihen menee vuosia, että se voi onnistua)
Iso kiitos tästä kommentista!!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun sain bipo-diagnoosin niin silloin jo päätin että lapsia en hanki. Surin tätä asiaa vuosia eikä aihe edelleenkään ole helppo.
Bipolle ALTTIUS periytyy. Lapsen mahdollisuus sairastus on n. 10-15% MUTTA sairaus ei itsessään periydy vaan alttius sille. Tää tarkoittaa sitä, että jotta bipon saa tarvitaan myös ulkoinen altistus, kuten epävakaat kasvuolosuhteet, stressitekijät jne.
Olen näistä tietoinen. En tahdo silti altistaa yhtäkään lasta näille sairauksille ihan vaan sen takia että itsekkäästi tahtoisin lapsen.
Sieluja ei ole olemassa, mutta se seikka ei sovi yhteen mielenterveysongelmien kanssa.
Ei ole tulevaisuutta. Vaikutatte kirjelmäsi perusteelta juuri niiltä *pariskunnilta*, jotka riitelee pienimmistäkin typeryyksistä, viskoo tavaroita ja pahimmassa tapauksessa läpsii toisiaan.
Kasvakaa, molemmat.
No katso miten Matilla ja Mervillä vastaava kuvio meni. Seiskan arkistoista löytyy vuosien verran sitä saagaa!