Lue keskustelun säännöt.
Saako omista samoista kokemuksista kertoa, antaa vertaistukea?
02.08.2024 |
Vaikka ystäväsi eroaa ja itsekin olet eronnut tai menettää vanhempansa ja itsekin olet menettänyt niin onko ok kertoa tästä? Olen kuvitellut että vertaistuki lohduttaisi mutta kaikki ei vissiin olekaan samaa mieltä.
Kommentit (21)
Ei. Kaikenlainen neuvominen, omien kokemusten kertominen, selviytymistarinat jne. on kiellettyjä. Nykyisin pitää kauhistella ja ihmetellä ja kysellä, että miten sä jaksat, toi on niin kamalaa.
Ei ne erosta tms. kertovat halua apua, ne haluaa loistaa parrasvaloissa eikä silloin sovi sanoa, että et ole ainoa, jolle noin kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se ei kuulosta vertailulta. Jos toinen on just menettänyt vanhempansa niin kaikki ei siinä paljon jaksa kuunnella kun toinen alkaa kertoa miten hänkin isänsä kuoli vuonna 1993.
Saa, mutta pitää ensisijaisesti malttaa kuunnella sen toisen ihmisen huolia ja ajatuksia eikä rynnätä heti kertomaan omia kokemuksiaan.
Vertaistuki on ollut tosi tärkeää tilanteessa, jossa läheinen ihminen on päättänyt elämänsä oman käden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on ollut tosi tärkeää tilanteessa, jossa läheinen ihminen on päättänyt elämänsä oman käden kautta.
Kenelle on, kenelle ei. Itselleni niin sanottu vertaistuki olisi ollut pahin painajainen, kuunnella kaikkien muidenkin menetyksistä ja tunnemyrskyistä. Ei ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa, kunhan sen osaa tehdä hienovaraisesti ja "omaa kokemustaan korostamatta".
Ei nykyisin, nykyisin kuunnellaan vaan kun toinen avautuu eikä saa mitään sanoa kun se avautuja voi loukkaantua, toki selän takana sitten tulee siitäkin sanomista kun et puhunut mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö taas kerran kertoa itsestään selvyys, joka yllättää av-mammat. Ihmiset ovat erilaisia. Se mikä toimii sinulla, ei välttämättä toimi kaverillasi
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on ollut tosi tärkeää tilanteessa, jossa läheinen ihminen on päättänyt elämänsä oman käden kautta.
Jatkan vielä. Tuossa tilanteessa niiden lähellä olevien syyllisyyden tunteminen tapahtuneesta on jäätävä, vaikka järjellä ajatellen tajuaa, ettei voi estää jos joku on päättänyt lähteä.
Silloin on apua siitä, kun saa jakaa ja kuulla, miten toinen on selviytynyt niiden vastaavien tunteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertaistuki on eri asia kuin omien kokemusten vatvominen. Tulee mieleen entinen harrastuskaveri joka sanoi tytölle jonka isä oli kuollut, että eihän tuo vielä mitään, mun molemmat vanhemmat kuoli kun olin 15.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on ollut tosi tärkeää tilanteessa, jossa läheinen ihminen on päättänyt elämänsä oman käden kautta.
Jatkan vielä. Tuossa tilanteessa niiden lähellä olevien syyllisyyden tunteminen tapahtuneesta on jäätävä, vaikka järjellä ajatellen tajuaa, ettei voi estää jos joku on päättänyt lähteä.
Silloin on apua siitä, kun saa jakaa ja kuulla, miten toinen on selviytynyt niiden vastaavien tunteiden kanssa.
Itse en varsinaisesti ole kokenut syyllisyyttä. Tosin siskoni kuolemassa ei koskaan selvinnyt, tekikö hän sen tahallaan vai oliko vahinko. Ei löydetty mitään selvää todistetta että olisi aiheutettu tarkoituksella, toisaalta oli asioita mitkä ei viitanneet ihan pelkkään vahinkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori nyt vaan, mutta ainakaan minua ei läheiseni kuoltua olisi voinut vähempää kiinnostaa muiden vuosikymmeniä sitten kuolleet vanhemmat tai muut läheiset.
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on eri asia kuin omien kokemusten vatvominen. Tulee mieleen entinen harrastuskaveri joka sanoi tytölle jonka isä oli kuollut, että eihän tuo vielä mitään, mun molemmat vanhemmat kuoli kun olin 15.
Onhan se pahempaa menettää molemmat vanhemmat lapsuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt vaan, mutta ainakaan minua ei läheiseni kuoltua olisi voinut vähempää kiinnostaa muiden vuosikymmeniä sitten kuolleet vanhemmat tai muut läheiset.
Pahin on se, kun aletaan kertoa jonkun tutuntutun tai naapurin kokemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on eri asia kuin omien kokemusten vatvominen. Tulee mieleen entinen harrastuskaveri joka sanoi tytölle jonka isä oli kuollut, että eihän tuo vielä mitään, mun molemmat vanhemmat kuoli kun olin 15.
Onhan se pahempaa menettää molemmat vanhemmat lapsuudessa.
Miten niin pahempaa? 15-vuotiaasta ottaa vielä kopin viimeistään lastensuojelu, useimmilla kuitenkin sukulaiset ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt vaan, mutta ainakaan minua ei läheiseni kuoltua olisi voinut vähempää kiinnostaa muiden vuosikymmeniä sitten kuolleet vanhemmat tai muut läheiset.
Pahin on se, kun aletaan kertoa jonkun tutuntutun tai naapurin kokemuksista.
Tämä. Sain törkeää " vertaistukea" aivan hiljattain ja pyytämättäni. Rankat syöpähoitoni teki minusta kaljun ja vei vyötäisille ulottuvat hiukseni , kynnet ja ripset. Naapuri tuli ulkona vastaan ja ei edes vointiani kysynyt vaan suoraan aloitti minulle omaa tarinaansa: " Siskollani syöpä ja veljet leikkasivat kaljun itselleen tukeakseen , joskus tuossa naapurissa asui eräs nainen jolla syöpä , otti ja kuoli ja eräs muu joka sitte kuoli" Jumalauta , älkää sitä luulemaanne vertaistukea tyrkyttäkö jos kerran puuttuu alkeellisinkin hienotunteisuus ihmistä kohtaan. Olen täysin kurkkuani myöden täynnä kuunnellakseni tässä vaiheessa muiden syöpään kuolemista. Jos ei muuta voi puhua niin pitäkää turpanne kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on ollut tosi tärkeää tilanteessa, jossa läheinen ihminen on päättänyt elämänsä oman käden kautta.
Voi saatana, ei pidä paikkaansa. Jotenkin yritin jaloilleni päästä suuresta tragediasta niin puolituttu tulee viereeni ja sanoo: Vaimoni 2 veljeä myös tappoi itsensä.....Kyllä tukee niin helevetisti...
Saa, mutta henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta tippaakaan samaistua yhteneväiset ikävien kokemusten kautta. Itseasiassa välttelen heitä, jotka yrittävät luoda yhteyden sen perusteella, että on yhdistävä raskas kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki on eri asia kuin omien kokemusten vatvominen. Tulee mieleen entinen harrastuskaveri joka sanoi tytölle jonka isä oli kuollut, että eihän tuo vielä mitään, mun molemmat vanhemmat kuoli kun olin 15.
Onhan se pahempaa menettää molemmat vanhemmat lapsuudessa.
No eikä ole.
Ei ehkä näin vakavissa asioissa. Näissä on päällimmäisenä suru, ei kwtutus.
Mutta esim. Jos autoasi kolhitaan parkkipaikalla niin siihen voi sanoa et mullekin on käynyt joskus niin että joku peruutti kylkeen tms. Tai jos jokin vaikea leipomus vaikka tuulihatut, eivät meinaa onnistua, niin voi snaoa että "mm ulla onnistuu ne joka kolmas kerta"