Kuusijärvellä hukkunut 7-vuotias poika on kuollut
Kommentit (731)
Vierailija kirjoitti:
Tästä on jo muutama vuosi, enkä tiedä onko Tanskassa enää käytäntönä sellainen, että jokaisen mmuuttajan on opeteltava kieli ja sen lisäksi heillä on velvollisuus osallistua Tanskalaiseen kulttuuriin
Kuulostaa järkevältä. Ja mun mielestä on vähän typerääkin muuttaa vieraaseen maahan ja sinnikkäästi olla opettelematta kieltä ja etenkin kulttuuria (joka on helppo pääpiirteissään oppia)
Olen itsekin asunut ulkomailla ja oli todella kivaa osallistua paikallisiin juttuihin, vaikken niistä kaikista ihan kaikkea ymmärtänytkään. Ei se asuminen ole vain sitä että on asunto jossain ja täytyy maksaa uudella valuutalla. Se on silloin lähinnä olemista.
Eipä tällaiset ajatukset koske ns. expateja. Pidetään ihan itsestäänselvyytenä että ei heidän tarvitse maan kieltä opetella. Kehutaan oikein kuinka pärjätään englannilla. Ja kuinka asuinmaan kielen taidosta ei olisi mitään hyötyä.
Paljon suomalaisiakin asuu ulkomailla jotka eivät vaivaudu asuinmaansa kieltä opiskelemaan vaikka asuisivat maassa vuosia. Nämä samat ihmiset kuitenkin sitten kehtaavat haukkua ja arvostella esimerkiksi somalia jos tämä ei ole oppinut suomea. Mutta heitä ei kuitenkaan häiritse jos Suomessa asuva saksalainen tai yhdysvaltalainen ei osaa suomea.
Hyvä että uhrit saavat oikeutta, näin yhteiskunnan pitääkin toimia. Kenenkään ei pidä saada piiloutua kulttuurin, ideologian tai uskonnon taakse
Jotenkin toivoisi, että joku lamppu vihdoinkin syttyisi somaleiden keskuudessa, että Suomessa lapsia on valvottava ihan koko ajan tai joutuu rikossyytteeseen. Suomi ei ole kuin vapaa Somalia, jossa voi hankkia liudan lapsia ja jättää ne ilman valvontaa.
Kun tämä on heillä kulttuurin mukainen tapa, mutta se ei sovi Suomen lainsäädännön kanssa yhteen.
Alapeukuttaja tuntekoon piston sydämessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksettavia kommentteja. En voi ymmärtää näin syvää r@sismia millään. Puhutaan kuitenkin lapsista! Uskomatonta, että jonkun sydän voisi olla näin kylmä.
Olenko esim. mä syvän rasistinen? Tuntuu pahalta lapsien puolesta, myös vanhempien, mutta se vaan on niin että heidän kulttuurinsa on niin erilainen, toimintatavat erilaisia hyvin monessa asiassa ja tässäkin epäilen että niillä oli osansa tähän tapahtumaan.
Mielestäni sinä ja moni muu nyt turhaan korostatte jotain mystistä "erilaista" kulttuuria. Suomalaisetkin lapset kävivät vapaasti uimassa ilman vanhempia vielä vain muutama vuosikymmen sitten.
Jostain ihmeen syystä me suomalaiset entiset lapset kuitenkin ymmärsimme, että vedessä voi hukkua, eikä s
ETTEKÄ YMMÄRTÄNEET! Jos ymmärsitte, niin MIKSI suomalaisia lapsia sitten hukkui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksettavia kommentteja. En voi ymmärtää näin syvää r@sismia millään. Puhutaan kuitenkin lapsista! Uskomatonta, että jonkun sydän voisi olla näin kylmä.
Olenko esim. mä syvän rasistinen? Tuntuu pahalta lapsien puolesta, myös vanhempien, mutta se vaan on niin että heidän kulttuurinsa on niin erilainen, toimintatavat erilaisia hyvin monessa asiassa ja tässäkin epäilen että niillä oli osansa tähän tapahtumaan.
Somalikulttuurissa lapsia tehdään paljon kun yleensä joka perheestä 1-4 kuolee ennen aikuisuutta.
Suomensomaleilla lapsiluku on 2-3 lasta.
Ei ole, vaan yli 3. Katso tilastokeskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä rannoille pitäisi laittaa jotain kylttejä, että uimataidottomat lapset veteen vain uimataitoisen vanhemman kanssa ja kellukkeet päällä. Max 1 lapsi per 1 aikuinen kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Kuka sairas tätäkin alapeukuttaa?
Nuo jotka eivät odota somaleilta mitään ja kuvittelevat olevansa niin suvaitsevaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä hemmetin takia tästäkin pitää jankuttaa päivätolkulla?
Mielestäni tästä pitäisi puhua paljon enemmän, asiallisesti. Tänne tulijoille pitäisi olla paljon parempi kotoutus, mitä nyt on. Äideille velvollisuus opetella suomen kieli. Velvollisuus itsekin, omatoimisesti perehtyä tämän maan tapoihin. Vapaaehtoisesti kuitenkin tänne tultu, jos halutaan elää Suomessa, hyväksytään ja omaksutaan myös edes perusasiat suomalaisuudesta. Nythän näyttää siltä, tai ei pelkästään näytä vaan on, että kantasuomalaiset sopeutuu tänne tulevien kulttuuriin ja se ei vaan ei käy.
Se on totta että maa han muut to politiikka kotoutuksineen ei toimi. Näille pitäisi opettaa Suomeen liittyvät tavat, kulttuurin perusjutut, ja erilaiset vaaranpaikat.
Lisäksi pitäisi olla myös pakkoja. Rouvien pak
Ennemminkin pitäisi ihmetellä miksi Suomen kouluissa on uskonnollisia tilaisuuksia tai uskonnon opetustakaan. Koulun ja uskonnon ei pitäisi liittyä mitenkään toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus voisi keksiä uimakortin. Ensin käydään valtion uimakoulu 1000 € sitten uimakoe 40 €. Hyväksytystä suorituksesta saa uimakortin 60 €, mikä pitää uusia viiden vuoden välein passikuvineen. Kortitta uimisesta saisi syytteen vesistön käytöstä ilman voimassaolevaa lupaa. Poliisi voisi pitää uimarannoilla ratsioita ja myös kesämökeillä.
Ei vaan hallitus voisi vihdoin lopettaa tämän tänne tulevien paapomisen rahoittamisen. Jos täällä haluaa asua ja elää niin sitten pitää ottaa vastuu omasta ja mahdollisen perheensä elämisestä ja elättämisestä eli opiskella ekana suomen kieli, mennä töihin ja alkaa elämään suomalaisen kulttuurin mukaan ilman mitään erioikeuksia esim uskonnon varjolla.
Pakko täällä ei ole uskoa kenenkään ja jos uskoo niin sekin on ihan fine, mutta ei sitä kukaan voi käyttää keppihevosena sille että jotain ei tarvitsisi eikä voisi tehdä ja vastaavasti jotain saisi ja voisi tehdä. Ei tule mitään jos tänne annetaan muodostua jotain rinnakkaisyhteiskuntia tai että suomalaisten pitää sopeutua muiden tapoihin, mutta näiden tulijoiden pitäisi saada elää täällä just samoin kuin siellä mistä lähtivät kun ei ollut hyvä olla just niiden tapojen takia. Se ei auta eikä ongelmaa poista lähtömaasta, että nämä uskonnon / tapojen aiheuttamat haitat levitetään ympäri maapalloa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että uhrit saavat oikeutta, näin yhteiskunnan pitääkin toimia. Kenenkään ei pidä saada piiloutua kulttuurin, ideologian tai uskonnon taakse
Onko joku sitten yrittänyt piiloutua kulttuurin, ideologian tai uskonnon taakse? Ei ole, vaan te yritätte piilottaa heidät kulttuurin, ideologian ja uskonnon taakse. Ette ymmärrä, että he ovat ihan samanlaisia lihaa ja verta olevia ihmisiä kuin suomalaisetkin. Jotenkin pidätte heitä kauhean eksoottisina, suorastaan yliluonnollisina olentoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä rannoille pitäisi laittaa jotain kylttejä, että uimataidottomat lapset veteen vain uimataitoisen vanhemman kanssa ja kellukkeet päällä. Max 1 lapsi per 1 aikuinen kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Kuka sairas tätäkin alapeukuttaa?
Sellaiset, joiden mielestä tuo pitää ymmärtää jo ennen rannalle menoa.
Kuitenkin isompi lapsista oli jo 7-vuotias. Sen ikäisinä useimmat suomalaisetkin lapset ovat käyneet ilman aikuisia uimassa.
Ei ainakaan omassa tuttavapiirissä. Jotkut ei osaa tuon ikäisinä edes uida. Meidän lapset osaa, mutta rannalle meno on silti ehdottomasti kielletty kesät talvet ilman aikuisia. Sama kaikissa tuttavaperheissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä rannoille pitäisi laittaa jotain kylttejä, että uimataidottomat lapset veteen vain uimataitoisen vanhemman kanssa ja kellukkeet päällä. Max 1 lapsi per 1 aikuinen kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Kuka sairas tätäkin alapeukuttaa?
Kuka niitä kylttejä lukee? Ovatko jotkut kyltit mielestäsi ratkaisu siihen, etteivät kaikki välitä, ei vaikka olisivat lapsistaan vastuussa olevia vanhempia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Toivottavasti mahdollinen rikostuomio tulee toimimaan varoittavana esimerkkinä kaikille vanhemmille väristä riippumatta.
Ei kuule paljoa paina kun on menettänyt kaksi lasta.
Voi se kuule tuntuakin kun ekaa kertaa ikinä joutuukin kantamaan vastuuta.
Tämä mahdollinen rikostuomio tulee olemaan korkeintaan sakkorangaistus. Se ei tunnu missään jos on menettänyt lapsen/lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä rannoille pitäisi laittaa jotain kylttejä, että uimataidottomat lapset veteen vain uimataitoisen vanhemman kanssa ja kellukkeet päällä. Max 1 lapsi per 1 aikuinen kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Kuka sairas tätäkin alapeukuttaa?
Ne kyltithän ei auta mitään jos äiti, isä ja kaksi sukulaisnaista hengaa rannalla eikä edes teeskentele vahtivansa noita lapsia.
Ennemminkin pitäisi ihmetellä miksi Suomen kouluissa on uskonnollisia tilaisuuksia tai uskonnon opetustakaan. Koulun ja uskonnon ei pitäisi liittyä mitenkään toisiinsa.
Meidän lasten koulussa on uusi kokeilu, jossa opetetaan vähän niinkuin uskontotiedettä uskonnon tilalla. Eli käydään erilaisten katsomusten ja kulttuurien peruspiirteitä läpi. Lapset alakoulussa.
Jos tämä kokeilu koetaan hyväksi, niin laajenee mahdollisesti valtakunnalliseksi. Ja kaikki osallistuu katsomuksesta riippumatta noille uskonnon tunneille, lisäksi on pari oman katsomuksen mukaista tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Säkitetty äiti katsoi postiluukusta muttei tehnyt mitään.
Oliko äidillä burkha kuumalla rannalla? Joiko edes pillillä juomaa?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä rannoille pitäisi laittaa jotain kylttejä, että uimataidottomat lapset veteen vain uimataitoisen vanhemman kanssa ja kellukkeet päällä. Max 1 lapsi per 1 aikuinen kun on kyse uimataidottomista lapsista.
Meillä tälläinen käytäntö on uimahallissa, kun asutaan lestaseudulla niin yhden mummon/äidin mukana saattoi olla viisikin uimatidotonta lasta. Poruhan siitä seurasi ja yleisöpalstalla kirjoiteltiin, miten pitää lähteä naapurikuntaa uimaan lasten kanssa, kun täällä ei voi,( kun pitäiskin itse vahtia ne lapset eikä niitä jätetä uimavalvojien valvottaviksi)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska, tai no hauska ja hauska, mutta näissä ketjuissa on aina 1 vihervasemmistolainen ääriajattelija, jolla menee niin vahvasti tunteisiin faktat. Että nyt kuoli somaliperheen kaksi lasta, mikä on järkyttävä tragedia. Mutta se että kyseessä on tosiaan somaliperhe, sitä ei nyt saisi kuitenkaan sanoa jostain syystä ääneen. Ja ei ole mahdollista väittää, että lastenkasvatus, heidän valvomisensa ja etenkin vedessä oleminen on hiekka-aavikon maisemista ja kulttuurista tulleilla ihmisillä sama, kuin täällä tuhansien järvien maassa eläneellä kansalla. Siinä ja sen toteamisessa ei ole mitään rasismia. Jos minä lähtisin aavikolle, niin kyllä mä kysyisin paikallisilta neuvoa ja koittaisin tehdä perässä sen miten he asiat hoitavat. Hiekka-aavikko kun on itselle täysin vieras ja samalla vaarallinen ympäristö. Voi hyvin olla, että kun mä lähtisin lasten kanssa ylittämään kamelilla Danakilin
Tämä. Näiden ajatusmaailma ei aukea mulle. En uskaltaisi mennä veteenkään jossain Afrikassa koska mistä minä tiedän mitä siellä pitää varoa. Pakko se olisi kysyä paikallisilta. Tai ainakin katsoa ensin uskaltaako paikalliset uimaan. Ja vesi kuitenkin on täysin tuttu elementti. Ja niin on lumikin, mutta en silti suinpäin lähtisi Grönlannin asumattomiin osiin. Varsinkaan lasten kanssa.
noita ääreisymmärtäjiäkään en ymmärrä. Nyt kun kyseessä vähemmistö niin pitää olla ihan hyshys ja olla vain kovasti surussa myötäeläen. Jos kyseessä olisi suomalaisperhe, olisivat ihan samalla tavalla miettimässä onko päässä liikkunut yhtään mitään kun lapset jätetty vahtimatta.
Ihmettelen viestiäsi hieman. Tässä ei nyt tainnut olla kyseessä turistit, vaan jo pitkään Suomessa asuneet henkilöt. Suomalainen uimaranta saattoi olla heille jo niin tuttu paikka, etteivät nähneet syytä alkaa kysellä "paikallisilta" ylimääräisiä neuvoja.
Ääreisymmärtäjiin en ole törmännyt. Kukaan ei ole myöskään ollut hys hys, vaan perheen maahan muuttajatausta nähdään jostain syystä ainoana syynä tapaturmaan.
Voi pientä, elämä olisi ollut edessä, enkuleita matkallesi.
Ja aika moni jäi sille tielle. Vähältä piti tilanteista ei varmaan edes voi pitää lukua. Nykyisin lapsia ei vahdita yhtä huonosti kuin ennen. Siksi pieniä lapsia hukkuu ja ylipäänsä kuolee tapaturmaisesti vähemmän kuin ennen. Meillä on tieto siitä että vahtiminen vähentää kuolemia. Siksi se pitäisi saada kaikille jakeluun.