Millä alalla työskentelette te, jotka eivät halua koskaan työkavereistaan ystäviä?

Olen avoin töissä ja osa porukkaa, mutta en välitä nähdä työkavereita vapaa-ajalla. Viihdyn perheen kanssa ja nautin ihan yksinolostakin. Lisäksi sen olen oppinut työelämässä, että ne parhaimmatkin työkaverit tavallaan jää, kun työpaikkaa vaihtaa. Ne voi olla hyvinkin läheisiä ja ihania ihmisiä, mutta pohjimmiltaan vain "olosuhdeystäviä".

Vierailija kirjoitti:

Olen avoin töissä ja osa porukkaa, mutta en välitä nähdä työkavereita vapaa-ajalla. Viihdyn perheen kanssa ja nautin ihan yksinolostakin. Lisäksi sen olen oppinut työelämässä, että ne parhaimmatkin työkaverit tavallaan jää, kun työpaikkaa vaihtaa. Ne voi olla hyvinkin läheisiä ja ihania ihmisiä, mutta pohjimmiltaan vain "olosuhdeystäviä".

Samoin kuin lähes kaikki ihmissuhteet. Lapset ovat seurassasi olosuhteiden pakosta, luokkatoverit olosuhteiden pakosta ja kollegat olosuhteiden pakosta.

Työpaikalla ja työhön liittyvissä voidaan olla ystäviä mutta yksityiselämä kannattaa pitää erillään ettei ihan kaikki ole esitteillä. Kiva tietää kuitenkin jotain työkavereista, sellaista ihan yleistä.

Kun tein pidempää sijaisuutta ja menin uutena työpaikkaan niin pidin tosi outona kun kahvihuoneessa minusta ei haluttu mitään tietää. Muut puhuivat vain keskenään ja olin kuin ilmaa.

Metallialalla ja riittää kun näkyy 8h päivässä ja 5 päivänä viikossa työkavereita. En pidä vapaa-ajalla yhteyttä. Jos kaupassa sattumalta näen niin moikkaan. Yksi "työkaveri" oli oikea iilimato. Kokoajan kyseli puhelinnumeroani, en tietenkään anna ja halusi vapaa-ajalla lähteä kaljalle tai minne vaan. 

M37

Vierailija kirjoitti:

Olen avoin töissä ja osa porukkaa, mutta en välitä nähdä työkavereita vapaa-ajalla. Viihdyn perheen kanssa ja nautin ihan yksinolostakin. Lisäksi sen olen oppinut työelämässä, että ne parhaimmatkin työkaverit tavallaan jää, kun työpaikkaa vaihtaa. Ne voi olla hyvinkin läheisiä ja ihania ihmisiä, mutta pohjimmiltaan vain "olosuhdeystäviä".

Harva kaveruus on niin vahva, että kestää olosuhteiden ja elämäntilanteiden muutokset (ettei ole enää yhdistävää olosuhdetta/elämäntilannetta: koulu, työpaikka, harrastusryhmä, mammakerho, naapuruus, sinkkuus jne.). Yleensä suhde joko katkeaa tai laimenee tuttavuudeksi. Jotkut ovat kyllä parempia ylläpitämään noita suhteita, mutta ainakin itselläni on moni hyväkin kaveri muuttunut tuttavaksi olosuhteiden muuttuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HR. Ihan oikeasti sitä, "miksi en saanut palkanakorotusta" vikinää ei jaksaisi kuunnella vielä vapaallakin. Ja ihan kuin minä sen edes päättäisin.. itkisivät sille esihenkilölleen. En ole missään sosiaalisessa mediassakaan yhdenkään työkaverini kanssa kaveri tai seuraa heitä tai he minua.

Ihan ohiksena, meillä jos esimies puoltaa palkankorotusta niin HR torppaa sen lähes aina. Siitä huolimatta, että palkankorotusta pyytävälle on ajan mittaan tullut lukuisia pikkuhommia lisää alkuperäisen työnkuvan päälle. Miksi ainoa palkankorotus tuntuu olevan se liiton vaatima?

Ei se HR sitä päätöstä tee, vaan välikätenä vie sen ylemmälle johdolle. Jo olisi aikoihin eletty, jos HR tekisi palkankorotuspäätöksiä.

Viestintäkonsultti. Haluan pitää ystävät ja työkaverit erikseen. Työpersoonani on aika erilainen kuin vapaa-ajan persoonani. 

Vierailija kirjoitti:

Viestintäkonsultti. Haluan pitää ystävät ja työkaverit erikseen. Työpersoonani on aika erilainen kuin vapaa-ajan persoonani. 

Mielenkiintoinen pointti. Varmasti monessakin tehtävässä joutuu omaksumaan roolin, joka ei muuten tulisi ihan luonnostaan kyseiselle henkilölle.

Varmasti kiusallisimpia ovat tilanteet, joissa on (sattumalta) läsnä ihmisiä, jotka tuntevat tyypin eri yhteyksistä. On vaikka vapaa-ajan ystäviä, jotka tuntevat vitsiniekkana ja yleisenä häröilijänä ja sitten vaikkapa työkavereita tai alaisia jotka tuntevat jäykkiksenä ja säännöistä muistuttelijana.

Siinä sitten yrittää luovia noiden roolien välimaastossa ja molemmat porukat ihmettelee, että mikä tälle tyypille on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen avoin töissä ja osa porukkaa, mutta en välitä nähdä työkavereita vapaa-ajalla. Viihdyn perheen kanssa ja nautin ihan yksinolostakin. Lisäksi sen olen oppinut työelämässä, että ne parhaimmatkin työkaverit tavallaan jää, kun työpaikkaa vaihtaa. Ne voi olla hyvinkin läheisiä ja ihania ihmisiä, mutta pohjimmiltaan vain "olosuhdeystäviä".

Samoin kuin lähes kaikki ihmissuhteet. Lapset ovat seurassasi olosuhteiden pakosta, luokkatoverit olosuhteiden pakosta ja kollegat olosuhteiden pakosta.

Sen vuoksi vapaa-ajalla nähtävät ystävät ovatkin erikseen. Ei väliä jos työpaikka vaihtuu tai parisuhde vaihtuu. Ihmisissä on muuta kiinnostavaa kuten keikoilla käyminen.

Sihteeri

Pankkiala. Päivittäin pitää teeskennellä.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla ja työhön liittyvissä voidaan olla ystäviä mutta yksityiselämä kannattaa pitää erillään ettei ihan kaikki ole esitteillä. Kiva tietää kuitenkin jotain työkavereista, sellaista ihan yleistä.

Kun tein pidempää sijaisuutta ja menin uutena työpaikkaan niin pidin tosi outona kun kahvihuoneessa minusta ei haluttu mitään tietää. Muut puhuivat vain keskenään ja olin kuin ilmaa.

Toi on ihan normaalia Suomessa, että kohdellaan kuin ilmaa, puhutaan ikään kuin yli, ei tervehditä tai ei vastata tervehdykseen, kahvia ja pullaa tarjoiltaessa hypätään yli seuraavaan jne.

Varmaan riippuu ovatko alunperin samanlaisesta elämäntilanteesta. Jonkun toisen eli pomon valitsemat harvoin ovat juuri ystävikseni soveltuvia. Voivat olla mukavia tai kivaa seuraa toimistolla mutta vapaa-ajalla näen muita ihmisiä.

Jotkut voivat yrittää saada kavereitaan työpaikalle. Silloin ihmetyttää mikä tarve on olla koko ajan samojen ihmisten kanssa. Puolison kanssa työskentelyssä moni näkee riskin konflikteihin. Jännä jos ystävyys ei ankeudu jos jutut alkavat kiertyä toimistorutiinien ympärille. Silloin ystävältä ei ehkä enää saa uutta näkökulmaa ja tietoa jossain muualla tapahtuvasta.

Jos vaikka yt:t lähestyisivät, miksi haluaisin juuri ystävän kanssa yrittää olla mielinkielin ylemmille? Molemmilla elanto vaarassa. Sen sijaan voin saada hengähdystauon käymällä oman ystävän kanssa kahvilla. Elämä jatkuu ja muuallakin on tekemistä.

Ap on psykologi...mullekin psykologi sanoi että aikuiset saa yleensä ystäviä töistä. Joo ei. Tuttuja kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestintäkonsultti. Haluan pitää ystävät ja työkaverit erikseen. Työpersoonani on aika erilainen kuin vapaa-ajan persoonani. 

Mielenkiintoinen pointti. Varmasti monessakin tehtävässä joutuu omaksumaan roolin, joka ei muuten tulisi ihan luonnostaan kyseiselle henkilölle.

Varmasti kiusallisimpia ovat tilanteet, joissa on (sattumalta) läsnä ihmisiä, jotka tuntevat tyypin eri yhteyksistä. On vaikka vapaa-ajan ystäviä, jotka tuntevat vitsiniekkana ja yleisenä häröilijänä ja sitten vaikkapa työkavereita tai alaisia jotka tuntevat jäykkiksenä ja säännöistä muistuttelijana.

Siinä sitten yrittää luovia noiden roolien välimaastossa ja molemmat porukat ihmettelee, että mikä tälle tyypille on tullut.

Koen että alallani kuuluu olla aika kilpailuhenkinen ja ulospäinsuuntautunut, sekä valmis viemään omaa näkemystä eteenpäin neuvottelemalla ja väittelemällä. Nautin siitä työssäni ja osaan olla häikäilemätönkin jos niikseen tulee, mutta vapaa-ajalla olen tosi kiltti ja välittävä. Kummatkin puolet ovat luontevia minulle, mutten halua sotkea niitä jos ei ole pakko. 

Millä alalla kuuluu olla kilpailuhenkinen?