Millä alalla työskentelette te, jotka eivät halua koskaan työkavereistaan ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Opetusala. Saan tarpeeksi kuulla sitä itsensä kehumista jo töissä. En todellakaan halua yksityiselämääni yhtäkään työpaikan narskua.

Täsmälleen sama. Kahvipöytäkeskustelut pelkkää sädekehän kiillotusta ja oman erinomaisuutensa esiintuomista kilpaa muiden kanssa. Kerran vuodessa pakottaudun johonkin ns. mukavaan yhteiseen iltajuttuun, muuten minulla on aina yllättäviä menoja.

Lähihoitaja

Kysyisin, että haluaako ap psykologi itse ystäviä työkavereistaan? Olin aikoinaan töissä eräässä sairaalassa jossa psykologit seurasivat meikäläistä jopa tupakkapaikalle utelemaan yksityisasioista, olen introvertti joten aina sai juosta karkuun yltiösosiaalisia psykologeja ym. työkavereita.

Olipa ala mikä hyvänsä niin työkaverit on työkavereita eivätkä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä alalla jotain merkitystä? Työ on pakollinen paha, enkä halua sitä millään tavalla tuoda vapaa-aikaani, edes työkaverien muodossa. Käyn töissä saadakseni palkkaa, en ystäviä.

Surullinen kirjoitus.  Varmaan aika monella sama tilanne.  Työ on pakollinen paha ja työkaverit ei mitään.

Kuitenkin ihminen viettää kolmasosan päivästään työssä ja työkavereiden seurassa.  

Onneksi olen saanut mukavan työn ja ihanat työkaverit.  Päivät menee kuin siivillä ja aina on iloista.  Työ ja työtoverit on suuri voimavara elämässäni.  

Parhaat työpaikat ovat olleet niitä joissa kollegoiden kanssa on ollut myös sielujen sympatiaa. Mikä olisi parempaa kuin tehdä töitä ystävien kanssa? Syy miksen ole enää vuosiin kokenut sitoutuvan työpaikkoihin on ollut vaatimus pitää työ vain työnä ja erillisenä osana muusta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Olipa ala mikä hyvänsä niin työkaverit on työkavereita eivätkä ystäviä.

Se on sinun näkemyksesi.  

Minulla on kymmenkunta työkaveria, kaikki ei olla aina samassa työpisteessä, mutta kaikki ovat mukavia ihmisiä ja tulemme erinomaisesti toimeen keskenämme.  

Työkaverit on luonnollisesti vaihtuneetkin vuosien varrella, elämä heittelee meitä milloin mitenkin.  

Minulle on ainakin syntynyt aitoja ystävyyssuhteitakin nimenomaan työkavereista.  Tälläkin hetkellä paras ystäväni on työkaverini ja muutama muukin on tosi hyvä ystävä.  Samoin kaksi entistä työkaveria on edelleen elämässäni todella tärkeänä ystävänä.  Itse asiassa kaikki he ovat minulle merkityksellisiä ihmisiä.  Pidämme yhteyttä, koska meillä on niin paljon yhteistä ja pidämme toisistamme.

Minulle ei kukaan tule määrittelemään, kuka voi olla ystäväni ja kuka ei.  On minulla ystäviä työpaikan ulkopuoleltakin, totta kai.  Ystävyyssuhteet syntyvät jos ovat syntyäkseen eikä siihen vaikuta se, onko kyseessä työkaveri tai joku muu.  Omituista jaottelemista tuollainen ikäänkuin työkaveri ei lähtökohtaisestikaan voisi olla myös ystävä.  

Onneksi en ole noin ahdasmielinen.

Vierailija kirjoitti:

Parhaat työpaikat ovat olleet niitä joissa kollegoiden kanssa on ollut myös sielujen sympatiaa. Mikä olisi parempaa kuin tehdä töitä ystävien kanssa? Syy miksen ole enää vuosiin kokenut sitoutuvan työpaikkoihin on ollut vaatimus pitää työ vain työnä ja erillisenä osana muusta elämästä.

Kuka sinulle sellaisen vaatimuksen on esittänyt?

Alasta viis. Töihin on menty töitä tekemään eikä hakemaan ystäviä tai edes hyvän päivän tuttuja ja harva edes jaksaa enää työkavereidensa kanssa kaveerata kun on päivän niiden kanssa joutunu viettämään. Jokainen itse päättää haluaako tutustua työkavereihinsa ja kuinka hyvin, kunnioittaen kuitenkin toisen mielipidettä asiassa eikä väkisin tuputa seuraansa. 

Vierailija kirjoitti:

Työskentelemme kaikilla aloilla. Itse en halua olla työkavereitteni kanssa missään tekemisissä työajan ulkopuolella. Jotkut työkaverit laittavat viestejä toisilleen vapaa-ajallaan työ- ja muista asioista. En ymmärrä sellaista. Illanviettoihin en mene. Jos koulutus on pakollinen kaikille, menen. Jos ei ole, en mene. 

Keskuudessamme vaeltaa nyrppynaamoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaat työpaikat ovat olleet niitä joissa kollegoiden kanssa on ollut myös sielujen sympatiaa. Mikä olisi parempaa kuin tehdä töitä ystävien kanssa? Syy miksen ole enää vuosiin kokenut sitoutuvan työpaikkoihin on ollut vaatimus pitää työ vain työnä ja erillisenä osana muusta elämästä.

Kuka sinulle sellaisen vaatimuksen on esittänyt?

 

Kohtaamani asenne, joka on että tee työsi ja tyydy asiakkaiden kanssa vuorovaikutukseen. Me muut täällä ollaan ystäviä ja vapaa-ajalla tekemisissä, mutta sinä vain työtä ja asiakkaita varten. Sittemmin en ole tahtonut olla enää asiakaspalvelutyössä sillä siinä määrin merkityksettömiä ja pinnallisia ne kohtaamiset ovat. Huomattavasti tärkeämpää minulle on tiimi kuin niitä näitä rupattelu asiakkaiden kanssa, jotka joko kippaavat omat patoumansa niskaani tai tuppisuina odottavat, että heitä jututetaan ja loukkaantuvat, jos en jututa tai vastaavasti loukkaantuvat, jos heittää perus small talkia ollessani hyvällä tuulella. Eli mieluiten pysyn jonkin aikaa mahdollisimman kaukana asiakasrajapinnasta ja keskityn tiimipainotteisen työn etsintään. 

En ole ikinä tajunnut tätä, että miksi työkaverit eivät voisi olla ystäviä. Omasta mielestään on nimenomaan paljon mukavampaa töissäkin, jos os semmoisia työkavereita joita oikeasti pitää myös ystävinä. Itse työskentelen yrittäjänä ja monista alaisista, asiakkaista ja yhteistyökumppaneista on tullut hyviä ystäviä. Yhden yhteistyökumppanin kanssa päädyin jopa naimisiin ja pyöritetään nykyäään yhdessä meidän molempien yrityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Opetusala. Saan tarpeeksi kuulla sitä itsensä kehumista jo töissä. En todellakaan halua yksityiselämääni yhtäkään työpaikan narskua.

Ompas sulla hirveä työpaikka kun kaikki työkaverit on narskuja, mun työkaverit ovat suurimmaksi osaksi olleet ihan mukavia ihmisiä. Itse ainakin vaihtaisin työpaikkaa jos kaikki työkaverit olisivat ikäviä.

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä tajunnut tätä, että miksi työkaverit eivät voisi olla ystäviä. Omasta mielestään on nimenomaan paljon mukavampaa töissäkin, jos os semmoisia työkavereita joita oikeasti pitää myös ystävinä. Itse työskentelen yrittäjänä ja monista alaisista, asiakkaista ja yhteistyökumppaneista on tullut hyviä ystäviä. Yhden yhteistyökumppanin kanssa päädyin jopa naimisiin ja pyöritetään nykyäään yhdessä meidän molempien yrityksiä.

Samaa mieltä

Tekninen ala. Saan työkavereista tarpeekseni työajan puitteissa. Harvoinhan sitä ihmiset viettävät varsinaisten ystävien kanssakaan 40 tuntia viikossa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä alalla jotain merkitystä? Työ on pakollinen paha, enkä halua sitä millään tavalla tuoda vapaa-aikaani, edes työkaverien muodossa. Käyn töissä saadakseni palkkaa, en ystäviä.

Surullinen kirjoitus.  Varmaan aika monella sama tilanne.  Työ on pakollinen paha ja työkaverit ei mitään.

Kuitenkin ihminen viettää kolmasosan päivästään työssä ja työkavereiden seurassa.  

Onneksi olen saanut mukavan työn ja ihanat työkaverit.  Päivät menee kuin siivillä ja aina on iloista.  Työ ja työtoverit on suuri voimavara elämässäni.  

 

Niin, kolmasosa päivästä menee töissä, siksi en halua vapaalla enää nähdä niitä ihmisiä vaan olla rauhassa.

Lähihoitaja. Minulla ei ole mitään yhteistä työkavereideni kanssa; ei kiinnostuksen kohteita eikä muutakaan. Olemme ihan eri planeetalta.

Vierailija kirjoitti:

Olipa ala mikä hyvänsä niin työkaverit on työkavereita eivätkä ystäviä.

Entä, jos ystävästä tuleekin työkaveri?

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilönä ja varsin turbulentissa ympäristössä. Olisi hankalaa joutua tilanteeseen, jolloin hyvä ystävä tulee alaisekseni tai esihenkilökseni. Kaikkein kurjinta olisi joutua antamaan ystävälle potkut. Näitäkin olen nähnyt.

Minä taas olen rekrytoinut tiimiin pari ystävääni (entisiä opiskelukavereita), sillä heidän osaamisestaan ja soveltumisesta osaksi tiimiä saatoin olla varma. Startup kyseessä eli todella volatiili ympäristö.

En alaa sano, ei kuitenkaan hoitoala tms. Minulle riittää, että olen sen pakollisen 37,5h intensiivisesti osana työporukka. Siitä minulle maksetaan palkkaa.

Vapaa-aika on minun omaani, ja työkaverit eivät sinne kuulu. Olen varmaan joidenkin mielestä ihme niuho, mutta johonkin ne omat rajat on vedettävä, muuten en palaudu kunnolla raskaasta työstä sekä niistä raskaista työkavereista.