Sinä joka et ahdistu about mistään

Ai sinäkö jopa yliempaattinen...

Just🤦

Älä käytä sanoja, joita et tunne.

Mua ei ahdista. Olen fatalisti ja ajattelen että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu tapahtuvan, joten mitä sitä stressaamaan.

Ahdistuminen on vähän muodissa nyt, joten kaikki on ahdistuneita. Aika ärsyttävää kyllä mielestäni vatvoa joka pikkuasiaa ahdistavana, mutta minkäs sille voi.

Mielestäni olisi typerää mennä väittämään että ymmärtää jotain tunnetta josta itsellä on vain vähän kokemusta. Ystäväni taas kuvailevat minua usein hyvin empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi. 

Ei minuakaan helposti mikään ahdista mutta en sanoisi itseäni juurikaan kovin empaattiseksi, vaikka empatiaa pystyn kyllä kokemaan, vaan en ahdistuksesta.

Minä en ahdistu. Olen aika tunteeton ihminen omasta mielestäni, kylläkin ystävällinen kaikille. Sekin on helppoa, koska en oikeasti välitä. Voin hymyillä ja kuunnella ja olla empaattinen, koska se ei merkitse minulle paljon mitään.

No kyllä, juurikin. Tästä saan todella helposti kiinni. Juurikin tuo vatvominen, sitä en jaksa yhtään vaan siirryn nopeasti aina eteenpäin.

Joskus väsyttää, suututtaa, turhauttaa, vihastuttaa, pelottaa, pitkästyttää. Nämä tunnetilat koettu. Mutta ahdistusta  en ole kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei ahdista. Olen fatalisti ja ajattelen että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu tapahtuvan, joten mitä sitä stressaamaan.

Ahdistuminen on vähän muodissa nyt, joten kaikki on ahdistuneita. Aika ärsyttävää kyllä mielestäni vatvoa joka pikkuasiaa ahdistavana, mutta minkäs sille voi.

Muotia? Olisikohan korona, sota, kiristynyt ilmapiiri Suomessa jne. voineet lisätä ahdistuneisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Minä en ahdistu. Olen aika tunteeton ihminen omasta mielestäni, kylläkin ystävällinen kaikille. Sekin on helppoa, koska en oikeasti välitä. Voin hymyillä ja kuunnella ja olla empaattinen, koska se ei merkitse minulle paljon mitään.

Tämä. Tosin on paha jos jollain kuolee lemmikki tms, koska en ymmärrä yhtään miksi siitä pitää olla niin surullinen. En oikein osaa lohduttaa enkä uskalla avata suutani, joten näytän oletettavasti supertörpölle vaikka yritän kovasti olla surussa mukana.

En ahdistu helposti. Toki jotkut tekemättömät hommat vaivaavat, mutta se on itsestä kiinni enkä mitään ahdistusta ole kokenut koskaan.

En varmaan voisi olla tekemisissä sellaisen kanssa, jota ahdistaa niin että se vaikuttaa minuunkin. Kaikenmoinen ahdistuminen jo ärsyttää. Onko ihmisillä liikaa aikaa ajatella kaikkea ja ahdistua kaikesta. 

Ahdistaa on nyt aivan väärä sana käyttää jos vakavissaan kysyt. Ahdistus on ihan poikkeuksellinen tunne, joka liittyy mielenterveyteen tai neurotyypillisellä ihmisellä äärimmäisen stressaaviin tilanteisiin.

Haetko nyt sanaa stressi? Jos puhut ahdistuksesta, niin syy siinä että olet ihan tuikitavallinen, terve ihminen. Ei se ole mikään terveen aivon tila se ahdistuminen. Suurin osa ihmisistä ei "ahdistu" puheluista. Olet normi, et poikkeus. Keräät vaan näköjään saman henkisiä ihmisiä ympärillesi.

Yliempaattinen.... näen aina viliseviä punaisia lippuja näistä "i'm an empath :(" tyypeistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei ahdista. Olen fatalisti ja ajattelen että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu tapahtuvan, joten mitä sitä stressaamaan.

Ahdistuminen on vähän muodissa nyt, joten kaikki on ahdistuneita. Aika ärsyttävää kyllä mielestäni vatvoa joka pikkuasiaa ahdistavana, mutta minkäs sille voi.

Muotia? Olisikohan korona, sota, kiristynyt ilmapiiri Suomessa jne. voineet lisätä ahdistuneisuutta?

Ei. Ne eivät todellakaan ole saaneet aiemmin ja esim viime vuonna täysin normaalisti eläneitä ihmisiä yhtäkkiä ahdistumaan puhelinsoitosta. Ahdistuneisuushäiriötä ovat toki ehkä vähän lisänneet. Mutta sekään ei ilmene vain vaikeutena soittaa puhelua.

Minäkin olen tuollainen. Ainoa mikä tulee mieleen, on biologinen vaikuttaminen. Ahdistujalla varmaan sydän pamppailee ja ajatusten laatu seuraa yleensä kehoa. Niin keskittyisin saamaan heidät rentoutumaan fysiologisesti, sanomalla pehmeällä äänellä jotain tosi yksinkertaista: "hyvin se menee", "pystyt siihen", tms.

No itse olen kyllä hyvinkin tunteellinen, ollut aina. Ja myös erittäin empaattinen. Mutta yhtenä esimerkkinä, mulle soittaa työn puolesta tuntematon numero useita kertoja joka päivä. En ole ennen ajatellut että se olisi sen suurempi juttu, vastaan, selvitän asian ja se on siinä. Mutta ystäväni sai yhden puhelun tuntemattomasta numerosta ja vielä noin viikko sen jälkeen oli puhelusta ahdistunut (vaikkei siis edes vastannut siihen) ja vatvoi sitä. Tuntuu toki ikävältä hänen puolesta että tuollainen vaivaa noin suuresti, mutten rehellisesti pysty ymmärtämään mikä tuohon tilanteeseen ajaa, koska itse koen asian hyvin eri tavalla. Sitten taas vaikka tuo lemmikki-esimerkki, helposti mut valtaa sellainen suru ja haikeus jos kuulen että jonkun tutun lemmikki on kuollut, ymmärrän sen tuskan täysin ja myötäelän helposti siinä tilanteessa.

Läheisen nuoren kuolema ahdistaa, siitä on vaikea päästä yli,omat lapset saman ikäisiä, tulee niin käsittämättömän paha olo kun sitä ajattelee.

Normi asioista en jaksa stressata, mutta nyt osui niin lähelle, ei pysty ymmärtää miksi mäin piti käydä.

Syvä suru ja ahdistus.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei ahdista. Olen fatalisti ja ajattelen että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu tapahtuvan, joten mitä sitä stressaamaan.

Ahdistuminen on vähän muodissa nyt, joten kaikki on ahdistuneita. Aika ärsyttävää kyllä mielestäni vatvoa joka pikkuasiaa ahdistavana, mutta minkäs sille voi.

Juu, nuo ahdistujat eivät ole kohdanneet mitään oikeita vastoinkäymisiä edes.

Katso 'AHDISTUS' Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja. Ahdistuksesta on pitkä sepustus. Olen joskus laittanut tekstin palstalle mutta just nyt en ehdi sitä hakea.

Kirja on saatavilla mm kirjastosta. Varmaan Wikipediakin sanoo jotain ahdistuksesta. 

MIKÄÄN MUOTIASIA SE EI OLE MUTTA KUULUU TÄHÄN AIKAAN JOTA ELÄMME.

Vierailija kirjoitti:

No itse olen kyllä hyvinkin tunteellinen, ollut aina. Ja myös erittäin empaattinen. Mutta yhtenä esimerkkinä, mulle soittaa työn puolesta tuntematon numero useita kertoja joka päivä. En ole ennen ajatellut että se olisi sen suurempi juttu, vastaan, selvitän asian ja se on siinä. Mutta ystäväni sai yhden puhelun tuntemattomasta numerosta ja vielä noin viikko sen jälkeen oli puhelusta ahdistunut (vaikkei siis edes vastannut siihen) ja vatvoi sitä. Tuntuu toki ikävältä hänen puolesta että tuollainen vaivaa noin suuresti, mutten rehellisesti pysty ymmärtämään mikä tuohon tilanteeseen ajaa, koska itse koen asian hyvin eri tavalla. Sitten taas vaikka tuo lemmikki-esimerkki, helposti mut valtaa sellainen suru ja haikeus jos kuulen että jonkun tutun lemmikki on kuollut, ymmärrän sen tuskan täysin ja myötäelän helposti siinä tilanteessa.

Hei nyt hyvä ihminen tuo on siksi että ystävälläsi ei ole neurotyypillisen tasapainoiset aivot. Ihan itsekin selkeästi näet että et pidä tavallisena tai terveenä tuota. Ei siinä mitään pahaa ole, tuollaista teettä vaikka mikä. OCD, PTSD, yleistynyt ahdistushäiriö, ADHD, autismi, sosiaalinen ahdistus.... aika lailla kaikki neuroepätyypillisyydet ja ilmiöt sisältävät ahdistumisen mahdollisuuden. Ei siinä mitään edes kovin epätavallista ole, todella monella on jotain, joka aiheuttaa ahdistusta.

Ei tietenkään ole tavanomaista ahdistua viikoksi siitä, ettei vastannut tuntemattomaan numeroon? Mitä oikein haet edes täällä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa on nyt aivan väärä sana käyttää jos vakavissaan kysyt. Ahdistus on ihan poikkeuksellinen tunne, joka liittyy mielenterveyteen tai neurotyypillisellä ihmisellä äärimmäisen stressaaviin tilanteisiin.

 

Haetko nyt sanaa stressi? Jos puhut ahdistuksesta, niin syy siinä että olet ihan tuikitavallinen, terve ihminen. Ei se ole mikään terveen aivon tila se ahdistuminen. Suurin osa ihmisistä ei "ahdistu" puheluista. Olet normi, et poikkeus. Keräät vaan näköjään saman henkisiä ihmisiä ympärillesi.

Yliempaattinen.... näen aina viliseviä punaisia lippuja näistä "i'm an empath :(" tyypeistä...

Ei ole poikkeuksellinen vaan normaali ja yleinen tunne. On epänormaalia, jos ei koskaan tunne ahdistusta. Voi olla, että tunne on lievä ja nopeasti ohimenevä, etkä siksi tunnista sitä? Tai sitten olet psykopaatti? Merkittävästi toimintakykyä heikentävä ahdistus ei ole enää normaalia. Jos joku jännittää/ahdistuu puhelun soittamisesta tms. voi se olla vielä normaalia, mutta mikäli ahdistus estää tärkeiden asioiden hoitamisen esim. lääkäriajan varaamisen on se muuttunut ongelmaksi tai jopa häiriöksi.

Minä olen sellainen herkästi ahdistuva. Kuulostaa kyllä taivaalliselta se, ettei ahdistu juuri mistään, kateeksi käy.

Toisaalta hyväkin voi mennä ylihyväksi ja ehkä tuollainen täysi ahdistumattomuus kertoo taas jonkinlaisesta puutteesta psykologisella tasolla. Mene - tiedä.