Tampereella aletaan nyt etsiä kotiinsa linnoittautuneita hikikomoreita
Kaikki verkossa paljon aikaa vietävät suomalaiset eivät ole avun tarpeessa, kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia. Mutta jotkut saattavat kokea syvääkin osattomuutta ja yksinäisyyttä. Heidän jäljittämisensä tuen tarjoamiseksi on haasteellista, koska he ovat näkymättömiä, omissa oloissaan, kotona viihtyviä aikuisia, joilla ei ole hankaluuksia esimerkiksi viranomaisten kanssa. Ilmiöön ajoissa puuttuminen olisikin keskeistä siellä, missä he viettävät aikaansa verkossa.
Kommentit (116)
Mitä meinaavat tehdä jos löytävät? Hikikomori ei taatusti ole halukas menemään kuntouttavaan työtoimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli hikikomori työttömälle tarjotaan työpajatoimintaa ilman palkkaa. Miksei tarjota kunnon palkkatöitä niin varmasti kaikki tulisivat komerosta pois.
Eivät kyllä kaikki tulisi
Mutta outo juttu. Pitää sisällään oletuksen, että kaikki olisivat tervetulleita yhteiskuntaan. Minun mielestäni näin ei ole. Paljon ajetaan komeroihin siksi, että eivät ole haluttuja. Mielestäni rinnastettavissa vammaisuuteen, mutta diagnoosin ovat antaneet kanssaeläjät. Että on vaan niin erilainen, ettei sovi yhteisöihin tai löydä kavereita. Verkossa sitten on se hikokomori-yhteisö
Mutta tosiaan onko tässä nyt se työllisyyspointti sitten. Halutaan ne töihin, muusta ei niin väliä
Kaikki tuet pois. Näiltä lapsia tehtailevilta itähelsinkiläisiltä myös kaikki lapsilisät pois. Kela teki oikein, kun lopettaa "eläkkeiden" maksamisen myös ulkomaille.
Niin että sitä pitäisi kylille päihdevannaisten sekaan flunssakausiksi? Ei kiitos
Miksi hikikomoreita ei viedä poimimaan marjoja?
Minä olen tuollainen. Käyn vain töissä. Kunpa saisikin apua.
En ole kiinnostunut kuuntelemaan elämänohjeita, neuvomista jne.
Etsivä nuorisotyö oli aiemmin. Nykyhallitus lakkauttaa sen ja perustaa tilalle Kela-etsivät.
Ei ole rahaa mihinkään.
En lähde mihinkään puistoon istumaan.
Ei kiinnosta.
Tykkään olla kotona.
Ihmiset haluavat työtä eikä mitään pupukerhoja.
Vierailija kirjoitti:
Eli hikikomori työttömälle tarjotaan työpajatoimintaa ilman palkkaa. Miksei tarjota kunnon palkkatöitä niin varmasti kaikki tulisivat komerosta pois.
Ihminen saa siitä, että hänellä teetetään työtä palkatta vain katkeruuden ja arvottomuuden kokemuksen. Että hänen työpanos on arvoton.
Ensin leikataan kaikki tuet ja työt on pätkätyötä.
Ja sitten ihmetellään miksi ihmiset ei käy elokuvissa tai uimahalleissa uimassa.
On myös meitä työssäkäyviä, joita ei oteta ikinä mukaan mihinkään. Jos ei ole eliittiä niin ei oikein ole mahdollisuuksia tässä maassa. Kukaan ei halua esimerkiksi hoitajaa samoihin piireihin pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen. Käyn vain töissä. Kunpa saisikin apua.
Hyvä kun käyt duunissa 👍
"...mahdollisuuksia osallistua siltoja rakentavaan työpajatoimintaan" Tuo työpajatoiminta on omiaan syrjäyttämään ihmisiä. Vaikka siitä miten kauniisti puhuttaisiin, niin tulokset (tai niiden puute) kertovat totuuden. Kuinkakohan moni on noista päätynyt saikulle tai mullan alle? Tästä ei varmaankaan saisi puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen. Käyn vain töissä. Kunpa saisikin apua.
Hyvä kun käyt duunissa 👍
Haista paska.
Vierailija kirjoitti:
Ensin leikataan kaikki tuet ja työt on pätkätyötä.
Ja sitten ihmetellään miksi ihmiset ei käy elokuvissa tai uimahalleissa uimassa.
Jos meinataan saada ihmiset pois kotoa niin pitää antaa niille rahaa linja-auto lippuun ja elokuviin tai kausikorttiin jääkiekko-otteluihin tai jotain.
Siksi ihmiset on kotona, kun ei ole rahaa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
"...mahdollisuuksia osallistua siltoja rakentavaan työpajatoimintaan" Tuo työpajatoiminta on omiaan syrjäyttämään ihmisiä. Vaikka siitä miten kauniisti puhuttaisiin, niin tulokset (tai niiden puute) kertovat totuuden. Kuinkakohan moni on noista päätynyt saikulle tai mullan alle? Tästä ei varmaankaan saisi puhua.
No tuossa työpajatoiminnassa itsessään on jo negatiivinen leima. Olen myös ollut työpaikoissa, joihin työttömiä on palkattu johonkin kokeilujaksolle, vaikka he siis käyvät töissä niin heitä syrjitään, arvostellaan ja kiusataan avoimesti. Varsinkin sotealalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuollainen. Käyn vain töissä. Kunpa saisikin apua.
Hyvä kun käyt duunissa 👍
Haista paska.
Enpä taida.
Eli hikikomori työttömälle tarjotaan työpajatoimintaa ilman palkkaa. Miksei tarjota kunnon palkkatöitä niin varmasti kaikki tulisivat komerosta pois.