Sinkkuus vai parisuhde?

Itse olen parisuhdeihminen. Elämä tuntuu turhalta kun sitä ei voi jakaa toisen kanssa.

Sinkkuus ja tapailusuhde. Joillakin on tämä suhdemuoto toiminut jopa kymmeniä vuosiakin.

Se on varmaan kiinni siitä minkälaista elämää haluaa elää. Itse olen vahvasti parisuhdeihminen.

Koska useimpina iltoina olen seuran treeneissä, niin sinkkuus on kannaltani paljon parempi vaihtoehto nykyään. Katsotaan miten sitten mieltymykset muuttuvat, jos töissä tai treeneissä tulisikin joku ihana ihminen yllättäen elämääni. 

 Neitsytsinkkuus, t poika41

Sinkkuus. En saa miehiltä mitään. Kaikki mitä he tarjoavat on evvk

Vierailija kirjoitti:

Itse olen parisuhdeihminen. Elämä tuntuu turhalta kun sitä ei voi jakaa toisen kanssa.

Sama täällä.

Sinkkuus. Ikää 50 v, pari kertaa nuoruudessa seurustellut ja todennut että ei ole mun juttu. Viihdyn yksin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen parisuhdeihminen. Elämä tuntuu turhalta kun sitä ei voi jakaa toisen kanssa.

kannattaisiko opetalla elämään myös yksin ja arvostamaan omaa elämää  jos se muutoin tuntuu turhalta

Parisuhde omilla kodeilla.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus. En saa miehiltä mitään. Kaikki mitä he tarjoavat on evvk

Sama. En saa naisilta mitään, vaikka pidänkin naisista. Elämänlaatu huononee, kun aloittaa parisuhteen. Siksi sinkkuus. 

Sinkkuus.  Ainoa vaihtoehto.  Ei ole minusta parisuhteeseen,  en jaksa.

Nuorena piti väkisin kokeilla, aina loppui lyhyeen kun kyllästyin enkä jaksanut sitä että en saanut olla täysin vapaa. Sitä kun luuli että niin kuuluu olla, kaikki muutkin halusi parisuhteeseen.  Kuitenkin kun katselee muitten suhteita niin sitähän se on että mennään yhteen ja erotaan ja taas kuumeisesti pitää etsiä uusi ja erotaan, ja usein lapsiakin siinä sotkussa mukana. Se kai on sitten onnea?

Onneksi tajusin että ei minusta ole.  Ei ole oikein itseäni eikä sitä toista kohtaan että lähden yrittämään jotain mistä teidän että se ei tule kestämään.  Osaan kuunnella itseäni enkä lähde massan mukaan, kun niin kuuluu tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus.  Ainoa vaihtoehto.  Ei ole minusta parisuhteeseen,  en jaksa.

Nuorena piti väkisin kokeilla, aina loppui lyhyeen kun kyllästyin enkä jaksanut sitä että en saanut olla täysin vapaa. Sitä kun luuli että niin kuuluu olla, kaikki muutkin halusi parisuhteeseen.  Kuitenkin kun katselee muitten suhteita niin sitähän se on että mennään yhteen ja erotaan ja taas kuumeisesti pitää etsiä uusi ja erotaan, ja usein lapsiakin siinä sotkussa mukana. Se kai on sitten onnea?

Onneksi tajusin että ei minusta ole.  Ei ole oikein itseäni eikä sitä toista kohtaan että lähden yrittämään jotain mistä teidän että se ei tule kestämään.  Osaan kuunnella itseäni enkä lähde massan mukaan, kun niin kuuluu tehdä.

 

Veit sanat suustani. Lapsien lisäksi usein on myös mukana talovelat. Velat ja rahahuolet ilmeisesti tuo sitten onnen. Luulin, että se on toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

kannattaisiko opetalla elämään myös yksin ja arvostamaan omaa elämää  jos se muutoin tuntuu turhalta

On eletty monet vuodet yksin.

Sinkkuus. En jaksa miesten ruikutusta, jatkuvaa tapailua, sitten pitäisi muuttaa yhteen ja pestä miehen kalsareita, jossain kohti huomaat olevasi kohdin hoitaja / renki. Pettämiskuviot tulee jossain kohti kuitenkin, riitelyt kuluttaa, rahahuolia tulee. Sinkkuus vain paljon parempaa, yksin saa päättää kaikesta, ei tarvitse riidellä, muutenkin elämä välillä haastavaa niiin en jaksa lisä rasitteita miesten myötä, en jaksa katsella kun mies istuu perse homeessa sohvalla ruikuttaen, en jaksa kaljan kittaajia, en jaksa jatkuvaa vaatimista joita miehet tekee, en jaksa anoppeja, haluan olla vapaa koska parisuhde on kuitenkin aina kompromisseja. Nytkin lähdössä ulkomaille yksin. Mitä siitä tulisi jos mies olisi mukana tai jäisi kotiin ja sitten pitäisi koko ajan tekstiviestejä laitella vaikka haluaa keskittyä ulkomailla oloon. Saa asua vuokralla siellä missä haluaa, muuttaa voi vaikka heti huomenna toiselle paikkakunnalle kun teen vielä etätöitä. Lapset eikä taloleikit kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kannattaisiko opetalla elämään myös yksin ja arvostamaan omaa elämää  jos se muutoin tuntuu turhalta

On eletty monet vuodet yksin.

Mutta et ymmärtänyt pointtia. Ihmisen pitää osata myös elää yksin, opetella henkiseen tasapainoon. Elämää ei voi elää toisen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus.  Ainoa vaihtoehto.  Ei ole minusta parisuhteeseen,  en jaksa.

Nuorena piti väkisin kokeilla, aina loppui lyhyeen kun kyllästyin enkä jaksanut sitä että en saanut olla täysin vapaa. Sitä kun luuli että niin kuuluu olla, kaikki muutkin halusi parisuhteeseen.  Kuitenkin kun katselee muitten suhteita niin sitähän se on että mennään yhteen ja erotaan ja taas kuumeisesti pitää etsiä uusi ja erotaan, ja usein lapsiakin siinä sotkussa mukana. Se kai on sitten onnea?

Onneksi tajusin että ei minusta ole.  Ei ole oikein itseäni eikä sitä toista kohtaan että lähden yrittämään jotain mistä teidän että se ei tule kestämään.  Osaan kuunnella itseäni enkä lähde massan mukaan, kun niin kuuluu tehdä.

 

 

Hienoa! Hyvä Sinä! 

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuus. En jaksa miesten ruikutusta, jatkuvaa tapailua, sitten pitäisi muuttaa yhteen ja pestä miehen kalsareita, jossain kohti huomaat olevasi kohdin hoitaja / renki. Pettämiskuviot tulee jossain kohti kuitenkin, riitelyt kuluttaa, rahahuolia tulee. Sinkkuus vain paljon parempaa, yksin saa päättää kaikesta, ei tarvitse riidellä, muutenkin elämä välillä haastavaa niiin en jaksa lisä rasitteita miesten myötä, en jaksa katsella kun mies istuu perse homeessa sohvalla ruikuttaen, en jaksa kaljan kittaajia, en jaksa jatkuvaa vaatimista joita miehet tekee, en jaksa anoppeja, haluan olla vapaa koska parisuhde on kuitenkin aina kompromisseja. Nytkin lähdössä ulkomaille yksin. Mitä siitä tulisi jos mies olisi mukana tai jäisi kotiin ja sitten pitäisi koko ajan tekstiviestejä laitella vaikka haluaa keskittyä ulkomailla oloon. Saa asua vuokralla siellä missä haluaa, muuttaa voi vaikka heti huomenna toiselle paikkakunnalle kun teen vielä etätöitä. Lapset eikä ta

Mahtavaa! Juuri näin. Hyvä Sinä!

Mieluummin paska parisuhde kuin yksinäisyys

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin paska parisuhde kuin yksinäisyys

En kyllä allekirjoittaisi. Itse olen nyt pitkässä parisuhteessa ja aika paljon raskasta(kin) tähän yli 20 vuoteen on mahtunut. Ei olisi kyllä jaksanut, jos suhde itsessään olisi huono.

Ja jos nyt tuo vaimo kuolisi tai muuten lähtisi, tuskin alkaisin aktiivisesti etsimään parisuhdetta. Tietysti, jos joku kiinnostava ihminen elämään ilmaantuisi, en kategorisesti torjuisi, koska "haluan olla yksin".