Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun ystävä ratsastelee äidittömyydellään
30.07.2024 |
Hänen äitinsä on kuollut kun hän on ollut noin 10-vuotias. Lapsena hän sai asian vuoksi paljon huomiota ja pääntaputtelua sekä hänen tekemisiään katsottiin läpi sormien sen takia. Nyt ollaan kolmekymppisiä ja edelleen hän ottaa usein esiin sen asian että hänellä ei ole äitiä, esimerkiksi kun puhutaan lapsista ja raskaudesta, hän alkaa korostaa sitä miten hän on ihan itse ja yksin selvinnyt raskaudesta eikä ollut äitiä tukena kenen kanssa puhua, kuten meillä muilla. Samoin kun puhutaan vanhemman ja lapsen välisestä suhteesta alkaa hän taas kertoa miten menetti äitinsä ollenkaan lapsi. Ystävä on muuten ihan ok ja ollaan aika paljon tekemisissä. Mitä voi tehdä, hankkia korvatulpat, vai yrittää sietää?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut takertuvat menneeseen. Tuttavaperheessä edelleen itketään sairauteen menehtynyttä isää, josta on nyt yli 20 vuotta ja asia nostetaan esiin joka perhejuhlassa. Isoäiti surkuttelee ORPOlapsia. Lapset jäivät ilman isää mutta heillä oli äiti ja isän suku turvanaan. Kyllähän se vähän ihmetyttää, miksi näitä aikuisia lapsia vieläkin säälitään. Heillä oli kuitenkin turvallinen koti ja lapsuus, ja elämä on jatkunut jo kolmattakymmentä vuotta...
Mahtaa olla iloisia juhlia kun tuollainen asia nostetaan esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni kuoli ollessani lapsi. Muistan aina sen itsesäälin, millä äitini ratsasti; joka ikiseen keskusteluun oli pakko liittää isäni kuolema ja kuinka rankkaa on, vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin kerjää sääliä sillä. Muistan vieläkin, kun paras ystäväni kuoli ollessamme 15-vuotiaita ja äitini kehtasi hautajaisissa ystäväni äidille mennä kertomaan osanotot ja paasaamaan, kuinka rankkaa HÄNELLÄ on ollut, kun oli ollut leskenä jo seitsemän vuotta. Silloin mietin, ettei minusta ikinä tule sellaista, joka muistuttaa kaikille jokaisessa tilanteessa, että isäni on kuollut ollessani lapsi.
Suorastaan halveksun tuollaisia ihmisiä, jotka vievät kaiken tilan muilta uhriutumiseltaan.
Huh, aika rajua. Mitäköhän äitisi ajattelee?
Minäkin olen traumatisoitunut äidittömyydestä mutta en edes muista milloin olen viimeksi asiasta puhunut. Viime vuonna juttelin hyvän ystävän kanssa hänen vanhoista vanhemmistaan ja silloin tuli vasta teema puheeksi. Eli on ihan mahdollista surra ilman että puhuu asiasta joka toiseessa lauseessa.
Omien lasten myötä ei tullut edes koskaan mieleen miten tällä olisi vaikutusta omaan vanhemmuuteen. Meitä on moneksi.