Saako sukulaisten mt- tai päihdeongelmista puhua?

Liian vaikea aihe mielipiteille. 

Niin kauan kun mt-ongelmat ovat hävettävä ja salailtava, stigmatisoiva asia ja pelkästään yksilön itsensä ongelma, kukaan ei varmasti haluaisi omalla kohdallaan niitä yleisesti leviteltävän. Sitten taas kun niistä ei puhuta eikä niiden syntymisen mekanismeista tiedetä tarpeeksi, stigma, häpeä ja yksilön omaksi viaksi katsottu ongelma säilyvät entisellään, eikä mikään muutu.

Kaksipiippuinen juttu.

Toisaalta nuo ovat toki kovin henkilökohtaisia asioita, että ei niitä kovin isolle piirille pidä mennä retostelemaan. Toisaalta läheisten kanssa niistä pitäisi voida puhua, olettaen että on luottoa niihn läheisiin jotta eivät ala levitellä juttuja ympäriinsä,ä. Ja etenkin, jos nuo mT-ongelmat ym kuormittavat sinua itseäsi jotenkin, niin läheisten kanssa puhumisen lisäksi kannattaa puhua terapeutille.

Se on totta, että nykyään ihmiset vivat kovin huonosti, joten mt- ja päihdeongelmat eivät ole enää mitenkään tavattomia, päin vastoin. Eli ei sen pitäisi mitenkään stigmatisoida enää nykyään.

Minähän puhun ihan siitä mistä haluan.

Kannattaa tutustua Antonia Ringbomin kirjasiin, joissa hän auttaa kertomaan lapsille läheisen mt-haasteista. Suunnattu perheille, joissa vanhemmalla mt-pulmia, mut varmasti käyttökelpoisia tässäkin tilanteessa. Myös Finfamin sivuilta voit löytää ideoita, miten asiasta puhua lapsille. Ilman muuta kannattaa ottaa puheeksi, huomioiden lasten ikä- ja kehitystaso.

Entä, jos sinulla olisi mt- tai alkoholiongelma. Haluaisitko, että sukulaiset kertoilisivat niistä sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille? Luultavasti et.

Ei niistä tarvi ulkopuolisille puhua, varsinkaan naapureille ja tutuille. Jos haluat puhua, niin puhu terapeutille.

Vierailija kirjoitti:

Ei niistä tarvi ulkopuolisille puhua, varsinkaan naapureille ja tutuille. Jos haluat puhua, niin puhu terapeutille.

Aloittaja ajoi ymmärtääkseni takaa sitä, että olisiko näiden ihmisten kanssa tekemisissä oleville parempi kertoa asia niin kuin se on, kun vaihtoehtona on oikeastaan valehtelu asiasta

Kyllä meillä lapset tietävät sukulaisten ongelmista. Kohtelevat lapsiammekin välillä niin oudosti, joten mielestäni on pelkästään reilua kertoa lapsille asioiden oikea laita.

Millekkään tutuille ja naapureille en toisten ongelmista kuitenkaan puhu. Miksi heidän edes pitäisi tietää kenenkään yksityisasioista.

Vierailija kirjoitti:

Entä, jos sinulla olisi mt- tai alkoholiongelma. Haluaisitko, että sukulaiset kertoilisivat niistä sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille? Luultavasti et.

Minulla on ollut syömishäiriö ja puhun siitä kyllä ihan avoimesti mikäli se jotenkin on tilanteen kannalta relevanttia enkä pahastu jos muut siitä puhuvat (kunnioittavaan, informatiiviseen sävyyn, kauhisteleva juoruilu on sitten asia erikseen). Jos joku sukulaisteini joutuisi samankaltaiseen tilanteeseen, ei minua haittaisi jos hän tietäisi että olen kulkenut sen polun.

Päihderiippuvuuteen todennäköisesti liittyisi enemmän häpeää ja salailun tarvetta, mutta se kuuluukin taudinkuvaan ja lisää läheisten sairastavuutta, joten ei, siihenkään ei pitäisi lähteä vaikka sitä itse toivoisinkin. 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei niistä tarvi ulkopuolisille puhua, varsinkaan naapureille ja tutuille. Jos haluat puhua, niin puhu terapeutille.

Nyt kysymys oli, saanko puhua lapsilleni. Jos menemme miehen kanssa alkoholistisedän päihdekuntoutuksen läheisviikonloppuun niin pitääkö selittää lapsille satuja kylpylälomasta, tai jos täti on psykoottistasoisen masennuksen vuoksi osastolla eikä siksi tule lapsen synttäreille vaikka vielä kaksi päivää sitten viestitteli lapselle tulevansa, niin pitääkö keksiä tarina jostain muusta sairaudesta? 

Jos tädilläsi olisi syöpä, olisiko sinun mielestäsi väärin, kertoa lapsellesi, että tädillä on syöpä?

Yhtälailla lapselle voi minkä niminen psyykkinen sairaus läheisellä ihmisellä on.

Vierailija kirjoitti:

Jos tädilläsi olisi syöpä, olisiko sinun mielestäsi väärin, kertoa lapsellesi, että tädillä on syöpä?

Yhtälailla lapselle voi minkä niminen psyykkinen sairaus läheisellä ihmisellä on.

Jos lapsi on kovinkin nuori, ei hän ymmärrä diagnoosin nimen perusteella asiasta yhtään mitään. Mielestäni asia kannattaisi selittää jollain muulla tavoin jos alkaa selittämään. Vaikka jotenkin niin, että tädillä on nyt tosi paha mieli eikä siihen ole mitään yhtä syytä, ja ihmiselle voi joskus käydä niin.

Vierailija kirjoitti:

Jos tädilläsi olisi syöpä, olisiko sinun mielestäsi väärin, kertoa lapsellesi, että tädillä on syöpä?

Yhtälailla lapselle voi minkä niminen psyykkinen sairaus läheisellä ihmisellä on.

No siis, minusta olisi ehdottomasti oikein kertoa tädin sairaudesta lapselle. Mutta tällä palstalla on ollut varsin erilaisia näkemyksiä asiasta, mikä on saanut minun pohtimaan että onko minun käsitykseni yksityisyyden rajoista jotenkin turhan lepsut ja muita loukkaavat.

Ap. 

Minulla on "mielipidehäiriö", jonka vuoksi olen eläkkeellä ja kerron ihan avoimesti, kun joku täysin turha uusi tuttavuus kysyy, mitä teen työkseni.

On riemastuttavaa katsella sitä vaivaantunutta kiemurtelua ja kuinka eivät keksi mitään järkevää sanottavaa, vaan änkyttävät jotain.

Minun ei tarvitse asiaa hävetä, sillä olen hyvin sinut itseni kanssa.

Kerrot muista sen, minkä haluaisit itsestäsi kerrottavan samassa tilanteessa.

Itseasiassa ei kuulu toisten kaljanotto tai sairaudet sulle pätkääkään.

Miksi muuten et kysynyt että onko naapurin tai sukulaisen syöpä kerrottavien listalla?

Kyllä olen kertonut lapsilleni alenevassa ja ylenevässä polvessa olevat sairaudet, ne jotka olen kertonut myös neuvolassa ja koulun terveystarkastuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Minähän puhun ihan siitä mistä haluan.

Etpä muuten puhu kauaa, kun raastuvassa tavataan.