Miten toimii, jos suhteessa toinen on tyytyväinen samaan työhön (esim. opettaja) ja toisen pitää koko ajan edetä ja edetä uralla tms?

Toinen eteenee uralla toinen ei.

Hyvä balanssi. Toinen voi opettaa kunnianhimoa, toinen rentoutta.

Toimii niin että toinen viihtyy työssään ja toinen etenee urallaan, koska ei viihdy työssään ja haluaa aina enemmän ja enemmän. Kunnes molemmat jäävät eläkkeelle ja sitten pitäisi viihtyä yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Toimii niin että toinen viihtyy työssään ja toinen etenee urallaan, koska ei viihdy työssään ja haluaa aina enemmän ja enemmän. Kunnes molemmat jäävät eläkkeelle ja sitten pitäisi viihtyä yhdessä.

Miksi eläkkeellä pitäisi viihtyä yhdessä yhtään enempää kuin työikäisenä?

Eipä kai siinä mitään toimimisongelmia ole,  paitsi mikäli nämä erot kuvastavat muutenkin merkittäviä eroja arvomaailmoissa.

Kyllähän opettajallakin on etenemismahdollisuus esim. rehtoriksi tai kunnan/kaupungin peruskoulujen palvelualuejohtajaksi. 

Eikös tämä ole aika yleinen asetelma parisuhteessa? Uralla eteneminen edellyttää, että parisuhteen toinen osapuoli ottaa suuremman vastuun kodista ja lapsista. Kokemukseni mukaan (olen itse opettaja) juuri opettajilla on usein yritysmaailmassa työskentelevä, paremmin tienaava puoliso. Kyllä se näissä parisuhteissa on opettaja, joka hakee lapset työpäivän jälkeen hoidosta, pitää vanhempainvapaat ja jää lapsen sairastuessa kotiin.   

Jos kumpikin hyväksyy toisen osapuolen tavan olla työelämässä, silloin ei ole ongelmaa.

Hyvinhän se toimii. Meillä minä olen onnellisimmillani yksinkertaisessa työssä, jota teen vain sen verran, että saan riittävästi rahaa elämäni ja todellisten mielenkiinnonkohteideni kustantamiseen. Tavoitteeni on kutistaa elinkustannukseni niin pieniksi, ettei töitä tarvitse tehdä kuin muutama päivä kuukaudessa. Mies on kunnianhimoinen ja rakastaa haasteita, joten hän pyrkii jatkuvasti urallaan eteenpäin. Me molemmat kannustamme toisiamme näissä pyrkimyksissä, ja toisaalta tasapainotamme toisiamme tässä asiassa myös.