Miltä teistä tuntuisi tietää että lapsenne eivät kävisi ikinä haudallanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla on polttohautaus ja tuhkat sirotellaan mereen.

Niin eihän minulla edes ole hautaa.

Yllytät jälkeläisesi rikokseen?

Mihin rikokseen? Merellä on hautapaikkoja joihin saa laillisesti sirotella tuhkat.

Jos etukäteen sen tietäisin, niin tuntuisi pahalta. Ehkä siinä tapauksessa tulisi pyytää ystävää huolehtimaan siitä, ettätuhkaus ja tuhkien ripottelu niin ettei jää hautakiveä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap se jaksaa ällistellä kuolemaa päivästä toiseen. Hei, mitä jos et haaskaisi lyhyttä elämääsi siihen. 

Onko sulla joku ruumisfetissi?

Sinä et kyllä tiedä että kuka on minkäkin aloituksen takana vaikka niin luuletkin, hiekkahaara!

Herneaivo, älä riehu jos ei kommentti osu kipeästi  napakymppiin.

Vierailija kirjoitti:

No, kuten arvelinkin, niin on hlvetin kylmää porukkaa täällä. Ap.

Kuolleena vasta ollaan kylminä.

Ja silloin ei tunnu yhtään miltään, vaikka joku tanssisi kansantanhuja haudan päällä.

Miksi heidän pitäisi käydä haudallani? Varsinkin kun minulle ei tule mitään hautaa vaan tuhkat laitetaan muistolehtoon ja nimi kiveen muiden kanssa. Ja en kuulu kirkkoon niin olisi tekopyhää pitää hautajaiset. Toive on että suoraan uuniin vaan. Oma on kuolemani ja kuollut ruumiini niin tuskin av mamma voi päättää tai tuomita tai arvostella. Av mamma suunnittelee vaan omat hautajaiset niinkuin haluaa.

Mitä hiivatin väliä sillä olisi? Lapseni ovat minulle rakkaat ja minä heille ja he tietävät kyllä, että en kaipaa mitään kuolemani jälkisiä seremonioita tai palvontaa. Kroppa uuniin ja tuhkat ihan minne ne  helpoiten saa.

Abstraktiin ajatteluun kykevevä ei kaipaa matkalaukkupuistoa surrakseen. 

Hieman ihmettelisin, jos eivät hautajaisiin tulisi. Mutta en halua mitään hautaa, mitä pitäisi hoitaa. Tuhkat voi sirotella muistolehtoon ja jos laatan haluavat laittaa, niin sitten laittavat.

Muistella voi muuallakin kuin jossain haudalla.

Yhteys silloin kun vielä ollaan elossa, pitäisi olla se tärkeä asia. Kuten täällä jo on mainittu.

Uskon tuonpuoleiseen niin kuin Raamattu opettaa, mutta Raamatun mukaan edesmenneillä ei ole osuutta eikä arpaa maallisiin asioihin ja elossa oleviin kuoltuaan. Jos henki on taivaassa, miksi se haluaisi vielä katsella maan asioita sieltä onnelasta? Jos taas henki on tuonelassa, vaivan paikassa, sieltäkään ei kukaan tule elävien luokse. Tästä vaivan paikasta Jeesus itse puhui tällaisen vertauksen:

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"

Todella pahalta tuntuisi ajatuksena, mutta ei varmaan enää haudassa maatessa. No, enpä aio kyllä lapsiakaan tehdä, eli ei surkuteltavaa :)

Tuskin silloin enää tuntee mitään tunteita. Mutta varmasti harmittaisi. 

ihan sama, meidät puolisona kanssa poltetaan ja tuhkat pitää hukata jonneen, ilman mitään muistokiviä tai laattoja. Hautajaisia ei pidetä, vaan hautaustoimisto hoitaa kaiken, Uurna sieltä haetaan .

Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä haudan palvomiskulttuuria. Isäni kuoli ollessani lapsi ja aina me ravattiin siellä haudalla, kuuluu kulttuuriin. Sinne meni kaikki pyhät ja aina piti ostaa kukkia, kylvää ja rapsia.

Lisäksi se hautausmaa oli pitkällä kaupungista, eikä meillä ollut autoa, niin sinne piti sitten taksilla mennä ellei kuskia saanut. Sitten siihen kului taas sitä rahaa. Ja siksi kesällä pyöräiltiin, sato tai paistoi.

Mulle jäi hautausmaasta todella negatiivinen kuva lapsuudessa. Sinne piti aina lähteä silmät sikkurallaan, siellä sitten vietettiin aikaa tuntikausia, kun möyhennettiin ja koristeltiin. Muistan monta kertaa ajatelleeni, että kohta se isä arkku tulee jo vastaan, kun pistolapio kävi jo niin syvällä. Joskus teininä murjaisin kevennysvitsin, että kyllähän tuossa nyt perunatkin kasvattais samalla innolla, ettei tarvii toisella työleirillä raataa (mökki). Äiti suuttui tuosta ikihyviksi, mummo ymmärsi vitsin.

Nyt aikuisena olen käynyt isäni haudalla toisinaan. En todellakaan ravaa jouluisin tai synttäreinä siellä. Käyn siinä kieppeillä. Äiti luulee, etten käy ollenkaan. Se syyllistää mua asiasta, kun ei isä mitään merkannut. Jatkuvaa naputusta asiasta. Kerran sitten istutin kukan ja äitihän sai siitä järjettömät raivarit. Isällä on selkeesti ollut toinen nainen, joka nyt 8 vuoden jälkeen innoistui käymään muistelemassa. Mummo otti kukkasen omille niskoilleen, hän muista mitä kaikkea sinne on tullut laittaneeksi, mutta unohti pyytää miniältä luvan. Hän arvas asian laidan, mutta antoi olla. :)

Nyt sitten ollaan umpikujassa äidin kanssa. Se itkee mulle jatkuvasti, kun en tule hänen hautaansa kattomaan. Miten hänen hautansa sitten käy. Kyllähän mä se palvelun ostan sinne seuraavaksi kolmeksi sadaksi vuodeksi, mutta ei riitä. Mun pitäisi istua siellä kynttilän valossa ja ihmetellä kukkia. Selvä mä tulen. Sanot vaan, et kuitenkaan. Okei, ei sitten... Nyyh ja kyynel.

Kyseessä kuitenkin on vasta viisikymppinen työelämässä oleva terve nainen. Miksi tätä keskustelua edes pitää käydä? Okei, voinhan mäkin vaikka kuolla ennen hantä. Toivottavasti en, koska tuonne se mut sulkis myös. Polttohautaus ja maailman tuuliin. Tuo on toiveeni, mutta ainoana läheisenä se ei sitä kuuntele.

Ei haudassaoleva mitään tunne ja madoillaki on muuta puuuhaa.

Jos hautajaisista jäisivät pois, ajattelisin näin elävänä olentona epäonnistuneeni äitinä. Kuolleena en ajattelisi mitään.

Haudalla tai muistolehdossa vierailematta jättämisestä en ajattele mitään. Se ja sama missä vainajan jäännökset ovat. Jos joku muistaa haluaa, ei sen takia tarvitse mennä johonkin erityiseen paikkaan. Jokainen tietää, että kukat ja kynttilät ovat arvostuksen osoituksena näkyvillä muille ihmisille.

Tuskin miltään. Maailmankuvani on sellainen, että noilla asioilla ei ole väliä. 

Kukahan hautajaisvajakki näitä aloituksia tekee? Menis vidhu lääkärille ja pyytäisi joitan rauhoittavaa tai vaikka lähetteen lobotomiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap se jaksaa ällistellä kuolemaa päivästä toiseen. Hei, mitä jos et haaskaisi lyhyttä elämääsi siihen. 

Onko sulla joku ruumisfetissi?

Sinä et kyllä tiedä että kuka on minkäkin aloituksen takana vaikka niin luuletkin, hiekkahaara!

Herneaivo, älä riehu jos ei kommentti osu kipeästi  napakymppiin.

Mut, kun EI osu sinne päinkään, hiekkis!

Vierailija kirjoitti:

Kukahan hautajaisvajakki näitä aloituksia tekee? Menis vidhu lääkärille ja pyytäisi joitan rauhoittavaa tai vaikka lähetteen lobotomiaan.

Mun mutsi?

Kävin aika usein kun asuin edellisellä paikkakunnalla sukulaiseni haudalla, sattui sopivasti aina pyörälenkin varteen. Siellä samalla hautausmaalla oli sellainen hoitamaton vastasyntyneen hauta. Siinä kasvoi joku iso luonnonkasvi joka kerran oli täynnä sellaista harmaata seittiä. Se oli aivan kammottavan näköinen, puolitoistametrinen kasvi peittyneenä siihen seittiin. Ihan kuin jostain kauhusadusta. Revin sen pois. Oli vaan pakko. Loppukesästä siihen samaan hautaan oli haudattu sen vauvan sukulainen. Jotenkin tuli sellanen parempi olo aina kun käveli sen haudan ohi. Ihan kuin se olisi nyt turvassa.

Hautakyttäys on pikkupaikkakuntien ongelma. Siellä on asuttu satoja vuosia samoissa taloissa ja haudataan sukuhautoihin, joita tyttäret hoitavat hampaat irvessä.